Minulla on ollut lähes vuoden "juttua" yhden parikymppisen miehen kanssa. Alkuaikoina mies antoi oletta että homma on panosuhde ja taisi säätää exänsä kanssa (6 vuotta seurustellut ennen minun säätöä) siinä samalla. Asia oli silloin melko OK, koska itsekin olin vanhassa ihastuksessani kiinni.
Joka tapauksessa, tänä kesänä tilanne mielestäni muuttui. Mies alkoi käyttäytymään huomattavasti enemmän omistavaisemmin ja seurustelun kaltaisesti. Olin ainut joka vieraili hänellä viikonloppuisin, vaikka hän aika naistennaurattaja on. Lisäksi jos ihmiset kysyivät häneltä minun läsnäollessa (baarissa) seurustelemmeko, hän katsoi minuun ja sanoi: "Ei vielä, mutta melkein." Halusin pitää "panosuhteen" salassa, mutta loppuajasta mies halusi näyttäytyä seurassani yhä enemmän muiden nähden. Hän oli myös todennut minua jututtaneelle miehelle tiskillä tylyn mustasukkaisena "ota sitten hänet jos välttämättä haluat".
Koska olen tyypillinen nainen, sekoitin tunteeni tietysti leikkiin mukaan. Yhtenä viikonloppuna tapahtui se kohtalokas virhe, kun sain (virheellistä tietoa) tietää, että mies olisi lähtenyt toisen naisen matkaan. Noh, asia ei ollut näin, mutta pahastuin ja laskuhumalassa tietysti kaverille itkin.
Mies kysyy asiaa päivän parin päästä, olinko pahastunut. Myönsin pettyneeni. Selvisi ettei asia ollut niinkuin oletin ja mies suuttui että petyin. Sanoi kuinka raivostuttavaa on kun naiset valittavat jos vain puhuu muille, emmekä edes seurustele. (Ei tietenkään tajunnut, että oletin heidän panneen...) Ja sitten totesi, ettei halua seurustella _kenenkään_ kanssa juuri nyt, vaikka pitääkin minusta paljon.
Kieltämättä tuli tyhmä olo. Varsinkin kun oletin että olisimme askeleen edempänä seksisuhteesta. Siitä lähtien olin aika vaisu. En haluaisi enää kevyttä suhdetta, sillä tämän miehen kanssa sitoutumiskammoni katosi. Nyt hän on pitänyt minuun yhteyttä ja kysellyt miksei minusta kuulu enää mitään...
Tänä viikonloppuna (parin viikon tauon jälkeen; sitä ennen olin hänellä joka kesäviikonloppu kummatkin yöt) menin miehen kämpille. Me vain nukuimme (olemme tehneet viimeisten kuukausien aikana useasti). Mies siis pyytää vain nukkumaan-- vaikka suurimmaksi osaksi tietysti olemme touhunneet.
Kysymys kuuluukin, mitä mies oikein haluaa? Seurustelua en ole ikinä ehdottanut, enkä vaatinut (vain mielessäni toivonut). Mies on hyvännäköinen ja sen verran lirkuttelija, että kaataisi helposti naiset sänkyyn (ja ennen minua on todellakin ollut niitä naisia). Siitä huolimatta minä olen se, joka ravaa miehellä viikonloppuisin. Välillä kävin arkisin katsomassa vain elokuvaa, tai ajelemassa autolla miehen pyynnöstä.
Mitä teen? Jatkanko eteenpäin (tunteeni vähän viilenneet) etsien miestä joka saattaisi haluta seurustella --vaikka itsekin ole ollut tähän asti sitoutumiskammoinen-- vai jatkaako? En tiedä pystynkö satuttamaan itseäni sillä jos mies tänänkin aikana muihin koskee. "Riidan" aikana hänellä oli pari yökävijää käynyt... Tästäkään en enää loukkaantunut, mitä ihmettelin suuresti. Mutta, miten siis toimia?
Mikä on miehen logiikka?
Joka tapauksessa, tänä kesänä tilanne mielestäni muuttui. Mies alkoi käyttäytymään huomattavasti enemmän omistavaisemmin ja seurustelun kaltaisesti. Olin ainut joka vieraili hänellä viikonloppuisin, vaikka hän aika naistennaurattaja on. Lisäksi jos ihmiset kysyivät häneltä minun läsnäollessa (baarissa) seurustelemmeko, hän katsoi minuun ja sanoi: "Ei vielä, mutta melkein." Halusin pitää "panosuhteen" salassa, mutta loppuajasta mies halusi näyttäytyä seurassani yhä enemmän muiden nähden. Hän oli myös todennut minua jututtaneelle miehelle tiskillä tylyn mustasukkaisena "ota sitten hänet jos välttämättä haluat".
Koska olen tyypillinen nainen, sekoitin tunteeni tietysti leikkiin mukaan. Yhtenä viikonloppuna tapahtui se kohtalokas virhe, kun sain (virheellistä tietoa) tietää, että mies olisi lähtenyt toisen naisen matkaan. Noh, asia ei ollut näin, mutta pahastuin ja laskuhumalassa tietysti kaverille itkin.
Mies kysyy asiaa päivän parin päästä, olinko pahastunut. Myönsin pettyneeni. Selvisi ettei asia ollut niinkuin oletin ja mies suuttui että petyin. Sanoi kuinka raivostuttavaa on kun naiset valittavat jos vain puhuu muille, emmekä edes seurustele. (Ei tietenkään tajunnut, että oletin heidän panneen...) Ja sitten totesi, ettei halua seurustella _kenenkään_ kanssa juuri nyt, vaikka pitääkin minusta paljon.
Kieltämättä tuli tyhmä olo. Varsinkin kun oletin että olisimme askeleen edempänä seksisuhteesta. Siitä lähtien olin aika vaisu. En haluaisi enää kevyttä suhdetta, sillä tämän miehen kanssa sitoutumiskammoni katosi. Nyt hän on pitänyt minuun yhteyttä ja kysellyt miksei minusta kuulu enää mitään...
Tänä viikonloppuna (parin viikon tauon jälkeen; sitä ennen olin hänellä joka kesäviikonloppu kummatkin yöt) menin miehen kämpille. Me vain nukuimme (olemme tehneet viimeisten kuukausien aikana useasti). Mies siis pyytää vain nukkumaan-- vaikka suurimmaksi osaksi tietysti olemme touhunneet.
Kysymys kuuluukin, mitä mies oikein haluaa? Seurustelua en ole ikinä ehdottanut, enkä vaatinut (vain mielessäni toivonut). Mies on hyvännäköinen ja sen verran lirkuttelija, että kaataisi helposti naiset sänkyyn (ja ennen minua on todellakin ollut niitä naisia). Siitä huolimatta minä olen se, joka ravaa miehellä viikonloppuisin. Välillä kävin arkisin katsomassa vain elokuvaa, tai ajelemassa autolla miehen pyynnöstä.
Mitä teen? Jatkanko eteenpäin (tunteeni vähän viilenneet) etsien miestä joka saattaisi haluta seurustella --vaikka itsekin ole ollut tähän asti sitoutumiskammoinen-- vai jatkaako? En tiedä pystynkö satuttamaan itseäni sillä jos mies tänänkin aikana muihin koskee. "Riidan" aikana hänellä oli pari yökävijää käynyt... Tästäkään en enää loukkaantunut, mitä ihmettelin suuresti. Mutta, miten siis toimia?
Mikä on miehen logiikka?
Vastaukset 18
Vanhimmat
kaikinpuolin jonkinlaiselta sopimukselta toi juttu johon et kuitenkaan ole kovin tyytyväinen. Miksi olla sopimussuhteessa johon kuuluu kannaltasi vain epäedullisia elementtejä. Koet ettet saa sijoitustasi takaisin edes siten että pääsisit omillesi, ei ihme että pääsi on sekaisin jo jokin sinussa pitää touhua outona...
miehellä logiikka?
Tulipa mieleeni muutama asia, vastauksia ei vain valitettavasti ole tarjota. Tuosta seurustelusta, niin toivomukset eivät toteude, ellei niitä sano ääneen sille toivomuskeijulle. Sitä ennen ne ovat unelmia.
Toisekseen mietin tuota, että sinä ravaat miehelläsi, menet hänen luokseen kun te haluatte olla yhdessä. Tuleeko hän sinun luoksesi koskaan, haluatko edes sitä? Kuulostaa vain siltä, että jokin on epätasapainossa, jos toinen liikkuu ja toinen ei.
Olisin myös hiukan huolissani siitä, että haluat tuota miestä edelleen elämääsi, mutta tunteesi ovat viilenneet, etkä enää välitä onko hänellä joskus joku toinen. Et välitä, oletko sinä hänelle se erityinen joku... Minusta tuo kuulostaa siltä, että ikäänkuin olisit jossain erikoisessa tilassa, oman itsesi tyhjiössä, ja otat sen mitä saat, riippumatta siitä mitä ja miten sinulle annetaan, tai annetaanko ollenkaan. Ikäänkuin hyväksyisit 'mitä vaan', kunhan saat jotain, etkä välitä niin itsestäsi, hylkäät itsesi taka-alalle.
En tiedä olenko likelläkään asiaa tai sen ydintä, mutta minusta kertomuksesi kuulostaa huolestuttavalta.
tosiaan lukea koko sairaskertomuksen? Yleensä kun ämmät valittaa miehestä ja kysyy että mikä niiden logiikka on kun ne toimivat tässä ja tässä ja tässä asiassa väärin, niin vastaus sisältyy kysymykseen = nainen ei pidä miehestä/ei pidä tavasta jolla mies häntä kohtelee, mutta ei uskalla myöntää asiaa itselleen, ja sitten jonkun vieraan pitää sanoa että unohda se sika.
minullakin on ollut "juttua", tai "ollut ja ollut", mutta kuitenkin. Siis emme tavanneet ravintelissa vaan muutenvaan ja blaaplaplaa.
Mitä teen? Kuinka "toimin" tässä tilanteessa kun on ollut "juttua"?
Olen myös tosi loukkaantunut ja kysyn että mikä on miehen "logiikka".
omistushaluinen tämä sinun "miehesi". Jos hän on jo parin viikon riidan aikana tapaillut toisia naisia, tai ylipäätään heitä tapailee, niin tuskin hän suhun on tosissaan rakastunut. Ihastunut varmaan, tai tykästynyt ja omistushaluinen.
Toki hänen luulisi tehneen enemmän suhteenne hyväksi, jos hän olisi sun kanssas tosissaan, mutta enhän tiedä, mitä hän susta luulee ja voi olla, että teidän ongelmanne onkin puhumisen puute ja siitä johtuvat harhaluulottelut toisistanne. Koita avata keskustelua tunteista ja kertoa halustasi seurustella ja mikäli homma ei seuraavan puolen vuoden aikana aukea yhtään, niin ala harkitsemaan miehen jättämistä.
miehen olevan ensimmäisen kerran eläissään rakastunut, muttei tiedosta sitä tunteena kun on ihan uusi juttu hälle. Anna aikaa jos oma pää kestää.
no ei todellakaan ole. Omistushalu on ihan luonnollinen asia tietyille miehille. Ne mielellään tahtois omistaa sekä nyksät, eksät ja kaikki.jos et tee niinku ne tykkää, se on kylmää kyytiä..ihan vaa kostoks...pah, mä sanon ettei pään tartte kestää toi on lapsellista leikkiä.
ei pidä olla niin kriittinen.
puhu paskaa narsisti!
Koin juuri ahaa-elämyksen, mitä ei tässä iässä tapahdu ihan joka päivä. Naiset kuvittelevat, että miehen saa kiipeliin esittämällä vaikeastitavoiteltavaa. Asia taitaakin olla juurikin toisin päin. Kun mainostaa olevansa sitoutumiskammoinen tai haluavansa pelkän panosuhteen, niin nainen näkee sen haasteena. Naisethan perinteisesti pitävät haasteellisista miehistä ja koulutusprojekteista. Nainen tekee kaikkensa saadakseen miehen seksinhimon muuttumaan ihastumiseksi. Mikäs siinä sitten on miehen ollessa.
Kysymys kuuluukin, että muuttuuko miehen lihanhimo ihastukseksi? Odotan innolla muiden vastauksia.
mutta pitemmän päälle pelkkä hyvä seksi se ei vaan riitä pitämään yhdessä :(
Ei tietenkään, mutta jos vakipanosuhde ei muutu molemminpuoliseksi ihastukseksi, niin eihän sen silloin ole tarkoituskaan kestää.
tai jos se muuttuu se on ihan hirveää ja se täytyy lopettaa.
Panokiintiö odottaa vielä täyttymistään...
Kiitos kaikille vastauksista. Nyt kun aloin tiedostamaan itse tilannetta (teidän antamien näkökantojen avulla) tajusin että ehkä kyseessä nykyään on se, että vastaanotan sen mitä saan. Olen nuori vielä ja kaikki ystäväni seurustelevat, ja myös oma kiintiöni täyttyy nimenomaan ihmissuhteista: elän muista. Tässä tapauksessa en malta luopua miehestä niin kauan kun hän minuun yhteyttä pitää, vaikka oma intoni loppuikin. Ajattelen että onhan minulla EDES hän, jolta saa läheisyyttä kun siltä tuntuu. Jos totta puhutaan, olen tainnut etsiä tällä välin koko ajan parempaa itselleni... Onko se sitten väärin säätää jonkun kanssa joka ei tunnu haluavan seurustelua, mutta ei itsekään tosissaan ole koko asiassa? En tiedä, ei kai.
Aivan aluksi olisin halunnut vakavampaa, touhu tuntuikin jo siltä. Mutta takapakkia tuli ja sisäinen intuitio sanoikin minulle, etten saisi kiiruhtaa asiassa, enkä ainakaan tunnustaa miehelle pitäväni hänestä. He kun saattvat perääntyä säikähdyksestä, niinkuin itsekin aikoinani... Joka tapauksessa, kaverini yllyttivät tunnustamaan pettymykseni miehen "tekoon" ja näin paljastin oman vakavemman kiinnostukseni. Se oli virhe, kun kerta takapakkia tuli --ja reilusti.
Joka tapauksessa, mitä tässä kannattaisi tehdä? En vain saa selkoa mistään. Tuntuu että on ihan "ok" olla näin, mutta mainehan tässä menee kun käyn vain kuksimassa jotain. Tällä tavoin muut kylän naispuoleiset henkilöt minusta puhuvat(varsinkin kun oma seurusteleva kaverini on lätkässä tähän mieheen, eikä siedä että olen itsekin kiinnostunut. Toisilla niitä miehiä tuntuu olevan ja toisille niitä ei suoda, ei sitten millään :D)
Vaarallista, varsinkin jos tunteeni heräävät. Mutta toisaalta naiivia minulle itselleni, että olen oppinut "vain panemaan jotain tottumuksesta". Olen ollut hirveän tarkka seksistä, ja tämä mies on vasta toinen elämäni aikana. Kummatkin ovat olleet valitettavasti juuri näitä panosuhteita, vaikka kestivätkin ainakin vuoden. Olen aina mennyt miehen tahdon mukaan: halunnut sitoutua mutta mies ei, joten asiasta ei puhuta. Surullista :/
Sinä ihastut miehiin ja ominaisuuksiin, jotka eivät ole suosiollisia vakavampaa suhdetta ajatellen. Sitoutumishaluisiakin miehiä on, mutta ne eivät jostain syystä vetoa sinuun.
sinä et pane tottumuksesta vaan tunteista joissa roikut.
Tämä kirjoitus oli varmaan taas miehen kynästä mutta tämän palstan huomioon ottaen hyvin ymmärrettävissä. Ei se sun syy oo ettei mies tahdo kanssasi enempää.
Et sä voi pelätä rakkautta koska sillon sä et saa sitä ikuna! Toimit aivan oikein, miehen mieli ei vaan muuttunu missään vaiheessa, nokka kohti uusia pettymyksiä tai rakkauksia. Vittu mua vihloo se kun joku munapää saa ihan normaalin naisen syyllistämään itteensä siitäkin ettei se mies tykänny tai halunnutkaan suhdetta.Noh, ehkä toi on sun tapas olla katkeroitumatta, mut et viittis...
koska mä en jaksa kuunnella.Oikeastaan koko äijällä ei ole tässä mitään tekemistä, siinä olet oikeassa. Sinulla on ongelma ja se on hyvin syvällä:syytät itseäsi kaikesta: lopeta se!
sure kun surkuttaa, vihaa kun vihoittaa... :)
Pitäisi lakata syyttämästä itseä ja ajatella että "ansaitsen parempaa" mutta olenko varma siitä, että ansaitsenko? En ensinnäkään ole ollut helppo näille miehille. Olen ollut jäätävä heidän läsnäollessa, varsinkin jos paikalla on ollut muita. Olen nolannut näitä miehiä ja viimeiseen asti vastustelen. "Vaikeasti tavoiteltavuus" tulee siis minusta itsestään, en edes ajattele kuinka he minua saalistaisivat. Jotenkin haluan miehen jota saisin itse "saalistaa". Tai jos tuo sana on hieman hassu, niin miehen jonka saisin itse hurmata omana itsenäni.
En halua näyttää heikkouden merkkejä (kiintymystä, edes halausta on vaikea antaa) koska pelkään että miehet hylkäävät minut siinä samassa, koska olen liian "helppo" ja heidän omansa jo. Ongelma johtuu siitä, että ahdistuin koko ikäni siitä että miehet halusivat nopeasti suhteen kanssani. Ajatus pelotti ja jotenkin sulkeuduin kuoreeni ja saatoin hyvn pahastikin ilmaista etten ole nää kiinnostunut-- jos mies halusi avautua ja näyttää tunteensa. Kaipaan miehen tunnustuksen vastaanottoon ainakin vuoden, naurakaa pois jos haluatte. :D Jos aiemmin mies lepertelee, tulee erittäin ahdistunut olo.
Haluan vaikean miehen koska olen itsekin vaikea, näin mielenkiinto säilyy. Ja mikäs sen parempaa kun naistenmiehet: heitähän ei millään itselle saa joten mielenkiinto säilyy!
Voi luoja, onko olemassa näin vaikeaa tapausta? Olisikin mies jossain jolle vuoden odottaminen ei tuntuisi tuskalta. Sen vuoden voin "leikkiä seurustelevaa", mutta jostain syystä ajatus asian näennäisestä sopimisesta tekee asiasta mahdottoman. Ja kun ajatus ei olisi enää mahdoton, mies tietysti jatkaa elämäänsä samanlaisena playerina kuin aina aiemminkin, miksi ei? Kun itse olisin vihdoin valmis. Siinä vähän taustaa, kuka haluaa setviä psykologisen vastauksen tähän?
on oikeastaan se sama sadistinen piirre mikä teissä miehissä piilee.
Satutat naista(oli se sitten panemista, haukkumista...)--->haukut naisen liian heikoksi ja typeräksi, huono itsetuntoiseksi----->nainen katkeroituu ja siiiinä meneeee helveeetin monta vuotta vittu ennen kuin se nainen tajuaa sen koko paskakuvion!!!
Vittu jos ette osaa kohdella ihmisiä (vaikka niillä olis heltat jalkojen välissä) ihmismäisesti niin olkaa yksin!
HAISTAKAA VITTUJAMME!!!!!!!