Miten on mahdollista, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa työtöntä ihmistä rangaistaan siitä, jos hän asuu toisen ihmisen kanssa samassa asunnossa. Uutisissa kohistaan sosiaaliturvan väärinkäytöksistä, eikä tajuta, mistä koko ilmiö johtuu.
Työtön ihminen jos asuu toisen työttömän ihmisen kanssa lasketaan sosiaaliluukulla 1½ ihmiseksi ja sen mukaan maksetaan vähemmän kuin kahdelle erikseen asuvalle ihmiselle. Kuulemma kaksi ihmistä syö vähemmän yhdessä asuessaan. Onko tällaiseen väitteeseen tieteellistä pohjaa. Tuskin.
Työtön ihminen asuessaan työtätekevän puolison kanssa taas menettää asumistuen ja sosiaalituen, koska tämän toisen henkilön on sitten elätettävä tätä työtöntä. Kuinka kauan tällainen parisuhde voi jatkua. Ja mitä se aiheuttaa mielenterveydelle, että ihmisarvoa alennetaan tällä tavalla ja virallistetaan siipeily.
Haluaako yhteiskunta todella, että kaksi työtöntä mieluummin asuu kahdessa eri osoitteessa pahentaen näin asuntopulaa entisestään. Miksi yhteiskunta ei tue yhdessäasumista vaan haluaa porkkanan sijaan tarjota keppiä.
Tiedän, että tämä ei kenties ole oikea foorumi asiasta puhumiseen, mutta luulen että täällä käy myös korkeasti koulutettua väkeä ja ehkä poliitikkojakin, joiden silmiin tämä aihe saattaisi osua.
Toisaalta onhan tämä tavallaan tiedettä, siinä mielessä että voi pohtia hyvinvointiyhteiskunnan moraalia sekä miettiä tieteellisen tarkasti kuinka järkevää / älytöntä on tällaiset järjestelyt.
Onhan ihmisen syyllistäminen aina mielenterveyttä horjuttavaa ja sitä kautta myös tulee yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi. Muutenkin byrokratiaan kuluu suuret määrät rahaa. Byrokratiaan siinä mielessä, että ihmisiä halutaan valvoa ja määrätä heidän tekemisiään.
Ota kantaa ja kerro mielipiteesi.
Työtön ihminen jos asuu toisen työttömän ihmisen kanssa lasketaan sosiaaliluukulla 1½ ihmiseksi ja sen mukaan maksetaan vähemmän kuin kahdelle erikseen asuvalle ihmiselle. Kuulemma kaksi ihmistä syö vähemmän yhdessä asuessaan. Onko tällaiseen väitteeseen tieteellistä pohjaa. Tuskin.
Työtön ihminen asuessaan työtätekevän puolison kanssa taas menettää asumistuen ja sosiaalituen, koska tämän toisen henkilön on sitten elätettävä tätä työtöntä. Kuinka kauan tällainen parisuhde voi jatkua. Ja mitä se aiheuttaa mielenterveydelle, että ihmisarvoa alennetaan tällä tavalla ja virallistetaan siipeily.
Haluaako yhteiskunta todella, että kaksi työtöntä mieluummin asuu kahdessa eri osoitteessa pahentaen näin asuntopulaa entisestään. Miksi yhteiskunta ei tue yhdessäasumista vaan haluaa porkkanan sijaan tarjota keppiä.
Tiedän, että tämä ei kenties ole oikea foorumi asiasta puhumiseen, mutta luulen että täällä käy myös korkeasti koulutettua väkeä ja ehkä poliitikkojakin, joiden silmiin tämä aihe saattaisi osua.
Toisaalta onhan tämä tavallaan tiedettä, siinä mielessä että voi pohtia hyvinvointiyhteiskunnan moraalia sekä miettiä tieteellisen tarkasti kuinka järkevää / älytöntä on tällaiset järjestelyt.
Onhan ihmisen syyllistäminen aina mielenterveyttä horjuttavaa ja sitä kautta myös tulee yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi. Muutenkin byrokratiaan kuluu suuret määrät rahaa. Byrokratiaan siinä mielessä, että ihmisiä halutaan valvoa ja määrätä heidän tekemisiään.
Ota kantaa ja kerro mielipiteesi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Näin on. Yhteiskunnasta tulee äiti, sen jälkeen kun siitä on päässyt kerran jo eroon, työttömyyden sattuessa omalle kohdalle. Syyllistäminen ja vähättely on paljon helpompaa kuin oikeasti ja pyytettömästi auttaminen. Tässä näkyy taas kovat talouden arvot ja poliitikkojen työ - eli oman kulissin ylläpitäminen ts. näyttely.
"Kuulemma kaksi ihmistä syö vähemmän yhdessä asuessaan. Onko tällaiseen väitteeseen tieteellistä pohjaa. Tuskin."
Kyllä se todellisuudessa vähän niin on, että yhteiseen jääkaappiin ostetaan enemmän kerralla ja yleisemmin ruoan valmistustarvikkeita. Tästä se säätö voidaan katsoa tulevan.
"Ja mitä se aiheuttaa mielenterveydelle, että ihmisarvoa alennetaan tällä tavalla ja virallistetaan siipeily. "
Ja tukien varassa kölliminen ei sitten mielestäsi ole siipeilyä? Ollilan Joren vaimokin varmaan voisi hakea kelasta asumistukea, kun ei työt maistu vai?
"Haluaako yhteiskunta todella, että kaksi työtöntä mieluummin asuu kahdessa eri osoitteessa pahentaen näin asuntopulaa entisestään. Miksi yhteiskunta ei tue yhdessäasumista vaan haluaa porkkanan sijaan tarjota keppiä."
Miksi et sitten asu? No siksipä tietenkin, koska elämä siellä kumppanin asunnossa on varmaan mukavempaa. Siinä se kannustin juuri onkin, ei kai siitä vielä pidä alkaa maksamaan? Toisaalta itse olen myös sitä mieltä, että puolison tulot ei saisi vaikuttaa ihan ekasta sentistä lähtien, vaan pitäisi olla joku tietty raja, jonka yläpuolelta. Tämä on yksi pahoista kannustinloukkuista..
"voi pohtia hyvinvointiyhteiskunnan moraalia sekä miettiä tieteellisen tarkasti kuinka järkevää / älytöntä on tällaiset järjestelyt. "
Jos ihan totta puhutaan, niin mitä vittua täällä porukka itkee? Jokainen lähtökohtaisesti pitää huolen itsestään ja mahdollisuuksien mukaan läheisistään. Nyt meillä on täällä systeemi, jossa kaikki pitävät huolta kaikista ja se toimii suhteellisen hyvin, mutta auta armias jos joku yrittää ottaa toiselta sitä yhteistä osaa, joka sekin on tullut täysin ulkopuolisilta armolahjana, niin heti ollaan suu väärinpäin, että miksi minun tai puolisoni pitää maksaa oma elämiseni.
Kopioin suoraan tekstini tiedepalstan tekstistä, jos joku ihmettelee noita tiedeviittauksia :). Ajattelin, että tämä foorumi olisi sille sopivampi. Kiitos ja anteeksi. Ottakaa silti kantaa.
Suomen työttömyyspäivärahajärjestelmä perustuu työntekoon, kuten melkein kaikki muutkin tukijärjestelmät (äitiyspäivärahat, sairauspäivärahat, eläkkeet jne). Työssäoloehto on joko 34 tai 43 viikkoa tapauksesta riippuen. Sen jälkeen on oikeus joko Kelan peruspäivärahaan (työttömyyskassaan kuulumattomat) tai ansiosidonnaiseen (työttömyyskassan jäsenet), joihin puolison tulot EIVÄT vaikuta. Työttömyyspäivärahaa maksetaan 500 arkipäivää eli n. 2 vuotta putkeen. Mikäli työttömyyspäivärahaoikeutta ei ole, maksetaan työmarkkinatukea, johon taas muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta puolison tulot vaikuttavat. Tulojen ei tarvitse olla kovin hääppöisiä, kun työmarkkinatuki lakkaa kokonaan.
Vaikka olenkin tehnyt pätkätöitä jo 15 vuotta, en ole koskaan joutunut olemaan tuota 500 arkipäivää yhtäjaksoisesti työttömänä. Olen huomannut, että jos haluan OIKEASTI työtä ja viitsin aktiivisesti sitä etsiä, uusi työpaikka löytyy suht´nopeasti (vaikka asunkin alueella, jossa työttömiä on melko paljon, ja alan työpaikkoja vähän). Ja kun olen ollut taas 34 viikkoa työssä, päivärahat nollautuvat ja uusi 500 pv: päivärahaputki alkaa.
Minusta on ihan oikein, että työttömyysetuudet (ja kaikki muutkin) pitää itse "tienata". Muutenhan kaikki jäisivät suoraan koulun penkiltä yhteiskunnan siivelle lekottelemaan!
Veljeni vaimo vast´ikään valitti minulle, että vituttaa, kun hän saa vain perusäitiyspäivärahaa (noin 11 €/pv - verot) eikä sillä tahdo tulla toimeen. Mutta itsepä hän on tiensä valinnut; kyllähän hän lapsentekoon ryhtyessään tasan tarkkaan tiesi, että hääviä äitiyspäivärahaa ei ole luvassa, koska hän ei ole koskaan ollut töissä. Olisi siis kätisemättä, kun on itse kohtalonsa valinnut.
Suoraan sanottuna en ymmärrä tuollaista parisuhdetta, jossa ei raskita omaa puolisoa elättää! Kaikenko se raha ratkaisee... Minusta se on itsestään selvää, että jos minulla on työtä ja rahaa eikä miehelläni taas ole, elätän häntä, ja päinvastoin. Asia on tietysti toinen, jos hän ei edes yrittäisi etsiä töitä vaan päättäisi jäädä loppuiäkseen kotiin vetelehtimään minun siivelläni... sitten varmasti rupeaisi tympimään.
"että jos haluan OIKEASTI työtä ja viitsin aktiivisesti sitä etsiä, uusi työpaikka löytyy suht´nopeasti"
Kaikilla vain ei käy noin hyvä flaksi vaikka kuinka OIKEASTI haluaisi niitä töitä ja hakisi niska limassa. Onnea sinulle ja olehan tyytyväinen ettei tarvitse olla kenenkään elättinä.
työtä ei ole löytynyt vaikka ollaan niin päteviä että. Niin ja syyhän on se, että haluaa vaihtelua ja vikahan ei ole minussa. Olet varmaan niitä ihmisiä, jotka uskovat pystyvänsä valmentamaan, olemaan maalivahti ja puolustajat ja hyökkäjäätkin samassa joukkueessa - näin jääkiekkovertaustaa käyttääkseni. Työttömyys on ennenkaikkea yhteiskunnallinen ongelma ja siitä kärsivät kaikki, tavat vain vaihtelevat. Miksi muuten olet tutustunut työttömyyspäivirahajärjestelmään, jos et sitä ikinä ole tarvinnut (vaikka oletkin aina saanut töitä, kun olet halunnut ja samaan hengenvetoon myönnät olleesi kuitenkin työttömänä, mutta et 500 päivää), ihan vaan sen takia jos se sattuu tulemaan keskustelun aiheeksi, vai?
Jos keskittyisit - kuten muidenkin kannattaisi - lisäämään työllisyyttä Suomessa, etkä alentamaan ja parjaamaan, joka on äärettömän helppoa kenelle tahansa ja lisäksi säälittävää.
Niin ja jos uskoo kohtaloon, sitä ei voi valita, kohtalo on ennalta määrätty.
Vakituisia työpaikkoja ei tällä alalla juuri ole, ainakaan kotiseudullani (perhesyiden takia on vaikea lähteä muuallekaan). Joitakin paikkoja on valtionhallinnossa, mutta niissä palkkaus ei ole kohdallaan. Kertoohan paikkojen suuri vaihtuvuuskin jotakin, sama paikka saattaa olla auki vuoden aikana useaankin kertaan. Eli vaihtoehtona on ottaa vastaan pätkätyötä tai olla kokonaan työttömänä. Olen valinnut ensimmäisen vaihtoehdon.
Kaikkea en todellakaan osaa enkä hallitse, mutta kuitenkin jotakin sentään, ja se tietysti vaikuttaa siihen mitä työtä haen ja otan vastaan.
En väittänyt etten ole koskaan ollut työttömänä; luepa kirjoitukseni uudestaan. Pätkätyöläisenä tunnen työttömyyspäivärahajärjestelmän tarkkaan ja se tieto on oman kantapään kautta opittua. *Kelan kusettamana*
Sillä, että olen saanut työtä suht´nopeasti niin halutessani ja tehdessäni tosissaan töitä sen eteen, tarkoitin sitä että itsekin voi omaan tilanteeseen vaikuttaa - tai ainakin YRITTÄÄ vaikuttaa. Minullakin on ollut hetkiä, jolloin työnhaku ei sattuneista syistä ole kauheasti innostanut, ja silloin kyllä tuloksetkin ovat sen mukaisia - työttömänäkin saa siis "olla" jos ei itse viitsi tehdä mitään. Työkkäristähän on tunnetusti turha mitään odottaa, työkkärin kautta tämän 15 vuoden aikana en ole yhtään työpaikkaa saanut.
Työllisyyden parantamiseksi minulla ei liene muuta keinoa kuin se, mitä olen jo pitkään tehnyt, eli pistän rahani viimeistä senttiä myöten kertoon periaattella "suosi suomalaista". Jos sinulla kerta on avain työllisyyden lisäämiseen, annatko sen minullekin. Minä en sitä tiedä. Omasta mielestäni en ole alentanut/parjannut ketään, lausunut vain ääneen totuuden niistä jotka omilla päätöksillään ja valinnoillaan ajavat itsensä ahdinkoon ja sitten valittavat suureen ääneen kohtaloaan ja pyytävät käsi ojossa rahaa yhteiskunnalta. Jokainen kantakoon ristinsä ainakin silloin kun se on itse selkään nostettu.
sitä itse ymmärrä, että kaikki eivät työllistämisessään onnistu vaikka sinä oletkin siinä onnistunut, turha sitä on sitten selittääkään. Meitä on moneen junaan - on niitäkin, jotka aidosti eivät edes halua töitä. Kohtaloita on monia, eikä kaikkeen ajauduta itseaiheutetusti - se on sinun mielipiteesi ja valitettavasti väärä. Valinnoillaan voi yrittää vaikuttaa muiden ihmisten valintoihin ja osa valinnoistakin on alitajuisia eikä niitä parhaita mahdollisia.
ja ketään - oman kohtalonsa valinneita - syyllistämällä et tule koskaan mitään voittamaan.
Minä puhuin OMISTA työllistymiskokemuksistani, en muiden. Tiedän tasan tarkkaan, että työpaikan saanti voi olla vaikeaa, etenkin jos työkokemusta on vähän ja alan harvoihin työpaikkoihin paljon hakijoita. Mutta eihän sinulle mitään kannata selittää, kun et osaa lukea rivien välistä, vaan kaikki pitäisi rautalangasta vääntää.
Siinä olen samaa mieltä, että kohtaloita on monia eikä kaikkeen voi itse vaikuttaa. Puhunkin niistä, jotka tieten tahtoen valitsevat elämäntyylinsä ja sitten kuitenkin syyllistävät muita epäonnistuneista valinnoistaan ja odottavat pelastuksen tulevan ulkopuolelta. Osa taas on sitä sorttia, että kantaa itse vastuun omista valinnoistaan eikä osoittele sormella muita. Heille nostan kyllä hattua.
Kalahtiko kalikka, kun noin ärähtelet? ;-)
Joka tapauksessa, hyvää kevättä sinulle!
Tuo säästö lähtöisin siitä ajatuksesta, että tarvitaan vain yksi tv-lupa, "samassa valaistuksessa" elää kaksikin ihmistä eli sähkönkulutus ei suoraan tuplaannu, kiinteän puhelimen aikakaudella tarvittiin vain yksi puhelin, yksi sanomalehti riittää...
Toisaalta kaksi ihmistä yleensä syö terveellisemmin kuin yksinäinen, jolloin säästöä voisi terveyskuluissa tulla, joten asian korjaamista kannattaisi ehkä harkita. Lisäksi monet asunnot ovat lähes asumattomia, kun ollaan "yökylässä" poikaystävän tai tyttöystävän luona. Ongelma on näet helposti kierrettävissä.
joidenkin ehkä kannattaa tajuta, ettei työnsaanti ole aina itsestä kiinni, kuten joku tuolla mahtipontisesti luennoin jo aiheesta. Jos on yhtään ajan tasalla ja seuraa mediaa, niin takuulla tietää, mihin suuntaan tämä suomen yhteiskunta on menossa. Itse asun sellaisella alueella, joka on julistettu työttömyyden suhteen kriisialueeksi ja paikkakunnalle on valtio myöntänyt tukipaketin, jolla PITÄISI työllistää (tai auttaa työllistymään ihmisiä). Kaiken lisäksi kaupungin oma talous on pahasti miinuksella. Työpaikat on todella tiukassa ja yhtä ainokaista työpaikkaa saattaa enimmillään liioittelematta hakea 200 hakijaa.
Tottakai jokainen haluaisi EDES sen verran olla töissä, että pääsisi EDES ansiosidonnaiselle, jottei esim. avopuolison tulot vaikuttaisi omiin tuloihin, eikä tarvisi avokkinsa "siivellä" elellä. Eikä tarvitsisi sitä kakkosasuntoa hankkia tyhjilleen olemaan mistään toiselta puolelta kaupunkia.
Mutta kertokaa vielä ihmiset, MITEN voi työllistyä se tradenomijoukko, joita suolletaan korkeakouluista vuosittain, tai uudet insinöörit, kun entisiä taitavia ja koulutettujakin ihmisiä pistetään pihalle ja ei auta, vaikka olisit kuinka insinööriä, voit päätyä mansikoita poimimaan. Niin kuin tässä taannoin eräs insnörskä kirjoitteli omista kokemuksistaan.
En yhtään ihmettele näitä sosiaaliturvien yms. väärinkäytöksistä, kun et saa pierastakkaan ilman, että siitä on ilmoitettava kelalle!!
"Kuulemma kaksi ihmistä syö vähemmän yhdessä asuessaan. Onko tällaiseen väitteeseen tieteellistä pohjaa. Tuskin. "
Kyllä maitolitra maksaa litran purkissa vähemmän litralta kuin kaksi puolen litran purkkia. Ja 5 kiloa perunoita vähemmän kilolta kuin irtoperunat.
Voi sitä tietysti elää tyhmästikin yhdessä siten, että kumpikin ostaa omat sinkkuruokansa ja maksimoi ruokakustannukset.
Emmä tiedä. Jokin asennevika täytyy olla, kun selvää asiaa vängätään. Samasta asenneviasta voi johtua muutkin ongelmat.
...valtakunnallinen Tv-ohjelma valittaa, kuinka "perhepakkaukset" ovat kalliimpia, kuin "yksittäispakkukset".
Ei tarvitse kaukaa syytä hakea - - - Se mikä myy, eli perhepakkaukset, ovat kilohinnaltaan kalliimpia kuin "yksittäispakkaukset".