Minä petin

En olisi itestäni ikinä uskonut, että voin pettää miestä jonka kanssa seurustelin vähä alle kuukauden ja niin vaan langesin toisen syliin. Tämä toinen oli tälläinen vanha tuttu, jonka kanssa kissa-hiirileikki oli päällä jo vuoden verran. Olemme tän toisen kanssa jonkinlaisessa valtataisteluleikissä olleet ja tätä miestä jonka kanssa olin rakastin oikeasti. Todella koski minuun tämä pettäminen, mutta sain kuitenkin sen tunnustettua miesystävälle, jonka kanssa oli muutenkin jo vähän sekaisin kaikki, siis ollakko vai ei, minun aloitteestani sekin. Nyt olemme jo puheväleissä tämän rakastamani miehen kanssa ja tämä seikkailumies saa jäädä kokonaan pois mun reviililtäni. Vain yksi pieni lipsahdus ja kaikki muuttui todella masentavaksi. En suosittele kenellekkään. Lähdin vaan tämän seikailumiehen kanssa lenkille ja sitten teelle ja siitä se sitten lähti pika vauhtia pettämiseen. Ainoa mitä opin on, että kannattaa jättää nämä ulkopuoliset miehet pois ja olla vain omassa suhteessa silloin, kun jos on ollut jonkilaista säätöä aikaisemmin sen ulkopuolisen kanssa.
4618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitä opimme tästä. Missä on ihmisten selkäranka.? Nyky-yhteiaskunta on selkärangattomien temmellyskenttää, jossa vain ja ainoastaan määrää seksistinen käyttäytyminen. Ei kunnioitusta, ei mitään. Onneksi meitä selkärangallisia on vielä jonni verran olemassa, jotka ymmärtävät vastuun. Myöskin sen että meidän käytös voi vaikuttaa muihinkin ihmisiin, kuin itseemme (seurannais vaikutus) Kyky olla empaattisia ja kunnioitus puuttuu ihmisiltä tyystin tässä itsekeskeisyyden ajassa. Ihmiset ovat kuin haavanlehtiä, mielipiteet ja tavat muuttuvat kun tuulen suunta kääntyy. Missä ovat ne ihmiset, joilla on vielä periaatteita ja vahvat perustellut mielipiteet. Kaikista eniten vituttaa ne ihmiset, jotka ovat mieltä eivätkä tiedä miksi.

Äänestä
  • "Myöskin sen että meidän käytös voi vaikuttaa muihinkin ihmisiin, kuin itseemme (seurannais vaikutus) Kyky olla empaattisia ja kunnioitus puuttuu ihmisiltä tyystin tässä itsekeskeisyyden ajassa. "

    Olen täysin samaa mieltä kanssanne. Ja yksi todella ärsyttävä piirre näissä asioissa on juurikin tämä "ajauduin tilanteeseen enkä nähnyt sitä ennakolta". Miksihän ihmiset ajautuvat AP tekstin kaltaisiin tilanteisiin? Itsekkyys? Kai sekin parempi kuin suora tyhmyys.

    Äänestä

"Vain yksi pieni lipsahdus ja kaikki muuttui todella masentavaksi"

Ai pettäminen on sinun mielestäsi pelkkä "pieni lipsahdus"? Etpä sinä näytä paljon uskollisuutta arvostavan.

" Ainoa mitä opin on, että kannattaa jättää nämä ulkopuoliset miehet pois ja olla vain omassa suhteessa silloin, kun jos on ollut jonkilaista säätöä aikaisemmin sen ulkopuolisen kanssa."

Ai nyt vasta tällaisen opit? Eikö jo ihan terve järkikin kerro sen, että jos haluaa olla jonkun kanssa, niin silloin ei pelleillä vanhojen säätöjen kanssa? Mitä mieltä olisit siitä jos se miehesi sekoilisi samaan aikaan jonkun entisen naisensa kanssa?

Ihmiset eivät tuosta vaan tai sattumalta ajaudu pettämään. Sinäkin olit ihan tietoisesti sen toisen miehen kanssa tekemisissä ja päätit ihan itse tehdä sen mitä teit. Kukaan muu ei ole vastuussa sinun pettämisistäsi.

Äänestä
  • Se ei aina ole ihan helppoa jättää näitä säätöjä tai miksi niitä nyt sanois, kun eivät nämä säädöt suostu pysyyn pois kuvioista ja voi olla yhteisiä harrastuksia jne.
    Se todella kävi niin äkkiä, oikeasti. PASKA TILANNE IHAN OIKEASTI, enkä mä ole ennen harrastanut tollasta, en noin pitkälle menevää, pelkkää pientä flirttiä joskus, lähinnä suuttuneena. Ja kyllä ne miehetkin osaa pettää. En oikeasti puolusta tätä, vaikka siltä tuntuisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mutta viisastuin kirjoitti:

En olisi itestäni ikinä uskonut, että voin pettää miestä jonka kanssa seurustelin vähä alle kuukauden ja niin vaan langesin toisen syliin. Tämä toinen oli tälläinen vanha tuttu, jonka kanssa kissa-hiirileikki oli päällä jo vuoden verran. Olemme tän toisen kanssa jonkinlaisessa valtataisteluleikissä olleet ja tätä miestä jonka kanssa olin rakastin oikeasti. Todella koski minuun tämä pettäminen, mutta sain kuitenkin sen tunnustettua miesystävälle, jonka kanssa oli muutenkin jo vähän sekaisin kaikki, siis ollakko vai ei, minun aloitteestani sekin. Nyt olemme jo puheväleissä tämän rakastamani miehen kanssa ja tämä seikkailumies saa jäädä kokonaan pois mun reviililtäni. Vain yksi pieni lipsahdus ja kaikki muuttui todella masentavaksi. En suosittele kenellekkään. Lähdin vaan tämän seikailumiehen kanssa lenkille ja sitten teelle ja siitä se sitten lähti pika vauhtia pettämiseen. Ainoa mitä opin on, että kannattaa jättää nämä ulkopuoliset miehet pois ja olla vain omassa suhteessa silloin, kun jos on ollut jonkilaista säätöä aikaisemmin sen ulkopuolisen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu