Anopit ja äidit!

Mikä saa teidät pitämään poikaanne /poikianne kiinni itsessänne? Miksi haluatte puuttua aikuisen lapsenne elämään?
Miksi koette miniänne kilpakumppaniksi joka on aina väärässä eikä osaa mitään?
Onko elämäsi yksinäistä jos et saa pidettyä poikaasi vallassasi?
Miksi sinun on saatava päättää lapsesi puolesta mitä hän voi olla mieltä ja mitä valintoja hän tekee?
Miksi haluat että aikuinen poikasi epäonnistuu niinkin tärkeässä suhteessa kuin parisuhde jossa äidillä ei ole sijaa?
Miksi haluat tehdä sellaista vahinkoa pojallesi että hän varmasti tarvitsee sinua kaikessa mihin ryhtyykin ja tekee?
Äitinä en itse voisi sellaista henkistä väkivaltaa pojalleni tehdä. Haluan että poikani saa hyvän ihmissuhteen ja perheen jossa minulla on se äidin/mummonrooli sivuosana niin kuin kuuluukin.
Poikani saa pärjätä omillaan ja tehdä virheensä oppien niistä itse. Äidin luona käydään vierailemassa ja apuakin saa jos todellinen hätä on.
131468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

... taitaa olla miniän kirjoittamaa vuodatusta tämä.
Päätellen siitä kuinka yleistetty on anopin imago.

Jatketaan siis yleistämistä:
nykyanopeilla on työnsä ja harrastustensa lomassa harvoin edes mielenkiintoa sekaantua poikansa eli miniänsä huusholleihin.

Anopit eivät nykyisen hyvän elintason ja terveydenhuollon ansiosta ole niitä toinen jalka haudassa kääkättäviä, katkeroituneita vanhoja selmoja. Eivät edes metsämökissä asuvia, kiikkutuoliin juuttuneita villasukankutojia, joiden ainoita ystäviä on kissa ja kilipukki.

Miniän kirjoitus yo. sikäli on, että siinä kannetaan avioliiton epäonnistuminen yksinomaan anopin harteille ja vastuulle.
Vaikka miniä ja poika ovat täysin itse vastuussa siitä, toimiiko avioliitto vai kaatuuko.

Äänestä
  • Valitettavasti niitäkin äitejä ja anoppeja on joilla ei ole omaa elämää johon kuuluisi työ, harrastus, saatikka hyvä terveys.......

    Äänestä

Minun suhteellisen tuore anoppi yrittää määräillä meitä molempia siis poikaansa ja minua. Ei onnistu. Kaikki alkoi vuosi sitten, kun teimme asuntoomme remonttia ja nykyinen anoppini haukkui minut (ainakin omasta mielestäni) aiheetta, koska en halunut lähteä heille syömään (kieltäydyin kauniisti). Miksi pitäisi kun oli meillä jääkaappi täynnä ruokaa ja olisi mennyt ruokaa roskiin.

Ja sitä on jatkunut aina tähän päivään asti. No viime viikonloppuna anoppi rupesi määräilemään mitä saan puhua ja miten puhua sekä millä äänen sävyllä ja appiukko samaa asiaa huutaa kun sanoin jämäkästi oman mielipiteeni asiasta (kukapa minua muuten puolustasi jollen itse sitä tee). Ei onnistu määräilyt. Minua ei määrää oma äitikään, niin ei määrää appivanhemmatkaan. Hyvä ettei sanonut miten minun pitäisi pukeutua tai istua. Oli sentään siistit farkut jalassa ja nätti neule. Mieheni tietää, että minä en passaa ruokaa lautaselle joka päivä. Osaahan iso mies itsekin ottaa ruokansa. Tosin pakko kertoa tähän väliin, että hemmotteluja on meillä puolin jos toisin mutta esim. en kuori perunoita kun osaa itsekkin.

Meillä menee muuten ja niin kauan hyvin, kun kukaan sukulainen ei tule neuvomaan ja määräilemään mitä tehdä. Olen sanonut, että avioeron saat kunhan täytät paperin, laitan nimeni kyllä No saahan sen eron kun itse hakee, ilman miehen allekirjoitusta...mutta mutta... Mies ei halua, koska olen hänen sanomansa mukaan parasta mitä on hänelle tapahtunut. Vielä kun hänen vanhempansa sen ymmärtäisi.

En tiedä miten kauan jaksa olla arvostelun kohteena. Mielestäni olen suhteellisen voimakastahtoinen nainen. Myönnän, olen itsepäinen ja tempperamenttinen, mutta rajansa kaikella. Monesti olen mieheltäni kysynyt miksi olet kanssani, kun en ole korkeasti koulutettu (kuten appivanhempani) vaan tavallinen duunari. Vastaus on ollut: juuri sen takia. Tuskin pyytävät anteeksi. Ei se mitään, eipähän tarvitse mennä sinne kylään taikka syömään. Mies voi kyllä mennä, minä en. Olkoot sitten kuinka lapsellista tahansa.

Lapsia meillä ei ole vielä, onneksi ja toisaalta harmiksi. Mutta jos tuo meno jatkuu ja lapsia meille tulee, voin kyllä tehdä tosi ihanasti...lapsia he eivät välttämättä tule näkemään. Muutan vaikka maasta jos tuntuu siltä. Kyllä, voin olla tosi veemäinen narttu mielestäsi mutta mitäs sitten. Ei vaan jaksa enää. Silloin kun päätän jotain niin pyrin pitämään pääni, etenkin jos koen tulleeni jatkuvasti luokatuksi niin kuin nyt.

Miksi pitäisi appivanhempia miellyttää (?), kun en ole heidän kanssaan naimisissa vaan heidän poikansa. Ikävä kyllä, he niin kuin muukin suku tulee avioliiton kautta mukana.

Ja jos kävisi niin hyvä tuuri, että anoppini sattumalta lukee tätä, niin tässäpä on pieni pala purtavaksesi.

Äänestä
  • Niin, oliko tässä pääpointti, että sinua ei tulla määräilemään?
    Heh...
    Vaikutat viestisi perusteella, että sinua on helppo provosoida ja olet karvat pystyssä pienemmistäkin, minkä koet määräilyksi.
    Ja vähän sellaisenkin efektin sinusta saa, että muissa aina vika-vikaa, mutta itse on vain itsepäisen tempperamenttinen. Mitäs jos anoppisikin on sellainen? Jos olettekin ihan samanlaiset, poika valinnut äitiään muistuttavan naisen, "voimakastahtoisen".
    Tulee mieleen, että kun ihminen sanoo olevansa voimakastahtoinen, se on sama kuin ei jousta koskaan ja määräilee muita.
    Ei hyvä.
    Kostoakin haudot, et anna tavata anopin syntymättömiä lapsiasi! :D :D
    Minusta tuo menee jo hauskasta vitsistä.
    Joten armahda nyt vähän ihminen ja löysää.... relax, relax

    Äänestä

  • Liina Anniina kirjoitti:

    Niin, oliko tässä pääpointti, että sinua ei tulla määräilemään?
    Heh...
    Vaikutat viestisi perusteella, että sinua on helppo provosoida ja olet karvat pystyssä pienemmistäkin, minkä koet määräilyksi.
    Ja vähän sellaisenkin efektin sinusta saa, että muissa aina vika-vikaa, mutta itse on vain itsepäisen tempperamenttinen. Mitäs jos anoppisikin on sellainen? Jos olettekin ihan samanlaiset, poika valinnut äitiään muistuttavan naisen, "voimakastahtoisen".
    Tulee mieleen, että kun ihminen sanoo olevansa voimakastahtoinen, se on sama kuin ei jousta koskaan ja määräilee muita.
    Ei hyvä.
    Kostoakin haudot, et anna tavata anopin syntymättömiä lapsiasi! :D :D
    Minusta tuo menee jo hauskasta vitsistä.
    Joten armahda nyt vähän ihminen ja löysää.... relax, relax

    "Kyllä, voin olla tosi veemäinen narttu mielestäsi mutta mitäs sitten. Ei vaan jaksa enää. Silloin kun päätän jotain niin pyrin pitämään pääni, etenkin jos koen tulleeni jatkuvasti luokatuksi niin kuin nyt."

    Luepa Liina Anniina ajatuksella tuo lainaus.

    Minun mielestäni kirjoittaja oikeutetusti pitää vihdoin puoliaan eikä anna kohdella itseään huonosti ja epäoikeudenmukaisesti. Kaikkea hyvää hänelle ja miehelleen!

    Äänestä

  • jaah-as kirjoitti:

    voisi kieltää mieheltäni sitä että ei saisi lapset nähdä hänen vanhempiaan, eivätkä lapseni mummejaan. Minusta ajatus on melko seinähullu koko perheen kannalta. Vailken anopistani pidäkään ja karttelen kanssakäymistä minulla mielestäni ei ole lupaa-eikä muillakaan- kietää yhteydenpitoa taikka nostaa karvojani pystyyn joka kerta kun mies käy moikkaamassa äitiään. Sehän on lähimmäisen määräämistä, eikä rakastamista. Ja vihaamani anoppi on synnyttänyt mieheni. Siihen väliin en mene päsmäröimään, vaikka taipumusta olisikin..

    Omia puoliaan saa ja tulee pitää, mutta ei koskaan kannata katkoa lasten ja isovanhempien välejä ellei kyseessä ole esim hullujenhuoneelta/vanhainkodista tai vankilasta karanneet,taikka kännikalat eli mahdottomat isovanhemmat joilta lasta tuleekin varjella lainkin mukaan.

    Äänestä

  • Blond77 kirjoitti:

    Itselläni on mielivaltainen anoppi joka on vuodesta toiseen sortanut minua ja arvostellut avoimesti. Olen saanut kuulla arvostelua kaikesta mahdollisesta, mikään ei miellytä. Minua kohdellaan kylässä kuin ilmaa, minulle ei puhuta, meille ei tulla kylään ja meidän kyläillessä lapsi vedetään mukaan mielipuoliseen touhuun hyppimällä minun varpaille ja mitätöimällä sanomisiani ja tekemisiäni tai sitten puhuttelemalla meitä lapsen kautta... Appivanhemmat tekevät tieten tahtoen kaiken päinvastoin lapsen kanssa läsnä ollessani ja ilkkuvat minulle. Kilttinä naisena olen niellyt kaiken vuodesta toiseen. Samoin mieheni, joka tästä kärsii eniten. Hänen vanhempansa eivät ole kertaakaan tehneet elettäkään tullakseen vastaan vaikka asia on otettu asiallisesti puheeksi joten he ovat vallan tietoisia toimistaan. Kuka pitää yhteyksiä yllä jos kummallakaan äidillä saatika isällä ei ole välejä appivanhempiin. En halua viedä lastani paikkaan jossa hän joutuu jatkuvasti puun ja kuoren väliin isovanhempien sairaan käytöksen vuoksi. Emme kumpikaan luota heihin enää pätkän vertaa. Ensin siis lapset, sitten vanhemmat ja viimeiseksi isovanhemmat.

    Äänestä

  • kauan kestänyt kirjoitti:

    olisi edessä. Siksi ei kovin innosta mahdollisia tulevia lapsia heille viedä.

    Liina Anniinalle: lueppa tosiaan ajatuksella ja ajan kanssa kyseinen teksti. Ja Blond 77:lle, että en ole kieltänyt miestäni menemästä heille. Saa mennä, ihan milloin itse haluaa ja milloin heille sopii.

    Äänestä

  • En kieltänyt kirjoitti:

    että poikkeuksiahan on, ja itsekkin olen poikkeuksellisessa tilanteessa. Tämmöisiä välejä juuri ei kannatakaan pitää yllä ja paras että perheet vetävät yhtä köyttä. Meillä päädyttiin että vain mieheni käy anopilla, muksut ei halua kuunnella anopin sanelemia sääntöjä (runsaita) ja itsekkin olin seota niitä kuunnellessa. Vain mieheni siis enää käy luonaan sillointällöin- pikaisesti ja yleensä yksin . Minua ja lapsia anopi arvostelee ja haukkuu joten eivät käy kuin 2x vuodessa. itse en lainkaan. Eipä minua ole pyydettykään. Anoppi ei myöskään käy meillä, eikä mieheni pyydä kylään, joten poikkeustilassa mekin elellään, ja anoppini vihaa minua todellakin.

    Siltikin tunnen anoppia kohtaan ensimmäisenä sääliä. Vihani on laantunut, en halua nimittäin käristyä itse missään vihan liemessä vuosia, kuten anoppini.

    Äänestä

  • Hyvä!
    Taidat olla kova luu =)

    Äänestä

"Miehen äiti", miksi ajattelet että toiset äidit olisivat seklllaisia kuin aloituksessa luettelet, ethän itsekään ole? En ole minäkään, eikä kukaan tuntemistani miesten äideistä. En ole vielä tähän aikuisen ikään mennessä nähnytkään naista, joka roikkuisi tuolla tavalla pojassaan, haluaisi päättää hänen puolestaan ja pilaisi hänen parisuhteensa, sulla aloittaja taitaa olla aika negatiivinen mielikuvitus.

Toki ihmisiä on kaikenlaisia, mutta varmasti tuommoset kammotukset on kuitenkin poikkeustapauksia, jollaisista kuultuaan ei pidä yleistää eikä asennoitua että kaikki muut paitsi minä itse ovat sellaisia. Täällä palstoilla luonnollisesti ongelmat korostuu, koska täällä neuvoa kysyy ihmiset, joilla on vaikeaa, ei ne joilla menee hyvin.

Äänestä

ja sama päinvastoin
mikä saa teidät pitämään tytärtänne/tyttäriänne kiinni itsessänne
jne jne
hermojaraastavaa

kaikki aikataulutkin joutuu sovittamaan anopin mukaan kun se domina määrää miten puoliso kulkee.
olen siis tavallaan sairaassa parisuhteessa anoppiini.

terveisin. koeta kestää, kyllä ne kuopataan ennen meitä.

Äänestä
  • Siis voiko olla totta !!!! blondi77 lainaus "Omia puoliaan saa ja tulee pitää, mutta ei koskaan kannata katkoa lasten ja isovanhempien välejä ellei kyseessä ole esim hullujenhuoneelta/vanhainkodista tai vankilasta karanneet,taikka kännikalat eli mahdottomat isovanhemmat joilta lasta tuleekin varjella lainkin mukaan".

    Miten saat huonoksi isovanhemmaksi ylläolevat ihmiset???? Huollujenhuoneellakin on lapsia rakastavia isovanhempia ja vanhainkodissa on dementiaa sairastava mummi tai pappa joka on puolustanu isänmaatamme, että sinäkin saat puhua mitä haluat. Alkoholiongelmaisia isiä ja äitejäkin on olemassa jotka ei tee lapsille mitään pahaa ja vankilaankin saa ottaa lapsen (iästä riippuen) lusimaan äidin kanssa. Sulla on aika koyhä/suppea tuo ajatusmaailma. Jospa sen takia anopin kans ne erimieliyydet teillä johtuukin. Meillä käydään muuten joka viikonloppu kattomassa isoisää vanhainkodissa ja se on karannu sieltä usein :D Mutta ei teksi kyl lapsille yhtikäs mitään, vaan karkailee juuri hakemaan meitä ikävissään.
    En kyllä näille karkulaisille yksin jättäisi mutta en kieltäisi tapaamisia. Alkoholiongemainenkin kännikalakin asuu naapurissa, ja tulee joskusmuutamaksi tunniksi ihan kylään istumaan ja ihan senkin takia. että lapseni ymmärtäisivät erilaisia ihmisiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Miehen äiti kirjoitti:

Mikä saa teidät pitämään poikaanne /poikianne kiinni itsessänne? Miksi haluatte puuttua aikuisen lapsenne elämään?
Miksi koette miniänne kilpakumppaniksi joka on aina väärässä eikä osaa mitään?
Onko elämäsi yksinäistä jos et saa pidettyä poikaasi vallassasi?
Miksi sinun on saatava päättää lapsesi puolesta mitä hän voi olla mieltä ja mitä valintoja hän tekee?
Miksi haluat että aikuinen poikasi epäonnistuu niinkin tärkeässä suhteessa kuin parisuhde jossa äidillä ei ole sijaa?
Miksi haluat tehdä sellaista vahinkoa pojallesi että hän varmasti tarvitsee sinua kaikessa mihin ryhtyykin ja tekee?
Äitinä en itse voisi sellaista henkistä väkivaltaa pojalleni tehdä. Haluan että poikani saa hyvän ihmissuhteen ja perheen jossa minulla on se äidin/mummonrooli sivuosana niin kuin kuuluukin.
Poikani saa pärjätä omillaan ja tehdä virheensä oppien niistä itse. Äidin luona käydään vierailemassa ja apuakin saa jos todellinen hätä on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu