En oikein tiennyt, mihin kategoriaan olisin kysymykseni laittanut, mutta kun kerta miehen kanssa ollaan Treffien kautta tavattu, niin kai voin täällä avautua :)
Eli, hän löysi minut Treffien kautta. Ennen ensitapaamista puhuimme joka ilta useiden tuntien ajan puhelimessa, ajatusmaailmat kohtasivat pitkälti. Ensitapaaminen oli menestys, molemmat tykästyivät. Nyt olemme muutaman vkon ajan tapailleet, kerran tai pari vkossa, ja joka päivä puhelimitse yhteydessä.
Nyt mies on sitä mieltä, että koska onnistuisi pilaamaan kaiken tulevaisuudessa jokatapauksessa, niin voisimme lopettaa koko jutun. Kuitenkin hän haluaa olla kaverini. Minkäs minä asialle teen, eihän ketään voi pakottaa tykkäämään tarpeeksi.
Mies on oma-aloitteisesti minuun yhteydessä, kyselee kuulumisia, haluaa viettää aikaa kanssani. Ja olemme kavereita.
Nyt ollaan nähtykin, ja näkemiset ovat muutakin kuin kaveripohjalla.
Viedäänkö tätä tyttöä nyt sokeana narussa? Onko ideana se, että mies ei halua sitoutua, mutta olen parempi vaihtoehto kuin ei mitään. Ja kaveripohjalla homma toimii ilman lupauksia tulevaisuudesta?
Tykkään miehestä, ja ajan kanssa tykkääminen varmasti muuttuu syvemmäksi. Tiedän, että järkevin vaihtoehto olisi pitää silmät auki, olenhan edelleen sinkku, ja nimenomaan haluan suhteen. Ristiriitainen fiilis, koska voin ja saan flirttailla kelle haluan, mutta osa minusta tuntuu olevan varattu.
Miksi mies käyttäytyy näin, vetoaa tekevänsä asioita ajatellen minun parastani, ja saatuaan minut itkemään, hän yht'äkkiä taas käyttäytyy samoin kuin aikana ennen kaveri-pommiaan.
???
Eli, hän löysi minut Treffien kautta. Ennen ensitapaamista puhuimme joka ilta useiden tuntien ajan puhelimessa, ajatusmaailmat kohtasivat pitkälti. Ensitapaaminen oli menestys, molemmat tykästyivät. Nyt olemme muutaman vkon ajan tapailleet, kerran tai pari vkossa, ja joka päivä puhelimitse yhteydessä.
Nyt mies on sitä mieltä, että koska onnistuisi pilaamaan kaiken tulevaisuudessa jokatapauksessa, niin voisimme lopettaa koko jutun. Kuitenkin hän haluaa olla kaverini. Minkäs minä asialle teen, eihän ketään voi pakottaa tykkäämään tarpeeksi.
Mies on oma-aloitteisesti minuun yhteydessä, kyselee kuulumisia, haluaa viettää aikaa kanssani. Ja olemme kavereita.
Nyt ollaan nähtykin, ja näkemiset ovat muutakin kuin kaveripohjalla.
Viedäänkö tätä tyttöä nyt sokeana narussa? Onko ideana se, että mies ei halua sitoutua, mutta olen parempi vaihtoehto kuin ei mitään. Ja kaveripohjalla homma toimii ilman lupauksia tulevaisuudesta?
Tykkään miehestä, ja ajan kanssa tykkääminen varmasti muuttuu syvemmäksi. Tiedän, että järkevin vaihtoehto olisi pitää silmät auki, olenhan edelleen sinkku, ja nimenomaan haluan suhteen. Ristiriitainen fiilis, koska voin ja saan flirttailla kelle haluan, mutta osa minusta tuntuu olevan varattu.
Miksi mies käyttäytyy näin, vetoaa tekevänsä asioita ajatellen minun parastani, ja saatuaan minut itkemään, hän yht'äkkiä taas käyttäytyy samoin kuin aikana ennen kaveri-pommiaan.
???
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mikä Sinusta sopii kaveruuteen , ihastuminen ja rakastuminen tunnetko miehen taustan harkitse
järkeilyä . Esim: minä en ole perheihminen silti pidän vakavahkosta suhteesta.
Kyse on siitä, että ns kemiat ei kohtaa miehen mielestä, niin naiset ilmaisevat tilanteen tuollaisessa tapauksessa, miehen puolelta tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että et ehkä ole seksuaalisesti riittävän kiinnostava, tai jokin muu seikka saa tuntumaan, ettet ole se oikea, mutta kaverina ok.
Miksi sitten ette voisi hyväksyä tilannetta ja olla kavereita, kun se on molemmille nyt selvää, ettei kenties muuta ole luvassa.
Niin, mene ja tiedä. Kun olemme yhdessä, tuntuu kaikki olevan kohdallaan. Myös tuo seksuaalisen kiinnostavuuden riittävyys.
Kyllähän minä hyväksyn tilanteen ja mahdollisuuden, että tulevaisuudessa olemme ainoastaan kavereita. En varmaan ilmaissut itseäni riittävän hyvin, mutta tilannehan on nyt nimenomaan miehen puolelta ristiriitainen sanojen ja tekojen edessä.
Hän sanoo haluavansa olla kanssani Edes kaveri, mutta käyttäytyy enemmänkin kuin ihminen, joka on ihastunut ja haluaa muutakin. Tätä minä en ymmärrä.
Vaikeahan sitä on sanoa, mikä asian todellinen laita on. Todennäköisesti hän ihan oikeasti epäilee kykyään pitää sinut tyytyväisenä ja olevansa hyvä kumppani, tai hän pelkää sitoutumista ja ei oikein tiedä mitä tekisi. Ensimmäisessä tapauksessa saattaa myös olla tämä sitoutumiskammoisuus taustalla, silloin hän tietää, että suhde ei tule kestämään ja haluaa säästää sinut sydänsuruilta. Hänellä voi olla aika ristiriitaiset ajatukset, joten parempi, että keskustelette asiasta. Sillähän asiat selviää.
Valitettavasti on olemassa ihmisiä jotka kykenevät seksiin ja jotkut jopa hellimään ja halimaan ilman että taustalla on mitään syvempää tunnetta. Eiköhän se mies vain yksinkertaisesti halua pitää yhteyttä sen vuoksi ettei tarvitse kauheassa seksin- ja läheisyyden puutteessa elää, mutta oikeasti hän kokee ettei rakasta sinua eikä halua parisuhteeseen kanssasi.
Tai sitten hänellä on niin paha masennus ja huono itsetunto että hän arvelee että kaikki menee kumminkin päin helvettiä, joten parempi kun ei odota liikoja eikä toivo mitään.
Jos sinulla on lauma lapsia edellisistä suhteista, niin se voi tehdä tulevaisuuden suunnittelun sinun kanssa vaikeaksi, tai jopa mahdottomaksi monelle miehelle, vaikka olisi kuinka ihastunut.
Asia on oletettavasti juuri, kuten ensimmäisessä virkkeessä sen sanot.
Itsekin ymmärtäisin, että kaverisuhteella tarkoittaa nimenomaan sitä, että petiseura kyllä
kelpaa.
Mitenkään en aloittajan mieltä halua pahoittaa. Voisin kuitenkin kuvitella, että kyseisellä
tyypillä on kierrossa muitakin, ainakin tekeillä.
Mikäli pelimies on fiksu, hän loiventaa suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta kaveritasolle,
koska horisonttiin on hänelle ilmaantunut muutakin mielenkiintoa.
Mikäli taustalla olisi masennusta tai muuta epäitsetuntoa, aloittaja kyllä sen aistii.
Niin, onhan ko. miehellä edelleenkin treffi-ilmoitus, tosin niin on minullakin, koska emme kumpikaan sopineet vielä niitä poistavamme. Minä tosin kysyin, etsiikö hän vielä jotain, ja onkohan hän mahdollisesti ilmoitustaan poistamassa. Vastaus oli ei.
En oikein tiedä, hänessä on toisaalta "potentiaalia" olla pelimies; on näköä, kykyä ja charmia. Toisaalta myös itsevarmuuden puute on yhtälailla havaittavissa kaiken taustalla..
Mene ja tiedä, ehkä annan tilanteen mennä omalla painollaan, hän on yhteydessä tai ei ole. Enkä minäkään sentään niin sinisilmäinen ole, etten huomaisi, koska kysymyksessä on silkka hyväksikäyttö.
Ja arvuuttelijoille vielä; Olen alle 30 kymppinen, itseensä ihan tyytyväinen, lapseton sinkku.
Mies on joko ns. metsästäjä eli haluaa vain saalistaa ja hylkää saaliin (naisen) sitten kun tämä on väsytetty, hän on täysin sitoutumiskyvytön tai haluaa pitää sinua varalla deittailemalla samaan aikaan muita. Voi olla myös että hänellä on kiikarissa joku kiinnostava toinen nainen, jota ns. yrittää.
Tiedätkö onko hänellä useita profiileja ts. edelleen ns. haku päällä?
Itse olin vastaavassa hirressä vuoden päivät. Hämmentäväähän se oli, että alussa nimenomaan mies oli se joka piiritti ja maanitteli. Minä en ollut kauhean kiinnostunut, aikaa myöten tietysti kiinnyin niin kuin varmaan monet naiset vastaavassa tapauksessa. Suhde meni katkolle pariinkin otteeseen, lopulta kun alkoivat nuo "ystäväpuheet" pääsin eroon.
Itseäni tuo "varattuna" oleminen alkoi nyppiä, tajusin että menetän menossa mahdollisuuksia, kun lopulta ystävänikin alkoivat puhua minun seurustelevan, vaikka mies puhui "ystävyydestä".
Käytännössä tämä tarkoitti sitä että minulla ei ollut mitään ns. seurustelevan naisen "oikeuksia" eli mitään ei oikein pystynyt sopimaan etukäteen (esim. lomia, juhlapäiviä, matkoja), kun olisin tarvinnut tukea en sitä saanut, menot tehtiin miehen ehdoilla, kun hän halusi tavata oltiin kuin paita ja perse, sitten saattoi mennä päiväkausia, että kaikki oli vain puhelimen varassa.
Oma oppini oli, että ilman jossain vaiheessa tapahtuvaa sitoutumista (vaikka asuttaisiinkin erillään) järkevää suhdetta ei synny. Miespuolisia ystäviä saa kivuttomammin alun alkaenkin platonisista suhteista. Seksi (varsinkin vain miehen ehdoilla) ja "ystävyys" ei ole toimiva yhdistelmä.
Sinuna pistäisin nyt kylmästi paperille suhteen plussat ja miinukset, omat tavoitteesi parisuhteelta vs. miehen puheet jne. Jos itse haluat parisuhdetta, hukkaat vain omaa aikaasi ja energiaasi ja missaat ehkä sen "elämäsi miehen".
Jaksamista! Muista, että jokainen sulkeutunut ovi on uusi mahdollisuus! Raollaan olevat ovet jättävät ikuisesti eteiseen.
Ikävä kyllä vaikuttaa aika paljon siltä, että olet miehelle seksuaalisten tarpeiden tyydyttäjä.
edelliseen viestiin.... sinua käytetään hyväksi, mutta se on kauniisti paketoituna. Eri asia on sitten se jos itsekin haluat olla tuollaisessa suhtessa. Silloinhan te molemmat käytätte toisianne hyväksi ja voi hyvinkin olla, että suhde normalisoituu vähitellen. Itsellänikin on ollut tuollaisia suhteita ja lopulta meistä tuli kavereita ilman seksiä. Tärkeätä on se, että et satuta itseäsi ja tiedät missä omat tunteesi menevät. Ja katsele ympärillesi, näe ne muut miehet :-).
Kerran yksi mies, jonka kanssa minulla oli fantastista seksiä ja meidän juttelut jne. toimi käsittämättömän hyvin sanoi minulle: Pidän sinusta, mutta en ole ihastunut sinuun ja haluan jatkaa kaveripohjalla. En voinut jatkaa sitä, olisin kompastunut omiin tunteisiini. En kyllä ihan ymmärtänyt mikä se ero oli tuon ihastuksen ja pitämisen välillä.
Luultavasti asia on niin, että olen varasijalla. Ehkä sitä vaan elättelee toivoa, jos edes nyt olisi jotain, mistä ei vaan haluta luopua. Nainen kun olen, elän varmaan jollain tasolla siinä toivossa, että mies tulee "järkiinsä" ja näkee lopulta, mistä olisi luopumassa. Niin tyhmää ajattelua :)
Vaikeaa olla nainen.
Enhän mä halua tuollaista suhdetta, jossa hyväksikäytetään puolin ja toisin. Haluan suhteen, missä on yhteinen tulevaisuus ja mahdollisuuksia. Joten kiitos näistä avartavista kommenteista, avaan siis silmäni muille mahdollisuuksille :)
( tai ainakin teoriassa uhkun nyt tätä suuntaa, toki omien tunteiden ylipääsemisessä menee pieni hetki :)
Juu, kyllä minäkin olen sitä mieltä, että se mies haluaa sinulta vain seksiä!! Siksi hän ei halua sitoutua sinuun tunnetasolla, vaan haluaa etäisyyttä, koska hän itse ei halua sitoutua sinuun.
Mutta hän haluaa säilyttää sinut "ystävänään" ja odottaa heikkoa hetkeäsi, jolloin olisit valmis sänkyyn hänen kanssaan.
Hänellä voi olla useitakin kaltaisiasi naisia samaanaikaan, joita hän pitää samoin "ystävinään".
Niin siis korjatakseni erään asian, eli emme ole harrastaneet varsinaista yhdyntää.
Lähinnä yhdessäolo on ollut sellaista teinimäistä söpöilyä, eli siis pussailua, halailua ja toisen hyvänäpitoa sellaisella hellyyttelevällä tavalla.. Nauretaan paljon, jutellaan yms.
Molemmat ollaan seksuaalisesti aktiivisia, eikä ole jäänyt epäselväksi, etteikö kumpikin toisiaan haluaisi. Joten tuokin asia ihmetyttää, että molemmilla on jotenkin erilainen tahti päällä, mihin yleensä olemme ilmeisesti molemmat tottuneet.
Siksi tää koko tilanne onkin niin outo :/
Aidot tunteet tulevat sydänmestä!!!
Ja jos tunteet tulevat sydänmestä, niin silloin EI halua OTTAA etäisyyttä toiseen!!!