Tilanne on siis se, että miehen kanssa ollaan seurusteltu vajaa 3 v josta, n. vuoden verran oltu kihloissa. Keväällä ostettiin omakotitalo ja kaikki oli hyvin. Jotain puhetta perheen lisäyksestäkin oli alustavasti tulevaisuuteen liittyen. Mies oli n. viikon päivät jotenkin erilainen ja etäinen ja kyselin monesti missä mättää täm. mutta vastaus oli aina " ei tässä mitään , kuvittelet vaan". Kyselin, koska aiemmin ko. merkit oli tarkottanu tunteiden hyytymistä. Ja siitähän oli sitten kyse tälläkin kerralla. Tämän sanoi eilen illalla viimein suoraan. Voisiko joku kertoa mistä tällainen vuosittainen tunteiden katoaminen voi johtua???? Nyt siis jo kolmas kerta suhteemme aikana ja tähän saakka ollaan saatu suhde uuteen nousuun ko. tilanteen jälkeen. Mitä teen?? Mistä johtuu?? Ei ole ainakaan myöntänyt, että tähän liittyisi kolmansia osapuolia..
Tunteet hukassa
talo myyntiin??
61204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ekana tulee mieleen, että mies ei taida oikein itsekään tietää missä hän menee ja sen taustalla voi olla esim. pelkotiloja ja siitä johtuvaa neuvottomuuttakin. Siis isojen elämänmuutosten ja tulevaisuuden suunnitelmien sun muun aiheuttamaa (ehkä täysin tiedostamatontakin) pelkoa. Epäonnistumisen ja/tai menettämisenpelkoa, joka purkautuu sitten tuolla tavalla ristiriitaisina tunteina.
Tai ehkä hän on stressantunut työstä. Ehkä masentunut...
Se, että hän kieltää minkään olevan hullusti ja kääntää asian sun kuvitelmiksi vaan, viestii vähän siitä, että hän ei halua käsitellä asiaa, haluaa vaan hiljentää ja rauhoittaa sutkin, jotta et sörkkisi niitä "kipupisteitä" joita hänessä on. Kieltäminen on tapa suojella itseään enemmältä ahdistukselta joka syntyy siitä kun näkee kumppaninsa olevan hätääntynyt ja vaativan vastausta.
No sitä hänellä ei ilmeisesti ole sulle antaa, on itsekin ehkä niin öönä ajatustensa ja tunteidensa kanssa, joten yrittää vaan vähätellä koko asiaa.
Tunteuden kieltäminen voi johtua ihan puhtaasti syyllisyydestäkin.
Hän saattaa ajatella, ettei ole tarpeeksi hyvä puoliso tai tarpeeksi sitoutunut mies, yms. joten hän väittää tunteidensakin "hyytyneen".
Nämä ihan hatusta vedettynä. Sinä elät sitä todellisuutta sen miehen rinnalla, joten yritä vaan saada hänet avautumaan sulle, sillä hänen olotilansa vaikuttaa väkisinkin myös sun olotilaasi ja sen hänkin tietää.
Tiimipeliä siis, eikä mitään yksinsooloilua ja ahistuksessa yksin piehtaroimista.
Kiitos sinulle ihanan asiallisesta vastauksesta!! Kuulostaa ihan järkevältä tuo hatusta vedettykin teoria.. Todennäköisesti on miesparka ihan hukassa, eikä senkään takia osaa luvata mitään. Tää sama kuvio on toistunut nyt joka vuosi.. Kunpa vaan voisin häntä jotenkin auttaa ja saada taas uutta henkeä tähän suhteeseen.. :/
Tilanne siis ennallaan. Jonkin verran ollaan saatu puhttua. Miehestä on hankala saada mitään selvää vastausta irti. Mietteliäs ja kireä ollut nämä muutamat päivät. Kertonut innostuksen olevan vähissä minun suhteeni tällä hetkellä... Miettii kai kumpi valita; Avoliitto vai sinkkuelämä?
On vaan melkosen raskasta olla tuon puntaroinnin kohdalla ja yrittää toimia niin, että näyttäisi parhaalta vaihtoehdolta kuitenkaan ahdistamatta miestä lisää. Hyviä neuvoja kaivataan!
Tämän puntaroinnin olis ukko kulta voinut tehdä ennen asuntokauppoja ja kihlautumista.... :(
Meillä on sama tilanne menossa mutta ollaan oltu jo 6 vuotta yhdessä ja mies ilmottaa tunteensa viilenneen.Naimisiin oltiin ens kesänä menossa ja meillä on 7kk ikäinen tytär.tilanne on aivan hirveä ja olen neuvoton miksi luvata avioliittoa jos sitä ei oikeasti haluakkaan?:(
Meillä oli tuo tilanne 1,5 vuotta sitten sillä erotuksella että miehen rakkaus oli sammunut (minulle yllättäen) kokonaan ja poikamme oli silloin juuri tuon 7 kk kuten teidänkin tyttönne nyt.
Ensinnäkin, silloin kun kotona asuu alle vuoden ikäinen lapsi niin mielestäni on lapsellista alkaa miettimään omia tunteitaan kumppaniaan kohtaan koska silloin eletään hvyin raskasta ja poikkeuksellista aikaa suhteessa ja se aika on verraten lyhyt. Vanhempien huomio kiinnittyy vauvaan, unet on lyhyitä ja katkonaisia, seksin harrastamiseen on vähän aikaa jos sitä edes jaksaa, yhteiset leffaillat ovat harvinaisia tai muisto vain. Sillä hetkellä. Nuo kaikki vaikuttaa tunteeseen. Lisäksi isä usein kokee että jää vähemmälle huomiollle. Lisäksi isilläkin on yleistä masennus lapsen ekan elinvuoden aikana.
Toivottavasti miehelläsi on nyt malttia elää teidän kanssa perheenä viilenneen tunteensa kanssa, melko varmaa on että se kyllä palkitaan, ellei tunne siitä myöhemmin lämpene niin ehtii sitä eroamaan sitten myöhemminkin. Minun mieheltäni ei sitä malttia löytynyt ja jäin yksin 7 kk vanhan poikani kanssa. Se on aika raskasta. Mutta kyllä siitä selviää. Parasta olisi jos saisit nyt jotenkin järkättyä teille kahdenkeskistä aikaa ja vielä parempi jos johonkin ulkopuolisen luo juttelemaan joka kertoisi miehellesi nämä asiat jotka kaikkia vauvaperheitä kohtaa. Suurimmissa kaupungeissa on ilmainen vauvaperhevastaanotto jossa on terapeutteja.
Kuinka kauan minun tulee kärsivällisesti odotella mieheni tunteiden löytymistä?? En haluaisi tehdä hätiköityjä päätöksiä koska meillä oikeasti on yhteinen koti ja tähän asti mennyt hyvin. Voiko tunteet kadota tuhkana tuuleen yhden päivän aikana`?? Miehen motto on tällä hetkellä "katsellaan.." mutta kun tuo katselu on aika raskasta itselleni, eli kauanko tässä katsellaan?
Miehellä on paljon stressiä, käy vuorotyössä ja lisäksi opiskelee päivällä/illalla.. eli ei ole juuri kotona ollutkaan kuluneiden kahden viikon aikana. Näiden lisäksi osallistuu toki saunailtoihin tms. Eli eipä ole juuri antanut mahdollisuutta yhteiselle ajalle.. :(