Mitä enemmän tätä foorumia ja nettideittailua seuraa sitä enemmän hämmästyttää nelikymppisten miesten tavaton naisviha, ja nelikymppisillä naisilla taas vastaavasti miesviha.
Molemmat sukupuolet haukkuvat toisiaan ja kuitenkin hakevat toisiaan - ei ymmärrä?
Erot yms. ottaa koville se on selvä. Niistä pitäisi toipua ennen kuin sekoittaa muiden elämää. Eronneet hakevat toisiaan, eivätkä itsekään tiedä mitä hakevat. Jotain uutta ja ihmeellistä elämän "parantajaa" kuitenkin pitäisi olla.
Deittailin itsekin aika pitkään, annoin pakkeja ja sain niitä. Kaksi pidempää suhdettakin syntyi, mutta lopulta käteen ei jäänyt kuin paha mieli ja tyhjyyden tunne. Voi melkein sanoa, että olen deittaillessani pahoittanut mieleni enemmän kuin aikanaan avioliitossani, joka päättyi eroon.
Se luulo, että aikuinen nainen löytäisi netistä muutakin kuin seksiseuraa, karisi aika nopeasti. Mutta karisi sitten sekin luulo, että netistä saisi pidempiaikaista älyllistä tapailuseuraa ilman isoja sitoumuksia. Jossain vaiheessa ajattelin vain huvittelevani tutustumalla uusiin ihmisiin.
Olen 42-vuotias ja näillä kokemuksilla valmis jäämän yksin loppuiäkseni kuin rimpuilemaan ihmisarvoa alentavasti näillä markkinoilla. Voi kuulostaa itsesääliseltä, mutta jotenkin epäilen etten ole ainoa näin ajatteleva.
Molemmat sukupuolet haukkuvat toisiaan ja kuitenkin hakevat toisiaan - ei ymmärrä?
Erot yms. ottaa koville se on selvä. Niistä pitäisi toipua ennen kuin sekoittaa muiden elämää. Eronneet hakevat toisiaan, eivätkä itsekään tiedä mitä hakevat. Jotain uutta ja ihmeellistä elämän "parantajaa" kuitenkin pitäisi olla.
Deittailin itsekin aika pitkään, annoin pakkeja ja sain niitä. Kaksi pidempää suhdettakin syntyi, mutta lopulta käteen ei jäänyt kuin paha mieli ja tyhjyyden tunne. Voi melkein sanoa, että olen deittaillessani pahoittanut mieleni enemmän kuin aikanaan avioliitossani, joka päättyi eroon.
Se luulo, että aikuinen nainen löytäisi netistä muutakin kuin seksiseuraa, karisi aika nopeasti. Mutta karisi sitten sekin luulo, että netistä saisi pidempiaikaista älyllistä tapailuseuraa ilman isoja sitoumuksia. Jossain vaiheessa ajattelin vain huvittelevani tutustumalla uusiin ihmisiin.
Olen 42-vuotias ja näillä kokemuksilla valmis jäämän yksin loppuiäkseni kuin rimpuilemaan ihmisarvoa alentavasti näillä markkinoilla. Voi kuulostaa itsesääliseltä, mutta jotenkin epäilen etten ole ainoa näin ajatteleva.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Sympatiat sulle.
Voihan olla, että näillä sivuilla surffailee katkera vähemmistö. Pohjimmiltaan olen kuitenkin
samoilla ajatuksilla.
Netti-deittimaailma on kaikkien saippuaoopperoiden äiti.
Toinen toistaan hienompia, saippuaisia, profiileja. Ollaan empaattisia; omaa kultaa ja turvallista kainaloa vailla.
Ja eikun vauhdilla kainalosta toiseen...
Kiitos, saippuaooppera on osuva kuvaus. Olen jo itsekin poistunut. Nettideittailu sopii varmaan sellaisille joilla on tarvetta, haluja ja kykyjä tuohon kainalosta kainaloon -touhuun. Treffeillä olisin itsekin saanut juosta enemmän kuin vapaa-aikaa. Ihmisiä ihmisten perään, sitten mittaillaan ja se "voittaa" ainakin henkisesti kumpi on härskimpi. Alkaneetkin suhteet karahtavat siihen, että toinen hakee jo uutta kun ollaan saatu suhde "varmalle" pohjalle.
Aikoinaan aloitin touhun sillä asenteella, etten lähde ketään ehdoin tahdoin loukkaamaan. No loukatuksi tulin sitten itse. Kai se on maailman laki. Syö tai tule syödyksi.
onneksi elämässä on muutakin.
Nuo empaattiset, omaa kultaa ja kainaloa hakevat ovat kaikkein pahimpia, koska heillä on epärealistiset odotukset jo ensi treffeistä.
Kertokaa joku nettiä parempi treffailukanava, ravintolat on täynnä 18 -35 vuotiaita, mutta nelikymppisiä ei juuri näy, muutamaa juoppoa lukuunottamatta. Ikävä tilanne jos kokonaan luovuttaa, yksinäisyys vain lisääntyy iän myötä ja alkaa tulemaan viimeistään eläkkeellä päiviä, että ei puhu päivittäin muuta kuin kaupan kassalle, terve ja kiitos.
"Ihana" kuulla, että joku muukin on yhtälailla tullut loukatuksi niin kuin minä. Nuo ajatuksesi on kuin omasta päästäni ja näköjään sitä ikuista hakemista harrastetaan tuolla netti-treffeillä, mitkä jätin taakseni aikoja sitten.
Enää en etsi miestä rinnalleni, pysyn yksin ja nautin omasta olostani, onneksi on ystävät ilostuttamassa elämääni sekä nämä karvaiset kaverini joidenka kanssa lähden kävelylle ja haistelemaan kylmenevää syysilmaa, ne eivät hae toista omistajaa vaan pysyvät rinnallani ja se sentään lohduttaaa :)
koirat, ystävät, harrastukset, työ... Ihan mielelläni vietän lauantai-iltaa katsomalla Rimakauhua ja rakkautta ja rapsutellen noita karvaisia kavereita. Baarijuoksut on juostu ja nettitutustuminen toimi viimeksi 1990-luvulla.
Melkoista kärvistelyä on tosiaan jo 35 vuotiaana yksin eläminen.
talo, motskari, vessan kuuraus, saunan lämmitys, siinä oiva lauantai. Tän yksinelon voi ajatella myös niin ettei kukaan kouluakaan ikuisesti käy, näin myös parisuhde voi olla taakse jäänyttä elämää.
Ei pidä yleistää. Itse olen nelikymppinen, enkä vihaa ketään. Toki huomasin, että nasistenvihaajia riittää, siksi en täältä enää mitään haekkaan. Vihaajat ovat kylä kaikenikäisiä. Tälle palstalle oikein pesiytyy kaikenlaisia vihanpurkajia.
Jos haluaa vielä varmistuksen omille käsityksilleen, kannattaa lukea suomi24-seksi palstalta, mitä miehet ajattelevat meistä naisista.
En tarkoita, että se viha näkyisi heti tai suoraan - mutta kovasti katkeruutta monen deittailussa tuntuu olevan. Ja näissä jutuissa tälläkin foorumilla.
Kyllä valtaosa tapaamistani aikuisista miehistä oli ihan näennäissivistyneitä. Oikeastaan se siinä tuntuikin "pahimmalta". Todellisuudessa aika moni vaikutti paikkailevan kolhiintunutta itsetuntoaan testaamalla minkälaista "markkina-arvoa" itsellä on. Varmaan syyllistyin samaan kyynisyyteen itsekin, ja miesten halveeraamiseen.
Muistan aikoinaan naimissa ollessani kun eronnut ystävättäreni alkoi nettideittailla. Hän naureskeli touhua, mutta sairastui pian sen jälkeen masennukseen, laihdutti koko ajan yms. Mietin silloin tekeekö nettideittailu hyvää, kun ennen iloisesta ja rennosta ihmisestä oli tullut ihmeellinen suorittaja. Hölmöä etten osannut varoa samaa omalla kohdallani. No onneksi en sentään masentunut.
Karvaisiin ystäviin minäkin nyt panostan, ja kavereihin, työhön ja harrastuksiin. Siitä olen kuitenkin onnellinen, että osasin lopettaa. Hauskaa voi pitää itseään vähemmän vahingoittavallakin tavalla. Itseään ei tarvitse ihan kaikelle "myydä".
Sinkut-palstaa:(
Jos ne ei sorru netissä, niin sitten jossakin toisaalla. Pitääkö kaikkeen suhtautua niin vakavasti ja olisi hyvä olla muutakin elämää!
Mikähän oli pointtisi tai luetun ymmärryksen kykysi? Sitä "muuta" elämäähän tässä just harrastetaankin. Mutta joo, kyllä mä suhtaudun elämään ja ihmisten yksinäisyyteen vakavasti. Ravintolastahan saa seksiseuraa, jos on lähinnä sitä vailla.
No jaa, eiköhän se netti ole ihan oma maailmansa jossa hyvä kirjoittaja sopivalla kuvalla kiilaa jonon ohi, jolloin oikealla asenteella mutta huonolla esiintulemisella jäädään sivusta seuraajaksi, vaikka rahkeita olisi enempikin. Live-elämässä asiat saattaa olla sitten täysin toisinpäin mutta täällä netin huumassa sitä ei keretä miettiä.