vihdoin, että miehellä on ollut salasuhde pari vuotta. Minulle se oli helpotus koska sain varmuuden, etten olekaan se vainoharhainen akka. Tunnusti myös, että hänellä on haku päällä koko ajan eli flirttailee ja yrittää iskeä naista kuin naista. Tällä hetkellä olemme vielä yhdessä tai siis asumme saman katon alla. Minua kiinnostaa tietää, että onko jollain parilla onnistunut eläminen silti yhdessä, sanotaan noin kolme, neljä vuotta eteenpäin? Ajattelen vain, että lapset tuosta aikuisuuteen kasvaisivat (varsinkin kun yksi lapsista sairas). Ja taloudellinen tilannekin olisi helpompi, kun äijä laskuja maksaa.
Ekaksi mies lupasi mennä terapiaan, mutta nyt jo sanoo, ettei puhumisesta ole apua. (eli ei halua muuttua). Itse pidän huolta terveydestäni, jotta ei pää sekoaisi. Olen käynyt lääkärillä ja saanut rauhoittavia, yöunet on mitä on. Luottamus täysin mennyt, eikä se enää tietenkään palaa.
Tsemppiä meille kaikille jotka olemme tässä tilanteessa!
Ekaksi mies lupasi mennä terapiaan, mutta nyt jo sanoo, ettei puhumisesta ole apua. (eli ei halua muuttua). Itse pidän huolta terveydestäni, jotta ei pää sekoaisi. Olen käynyt lääkärillä ja saanut rauhoittavia, yöunet on mitä on. Luottamus täysin mennyt, eikä se enää tietenkään palaa.
Tsemppiä meille kaikille jotka olemme tässä tilanteessa!
Vastaukset 3
Vanhimmat
No pistä vaakakuppiin se taloudellinen helppous kun mies ne laskut maksaa ja toiseen kuppiin laita henkinen
ylpeä olo itse pärjäät vaikka onkin tiukkaa tämän voin sanoa kokemuksesta.
Punnitse sitäkin pystytkö olemaan nalkuttamatta ja nielemään sen paskan olon sen noin 4vuotta.
Jos lapst 4v kuluttua on aikuisia ne on nyt jo siis aika isoja vaikka oisikin yksi sairas.
Jos eroatte sen ikäsiltä lapsilta jo kysytään kumnman luona haluavat asua ja ne lasten kuluthan menee ns. puoliksi.
Itse aikanaan lähdin 3 lapsen kanssa ja päätin pärjätä ja pärjättiin.
Tsemppiä päätöksellesi muista että se on sinun päätös ja sinun elämä lasten selän taakse ei kannata piiloutua kyllä lapset pärjää jos äitikin pärjää.
Oletko varma etä tuollainen sairas ympäristö on lapselle hyväksi?
Jos voit huonosti, niin huono olosi heijastuu myös lapseen.
Kiitos teille vastauksista. Ei, ei todellakaan tämä ympäristö ole terveellinen lapsille. Tänään sain tietää, että on puhunut palturia yhdelle naistaan: "me ollaan erottu ajat sitten". Häntäkin siis kusetettu. No, näitä naisia on varmasti paljon miehelläni. En vaan ymmärrä, miksei voi mennä terapiaan, edes lastensa takia?