Nyt sen päätöksen tein. En aio jäädä loppuiäkseni kitumaan rakkaudettomaan suhteeseen. Tai voisin jäädäkin, jos yhteisen elämän perusteet edes jollakin tavoin toimisivat, mutta ei.
Olen luonteeltani hyvin uskollista tyyppiä, joka yrittää viimeiseen asti. Ja vaikka olen ollut onneton jo vuosia, en ole katsellutkaan muita miehiä. En vain pysty. Miehestä en tiedä. Hän on aika lailla kylmä ihminen, joten aika vaikea olisi uskoa, että hänkään olisi paljon vieraissa käynyt. Ja toden sanoakseni, en enää välitä, vaikka olisikin.
Meidän seksielämämme on aina ollut huonoa. Se on ollut jollakin tapaa toimivaa niin kauan kun olen jaksanut olla miehen pantavana, omista tunteistani tai haluistani riippumatta. En ole elämässäni saanut yhtäkään orgasmia, ja olen kohta nelikymppinen. Janoan hellyyttä ja läheisyyyttä, ja mikä ettei sitä seksiäkin, kun se vain olisi muuta kuin sitä nostopistoravistus-juttua, johon olen kurkkuani myöten täynnä.
Mies on uhkaillut erolla jo vuosikaudet. Todennäköisesti hän kuvittelee pitävänsä minut "ruodussa" sillä tavoin. Mutta nyt hän iski kirveensä kiveen. Olen pikku hiljaa järjestellyt asioitani, ja kun saan kaiken valmiiksi, lyön miehelle itse eropaperit kouraan. Mieleinen asunto ja työpaikka toisella puolen Suomea odottavat.
Ja sen sanon, etten ikänäni toista avio-tai avomiestä tai edes vakituista seurustelukumppania vaivoikseni ota. Mutta jos jostakin löytyisi fuckbuddy tyyppinen viritys, joku hellä ja lämmin mies, niin ilomielin toivottaisin sellaisen tervetulleeksi. Olen vielä näinkin nuori ja ja tahtoisin nauttia elämästä täysillä.
Olen luonteeltani hyvin uskollista tyyppiä, joka yrittää viimeiseen asti. Ja vaikka olen ollut onneton jo vuosia, en ole katsellutkaan muita miehiä. En vain pysty. Miehestä en tiedä. Hän on aika lailla kylmä ihminen, joten aika vaikea olisi uskoa, että hänkään olisi paljon vieraissa käynyt. Ja toden sanoakseni, en enää välitä, vaikka olisikin.
Meidän seksielämämme on aina ollut huonoa. Se on ollut jollakin tapaa toimivaa niin kauan kun olen jaksanut olla miehen pantavana, omista tunteistani tai haluistani riippumatta. En ole elämässäni saanut yhtäkään orgasmia, ja olen kohta nelikymppinen. Janoan hellyyttä ja läheisyyyttä, ja mikä ettei sitä seksiäkin, kun se vain olisi muuta kuin sitä nostopistoravistus-juttua, johon olen kurkkuani myöten täynnä.
Mies on uhkaillut erolla jo vuosikaudet. Todennäköisesti hän kuvittelee pitävänsä minut "ruodussa" sillä tavoin. Mutta nyt hän iski kirveensä kiveen. Olen pikku hiljaa järjestellyt asioitani, ja kun saan kaiken valmiiksi, lyön miehelle itse eropaperit kouraan. Mieleinen asunto ja työpaikka toisella puolen Suomea odottavat.
Ja sen sanon, etten ikänäni toista avio-tai avomiestä tai edes vakituista seurustelukumppania vaivoikseni ota. Mutta jos jostakin löytyisi fuckbuddy tyyppinen viritys, joku hellä ja lämmin mies, niin ilomielin toivottaisin sellaisen tervetulleeksi. Olen vielä näinkin nuori ja ja tahtoisin nauttia elämästä täysillä.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Älä ala kakkoseksi hellyyden kaipuutesi vuoksi.
Varattuja en taatusti ala katselemaan. Niin kuin sanoin, olen luonteeltani uskollinen, enkä sekaannu muiden suhteisiin. Mieluummin nautin elämästäni yksin ja siitä, että saan viimeinkin määrätä tekemisistäni itse. Jo se pelkästään on taivaallinen ajatus.
Kyllä sinun kannattaa erota, sinulla on elämässä vaikka mitä mukavaa vielä tulossa. Älä jää huonoon suhteeseen. Minulla on samantapainen tilanne, mutta lasten takia elelen liitossa vielä jokusen vuoden.
Elämä ilman miestä on myös elämisen arvoista, ja saatpa tehdä ihan mitä haluat! Ja tapailla ketä haluat. Ole varovainen erotessasi, miehet heittäytyvät usein aggressiivisiksi erotilanteissa. Heille nainen on omaisuutta, jota on kiva käskeä.Ota tarvittaessa salainen osoite puhelinnumero ja kaikki tietosi pois netistä. Lähestymiskiellonkin voi hakea jos siihen on perusteita. Pidän sinulle peukkuja. Muista, elämä voi olla nurkan takana.
Jep siitä vaan. Minä haudoin kauan omaa eroani ja kun se lopulta rysähti, oli helpotus sanoinkuvaamattoman suuri. Mutta älä nyt kaikkia miehiä kusipäinä pidä, jos omasi sellainen onkin. On meitä hyviäkin.
Vaikka tykkäänkin olla yksin, en sulje pois vaihtoehtoa, että jostain vielä vakituisen löytäisin. Jos hyvän löytää, ei sitä kannata päästää menemään vain sen takia, että on vanhasta huonoja kokemuksia.
Onneksi olkoon sinulle, olet toiminut viisaasti kun olet järjestänyt uutta elämääsi!
Itse elän narsistimiehen kanssa, tytär on vasta 10-vuotias. Rakastan sitä miestä, mikä hän oli suhteemme alussa. En tätä alistavaa, erolla uhkailevaa, määräilevää ihmistä.
Kirjoitan tätä nyt aamupäivällä, mies lähti taas eilen teille tietämättömille, pakkasi reppunsa ja häipyi, kuten niin usein nykyään. Minä taas vakuuttamaan tytölle, että kyllä se kotiin tulee, kuten aiempinakin kertoina.
Olen yrittäjämiehelläni etätöissä (teen siis kotoa käsin työni) ja hänestä täysin riippuvainen taloudellisesti. Kyllä olen asiasta saanutkin kuulla! Nyt vihdoin, vuosien jälkeen, olen alkanut vakavasti pohtimaan oman, "oikean" työn hankkimista. ei tällaista jaksa kukaan, tai en ainakaan minä. Tiedän jo etukäteen, että kun mies tulee jossakin vaiheessa takaisin, olen minä yksin syypää lähtemiseen ja suurin piirtein polvillani saan kulkea huoneesta toiseen, jotta asiat ovat taas "normaalisti".
Koskaan aiemmin en ole kirjoittanut tänne, mutta nyt olo alkaa olla niin yksinäinen ja mieli tupaten täynnä tätä kulissielämää, että pakko oli avautua anonyyminä jonnekkin.
Tarvitseeko sitä toistaa samoja kuvioita, kun ne voi rikkoakin? Jospa oletkin ihan kuin ei mitään ja hommit omiasi ja lapsen kanssa? Ei siis mitään maanitteluja tai selittelyjä, vaan vain kohotat kulmiasi ihmetellen, jos ilmenee epärationaalisia huomautuksia ja vaatimuksia. Sulje tunteesi loukkauksilta ja jätä huono aviomieheys miehen häpeäksi. Pitää sitä sentään enemmän yrittää... Sanot, että minä en kuuntele enää tuota hölmöilyä. Asialliset hommat hoidetaan, mutta tästä lähtien eletään niin kuin normaalit ihmiset. Ja me lähdetään nyt tytön kanssa viettämään kiva päivä. Noi riidanhaastamiset ja sen jälkeiset pakkaamiset (en nyt mene arvailemaan, minne menee) saattaa olla järjestetty juttu, anna mennä vaan äläkä edes näytä surkeaa naamaa. Pidä vapaata miehestäs, kun kerran voit. Saattaa olla, ettei rupeakaan jatkossa ihan niin hankalaksi, kun lähdöstä ei seuraa kohtausta.
Eikö se uhkailekaan sua lapsen viemisellä? Jos ei, sulla on asiat vielä hyvin. Nyt vaan ystäviä ja harrastuksia hankkimaan. Jos näet on uhkana lapsen menettäminen tai hänellä pelaaminen, niin parempi viettää kahdeksan vuotta mahdollisimman mukavasti. Noi poissaolot tavallaan lyhentää odotteluaikaa...
rupeaa, niin sitähän voi naputtaa vaikka päivät pitkät, että huono ukko saa helpostikin tekosyyn lähteä lätkimään. Sitten vain esitetään suuttunutta ja loukkaantunutta, ettei se rupea epäilemään. Oikeasti vietetään kissanpäiviä heti, kun ovi sulkeutuu. Nyt peilin eteen harjoittelemaan ruttuturpaa.
Mutta älkää mitään tuollaisia virityksiä sitten, ei ne ole hyvästä. Joko naimisissa tai ei. Kyllä nainen pärjää.
Hyvin samanlainen tilanne oli minullakin, Laventelinsininen. Mieheni ei tosin ole narsisti, sillä hän on kaikesta huolimatta ollut lapsillemme hyvä isä. Hän ei ole väkivaltainen, pikemminkin kylmä ja etäinen. Varmaan siksi olen jaksanutkin olla niin kauan tässä pahasta olostani huolimatta.
Minun pelastukseni oli se, että löysin itselleni opiskelupaikan ja sitä kautta mahdollisuuden saada itselleni kunnon ammatin. Koko elämäni olen ollut miehen rahoista riippuvainen ja sen tiedän, että mitään muuta kuin henkilökohtaiset tavarani en tule mukaani saamaan. Lapset ovat onneksi jo isoja ja saavat päättää itse puolestaan. Minä olen onnellinen, vaikkei mitään luksusoloja ole odotettavissa. Mutta on oma tupa ja oma lupa, ensimmäisen kerran kahteen vuosikymmeneen.
En usko, että kaikki miehet olisivat samanlaisia, mutta en siltikään enää usko haluavani vakituiseen parisuhteeseen, ainakaan saman katon alle. Tiedän kuitenkin sen, että kokemuksistani huolimatta minulla olisi paljon annettavaa jollekulle ihanalle miehelle.
Miehet ovat loppujen lopuksi aika helppoja käsitellä..
Jos meillä mies alkaa näyttää sitä hapanta naamaa, eikä miesten tapaan sitä suutansa saa auki, niin annan illalla seksiä ja taas on naama kuin hangonkeksi pitkän aikaa..
Kyllä ne miehet tietää, mikä hapatukseen tepsii, senhän on saanut täälläkin monta kertaa lukea. ;D
Naiset ei todella tunnu sitä asiaa ymmärtävän, että se seksi ON miehille hyvin, hyvin tärkeää.
JOS haluaa parisuhteesta tyydyttävää, miehenkin tarpeita pitää kuunnella! Minä haluan.
Naiset tähän tieten kommentoi, että tarpeet on naisillakin, se hellyys ja läheisyys ja tottakai naisena tämän tiedän! Olen oppinut kuitenkin hellyyden tarpeeni ottamaan miehen pienistä elkeistä ja läheisyys tulee, kun mies kiinni minuun painautuu.
Olen 47 vuotias nainen ja tiedän jo jotain elämästä, minäkin.
Minä ajattelin aiemmin hyvin pitkälle samalla tavoin kuin sinä, Loppuun asti yhdessä. Mutta kyllä siinä väsyy siihen seksin "antamiseenkin", kun ei itse siitä mitään saa. Mies jyystää tunteettomasti, ottaen oman tyydytyksensä ja jättää minut heti kun on saanut tarpeekseen. Siinäpä sitten mietin vartalo ja sydän kipeänä, että mitä tein taas väärin ja yritän kuivailla kyyneleeni tyynyn kulmaan.
Tangoon tarvitaan kaksi. Yksin on kovin vaikea yrittää. Tämänhetkiset ongelmamme ovat miehen mielestä kokonaan minun syytäni ja ratkeaisivat, jos minä vain "ryhdistäytyisin". Ja kun sitten lopulta niin tein, niin sekään ei enää ollut hyvä.
En väitä olevani täydellinen. Mutta jos olisin saanut edes hiukan vastakaikua mieheltä, tuskin olisin nyt tässä.
Harmittaa nää tavallisen, rehdin miehen kans liitossa olevat, jotka kuvittelee, että me muut vaan ei osata olla miestemme kanssa, siks on ongelmia kun ei ymmärretä antaa välillä ja kun ei ymmärretä olla kivoja... voi viddu! Kait sitä on vähän kateellinenki, ku joku saa elää noin pumpuliin käärittynä vielä nykypäivänäki...
Menin naimisiin 15v sitten ihan ok miehen kanssa, jonka maailma, raha ja viina sitten muutti vähemmän mukavaks... mä olin taakka ja rumistus ja sen elämän pilaaja, annoin sitte tai en, huolehdin itsestäni tai en, ihan sama mitä MÄ tein, kun se "paska" oli sen päässä... tyynynkulmat märkinä menin minäki monta vuotta nukkumaan. Ei parantunu liitto, päinvastoin!
Sitte yks ilta se tuli kotiin kännissä ja ihan varottamatta löi... ja uudestaan ja uudestaan... ymmärsin lähteä.
Mutta yhtä hyvin minäkin voin sinulle sanoa, että miksi otit tuollaisen juopon ja jos ei ollut juoppo ennen, miksi alkoi juomaan?
Ei tässä mihinkään pumpuliin käärittyna olla, jos onkin toimiva parisuhde. ;D
Toki kunnon miehiäkin on olemassa ja esim.ystäväpiirissäni ei yhtään juoppoa ole.
Ei kannata alkaa morkkaan toisia sen takia, että itse on tehnyt huonon valinnan..
Ja onhan sinullakin nyt valta valita sitten se kunnolisempi mies, pääset itsekkin sitten siihen pumpulikääreeseen, jos se on sinun mielestäsi sitä ainoaa oikeaa parisuhdetta.
Mutta se on kyllä selvää, että jos ei seksistä välitä, ei kannata sitä alkuun edes näytellä, yleensä miehet kaipaa sitä. Mutta on tieten poikkeuksiakin, kai?
Ihan kuin oma tilanne, paitsi olen mies jossa nainen-joka-meillä-asuu on se jonka vuoksi muutan pois. En tiedä ketä hän sitten syyttää vaikeuksistaan minun muuton jälkeen, koska minä olin kaikkeen syyllinen. Valtaa käyttävä nainen joka manipuloi jatkuvasti saadakseen vain itselleen haluamansa.
Sanon vinkiksi sinulle ap. kuitekin: kaikki miehet eivät ole samanlaisia minulla on samat toiveet tulevaisuudesta kuin sinullakin, sekä VÄLTÄ KATKEROITUMISTA koska silloin pilaat itse sen mitä sinulla on jäljellä. Muutto toiselle paikkakunnalle on varmaan hyvä veto; olen itse ajatellut myös paikkakunnan vaihtoa.
Jos muutan naapuriiin niin lupaa vilkittaa.
****voimia ja intoa elämällesi***
Onko nimesi Ar.....? Nimittäin jos olet, niin tuossa valehtelet, noissa toiveissasi.
Jatkuva viinankäyttösi ja 10 vuoden kapakkarilluttelusi ovat oikeat syyt vaimosi kylmyyteen. ja niinkuin tuossakin sen näkee, heti flirtti päälle tuntemattomankin kanssa. Tuollaistahan se oli liittosikin...sinuun ei voinut koskaan luottaa...
Ei mun ex ollu juoppo. Meillä oli tosi hyvä seksielämä. Mä hlökohtaisesti tykkään ihan mahdottomasti seksistä...
Normaalit ihmiset ei kysy suhteessa toisiltaan, että voinkos nyt muuttua... ne vaan muuttuu... toiselle ei jää muuta mahdollisuutta ku hyväksyä tai hylätä muutos oman arvomaailman mukaan, ja se ei oo aina kivaa, ei vaikka seksi miten sujuis... kaikki ihmiset ei oo lopuks kivoja vaikka aluks olisivat olleet, ja sekään ei oo kivaa... joutuu tehdä isoja päätöksiä yksin, vaikka puhe oli yhdessä elää ja olla...
Ehdottaisin luetun ymmärtämisen harjottelua sulle...
Onko nimesi hölmö?
Samoin sinulle, eronmies. Katkera en missään nimessä ole. Aviolitossamme oli hyviäkin vuosia ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Heistä jo yksin on pakko olla kiitollinen.
Pikku hiljaa täällä tavaroitani pakkailen ja odotan sitä kaunista päivää, kun pääsen muuttamaan. Vain pari vaivaista kuukautta enää. Sisälläni ollut kamala möykky pienenee päivä päivältä ja minä voin paremmin. Jopa vieraatkin ihmiset huomaavat minussa tapahtuneen muutoksen.
Sydämmestäni sulle toivotan onnea, rohkean päätöksen olet tehnyt. Kateellisena olen lukenut sinun kirjoituksia ja toivon, että saisin rohkeutta minäkin, että uskaltaisin lähteä pois ja aloittaa elämään omaa elämääni.
Kiitos toivotuksestasi, vm-66. Älä sinäkään enää mieti vaan toimi. Uusi ja parempi elämä on ulottuvillasi jos vain tahdot niin.
On pitkä aika siitä, kun viimeksi kävin täällä päivittämässä tilanteen. Tällä välin on ehtinyt tapahtua paljon. Muun muassa se, että molemmat lapseni päättivät lähteä mukaani. Mies uhkasi erolla viimeisen kerran ja niin kuin jo etukäteen arvasin, murtui täysin kun sanoin että ok, erotaan. Tässä on paperit.
Lopputulos on se, että eksälle jää komeat puitteet, minulle se sisältö. Rakkaat lapset ja irtaimistosta sen verran, ettei tarvitse ihan tyhjässä kämpässä olla. Onneksi olin sen verran kaukoviisas, että etsin tarpeeksi suuren asunnon. Ei se maailman hienoin ole, mutta on oma tupa ja oma lupa.
Olen jo muuttanut, ja lapset seuraavat perässä heti joululoman jälkeen. Onneksi on lähipaikkakunnalla sukulaisia, jotka majoittavat lapset lukukauden loppuun. Ja yllätys yllätys: jopa entisen asuinpaikkamme poliisi ja sosiaalitoimi ovat auttamassa. Näyttää siltä, että eksäni on ehtinyt siihenkin suuntaan kehittää varsin huonon maineen.
Olenko huono ihminen kun en jaksa edes sääliä häntä?
Lapset pitäkööt yhteyttä isäänsä, heille älä pahaa sanaa sano. Mutta itse nouse sieltä mutalammikosta, on niitä puhtaitakin järviä olemassa! Ns. one-shot uhkailijat ovat mitä suurimpia raukkoja, heidän tyyli on alistaa, että jollet tee juuri kuten sanon, jätän sinut tms.
Itselläni tuollainen äiti, aina kiristi tai muuta vastaavaa. Vaan nokilleen hänkin sai kun aikuisena pistin välit totaalisesti poikki ja sanoin ettei tarvitse yhteyttä ottaa ellei osaa käyttäytyä kuten aikuinen. Joten älä sääli exääsi, tuollaiset ihmiset eivät lopeta ennen kuin pakon edessä. Elä omaa elämääsi ja tue lapsiasi.
Lapsille en ole pahaa sanaa isästään sanonut, enkä sano. Vaikka mies muuten onkin mitä on, niin hän on hyvä isä ja lapsistaan pitää varmasti huolen.
Kaiken kaikkiaan, tuntuu uskomattoman hyvältä. Jo pelkästään se, että saan olla ja elää ilman jatkuvaa nalkutusta ja vähättelyä, tuntuu taivaalliselta. On melkein vaikea uskoa, että tämä on totta. Ja ensi joulu tulee olemaan ensimmäinen todellinen juhla vuosikymmeniin.