Miksi näin?

Pakko saada kirjoittaa tänne meidän tilanteesta ja saada tietoa mitä olette muut mieltä.
Elikkä Minä ja avokkini ollaan oltu 6vuotta yhdessä suhde on ollut ylä ja alamäkeä niinkun normaali suhteessa kuuluu olla.Olemme nuoria (22) ja meillä on 7kk ikäinen tytär.Yhdessä ollaan asuttu 5 vuotta ja kaikki on yhteistä.Minä olen avokilleni ensimmäinen tyttöystävä. Kaikki ollaan koettu yhdessä valmistumiset ja opiskelut(eri koulut kuitenkin).Rakastamme toisia ja huomioimme toisia jatkuvasti lapsesta huolimatta,seksi ei ole ollut koskaan ongelma sitä saa ja sitä on jatkuvasti tarjolla molemmat viehättyy toisista.Minä hoidan lasta ja kotia aina odottaa ruoka kun mies tulee töistä ja koti on siisti. Lapsen myötä aloimme suunnitella häitä ja sovimme päivän sekä varailimme kirkkoa et juhla paikkaa. Kaikki on ollut normaalia arkea ja vietimme kihlajais päivääkin ihan vasta. Sitten yhtäkkiä reilu viikko sitten tapahtui jotain hirveää mie oli ihan normaali oma itsensä ollut koko päivän ja illalla nukkumaan mennessä ilmottaa haluavansa erota sanoo että tunteet minua kohtaan ovat viilenneet(hää pv oli sovittu 1kk sitten).Mies muuttuu kylmäksi ei anna koskea eikä puhu mistä kiikastaa kaikki on yhtä salamyhkäisyyttä.Hän laittaa vaatteet kasaan ja lähtee työ kaverinsa tyhjillään olevaan asuntoon asumaan,käy katsomassa Lasta melkein joka päivä.Meidän yhteinen koti on irtisanottu ja minä lapsen kanssa muuttamassa eri asuntoon. Hirveä jättää tämä asunto mihin on nähty vaivaa. mies ei halua mitään huone kaluja sanoo että saat ottaa mitä tarvit. Tämä ei ole yhtään miehen tapaista kaikki jolta kyselen asiasta sanoo että se on joku vaihe ja kriisi.Toista naista on vaikea ajatella koska mies tullut aina töistä suoraan kotiin,ei kulje viikonloppuisin missään ja kesälomankin vietti töitä tehdessä siskoni asunnolla(asiasta on todisteet että siellä hän on ollut)ei ole minkäälaista saumaa toiselle naiselle.Varasin aikaa perheneuvolaan ja mies on ihan mielellään tulossa sinne. Minä kysynkin mistä kiikastaa mikä muuttaa miehen vuorokaudessa rakastavasta kylmäksi välinpitämättömäksi?Mies on ollut aina huono puhumaan jos joku on huonosti,koskaan ei ole aloittanut riitaa ja painaa kaiken aina villasella,mutta tunteensa hän on aina osottanut.Raskauden muutoksistakaan ei voi olla kyse koska raskauden jälkeen olen palautunut takaisin täysin mikä olin ennen raskautta. Aloin miettimään että tapahtuiko kaikkea liikaa yhdellä kertaa lapsi,häät,lomautus töistä,opiskeluun lähtö (kun ei ole kuin lukio pohja). APUA:'( en halua menettää omaa rakasta...
10627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Minusta vaikuttaa ihan siltä että miehelle on iskenyt paha kriisi. Olette niin nuorina alkaneet jo seurustella ja olleet niin kauan yhdessä. Tuntuneeko että jää elämässä paljosta paitsi kun on suurimman osan ajastaan ollut vain sinun kanssasi. Nuoruus jää elämättä? Liian tuttua ja turvallista olla sinun kanssa siinä? Nyt kun olette menossa naimisiinkin ja lapsen saitte, niin kaikki tuntuu niin pelottavan lopulliselta vaikka voi samalla tuntua hyvältä ja oikealtakin...Mmh naimisiinmeno teidän ainakin kannattaa unohtaa ainakin muutamiksi vuosiksi ja katsella hiljalleen että miten etenette. Kunhan et painosta toista kun toinen on niin ulalla elämässään. Se perheneuvoja on kyllä varmasti hyvä ratkaisu, se ihminen osaa neuvoa paremmin kuin kukaan suomi24ssä. Voi olla että miehen eroamispäätös ei ole lopullista, haluaa vain omaa aikaa jotta voi ihan vaan olla ja keskittyä itseensä, olisi hyväksi kaikille ihmisille aina joskus elämässä. Eiköhän se mies saa itseään niskasta kiinni pohdiskeltuaan elämän kulkua ja halua lopulta palata teidän luokse jossakin vaiheessa.

Äänestä
  • Kuulostaa tosiaan joltain miehen pakokauhulta omaa elämäänsä kohtaan. Vaikka kaikki on täydellisesti niin sitten kuitenkin jotain puuttuu. Olemme oman avokin kanssa myös 22 v. ja seurustelleet n. 5 v. Ja no meillä kävi tosiaan niin, että mies sanoo rakastavansa minua, MUTTA kokee että hän on menettänyt nuoruutensa.. Joka hänen sanojensa mukaan tarkoittaa flirttailua muille naisille, iskemistä ym.
    Minä naisena taas en kaipaa mitään tuollaista, minulle riittä kun on se oma kulta vaan. No niinhän siinä kävi, että avokki pettikin kerran, onneksi päästiin yli, totesi että ei ollut mitenkään hienoa sählätä kännissä vieraan kanssa. Eli jos nyt saisin päättää en olisi ruvennut seurustelemaan joskus 17 vuotiaana :/ Mutta yhdessä edelleen ollaa, mutta luotto ei koskaan palaa kunnolla!

    Äänestä

Jos miehes ei ole tuuliviiri niin sitten hän on masentunut. Itselläni 1kk ikäinen vauva tässä rakkaan vaimon kanssa ja kieltämättä välillä pyörii päässä ajatus, että lusikat jakoon, vaikka tunteet häntä kohtaan senkun roihuavat.

Todennäköisesti Ei tuossa muusta ole kyse kuin siitä, että tekasit lapsen tuuliviirin kanssa. Hän on puhallellut hiipuvaan hiillokseen aikansa ja esittänyt sulle roihuavaa.

Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että kun romanttiset tunteet arjen alla hiipuvat, se tulkitaan, että rakkaus on kuollut. Ei se rakkaus mihinkään mene - rakastaminen on tekoja. Mutta tunteet lähtevät, jos on tylsää arkea suureksi osaksi ja aikaa kuluu. Tunteet voivat syttyä uudelleen.

Miehesi vain on sitä ihmistyyppiä, että hän tuskin koskaan tulee tätä läksyä oppimaan. Kumppaninsa tulevat vaihtumaan vastedeskin.

Eli
a) Miksi otit miehen, joka on puhumaton?
b) Miksi otit miehen, joka on tuuliviiri eikä tiedä mitä rakkaus on?

Äänestä

alkanut liian nuorena!! Pojalla on jäänyt "juoksut juoksemasta"! Muutenkin parikymppinen (18-22) on ihan liian nuori vakiintumaan! Minun sukulaistyttö "teki" ensimmäisen lapsensa vasta kolmekymppisenä!! Näkee selvästi, että hän on "kypsynyt" äidiksi.

Äänestä

Pakokauhu on ymmärrettävä, mutta miehesi osoittaa valitettavasti suurta, etten sanoisi anteeksiantamatonta, raukkamaisuutta lasta kohtaan. Hänen tunteillaan ei ole v-n väliä, kun lapsi on menty tekemään. (Ei ole muuten sinunkaan.)

Onni onnettomuudessa on, että teillä on vain yksi lapsi. Hänen pitäisi hoitua kohtuuvaivalla; vuorokaudessa on aikaa jopa ottaa nokoset.

Anna miehesi käydä tunteensa läpi. Hyvällä tuurilla hän ymmärtää ottaa lusikan kauniiseen käteen ja palaa rakentamaan perhettä. Mutta suuntaa sinä nyt kaikki tarmosi lapseen, äläkä laske mitään miehesi varaan.

Äänestä

Eli jatko nyt tähän miedän tilanteeseen. Mies Lampsii omalla avaimella sisään aivan kun kaikki olisi hyvin eikä mitään olisi tapahtunut,puhuu niitä näintä. Hän on valintansa tehnyt ei hän saisi enään tulla tänne tämä ei ole hänen koti.Kohta tätä ei ole enään muutan eri asuntoon,herättäisikö se hänessä mitään tunteita kun ei olekkaan paikkaa mihin tulla se on vain minun ja tyttäreni koti. Eilen riideltiin kun mies kävi lasta katsomassa,häneen ei vaikuttanut millään tavalla kun sanoin rakastavani häntä ihan hirveästi, Kysyin asiasta vielä niin hän vastaa että paha sanoa mutta ei tunnu missään. Hän odottaa että suhde on yhtä isoa onnea ne monet pienet suuret onnen hetket eivät hälle riitä. Kysyin miten hän on saattanut valehdella minulle rakastavansa niin en saa mitään muuta vastausta kun anteeksi. Kysyin että valehteliko hän sillon kun meidän tytär syntyi niin hän vastasi että ei tietenkään, minne se tunne voi hävitä muutamassa kuukaudessa? :( Meidän lapsikin on synnäriltä asti ollu helppo hoitonen tähän päivään asti on nukkunut kellon ympäri yöt,ei koliikkia ja niin iloinen ja nauravainen.
Olemme miehen kanssa kasvaneet teini isästä aikuisuuteen yhdessä ja sillä ei ole mitään merkitystä hänelle aivan kun hän ottaisi siivet alleen ja muuttaisi isi&äitin hoivista pois. Kaikki on vähän liian helppoa hänelle aivan kun mitään ei olisi tapahtunut....minun on kai vain päästettävä irti, hän tulee katumaan vielä päätöstänsä ei minun toimesta vaan ihan itse aiheuttaamasta asiasta.

Äänestä
  • Kaikki kunnioitus sinulle jos pystyt "jättämään" miehen omaan arvoon ja muuttamalla pois lapsesi kanssa uuteen asuntoon.
    Outoa tosiaan, että mies noin yhtäkkiä "kylmeni", mutta järjellä ajateltuna hänellä itsellään on päässä asiat ihan sekaisin ja pallo todellakin hukassa.

    Äänestä

  • voivaivoi kirjoitti:

    Kaikki kunnioitus sinulle jos pystyt "jättämään" miehen omaan arvoon ja muuttamalla pois lapsesi kanssa uuteen asuntoon.
    Outoa tosiaan, että mies noin yhtäkkiä "kylmeni", mutta järjellä ajateltuna hänellä itsellään on päässä asiat ihan sekaisin ja pallo todellakin hukassa.

    kaikki kenelle olen asiasta puhunut sanoo että mies on päästänsä sekaisin.Minulla ei ole lapsen takia aikaa jäädä odottelemaan sattuisiko miehen mieli muuttumaan,Minä ja minun lapsi ei tarvi epävakaata miestä elämään joka kumma kyllä on tähän asti ollut niin vakaan kuin olla ja voi. Mutta aika näyttää tuleeko hän takaisin ja kestääkö minun mielenterveys ottamaan häntä takaisin...

    Äänestä

  • 1+1=3 kirjoitti:

    Voisiko miehesi olla kuitenkin ihastunut johonkin toiseen? Työpaikalta / koulusta? Niinkin voi käydä kun on ollut pitkään toisen kanssa yhdessä. JOs hän ollut ihastunut jo vähän aikaa, mutta sinä olet vienyt voiton, mutta nyt tämä ihastus on vienyt kaikki ajatukset ja siksi mies muuttunut noin kylmäksi.. Tämä siis oli vain yksi ehdotus muiden joukossa.

    Oli miten oli, niin toivon että asiasi järjestyvät kuntoon pian !

    Äänestä

  • kakspluskaks kirjoitti:

    No mies on töissä raksa hommissa ja tekee työ parin kanssa töitä päivittäin kuka on myös mies.Mutta koskaan ei tiedä? miten kysyt jos mies ei vastaa...jospa hän avautuisi kun menemmä psykologin juttusille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

1+1=3 kirjoitti:

Pakko saada kirjoittaa tänne meidän tilanteesta ja saada tietoa mitä olette muut mieltä.
Elikkä Minä ja avokkini ollaan oltu 6vuotta yhdessä suhde on ollut ylä ja alamäkeä niinkun normaali suhteessa kuuluu olla.Olemme nuoria (22) ja meillä on 7kk ikäinen tytär.Yhdessä ollaan asuttu 5 vuotta ja kaikki on yhteistä.Minä olen avokilleni ensimmäinen tyttöystävä. Kaikki ollaan koettu yhdessä valmistumiset ja opiskelut(eri koulut kuitenkin).Rakastamme toisia ja huomioimme toisia jatkuvasti lapsesta huolimatta,seksi ei ole ollut koskaan ongelma sitä saa ja sitä on jatkuvasti tarjolla molemmat viehättyy toisista.Minä hoidan lasta ja kotia aina odottaa ruoka kun mies tulee töistä ja koti on siisti. Lapsen myötä aloimme suunnitella häitä ja sovimme päivän sekä varailimme kirkkoa et juhla paikkaa. Kaikki on ollut normaalia arkea ja vietimme kihlajais päivääkin ihan vasta. Sitten yhtäkkiä reilu viikko sitten tapahtui jotain hirveää mie oli ihan normaali oma itsensä ollut koko päivän ja illalla nukkumaan mennessä ilmottaa haluavansa erota sanoo että tunteet minua kohtaan ovat viilenneet(hää pv oli sovittu 1kk sitten).Mies muuttuu kylmäksi ei anna koskea eikä puhu mistä kiikastaa kaikki on yhtä salamyhkäisyyttä.Hän laittaa vaatteet kasaan ja lähtee työ kaverinsa tyhjillään olevaan asuntoon asumaan,käy katsomassa Lasta melkein joka päivä.Meidän yhteinen koti on irtisanottu ja minä lapsen kanssa muuttamassa eri asuntoon. Hirveä jättää tämä asunto mihin on nähty vaivaa. mies ei halua mitään huone kaluja sanoo että saat ottaa mitä tarvit. Tämä ei ole yhtään miehen tapaista kaikki jolta kyselen asiasta sanoo että se on joku vaihe ja kriisi.Toista naista on vaikea ajatella koska mies tullut aina töistä suoraan kotiin,ei kulje viikonloppuisin missään ja kesälomankin vietti töitä tehdessä siskoni asunnolla(asiasta on todisteet että siellä hän on ollut)ei ole minkäälaista saumaa toiselle naiselle.Varasin aikaa perheneuvolaan ja mies on ihan mielellään tulossa sinne. Minä kysynkin mistä kiikastaa mikä muuttaa miehen vuorokaudessa rakastavasta kylmäksi välinpitämättömäksi?Mies on ollut aina huono puhumaan jos joku on huonosti,koskaan ei ole aloittanut riitaa ja painaa kaiken aina villasella,mutta tunteensa hän on aina osottanut.Raskauden muutoksistakaan ei voi olla kyse koska raskauden jälkeen olen palautunut takaisin täysin mikä olin ennen raskautta. Aloin miettimään että tapahtuiko kaikkea liikaa yhdellä kertaa lapsi,häät,lomautus töistä,opiskeluun lähtö (kun ei ole kuin lukio pohja). APUA:'( en halua menettää omaa rakasta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu