Niin siinä sitten kävi, että rakastuin täydelliseen tyttöön. Oikeasti. Mutta minä menetin hänet :'(
Voiko joku auttaa minua? Mitä minä voin tehdä että pääsen tästä tuskasta? Voiko joku kertoa neuvoja minulle?
Ei tunnu elämässä enää olevan valoa. Tokihan minäkin silti joskus nauran, mutta se ei tarkoita että minä olisin onnellinen.
Joo vois sanoo viel vähän enemmän
Siis olin ihastunut tähän tyttöön varmaan jotain vuoden. Ihastus alkoi ensimmäisen kerran kun koulussa oli tanssia, niin minä hain sen tytön, ihan vaan sattumalta valitsin jongun. En ollut tuskin huomannutkaan tätä tyttöä aiemmin, vaikka hän on rinnakkaisluokalla ja hänellä on esim. liikuntaa aina samaan aikaan. Hän oli niin ystävällinen minulle, ja se oli minulle jotain uutta, sillä kukaan tyttö ei ole koskaan ennen ollut näin kiltti minulle ja harvat on edes huomannut minua. No ihastuin siihen tyttöön, hain häntä muutaman kerran tanssimaan, mutta lopetin sitten kun tyttö ei selvästikään halunnut tanssia enää.
Minä en silloin vielä tehnyt yhtään mitään asian eteen. Olin siis koulussa 7-luokalla. Katselin vain välitunneilla salaa tätä tyttöä koko ajan ja unelmoin. Hän on niin kaunis. Hän on niin iloinen ja hauska. Ja hän on niin tunteikas ja välittävä. Häntä ei pelota tehdä mitään. Katselin vain sillä tavalla ettei kukaan nähnyt minun katsovan häntä. Hän ei katsonut minua koskaan. Hän ei ollut edes koskaan puhunut minulle. Tämä oli enemmänkin unelmointia, sillä ajattelin, että eihän minulla olisi mitään mahdollisuuksia saada näin täydellistä tyttöä. No, aikani katselin, kunnes ihastuminen haihtui, vähäksi aikaa.
No, 7-luokka meni sitten ja sitten eikä mitään ihmeellistä tapahtunut, elämä meni ihan mukavasti, tosin koulussa jotkut aina kiusasi joskus ja kritisoivat tyyliäni, hiuksiani, pituuttani, heikkouttani, älyäni ja vaikka mitä ja alensivat minua ties millä tavalla, fyysisestikin.
Sitten 8 -luokallakin meni ihan normaalisti, sillee kesäloman jälkee, kunnes tuli talvi. No, sitten oli taas tanssia liikunnassa. Tällä kertaa en hakenutkaan tätä tyttöä enää, sillä en kehdannut, eikä se sillai enää ollut niin iso juttukaan. No, sitten yksi kavereistani haki tätä tyttöä aika monta kertaa ja tämä tyttökin haki häntä joitain kertoja. No, en minä siltikään reagoinut siihen oikeastaan muutakun vähän kaipuulla, ei muuta. No, sitten, kun tanssitunti oli päättynyt, se minun kaveri sanoi minulle jotain "You got owned" tai jotain. No, ei sekään viä hirveesti tarkottanu mitään. Itsetunto oli niin heikoilla ollut jo kauan, enhän minä tuntenut että olisin ansainnut jotain niin kaunista, tai oikeastaan mitään. Minä en välittänytkään siitä, ajattelin että kai se on minun kohtaloni. No lopulta tämä tyttö kävi hakemassa minut kerran, taisi olla joku viimeinen tanssi tai jotain. Se oli kivaa.
Voiko joku auttaa minua? Mitä minä voin tehdä että pääsen tästä tuskasta? Voiko joku kertoa neuvoja minulle?
Ei tunnu elämässä enää olevan valoa. Tokihan minäkin silti joskus nauran, mutta se ei tarkoita että minä olisin onnellinen.
Joo vois sanoo viel vähän enemmän
Siis olin ihastunut tähän tyttöön varmaan jotain vuoden. Ihastus alkoi ensimmäisen kerran kun koulussa oli tanssia, niin minä hain sen tytön, ihan vaan sattumalta valitsin jongun. En ollut tuskin huomannutkaan tätä tyttöä aiemmin, vaikka hän on rinnakkaisluokalla ja hänellä on esim. liikuntaa aina samaan aikaan. Hän oli niin ystävällinen minulle, ja se oli minulle jotain uutta, sillä kukaan tyttö ei ole koskaan ennen ollut näin kiltti minulle ja harvat on edes huomannut minua. No ihastuin siihen tyttöön, hain häntä muutaman kerran tanssimaan, mutta lopetin sitten kun tyttö ei selvästikään halunnut tanssia enää.
Minä en silloin vielä tehnyt yhtään mitään asian eteen. Olin siis koulussa 7-luokalla. Katselin vain välitunneilla salaa tätä tyttöä koko ajan ja unelmoin. Hän on niin kaunis. Hän on niin iloinen ja hauska. Ja hän on niin tunteikas ja välittävä. Häntä ei pelota tehdä mitään. Katselin vain sillä tavalla ettei kukaan nähnyt minun katsovan häntä. Hän ei katsonut minua koskaan. Hän ei ollut edes koskaan puhunut minulle. Tämä oli enemmänkin unelmointia, sillä ajattelin, että eihän minulla olisi mitään mahdollisuuksia saada näin täydellistä tyttöä. No, aikani katselin, kunnes ihastuminen haihtui, vähäksi aikaa.
No, 7-luokka meni sitten ja sitten eikä mitään ihmeellistä tapahtunut, elämä meni ihan mukavasti, tosin koulussa jotkut aina kiusasi joskus ja kritisoivat tyyliäni, hiuksiani, pituuttani, heikkouttani, älyäni ja vaikka mitä ja alensivat minua ties millä tavalla, fyysisestikin.
Sitten 8 -luokallakin meni ihan normaalisti, sillee kesäloman jälkee, kunnes tuli talvi. No, sitten oli taas tanssia liikunnassa. Tällä kertaa en hakenutkaan tätä tyttöä enää, sillä en kehdannut, eikä se sillai enää ollut niin iso juttukaan. No, sitten yksi kavereistani haki tätä tyttöä aika monta kertaa ja tämä tyttökin haki häntä joitain kertoja. No, en minä siltikään reagoinut siihen oikeastaan muutakun vähän kaipuulla, ei muuta. No, sitten, kun tanssitunti oli päättynyt, se minun kaveri sanoi minulle jotain "You got owned" tai jotain. No, ei sekään viä hirveesti tarkottanu mitään. Itsetunto oli niin heikoilla ollut jo kauan, enhän minä tuntenut että olisin ansainnut jotain niin kaunista, tai oikeastaan mitään. Minä en välittänytkään siitä, ajattelin että kai se on minun kohtaloni. No lopulta tämä tyttö kävi hakemassa minut kerran, taisi olla joku viimeinen tanssi tai jotain. Se oli kivaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei oikeastaan oikein mitään tapahtunut, ennen kuin tuli talvi. Silloin piti käydä joissain seurakunnan tilaisuuksissa, rippikoulun takia. No, sitten se tyttö ilmestyi sinne. Ja vain minun vieressäni oli oikeastaan tilaa istua. Tämä oli ensimmäinen kerta kun minulla oikeastaan oli tilaisuus puhua hänelle. Yritin keksiä kaikkea hauskaa ja hänkin tuntui tykkäävän puhumisesta. Se oli niin luontaisesti toimivaa keskustelua. Kaikki sanominen tuli vain niin helposti ja sillee. No, tuntui että tämä tyttö olisi vähän lämmennyt tästä, kun puhuimme.
Sen jälkeen keskustelimme monet kerrat ja meillä oli hauskaa. Ties kuinka monia hyviä muistoja on esimerkiksi kun hiihdimme koulussa ja puhuimme siinä samalla, se oli niin mukavaa. Kaikki vain tuli ihan sydämestä. Olin niin onnellinen. Saatoin vihdoinkin vain puhua jollekkin. En koskaan mitenkään seurannut tätä tyttöä minnekkään, aina vaan sillon tällön kun satuttiin oleen samassa paikassa puheltiin kaikkee jännää.
No sitten kun oltiin jo kauan oltu niinkun sellasia keskustelu kavereita, niin eräänä viikkona me vain puhuttiin toistemme kanssa vielä enemmän kuin yleensä. Melkeinpä ihan joka välitunnilla puheltiin. Silloin oli jo sellainen tunne että tämä voisi todellakin toimia, tosi hyvin.
No sitten valitettavasti tämän viikon jälkeen minä matkustin etelään viikoksi lomalle perheen kanssa, ja ennen kuin olimme menneet siinä päivää ennen, niin tämä yksi kaveri mesessä tuli sanoo vaan, että tykkäänkö minä tästä tytöstä, ja sitten hän sanoi että hänkin tykkää siitä. Oli muuten säälittävä teko.
No sitten se vuosi jatkui sillee tavallisesti, nyt vain tämä kaveri oli tiellä säätämässä kaikkea turhaa, niinkun esimerkiksi sano mulle että meidän olis pitäny mennä sanoon tälle tytölle et ME tykätään siitä, vaikka kyllä sillä tytöllä on aivot, ja tiesin että hän olisi vain pilannut kaiken lopulta. hauksaa miten kaverit käyttää hyväks.
No, sitten ysillä taas jatkui tämä, sitten tätä tyttöä vain yhtäkkiä alkoi jahdata 2 muuta henkilöä ja silloin se kaikki purkautui. Minä masennuin. Minä masennuin ja tämä tyttö yritti lohduttaa jotenkin, vitseilla ja sillee, no, ei siinä niin kauaakaan kestänyt kun tyttö unohti kaiken ja alkoi olemaan melkein joka välitunnit yhden toisen pojan kanssa. No se painoi vielä enemmän maan alle, en jaksanut enää. Se minun kaverinikin vain yritti vielä kaikkea. Minä en enää uskaltanut tehdä mitään. No, sitten koulun tansseissa, tämä tyttö sitten tanssi tämän uuden pojan kanssa, hyvin läheisesti ja sillee, ei enää huomannutkaan minua. Koko 9-luokkana ei huomannutkaan enää minua. Minulta meni valo ja tarkoitus. No, sitten tämä minun kaverinikin alkoi päästä taas tämän tytön suosioon vain yhtäkkiä taas. Nyt tämä poika josta tämä tyttö tuntui pitävän asuu jossain kaukana ja tämä tyttö on aina välituntisin tämän minun kaverini kanssa puhumassa ja näyttää välittävänkin paljon. Tämä tyttö on iloinen, hauska ja onnellinen. Ilman minua. Hän ei koskaan edes huomaa minua. Hön pitää hauskaa vain, tekee kaikkea mitä täydellinen tyttö tekee. Hyvä maku, hyvä koulussa, kaunis, elämäntavat on niin kuin jostain vanhasta sadusta, niin ihmeelliset. Käy kirkossa muiden poikakavereidensa kanssa. Olen pahoillani etten itse ole niin uskovainen. Onkohan sekin yksi syy miksi tunnut suorastaan vihaavan minun olemassaoloani nykyään? Minä olen kuin esine nykyään. Eikä se merkinnytkään mitään? Eikö se ollut mitään sinulle? Miksi? Oi miksi? Miksi valitsit ne ääliöt? Miksen minä saanut olla masentunut? Miksi teet minut tuntemaan itseni turhaksi? Miksi minä olen huono? Koska minulla ei ole kavereita vai? Enhän minä voi olla edes hirveän huonon näköinen. Minua on jopa sanottu sinun näköiseksi. Minä en ymmärrä. Mitä minä enää voin tehdä? Olen kuoleman oma. Meidän muistoja ei kunnioiteta. Mutta minä olen silti se sama ihminen, joka oli silloin 2 vuotta sitten. Jos vain olisi annettu tilaisuus.
rakastan sua, oikeesti:)
rakastan sua ;) koska oot niin kiva :D
Ajan kans pettymys laantuu, sä löydät elämääsi ihmisen joka on luotu sua varten.Odota hetki kuuntele itseäsi ja anna elämälle mahdollisuus viedä sut parempaan.
Hetken kirvelee, mut se on pian eilinen. Sä selviät.
Kiitos rohkaisevista sanoistas!
Se on vaan vaikee uskoo että jossain olisi sielunkumppani, kun on luullut, että rakastamasi tyttö oli jo sielunkumppanisi :/ Mutta toivon kans että pääsen tästä joskus yli ja löydän onnen jostain.