monimutkainen labrintti. En nyt oikein tiedä, miksi kirjoitan tänne. Tiedän, että kiitosta ei ainakaan tule ja saarnajia riittää. Liiemmin en anteeksiantoa tai hyväksyntää kaipaa. Pääasia, että hyväksyy itse itsensä. Mutta nämä tarinat täällä ovat aina niin mustavalkoisia. Ei elämä ole sitä. Tässä eräs tarina.
Aloin varatun miehen salarakkaaksi joskus varmaan 8 vuotta sitten. Molemmat tarvitsimme seksiä ja sovimme suhteen vain seksisuhteeksi. Kyllähän se vuoden pari toimikin niin, kunnes tämä mies rakastui minuun. Sitten alkoi seksisuhteen lopetuskierre. Lopetettiin, oltiin tapaamattaa joku kuukausi ja taas tavattiin ja taas lopetettiin ja taas tavattiin...lopulta "erovälit" venyivät puoleen vuoteen jopa vuoteen, vaikka muuten olimme yhteydessä toisiimme sähköpostilla ja puhelimitse. Sitten eräänä päivänä huomasin itsekin rakastavani tuota miestä. Erovälit kasvoivat, sillä sen piti olla vain seksiä. Eihän se sitä enää ollut, muttei osattu erotakaan. Molemmilla oli aina ikävä.
Tänä vuonna vaimonsa ollessa matkoilla lähdimme yhdessä risteilylle. Sekään ei tuntunut riittävän kummallekaan. Rikoin rajani. Minun ei koskaan pitänyt mennä heidän kotiinsa. Minä menin. Olimme kahden pari vuorokautta heillä. Hän jutteli ihan hassuja. Ihan kuin olisimme olleet rakentamassa yhteistä elämää ja kotia heidän kotiinsa. Olin kuin liisa ihmemaassa, hämilläni ja ihmeissäni. Hän kuljetti minua maillaan ja metsissään, esitteli tiluksensa ja jutteli ihan hassuja. Hän kertoi, että hän haluaa, että tiedän mihin olen tulossa, jos lähden hänen kelkkaansa: välillä on lunta ja liukasta alamäkeä, välillä ei luista yhtään ja on ylämäkeä. Olin täysin pyörällä päästäni, en osannut sanoa mitään mihinkään, mitä hän sanoi. Siitä ikävästäkin hän totesi, että se ikävä pitää meidät hengissä.
Pari päivää senkin jälkeen meni pää pyörällä ja ihmetellessä. Mies sanoi minulle, että hän pelkää, että etenemme liian nopeasti, kun kerroin aikuiselle lapselleni tapahtuneesta. Se on totta, että rakastan sitä miestä, mutten ikinä ollut ajatellut, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hän oli aina kertonut rakastavansa vaimoaan ja olevansa arjessa hänen kanssaan onnellinen. En ole mitenkään tietoisesti yrittänyt saada häntä miehekseni. En edes osannut kuvitella, että hän edes ajatteli sellaista.
Yhteisten päiviemme ja parin välipäivän jälkeen vaimonsa palasi matkoilta ja arki palasi. Mies alkoi taas ottaa etäisyyttä minuun. Hyvä niin. Ensimmäisen kerran suhteemme aikana sanoin hänelle, ettei hänen kannata ottaa minuun yhteyttä, ellei ole sinkku. En tiedä, tuleeko hän koskaan enää ottamaan minuun siis yhteyttä. Mutta en halua, että olen siinä läsnä ja toimin katalyyttinä heidän mahdolliselle erolleen. Haluan, että hän päättää erota itse ensin ja sitten, jos haluaa parisuhteen kanssani, niin sitten se on oikealla pohjalla. En halua saada häntä "ryöstettyä". Hänen pitää itse haluta erota ja sitten elää kanssani, jos nyt edes oikeasti haluaakaan enemmän kuin vaimonsa kanssa. Lisättäkööt vielä, että hänellä on avioehto, sukutilansa on täysin miehen itsensä nimissään, joten ero siltä osin olisi miehelle helppo.
Minun oma elämäni on kunnossa myös parisuhderintamalla. Mutta se on totta, että rakastan häntä niin paljon, että olisin valmis hänen kumppanikseen, jos hän niin haluaa. En nyt elä tällä hetkellä varsinaisesti odottaen, sillä suhteemme on jo kestänyt niin kauan (vaikkei se varsinaisesti ole ollutkaan "aktiivinen" välillä, mutta tunnesiteet ovat tiukasti sitoneet meidät toisiimme). Eikä erot tapahdu välttämättä nopeasti, jos ollenkaan. Omaa avioeroanikin tein varmasti viitisen vuotta aikoinaan (ennen tämän kyseisen varatun miehen tapaamista). Kuitenkin, on sellainen kumma pelonsekainen "unelma", että entäs jos...
Aika näyttää.
Elämässä on monenlaisia tarinoita. Eikä kukaan koskaan tiedä, että olin hänen salarakas (sitä aikuista lastani lukuunottamatta, jolle kerroin), jos joskus tulemme tapaamaan ja hyvin pian päättäisin muuttaa hänen luokseen. Ihmiset ehkä ihmettelisivät vain, että kovin pian ne yhteen alkoivat...eikä kukaan tietäisi, että takana saattaa siinä vaiheessa olla jo yli kymmenen enemmän tai vähemmän jaettua vuotta.
Aloin varatun miehen salarakkaaksi joskus varmaan 8 vuotta sitten. Molemmat tarvitsimme seksiä ja sovimme suhteen vain seksisuhteeksi. Kyllähän se vuoden pari toimikin niin, kunnes tämä mies rakastui minuun. Sitten alkoi seksisuhteen lopetuskierre. Lopetettiin, oltiin tapaamattaa joku kuukausi ja taas tavattiin ja taas lopetettiin ja taas tavattiin...lopulta "erovälit" venyivät puoleen vuoteen jopa vuoteen, vaikka muuten olimme yhteydessä toisiimme sähköpostilla ja puhelimitse. Sitten eräänä päivänä huomasin itsekin rakastavani tuota miestä. Erovälit kasvoivat, sillä sen piti olla vain seksiä. Eihän se sitä enää ollut, muttei osattu erotakaan. Molemmilla oli aina ikävä.
Tänä vuonna vaimonsa ollessa matkoilla lähdimme yhdessä risteilylle. Sekään ei tuntunut riittävän kummallekaan. Rikoin rajani. Minun ei koskaan pitänyt mennä heidän kotiinsa. Minä menin. Olimme kahden pari vuorokautta heillä. Hän jutteli ihan hassuja. Ihan kuin olisimme olleet rakentamassa yhteistä elämää ja kotia heidän kotiinsa. Olin kuin liisa ihmemaassa, hämilläni ja ihmeissäni. Hän kuljetti minua maillaan ja metsissään, esitteli tiluksensa ja jutteli ihan hassuja. Hän kertoi, että hän haluaa, että tiedän mihin olen tulossa, jos lähden hänen kelkkaansa: välillä on lunta ja liukasta alamäkeä, välillä ei luista yhtään ja on ylämäkeä. Olin täysin pyörällä päästäni, en osannut sanoa mitään mihinkään, mitä hän sanoi. Siitä ikävästäkin hän totesi, että se ikävä pitää meidät hengissä.
Pari päivää senkin jälkeen meni pää pyörällä ja ihmetellessä. Mies sanoi minulle, että hän pelkää, että etenemme liian nopeasti, kun kerroin aikuiselle lapselleni tapahtuneesta. Se on totta, että rakastan sitä miestä, mutten ikinä ollut ajatellut, että meillä olisi yhteinen tulevaisuus. Hän oli aina kertonut rakastavansa vaimoaan ja olevansa arjessa hänen kanssaan onnellinen. En ole mitenkään tietoisesti yrittänyt saada häntä miehekseni. En edes osannut kuvitella, että hän edes ajatteli sellaista.
Yhteisten päiviemme ja parin välipäivän jälkeen vaimonsa palasi matkoilta ja arki palasi. Mies alkoi taas ottaa etäisyyttä minuun. Hyvä niin. Ensimmäisen kerran suhteemme aikana sanoin hänelle, ettei hänen kannata ottaa minuun yhteyttä, ellei ole sinkku. En tiedä, tuleeko hän koskaan enää ottamaan minuun siis yhteyttä. Mutta en halua, että olen siinä läsnä ja toimin katalyyttinä heidän mahdolliselle erolleen. Haluan, että hän päättää erota itse ensin ja sitten, jos haluaa parisuhteen kanssani, niin sitten se on oikealla pohjalla. En halua saada häntä "ryöstettyä". Hänen pitää itse haluta erota ja sitten elää kanssani, jos nyt edes oikeasti haluaakaan enemmän kuin vaimonsa kanssa. Lisättäkööt vielä, että hänellä on avioehto, sukutilansa on täysin miehen itsensä nimissään, joten ero siltä osin olisi miehelle helppo.
Minun oma elämäni on kunnossa myös parisuhderintamalla. Mutta se on totta, että rakastan häntä niin paljon, että olisin valmis hänen kumppanikseen, jos hän niin haluaa. En nyt elä tällä hetkellä varsinaisesti odottaen, sillä suhteemme on jo kestänyt niin kauan (vaikkei se varsinaisesti ole ollutkaan "aktiivinen" välillä, mutta tunnesiteet ovat tiukasti sitoneet meidät toisiimme). Eikä erot tapahdu välttämättä nopeasti, jos ollenkaan. Omaa avioeroanikin tein varmasti viitisen vuotta aikoinaan (ennen tämän kyseisen varatun miehen tapaamista). Kuitenkin, on sellainen kumma pelonsekainen "unelma", että entäs jos...
Aika näyttää.
Elämässä on monenlaisia tarinoita. Eikä kukaan koskaan tiedä, että olin hänen salarakas (sitä aikuista lastani lukuunottamatta, jolle kerroin), jos joskus tulemme tapaamaan ja hyvin pian päättäisin muuttaa hänen luokseen. Ihmiset ehkä ihmettelisivät vain, että kovin pian ne yhteen alkoivat...eikä kukaan tietäisi, että takana saattaa siinä vaiheessa olla jo yli kymmenen enemmän tai vähemmän jaettua vuotta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja kauniisti kirjoitettua. Elämä ei tosiaan ole niin mustavalkoista, kuin täällä palstalla usein kirjoitetaan. Toivon Sinulle kaikkea hyvää, joko yksin tai rakastamasi miehen rinnalla. Aika näyttää!