Ja odotus tiivistyy

Kuten muistamme, Helsingin hovioikeus käsitteli minua vastaan nostettuja syytteitä 8.6.2010.

Oikeudenkäyntikaaren 24 luvun 17§ mukaan tuomio ja lopullinen päätös on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Pääkäsittelyn yhteydessä, 8.6., oikeus kuitenkin ilmoitti, että tuomio annetaan vasta elokuussa. Tätä perusteltiin sillä, että hovioikeus oli kesän aikana muuttamassa uusiin tiloihin.

Elämme elokuun viimeistä päivää, mutta hovista ei ole kuulunut mitään. Asiaan liittymätön henkilö tiedusteli asiaa eilen hovioikeudesta. Sieltä ilmoitettiin, että päätös tuleekin vasta syyskuussa.

Asiasta on kuulemma informoitu asianosaisia. En tiedä, keitä kaikki pidetään "asianosaisina", mutta minulle ei ainakaan ole kerrottu mitään.

Lakisääteinen 30 päivää on siis tällä hetkellä kestänyt reilut 80 päivää.
191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta


Jussi RULES kirjoitti:

Kuten muistamme, Helsingin hovioikeus käsitteli minua vastaan nostettuja syytteitä 8.6.2010.

Oikeudenkäyntikaaren 24 luvun 17§ mukaan tuomio ja lopullinen päätös on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Pääkäsittelyn yhteydessä, 8.6., oikeus kuitenkin ilmoitti, että tuomio annetaan vasta elokuussa. Tätä perusteltiin sillä, että hovioikeus oli kesän aikana muuttamassa uusiin tiloihin.

Elämme elokuun viimeistä päivää, mutta hovista ei ole kuulunut mitään. Asiaan liittymätön henkilö tiedusteli asiaa eilen hovioikeudesta. Sieltä ilmoitettiin, että päätös tuleekin vasta syyskuussa.

Asiasta on kuulemma informoitu asianosaisia. En tiedä, keitä kaikki pidetään "asianosaisina", mutta minulle ei ainakaan ole kerrottu mitään.

Lakisääteinen 30 päivää on siis tällä hetkellä kestänyt reilut 80 päivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu