Kylläpä kyllästyttää ja ahdistaa. Mieheni ei tahdo naimisiin. Tai tahtoo, mutta ei vielä. Olemme jo hetken matkaa yli 30v, ja biologinen kello kalkattaa niin, että olen jo hätääntynyt. Haluaisimme kuitenkin useamman lapsen, eikä siitä helposta onnistumisesta tietenkään ole varmuutta.
Tavallaan vikaa on omissa asenteissani. Olen niin vanhanaikainen, että haluan mennä naimisiin ennen kuin saamme lapsen. Jos tämä ei onnistu, niin edes hääpäivän pitäisi olla sovittuna ennen raskaaksituloa. Miehen mielestä voimme mennä naimisiin ensi vuoden aikana. Tuntuu, että en pysty odottamaan raskauden yrittämistä enää kuukauttakaan.
Asenteessani on lähinnä kyse siitä, että suhteessamme on ollut välillä suuria vaikeuksia. Haluan, että kaikki tietävät, että mies menee naimisiin siksi, että todellakin haluaa olla juuri minun kanssani. Ei siksi, että olen sattunut tulemaan raskaaksi. Ehdotin kompromissina, että hän kertoo valikoiduille viidelle ihmiselle, että hänellä on kova vauvakuume ja että hänestä olisi ihanaa jos tulisin raskaaksi. Hän lupasi, mutta huomasi sellaisen avautumisen liian raskaaksi itselleen, joten tämä kompromissi peruttiin. Sitten sain kuulla hänen veljensä ja isänsä suhtautumisesta avioliittoon ja lapsiin, ja oma mielipiteeni vain vahvistui. Siis että haluan ensin naimisiin ja sitten lapsia. Joka kerta kun olen antamassa periksi omista periaatteistani joku lähipiirissäni ohimennen sanoo jotain, joka todellakin saa minut perumaan ajatukseni.
Kyse ei mielestäni ole hääjuhlasta. Olen sanonut, että minulle riittää yksinkertainen vihkiminen, ehdotin hääpäiväksi 20.10 2010, joka olisi helppo arkipäivä ja luonteva. Valitettavasti menin kuvitelmissani niin pitkälle, että suunnittelin myös jo esim. pukeutumisen, todistajat ja kukkakimpun, ei olisi pitänyt, koska mieheni kieltäytyi myös tästä. Olen uskomattoman pettynyt. Miksi hän ei ymmärrä hätääni ja tätä yhtä ainoaa periaatettani, josta en pysty joustamaan, vaikka olen yrittänyt?
Mieheni sanoo, että menee naimisiin kanssani heti, jos tulen raskaaksi. Olen yrittänyt kysyä, että miten se, että jätämme ehkäisyn pois eroaa siis siitä, että varaisimme vihkiajan. Itse en tätä käsitä, eikä hänkään sitä osaa selittää. Lisäksi tämähän on juuri se, mitä haluan välttää. Että kyllä sitten voidaan naimisiin mennä, jos olet sattunut tulemaan raskaaksi.
Mielestäni mieheni on sitoutumiskykyinen, mutta eikö hän sittenkään ole. Mielestäni hän on yleensä fiksu, mutta miksi hän ei siis käsitä tätä. Olen neuvoton ja surullinen. En jaksa olla vihainen miehelleni, koska kaikki energiani tuntuu menevän ikääntymiseni hätäilyyn.
Kenelläkään asiallisia neuvoja tai ihan mitä tahansa lohdutusta.
Ja nyt en kaipaa neuvoja kuten "jätä se retku" tai "minäkin sain lapsen 49-vuotiaana".
Tavallaan vikaa on omissa asenteissani. Olen niin vanhanaikainen, että haluan mennä naimisiin ennen kuin saamme lapsen. Jos tämä ei onnistu, niin edes hääpäivän pitäisi olla sovittuna ennen raskaaksituloa. Miehen mielestä voimme mennä naimisiin ensi vuoden aikana. Tuntuu, että en pysty odottamaan raskauden yrittämistä enää kuukauttakaan.
Asenteessani on lähinnä kyse siitä, että suhteessamme on ollut välillä suuria vaikeuksia. Haluan, että kaikki tietävät, että mies menee naimisiin siksi, että todellakin haluaa olla juuri minun kanssani. Ei siksi, että olen sattunut tulemaan raskaaksi. Ehdotin kompromissina, että hän kertoo valikoiduille viidelle ihmiselle, että hänellä on kova vauvakuume ja että hänestä olisi ihanaa jos tulisin raskaaksi. Hän lupasi, mutta huomasi sellaisen avautumisen liian raskaaksi itselleen, joten tämä kompromissi peruttiin. Sitten sain kuulla hänen veljensä ja isänsä suhtautumisesta avioliittoon ja lapsiin, ja oma mielipiteeni vain vahvistui. Siis että haluan ensin naimisiin ja sitten lapsia. Joka kerta kun olen antamassa periksi omista periaatteistani joku lähipiirissäni ohimennen sanoo jotain, joka todellakin saa minut perumaan ajatukseni.
Kyse ei mielestäni ole hääjuhlasta. Olen sanonut, että minulle riittää yksinkertainen vihkiminen, ehdotin hääpäiväksi 20.10 2010, joka olisi helppo arkipäivä ja luonteva. Valitettavasti menin kuvitelmissani niin pitkälle, että suunnittelin myös jo esim. pukeutumisen, todistajat ja kukkakimpun, ei olisi pitänyt, koska mieheni kieltäytyi myös tästä. Olen uskomattoman pettynyt. Miksi hän ei ymmärrä hätääni ja tätä yhtä ainoaa periaatettani, josta en pysty joustamaan, vaikka olen yrittänyt?
Mieheni sanoo, että menee naimisiin kanssani heti, jos tulen raskaaksi. Olen yrittänyt kysyä, että miten se, että jätämme ehkäisyn pois eroaa siis siitä, että varaisimme vihkiajan. Itse en tätä käsitä, eikä hänkään sitä osaa selittää. Lisäksi tämähän on juuri se, mitä haluan välttää. Että kyllä sitten voidaan naimisiin mennä, jos olet sattunut tulemaan raskaaksi.
Mielestäni mieheni on sitoutumiskykyinen, mutta eikö hän sittenkään ole. Mielestäni hän on yleensä fiksu, mutta miksi hän ei siis käsitä tätä. Olen neuvoton ja surullinen. En jaksa olla vihainen miehelleni, koska kaikki energiani tuntuu menevän ikääntymiseni hätäilyyn.
Kenelläkään asiallisia neuvoja tai ihan mitä tahansa lohdutusta.
Ja nyt en kaipaa neuvoja kuten "jätä se retku" tai "minäkin sain lapsen 49-vuotiaana".
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ensinnäkään, se naimisiin meno ei ratkaise oikeasti yhtään mitään. Kuulostaa tosi pinnalliselta mennä naimisiin vain näyttääkseen muille ihmisille. Voitte tehdä lapsen ja erota sitten. Onko väliä, eroatteko avio- vai avoliitosta? Avioero on hitusen työläämpi kuin avoero.
Kirjoitit, että teillä on ollut vaikeuksia. Onko ne vaikeudet ohitettu, vai onko mahdollista, että ne tulevat vielä eteen? Ilmeisesti mies epäröi.
Niin. Tiedän, että se on pinnallista. Kyse on myös syvistä periaatteista, ja päätöksestä jonka tein lukioiässä serkkuni synnytettyä lapsen toiselle miehelle ollessaan vielä naimisissa toisen kanssa. Itse olen myös syntynyt kuukausi vanhempieni naimisiinmenon jälkeen. Vanhempani ovat riitaisia enkä ole voinut välttää ajattelua, että he ovat menneet naimisiin minun vuokseni ja olisivat siis onnellisempia joidenkin toisten kanssa. Olen myös joskus miettinyt, että olenkohan isäni lapsi ollenkaan (tiedän, että vaikka kuinka on naimisissa, lapsi voi silti olla jonkun muun, mutta silti). En halua omalle lapselleni samaa. Tunnustan, että säälin jokaista naista, joka menee siihen halpaan, että suostuu synnyttämään ennen naimisiinmenoa. Näitä on tietysti lähipiirissäni useita, enkä siitä ole tietenkään kenellekään sanonut. Onhan se typerää ja vanhanaikaista olla tätä mieltä :) Eikä kenenkään muun raskaudet ja naimisiinmenot minulle kuulukaan. Mutta tosiaan aina kun olen yrittänyt päästä eroon vanhahtavista mielipiteistäni, joku omani tai vanhemman sukupolven ihminen tokaisee jonkun tosi tyhmän lauseen asiaan liittyen, eli en siis ole aivan vainoharhainen tässä ajattelussani.
Kaikki tietävät suhteemme aiemmista suurista vaikeuksista. Mielestäni ne on nyt ohitettu, myös mieheni vakuuttaa minulle niin. Periaatteessahan ei minulla ole kuin hänen sanansa ja se hyvä olo, joka suhteessamme nyt on. Jotenkin vaan tuntuu tärkeältä, että kaikki myös tietävät siitä, että nyt olemme tosissamme, eikä kaikki vain liity lapsensaamiseen. Ja tajuan kyllä, että se on pinnallista.
Sitäkään en tajua, miksi mies epäröisi naimisiinmenoa, kun ehkäisyn hän olisi halunnut jättää pois jo puolisen vuotta sitten. Lapsen saaminen on kuitenkin paljon sitovampi juttu kuin joku avioliitto.
jotenkin tunne, että kuvittelet avioliiton olevan jonkinlainen takuu siitä, että sinulle ei käy ikävästi? Eli entä jos sinulla on epärealistisia odotuksia koko avioliitosta?
Eihän se vaikuta muuhun kuin lähinnä omaisuuteenne, se on avioliiton tärkein asia. Siksi se on ylipäätään tullut kulttuuriimme alun perin. Omaisuus karttuu, lapsen elatus tulee huolehdittua ja korvausvelvollisuus eron sattuessa. Myöhemmin kristinusko liitti siihen seksin.
Ihan oikeasti, olen synnyttänyt niin avioliitossakin kuin avoliitossa (kaksi liittoa on siis takana), jossa lapsen syntymän jälkeen menimme naimisiin, enkä millään pysty ymmärtämään, mitä eroa noilla oli? Ensimmäinen avioliitto solmittiin vain siksi että tuolloin lapsen isyyden tunnustaminen oli hemmetinmoinen prosessi ja avioitumalla pääsi vähemmällä. Nyt se on helpompaa.
Eikös se ollut ennen juuri se tärkeä ja moraalia osoittava seikka, että mies ”korjasi jälkensä” avioitumalla lapsensa äidin kanssa? Että avioliittoa ei purettu ”lasten takia”. Juu kyllä minunkin vanhempani olisivat olleet onnellisempia jos olisivat eronneet, mutta kun heidän moraalinsa eikä periaatteensa antanut periksi.
on erittäin hieno periaate.
On ehdottomasti parempi lapselle, jos vanhemmat ovat naimisissa.
Itselläni oli sama periaate, kunnes ehkäisystä tuli niin pahoja sivuvaikutuksia,
että se oli pakko jättää kesken.
Olimme yhden ainoan kerran mieheni kanssa ilman ehkäisyä ja otimme riskin,
että lapsi syntyy. Tämä oli täysin yhteinen päätös.
En koskaan uskonut tulevani niin helposti raskaaksi, koska monet joutuvat yrittämään pitkään.
No niin kuitenkin sitten kävi.
En olisi koskaan halunnut lapsia ihan niin nopeasti, vaikka lapsia halusinkin.
Sitä ennen ajattelin, että menen ensin naimisiin ja sitten vasta hankin lapset.
Pidä vain periaatteistasi kiinni, kyllä miehesi pitää ymmärtää.
Ihmisten puheista ei ehkä kannata välittää liikaa.
Tuntuu, että ihmiset keksivät vaikka mitä p:kaa ihan tyhjästä.
Kannattaa muistaa että yleensä nämä henkilöt eivät ole kovin
hyväntahtoisia.
Tietysti jos lapsi syntyy pian seurustelun jälkeen, niin se voi aiheuttaa puheita.
Toisaalta on mahdollista, että ne puheet syntyisivät sitten jostain muusta jos ei siitä
aiheesta.
Yleensä mitä vähemmän viihdyt ompeluseuroissa ja juorukerhoissa ja mitä enemmän
poikkeat jossain mielessä valtavirrasta, sitä enemmän joudut panettelun kohteeksi.
Sääliksi lähinnä käy tällaiset ihmiset, joilla ei ole muuta mielenkiintoista elämässään,
kun juoruta toisista.
Mies itsekin on sanonut haluavansa naimisiin? Mutta ei vielä.
On ihan eri asia, jos mies ei koskaan halua naimisiin. Joku syyhän on, että miksi mies empii. Miksi ehkä vuoden päästä, mutta ei nyt? Jos avioliitto esim. nyt on turhaa (jos se olisi syynä) niin miksi se ei olisi enää myöhemmin turhaa?
Painostaa ei tietenkään kannata, mutta olisi reilua, että mies kertoisi rehellisesti missä mennään. Onko epävarmuus syynä vai mikä. Ja haluaako mies oikeasti koskaan naimisiin, elätteleeköt oinen vain turhia toiveita.
Voi, ei kannata sääliä! Avoliitossa oleva pariskunta, jolla on lapsia voi hyvin olla onnellisempi kuin joku aviopari joilla on lapsia (tai lapseton). Se pelkästään ollaanko naimisissa vai ei, ei mitään ratkaise eikä tee ketään onnelliseksi. Aviopuoliso voi pettää, lyödä, juoda, olla ilkeä, jättää... Ihan siinä missä avopuolisokin.
Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää oletteko tosissanne ja mitä teidän välillänne oikeasti tapahtuu. Itse ole nähnyt pettäviä aviopuolisoita firman matkoilla ja pikkujouluissa... ja jotkut menevät naimisiin pikaisesti ja eroavatkin pikaisesti. Kaikki ei ota avioliittoa niin vakavasti ja elämänmitttaisena sitoumuksena. Ja ihmiset menee eri syistä naimisiin. Minä en ainakaan tiedä naapureitteni, työkavereitteni, sukulaisteni, läheisteni asioista oikeasti mitään vaan sen perusteella ovatko he naimisissa. En edes ajattele asiaa kovinkaan paljon. Ja usein en esim. tiedä kaikista pitkään tuntemistani ihmisistä ovatko he naimisissa. Ja muuttuisiko käsitykseni jotenkin, jos he olisivatkin tai eivät olisikaan? Kaikki ei ajattele samoin kuin sinä.
Toisaalta, koska mies ei halua naimisiin kovin hätiköidysti, ehkä hän pitää avioliittoa arvossaan ja haluaa mennä vain kerran naimisiin ja oikean ihmisen kanssa. Eikö se toisaalta ole hyvä asia? Toisille avioliitto on yhdentekevä.
Tämä on oikeastaan Älä Painostalle yhtä hyvin kuin Mummomuorille ja tässä keskustelussa AK:n periaatteen ihmettelijöille. Avioliitossa on kyse muustakin kuin omaisuudesta. Älä koskaan vähättele toisen ihmisen periaatteita äläkä pidä niitä pinnallisina! AK:lla on täysi oikeus määritellä avoliitto epävarmaksi parisuhteen muodoksi ja avioliitto varmaksi. Selvästi hänen teksteistään käy ilmi, että mies jollain lailla kokee samoin, koska miksi muuten hänelle olisi niin suuri askel avioitua.
Muistakaa myös henkinen liittyminen ja sen perinteet, jota avioliitto edustaa. Arvot ja periaatteet eivät ole edelleenkään kulttuurillemme vieraita tai haihattelua. Ne ovat kovaa valuuttaa silloin kun kaksi ihmistä haluaa tai ei halua avioliittoon. Tämän huomaa yleensä vasta kun on menossa naimisiin ja kuulee läheisten kommentteja.
Kautta aikain köyhätkin ovat menneet naimisiin. Avioliitto tunnetaan joka kulttuurissa ja siihen yhdistetään myös täällä lupaus sitoutumisesta. Nykyisin tätä periaatetta vain pidetään pinnallisena koska ihmiset ovat kylmiä eikä täällä opeteta pitämään huolta toisesta ja asettamaan toista oman edun edelle, jotta kumpikin säilyisi onnellisena liitossa.
Avoliitto ei ole liitto eikä se voi nauttia samanlaista arvostusta, varmuutta ja tunnustusta läheisiltä sen takia, että avoliiton voi määritellä miten haluaa ja siitä on ympärillä olevilla ihmisillä kullakin omat käsityksensä. Siksi se koetaan myös epävarmemmaksi. Älkäämme unohtako sukujen, läheisten ja ystävien merkitystä! Ne nykyiset individualismin tuulet ovat sitä pinnallisuutta joka tuupataan kulttuurimme pinnalle kuin voi leivälle jostain ulkopuolelta. Avioliitto onkin toinen juttu. Toki kulissina senkin voi solmia mutta yleinen käsitys avioliitosta edelleen on että yritetään edes tosissaan sitä rakkautta ja pannaan kaikki yhteen.
Meillä Suomessa avioliitto tulee juutalais-kristillisestä perinteestä ja sitä ennen oli Mummomuorin ehkä tarkoittama pakanallinen versio. Kyse ei ole vain uskonnollisesta asiasta vaan myös psykologiasta. Juutalaiset tuhansia vuosia sitten määrittelivät myös näitä omaisuusasioita avioliittoon, mutta silti Toora (meillä Raamattu) puhuvat monessa kohtaa myös liiton muista ulottuvuuksista, hyljeksimisen välttämisestä, satojen polvien testaamasta tiedosta, miten ihmispsyyke toimii sitoutumisessa ja seksissä ja kieltämättä myös uskonnollisesta symboliikasta (veriliitot, lupaukset jne). Myös erokirja tunnettiin kuten myös ilman erokirjaa laittomasti hylkääminen, jonka Jeesuskin mainitsee.
Avioliitto on juridisesti vain pala paperia, mutta henkisellä tasolla se merkitsee hyvin paljon muutakin. Ihmiset vain yrittävät olla jotenkin fiksumpia näennäisesti ottamalla pois kaiken tuon arvopohjan liitosta. Toisaalta voidaan kysyä, tulisiko niin monen solmia tänä aikana kuitenkaan tätä liittoa, ellei oikeasti edusta mieleltään kaikkea sitä henkistä perimää, jonka takana avioliitto alunperin on seissyt.
Näinhän se on että suomessakin papit juoksivat syrjäkyliä aina1900 luvun alkuun naimassa ”susipareja”. Itse vain erotan toisistaan avioliiton ja parisuhteen. Toki suurin osa ihmistä on sellaisia että he tarvitsevat ulkoapäin tulevaa arvostusta sekä sanktioita, jotta jaksavat olla liitossa. Avoliitto sen sijaan vaatii henkisesti enemmän, kun ei ole mitään sanktioita tai hyötymismahdollisuutta toiseen nähden, vaan molemminpuoliseen vapaehtoisuuteen. Siksi se koetaan epävarmana. Moni siis kompastuu siihen kun kuvittelee avoliiton helpommaksi. Se on myös sitä pinnallisuutta.
Vaikka se henkisesti se olisikin tärkeää, voi silti miettiä että miksi? Kun toinen puoli voi olla, että liitossa vain oleillaan, koska ei tarvitse tehdä mitään sen eteen. Samoin se voi olla arvoasteikossa nousua, sillä edelleen nainen määritellään miehen aseman mukaan. Ikävä kyllä kuitenkin ihminen säilyy samana, vaikka solmisi avioliiton. Parisuhde ei siitä muutu sen varmemmaksi.
Mutta tässä olen samaa mieltä; ” …eikä täällä opeteta pitämään huolta toisesta ja asettamaan toista oman edun edelle, jotta kumpikin säilyisi onnellisena liitossa.”
Miten kuvittelet kenenkään miehen kestävän tuollaista?
Minä, minä, minä...
Tartte jos lapsia haluaa ja niin edelleen koska niitä lapsia voi yrittää vaikka ei naimisissa olisi.
Itsee 50v mies ja saman naisen kanssa 21v ja yksi lapsi jo 16v ja eikä siihen oel naimisiin tarvinnut mennä ja kun ei ole naimisissa ja erosattuu tulemaan niin ei tartte jakaa kuin yhteinen omaisuus ja se omaisuus on on vain toisen nimissa niin avokilla ei ole mitään oikeuksia ja niin edelleen.
No ompas ongelmat!
Kuules, mieshän ei halua naimisiin, painaahan sekin kai jotain? Painaahan????
Tee lapsi ja unohda naimaluvat! Menkää naimisiin sitten vasta, kun KUMPIKIN haluaa sitä!
Jos et halua niiden ihmisten (vaikka mitä vitun väliä niistä!!!) luulevan, että vain lapsen takia naimisiin menisitte, älä mene vielä muutamaan vuoteen avikseen, tee vain se lapsi, jos kumpikin sitä haluatte!
Naimisiin ehditte vaikka kuolinvuoteellanne, lapsen saanti voi olla vaikeampaa silloin! ;)))))
"Tavallaan vikaa on omissa asenteissani. Olen niin vanhanaikainen, että haluan mennä naimisiin ennen kuin saamme lapsen."
Mielestäni vika on enemmänkin miehessä. On ymmärrettävää, että hälyytyskellosi soivat. Miksi mies lykkää naimisiin menoa? Jos kuitenkin on halukas menemään joskus (esim. ensi vuonna) naimisiin?
Yhteinen lapsi on mielestäni avioliittoa paljon suurempi sitoumus. Joka koskettaa teidän lisäksenne myös lasta. En ymmärrä miten voi olla valmis saamaan toisen kanssa lapsia, mutta ei ole vielä valmis naimisiin? Ei ole mitään takeita, että mies menisi kanssasi naimisiin sittenkään, kun tulet raskaaksi. Monet menee ristiäisten yhteydessä tms. mutta monella asia vaan siirtyy entisestään. Kun ei tunnu olevan enää tarvetta, kun lapsiakin on jne.
"Ehdotin kompromissina, että hän kertoo valikoiduille viidelle ihmiselle, että hänellä on kova vauvakuume ja että hänestä olisi ihanaa jos tulisin raskaaksi." Ymmärrän tuon hyvin. En itsekään halunnut kertoa edes lähimmille ystävilleni, että yritämme lasta. Se olisi tuonut paineita, olisi kyselty "joko on tärpännyt" jne.
Ja en kyllä suoraan sanottuna ymmärrä miksi vaihtoehtoinen on naimisiin meno ja, että mies kertoisi viidelle ihmiselle, että yritätte lasta ja se olisi miehen mielestä ihanaa, jos tulisitte raskaaksi?
Ilmiselvästi olet epävarma miehen tunteista sitoutumisesta. Kaipaat jotain naimisiinmenoa tms. jolla mies todistaisi olevansa tosissaan. Ja jos hän todistaa asian muiden läsnäollessa niin se olisi parempi kuin että vakuuttelee sinulle.
Tietysti, jos tärkeintä on, että saat lapsia ja kun biologinen kellokin tikittää niin kannattaa ryhtyä tuumasta toimeen. Eikä avioliittokaan mitään takaa, teille voi tulla ero jokatapauksessa. Tai olla tulematta.
Voi olla, että miehellekin on tärkeää saada lapsia, mutta se että onko äiti hänen "elämänsä nainen" jonka kanssa hän haluaa naimisiin, ei ole niin tärkeää. Moni (kummallista kyllä) on valmis saamaan lapsia aika pikaisestikin, mutta avioliitolla ei ole niin kiirettä. Ja toisaalta kyllähän sinkutkin ovat valmiita saamaan lapsia vaikka heillä ei ole edes vakituista parisuhdetta. Ei se aina ole ehdoton edellytys, se toimiva parisuhde. Jos lasta kovasti haluaa. Itse ajattelin toisin.
mieltä sen suhteen, että lapsi on paljon suurempi sitoumus kuin avioliitto.
Että jos on päättänyt lapsen hankkia, niin en ymmärrä miksi naimisiin ei voisi mennä.
Outoa sekin, että mies empii avioliittoa mutta ei lasta.
Ja lapselle on aina parempi, että ollaan naimisissa.
Biologinen kello sen sijaan ei tikitä miehelle yhtä nopeasti kuin naiselle, vaikka on
varsin ymmärrettävää, että miehetkin haluavat lapsia nuorempina.
Nykyäänhän tämä opintojen ja pätkätöiden takia on mennyt siihen,
että lapsia hankitaan vasta varsin myöhään.
Mutta tosiasia kuitenkin on, että naiselle se seinä tulee paljon nopeammin vastaan
kuin miehelle.
Mies ottaa myös usein puolisokseen itseään nuoremman, jolloin miehet saavat lapsia
(keskimäärin) vanhempana.
Naisella sen sijaan ei ole mahdollisuuksia miettiä asiaa, koska oma kroppa sanelee aikataulut.
Perheen perustaminen pitäisi aina olla sitoumus loppuiäksi ja kannattaa miettiä tarkkaan,
mihin ryhtyy. Omat lapset korvaavat varmasti monta muuta puutetta elämässä, jopa parisuhteenkin osalta.
Lapset vievät joka tapauksessa 90% omasta ajasta, joten siitä lopusta sitten pitäisi jäädä parisuhteelle.
Vastuuntuntoisille ja perheelle omistautuville isille ja äideille lapset antavat paljon.
Parisuhteen osalta voi aina tulla yllätyksiä vastaan ja niihin ei voi varautua mitenkään.
tästä elämänsä nainen tai mies aiheesta.
Jos olet koskaan rakastanut tai tuntenut voimakkaasti jotain yhtä ja ainoaa ihmistä kohtaan,
tiedät miltä se tuntuu.
Tällainen ihminen saa sinun päiväsi paistamaan koska tahansa ja tuntemaan olosi varmaksi.
Yhteytenne ei tunnu katoavan vaikka vuodet kuluisivat näkemättä toisianne.
Hänet kohdatessasi elämästä tulee aina helpompaa ja jaksat taas yrittää tehdä enemmän ja
paremmin. Tekisit melkein mitä tahansa hänen hyväkseen ja pystyt hyväksymään hänet,
vaikka hän tekisi mitä tahansa. Varmasti haluaisit viettää tällaisen ihmisen kanssa loppuelämäsi,
jos se vain olisi mahdollista.
Aina ei kuitenkaan välttämättä perusteta perhettä sen elämänsä naisen tai miehen kanssa.
Elämä tulee väliin ja aina ei ehkä tiedä, mitä toinen ajattelee.
Jos hankit lapsia, niin tulet ehkä ensimmäistä kertaa tuntemaan jotain vastaavaa kuin
mitä olet tuntenut sen elämäsi naisen tai miehen seurassa.
Sinulla on lapset, jotka antavat sinulle sitä samaa varmuutta ja joiden takia olet valmis
tekemään mitä tahansa. Heidän takiaan jaksat yrittää ja he korvaavat sinulle paljon
vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Kaikissa tilanteissa ei ehkä ensisijainen vaihtoehto voi
olla perheenperustaminen elämän kumppanin kanssa, vaikka se ei olisi poissuljettukaan.
Lasten hankkimista on silti harva katunut (ne ovat osa itseäsi) missään tilanteessa.
Mistä te löydätte näitä omituisia naimisiinmenokammoisia?
Tuosta saa sen käsityksen, että miehellä lastenhankinta menee naimisiinmenon edelle. Hän ei halua naimisiin kanssasi, ennen kuin on varma, että voit yleensäkään tulla enää raskaaksi.
Lapsellista...
Mielestäni ihmisten ei pitäisi mennä yhteen ja leikkiä vaimoa ja miestä vaan seurustella kunnolla ja katsoa, onko kumppanista avioliittoon. Avoliitto sopii mielestäni vain susipareille, jotka eivät ihan oikeasti koskaan missään nimessä halua avioon.
sopii erinomaisesti vähän vanhemmille ihmisille, jotka ovat ”uusintakierroksella” ja lapset ovat jo hankitut. Näin ei tarvitse pähkiä omaisuuttaan ja perintöjen kanssa vaan keskittyä siihen suhteeseen ja elämään.
Miehesi on siis sanonut suostuvansa menemään naimisiin ensi vuoden aikana?
Mitä jos sanoisit hänelle nyt, että haluaisit varata maistraattiajan tammikuulle? Katso miten mies reagoi siihen. Jos se on hänelle ihan ok, niin menette sitten silloin naimisiin, etköhän sä 4 kk pysty jotenkin sinnittelemään, ja sen jälkeen muksua tulemaan :) Jos se ei ole hänelle ok, niin naimisiinmeno ylipäätään ei ehkä ole hänelle ok, vaan yrittää vaan lykätä asiaa ja välttää siitä puhumista sanomalla sulle epämääräisesti, että joskus ens vuonna sitten, ei nyt ihan vielä...
Niin. Mies on sanonut haluavansa naimisiin ensivuoden aikana. Ja tarkentanut, että haluaa sopia vihkimiseen sopivista asioista vasta lähempänä vuodenvaihdetta. Sanoo, että ajatus juhlien keskipisteenä olemisesta on suorastaan kauhistuttava. Tässäpä olen tullut vastaan sanomalla, että minulle riittävät ne kaksi todistajaa. Tämä ei ole muuttanut tilannetta.
Olen siinä vaiheessa, että saan viikoittain tietää jonkun ystävän tai tuttavan olevan raskaana. Tekisi mieli purskahtaa itkuun, mutta on pakko vain yrittää hymyillä ja onnitella ja iloita toisten puolesta. Ystäväni kyselevät kohtuullisen hienotunteisesti, että jokos meillä kohta, ja taas tekisi mieli alkaa itkeä. Miksi naiselta aina kysytään näitä asioita? Mieheni sanoo, ettei kukaan häneltä ole kysynyt. Hääpäivästä häntä kyllä on ahdisteltu. Eli miksi minun oletetaan saavan lapsia vaikka emme ole naimisissa, mutta hänen ei (olen miettinyt tätä niin huvittuneena kuin olen pystynyt).
Biologinen kelloni on tikittänyt siitä lähtien kun olin 28 ja ohitin suomalaisten ensisynnyttäjien keski-iän. Sen jälkeen meni kohtuullisen pitkään ilman muutoksia. Viimeiset kolme vuotta se on tikittänyt todella äänekkäästi ja viimeisen puoli vuotta suorastaan kumissut pääni sisällä.
Joku täällä kirjoitti, että pitäisi olla iloinen, jos mies haluaa kunnolla harkita ja tarvitsee siihen aikaa. No tuota en ollut tullut ajatelleeksi. Olemme olleet vuosia yhdessä ja itseasiassa mielestäni jo kihlaus oli merkki siitä, että nyt molemmat tiedämme, mitä tahdomme. Nyt joudun valitettavasti miettimään, että onko näin ja onko typerä mieheni tullut toisiin aatoksiin. Tosin hänen käytöksestään ei sitä huomaa. Enkä voi kysyä, koska tämä asia on tulehduttanut välimme niin, että emme ole olleet muutamaan päivään puheväleissä... Lapsellista, mutta oloni on todella, todella huono. Miksi puhua, kun suusta tulee vain itkua ja valitusta.
Olen miettinyt, että eroaisimme ja ottaisin vain yhdenyönmiehen jostain baarista. Että jos kerran kunniattomasti asia hoituisi omankin mieheni kanssa, niin miksei sitten kokonaan. Lisäksi ei tarvitsisi kestää sitä tuskaa jonka hän aiheuttaa laittamalla minut odottamaan. Hedelmällinen päivänikin osuu sopivasti huomiselle tai lauantaille. Tämäkin on lapsellista. Enkä kuitenkaan tekisi niin.
Kyllä sinä puhut asiaa varmastikin ja monella tavalla perustelet kantasi hyvin.
Oli syyt ja perustelut kuitenkin mitä hyvänsä, ja vaikka olisit oikeassa ja hän hieman väärässä...
han haluaa odottaa. Hän ei halua naimisiin vielä...
ja jos sinä rakastat...
Sinä jaksat odottaa.
Tai sitten Sinun pitää erota...
Tämän sanon sen vuoksi, että tiedän, mitä on olla tuolla toisella puolella, kun ei itse halua naimisiin. Minä olen epävarma. En ikinä tunnustaisi sitä miehelleni mutta minä olen epävarma mitä meistä tulee. Ja joka kerran kun hän vaatii minua naimisiin (itseasiassa aika samoilla oikeilla perusteilla kun sinä) minä tunnen itseni syylliseksi ja huonoksi ja sitoutumiskyvyttömäksi. Ja joka kerta tekee mieleni mennä nukkumaan seuraavaksi yöksi vierashuoneeseen.
Miesraukkani ja ilmeisesti luultavasti sinäkin, teette hallaa yrityksillänne...
Kyllä sitä miehiltäkin kysellään. Mutta varmaan enemmän naisilta. Omalta mieheltäni on ainakin kyselty ja ilkeästi jopa sanottu tuhkamunaksi! Kaikki ihmiset ei pidä sitä kysymystä mitenkään kummallisena tai loukkaavana tai henkilökohtaisena.
Tuo jotenkin tuntuu hieman oudolta, että vihkimiseen liittyvistä asioistakaan ei voi sopia kuin lähempänä vuoden vaihdetta. Jospa hän pelaa vain aikaa? Siinä vaiheessa ainakin nostaisin kytkintä, jos hän huijaakin ja vuoden vaihteessa taas siirtää asiaa!
Mutta nyt et voi kyllä oikein mitään muuta tehdä kuin odottaa sinne ensivuoteen tai ottaa ja lähteä. Ei toista voi pakottaakaan. Ja voit vain toivoa, että odottaminen kannatti. Mutta ei tässä ole enää kuin 4 kk vuoden vaihteeseen
Itselleni lapsi ei ollut niin tärkeä asia, että olisi voinut edes kuvitella tekeväni lapsen jonkun tuntemattoman yhdenyönsuhteen kanssa. Halusin lapsen juuri oman rakkaan mieheni kanssa. Sekin tietysti pitää ottaa huomioon, että kaikki ei raskaudu kovin pian, voi mennä vuosiakin.
Saahan hän nyt jo kaikki sinulta hopeatarjottimella!
Sinä olet tyytynyt avioliittoon ilman laillista sitoutumista ja mies on hyvin tietoinen siitä. Hän myoskin tietää että sinä siinä vierellä vain valitat mutta olet valmis levittämään polvesi, kokkaamaan ruokaa, siivoamaan kotinne jne. jne täysin mitään siteitä.
Jos todella haluat sen pienokaisen sinulla on kaikki valtit käsissäsi: valita teetko sen tuon miehen kanssa joka 99% varmuudella EI koskaan mene kanssasi vihille tai maistraattiin TAI antaa tuon miehen mennä ja hakea itsellesi mies joka on valmis perustamaan perheen kanssasi laillisesti. Sellaisiakin miehiä on!
Viimeisenä kortena kamelin selkään voit rauhallisesti ilmoittaa että joko me piipahdetaan kahdestaan maistraatissa ensi viikon keskiviikkona lounastunnilla ja laillistetaan meidän yhdessäolo TAI "jompikumpi saa alkaa pakata ja poistua tästä yhtälostä". Sitten sinun kaikista tärkein ja vaikein tehtävä on pysyä sanasi takana. SANO MITA TARKOITAT- TARKOITA MITA SANOT!
Et todellakaan nuorene viikkojen, vuosien kuluessa joten aivan turhaan tuhlaat aikaasi miehen kanssa joka yksinkertaisesti ei halua, kykene, uskalla laillistaa liittoanne.
myös sellainen mies, joka ei ollut valmis sitoutumaan kanssani.
Olen alusta lähtien tuntenut olevani hänen vaimonsa, mutta vuosia
ja vuosia polkumme ovat risteilleet ilman mitään sitoutumista.
Hän sanoi aina tavallaan rakastavansa minua ja minä ajattelin mielessäni,
että hän ei koskaan löydä ketään joka rakastaisi häntä enemmän.
Rakastan häntä samalla tavalla kuin lasta täysin ehdoitta ja en koskaan
pysty tuntemaan ketään muuta miestä kohtaan samalla tavalla.
Siitä huolimatta hän vieläkin kyseenalaistaa tunteeni ja kuvittelee,
että olen vain tunteiltani epästabiili tai haluan vain flirttailla hänen kanssaan.
Vuosia olen rakastanut ja yrittänyt suojella häntä omilla ratkaisuillani ja
joutunut toteamaan, että olen epäonnistunut. Tänä päivänä yritän edelleen
suojella häntä enkä voi viedä häneltä asioita, joita hän ei pysty täysin itse
käsittämään. Hän ei käsitä, miltä tuntuu haudata ne viimeisetkin unelmat
loppuelämäksi tai luopua niistä. Jonain päivänä hän ehkä ymmärtää ja kiittää
minua tästä ratkaisusta.
Huolesi ovat ihan aiheellisia. Oppeliini toi asian selkeästi esiin. Vuosia olette asiaa jo vatvoneet. Valmista ei tule. On tyypillistä pelimiehen meininkiä pitää kumppania löysässä hirressä. Teet vaan päätöksen koska päätös sitoutumiseen tulee olla selvää ja toimit myös sen mukaan. KYLLÄHÄN sitä tietää ihan varmasti haluaako vaiko eikö toisen kanssa sitoutua vai ei (varsinkin kun olette jo vuosia harjoitelleet). Jospa puolisosi pelkää omaisuutensa puolesta? Avioehto on ihan järkevä tapa sopia omaisuusasioista. Tämä on niitä tasa-arvo feminismin kääntöpuolia. Miehesi pitää sinua niin äijänä, ettei uskalla sitoutua. Anteeksi.