Asioiden ytimestä

”Oppineitten runot eivät ole ajatuksesta syntyneitä, vaan ajattelemalla tehtyjä”

Sanoi eräs henkilö 1830-luvulla. Ajatus ei siis ole minun, mutta jätän lähdetiedot pois, etteivät ne turhaan ohjaisi ajatusta mihinkään suuntaan.
24251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

tuosta heivata tuon oppineiden edestä pois. Toki ajatus ei enää ole sama, mutta yhtä tosi? Ajattelin vaan kun omat opinnot on elämässä aina kesken ja uskallan silti antaa runolle mahdollisuuden. Kyllä ne syntyy, milloin ajatellen milloin virran kantamana johonkin kiinnitarttuen. En voi tehdä sellaista, mikä tahtoo syntyä itse.

Vai oliko sun pointti jonka hukkasin, juuri siinä...

Äänestä
  • mun mielestä mitään hukannut. Osasit tehdä mun heitosta kaksi eri ajatusta, joista kumpikaan ei ole aivan sama kuin lähtöajatus :-)

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    mun mielestä mitään hukannut. Osasit tehdä mun heitosta kaksi eri ajatusta, joista kumpikaan ei ole aivan sama kuin lähtöajatus :-)

    CG hukkasi ajatuksen.

    Äänestä

  • erimielinen kirjoitti:

    CG hukkasi ajatuksen.

    Mutta löysi kuitenkin tilalle uuden. Että ei se kuitenkaan miinukselle mennyt :-)

    Äänestä

  • kaarne kai tarkoitti olevan sama, kuin "tekemällä tehtyjä", tai "väkisin väännettyjä".

    Äänestä

"Maailmassa on vain kolme kertomusta: syntyminen, kasvaminen, kuoleminen."

Äänestä

Mitä mieltä olet siitä?

NIIN!? :D

Äänestä
  • Maailmassa on vain kolme... etc.

    Kuinka monella tavalla ne voi kertoa? Jos ajatellaan että täällä on ajateltu noin 2 miljoonaa vuotta ja korkea-ajateltu 15 000 vuotta. ja tarinoita kerrottu koko tuo aika. Niin montakohan ajattelematonta ajatusta maailmassa voisi olla jäljellä? Mutta kun vähiin käy ja heinäsuopa on iso, niin mistäpä sen tietää... voi siellä vielä jotain uutta olla?

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    Maailmassa on vain kolme... etc.

    jopa niin, että sama ihminenkin ajattelee samoja asioista läpi elämänsä. Olet saattanut jo ennen kielen oppimista ajatella jotain poikkeuksellista, minkä vain kuvaat nykyään itsellesi toisella, tarkemmalla ilmaisulla ja saat käsityksen uudesta ajatelmasta.
    Voisin heittää jonkun provosoivan väitteen, että "ajatukset ovat kaikki samoja, vain se, miten ne ilmaistaan, muuttuu".

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    Yksilöllinen ainutkertaisuus on vähän suhteellinen käsitys, jos sen keskeiset piirteet toistuvat yksilöstä toiseen ja vuosituhannesta toiseen :-)

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    Maailmassa on vain kolme... etc.

    Kuinka monella tavalla ne voi kertoa? Jos ajatellaan että täällä on ajateltu noin 2 miljoonaa vuotta ja korkea-ajateltu 15 000 vuotta. ja tarinoita kerrottu koko tuo aika. Niin montakohan ajattelematonta ajatusta maailmassa voisi olla jäljellä? Mutta kun vähiin käy ja heinäsuopa on iso, niin mistäpä sen tietää... voi siellä vielä jotain uutta olla?

    ns. vanhaa, Ajatus on sen ensimmäistä kertaa Löytäjälle aina uusi ja uljas. Ihminenhän syttyy ymmärryksestä ja sitä voisi löytämiseksi kutsua vaikkei varsinaisesti olisi etsinytkään. Ajatus on tullut ja piirtänyt syvälle jäljen, samalla liittynyt siihen ikuiseen sukupolvien ajatusten ketjuun kuin nakutettuna.
    Musta on jotenkin hyvin miehistä siinä, että vielä olisi ajattelematonta ja keksimistä odottavaa...naisena perimätieto ja valmiin ajatuksen hellä hiominen tuntuu kutsuvammalta.

    Ajatukset on lahjoja, ei-kenenkään-omaisuutta. Sitä mieltä olen.

    Lopulta ne vain tulevat ja menevät, antaa niiden tehdä se...

    Äänestä

  • old_profile_53045 kirjoitti:

    kauniisti kirjoitettu ja ajateltu, monessa kohdassa, vaikka kommentti oli lyhyt :-)

    Ajatus on aina uusi uudelle löytäjälle, totta. Kunnes huomaa että ajatus onkin vanha. Löytämisen ilo vaihtuu säilyttämisen, jatkamisen iloon?
    Mutta siinäpä onkin mielestäni jo jotain samaa kuin Lönnrotin ajatuksessa: individuaalisen ja kollektiivisen suhde. Yksilöissähän ajatus tietysti elää ja kehittyy, mutta jokainen ottaa ajatukset vastaan edeltäjältä. Ajattelun rakenteet elävät kulttuurissa.

    Kiinnostavaa: tuo oli (ainakin minulle) uusi tapa sanoa vanha ajatus, että uuden ajateltavan etsiminen olisi miehistä ja vanhojen ajatusten vaaliminen feminiinistä :-)

    Äänestä

  • old_profile_51557 kirjoitti:

    jopa niin, että sama ihminenkin ajattelee samoja asioista läpi elämänsä. Olet saattanut jo ennen kielen oppimista ajatella jotain poikkeuksellista, minkä vain kuvaat nykyään itsellesi toisella, tarkemmalla ilmaisulla ja saat käsityksen uudesta ajatelmasta.
    Voisin heittää jonkun provosoivan väitteen, että "ajatukset ovat kaikki samoja, vain se, miten ne ilmaistaan, muuttuu".

    hali dazu sulle, oot fiksu ja ihana ;)

    "Ajatukset ovat aina samoja, niiden kantajat vain vaihtuvat."

    Äänestä

"”Oppineitten runot eivät ole ajatuksesta syntyneitä, vaan ajattelemalla tehtyjä”

Se on Elias Lönnrotin kynästä. Hän yritti selittää mitä eroa on individualistisella ajattelulla ja runolla verrattuna kollektiiviseen ajatteluun ja runoon: kansanrunouteen.
Mua kiinnostaa ajatus siitä, että jokin runo, virkkeet, lauseet, on muodostunut ja hioutunut ehkä 1 000 vuotta saavuttaakseen jonkin muodon. 1 000 vuotta ihmiset ovat ajatelleet samaa ajatusta ja hioneet sitä. Se kuvastaa....

Se kuvastaa joko jotain todella syvää tuota ajatusta hioneiden ihmisten maailmasta, ajatusta josta on hiottu kaikki turha pois - tai se on todella puhtaaksi jalostettua keskinkertaisuutta, josta on tuhannen vuoden kuluessa hiottu kaikki särmä pois.

Individualistinen ajattelu taas joko lävistää todellisuuden kuin neulan terä, kapeasti ja tarkasti. Tai sitten se on vain yksi illuusio lisää teemaan "kuinka yritin olla fiksumpi kuin kaikki muut: äiti, äiti, katso mitä minä osaan!"

Äänestä

ajatuksesta. Eri asia on vain kuinka paljon sen eteen työstää.

Esimerkkinä helmi, joka itsessään kävisi runoudesta, mutta joka syntyy epäpuhtaudesta ajan ja simpukan työstämänä.

Pelkkä ajatus on häviävä, katoaa ajattelijansa mukana, mutta jos sen voi lukea vaikkapa 1000 vuoden päästä jossain, se tuskin on ollut pelkkä ajatus. Oppineisuus pyrkii antamaan raamit ettei niin kävisi.

Äänestä
  • Siksi vanhat tekstit on niin kiinnostavia: niitä on hiottu niin pitkään, sukupolvesta toiseen ensin ehkä suullisesti, sitten loputtomissa tekstiversioissa, että niissä luulisi olevan jotain muuta kuin "pelkkä ajatus" :-)

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    Siksi vanhat tekstit on niin kiinnostavia: niitä on hiottu niin pitkään, sukupolvesta toiseen ensin ehkä suullisesti, sitten loputtomissa tekstiversioissa, että niissä luulisi olevan jotain muuta kuin "pelkkä ajatus" :-)

    Mä olen seurannut mielenkiinnolla mihin tämä essee johtaa. Oikeastaan on kiva seurailla ajatuksen juoksua pitkin nurtseja ja niittyjä ilman ajan taakkaa tai pakollisia pysähtymisiä kansallisen rokotusohjelman puitteissa. Mä jäin vain miettimään, että viittaatko vanhoihin teoksiin, niihin, joita on hiottu tuhansia vuosia, kuten esim. Gilgamesh?

    Äänestä

  • tonou kirjoitti:

    Gilgameshiin, jos se on sulle tuttu, itselleni ei ole. Itselleni voisin viitata vaikka Kalevalaan tai Raamattuun.

    Helposti tarjoutuvana esimerkkinä luomismyytit. Ne on kaikki ikivanhoja: vanhimmat kirjoitetut luomiskertomukset on kirjoitettu - koska? 5 000 vuotta sitten? Mutta eihän niitä silloin ole keksitty, kun ne on kirjoitettu. Ne tarinat ovat eläneet ja hioutuneet tuhansia tai kymmeniä tuhansia vuosia jo ennen kuin ne on ensimmäisen kerran saatettu kirjalliseen muotoon.

    Muhun luomismyytit tekevät aina suuren vaikutuksen. Eivät siksi että ne olisivat "totta". Vaan siksi että niihin sisältyy totuuksia.

    Ihmiset on katselleet maailmaa kymmeniä tuhansia vuosia ja hioneet vastausta kysymyksiin: mistä tulimme? Mistä maailma tuli? Mikä on kaiken tarkoitus? Vastaukset, luomiskertomukset, on erilaisia eri puolilla maailmaa, mutta niissä on kaikkialla yhteinen syvätaso.
    Sillä ei ole väliä, onko ne tieteellisesti tosia. Ei niitä ole tehty todistettaviksi, vaan ymmärrettäviksi.

    Gilgaa olen selaillut, raamatusta muistan alun, Kaleva meillä on kuvateos ja samasta on myös yksi elokuvaversio. Mulle tämä sun luomiskertomuksien alkutekijöiden summa on varmasti sama - ei sillä niin merkitystä. Eniten mua huolestuttaa raamatun uudelleenkirjoitus... ja uudelleenkirjoitus. Koska en osaa opusta enkä siten siis sitä voi tuntea, niin haluaisin esittää kysymyksen asiantuntijalle miksi näin tapahtuu?

    kirjoitettu ajatus jähmettyy ja sammaloituu eikä hioudu jatkuvasti, kuten puhuttu ajatus? Kun se on ruostunut ja karstoittunut tunnistamattomaksi, niin se kertarykäsyllä hiekkapuhalletaan ja kiilotetaan.

    Ajatus. Tai kieli.

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    kirjoitettu ajatus jähmettyy ja sammaloituu eikä hioudu jatkuvasti, kuten puhuttu ajatus? Kun se on ruostunut ja karstoittunut tunnistamattomaksi, niin se kertarykäsyllä hiekkapuhalletaan ja kiilotetaan.

    Ajatus. Tai kieli.

    Puhutulle ajatukselle ei käy koskaan näin:

    "Ja paimenet olit samas paicakunnas walwadhen pellola
    laumans ylitze / iotca wartioitzit öölle heiden Carians. Ja ca-
    tzo / HERRAN Engeli seisoi heiden tykenens / ia HER-
    RAN kircaus heite ymberinswalghisti /ia he peliestyit swrella
    pelgolla. Ja sanoi heille engeli / elkette te pelietkö /sille catzo
    mine ilmotan teille swren ilon / ioca tuleua on caikelle Canssalle
    Sille ette teille ombi tenepene syndynyt Wapactaija / ioca om
    bi HERRA Christus Dauidin Caupungis. Ja teme on teil-
    le mercki. Te leudhet Lapsen Capalohin kiärityn / panduna
    seimeen. Ja cocta oli Engelin cansa swri Taiuallisen sotawä
    gen ioucko / iotca kijtit Jumalata ia sanoit /Cunnia olcon Ju
    malā corkiuxijs Ja maasa Rauha / Ja inhimisis hyue Tacto."

    On vähän rähmää silmissä, mutta käsitän raamatun siis ymmärrettävän kielen kulttuuriksi. Absurdia tästä tekee se, että koska en itse ymmärrä raamatun kielen sisältöä, niin jopa hallitsemani 'päivitetty' kieli muuttuu käsittämättömäksi.

    Pitää ajatella asiaa.

    Eihän me tässä Raamatun sanaa oltu selittämässä, vaan puhumassa kielestä, ja miksi kirjoitettuja ajatuksia kirjoitetaan uusiksi.

    Onhan se muutenkin jännittävää - on se! - että tuossa on Suomen kielen dokumentaation beta-versio = kuinka säilömme ajatuksia Suomeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kaarne kirjoitti:

”Oppineitten runot eivät ole ajatuksesta syntyneitä, vaan ajattelemalla tehtyjä”

Sanoi eräs henkilö 1830-luvulla. Ajatus ei siis ole minun, mutta jätän lähdetiedot pois, etteivät ne turhaan ohjaisi ajatusta mihinkään suuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu