Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt." Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: "Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden".
Silloin hän sanoi heille: "Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava. Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."
Sillä hetkellä hän riemuitsi Pyhässä Hengessä ja sanoi: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Ja hän kääntyi opetuslapsiinsa erikseen ja sanoi: "Autuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette.
Sillä minä sanon teille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet."
Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?"
Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää".
Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi.
Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse.
Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'.
Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?"
Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin".

Vastaukset 6
Vanhimmat
137:9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!
Raamatusta ei voi lukea jakeita irroittamalla niitä asiayhteydestä! Raamatun rakkautta on ystäväni tässä:
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttaan pelastuisi. joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
Joh 3:16-18
Toivon siis ystäväni, että sinäkin voisit tuntea Herran Jeesuksen suuren lunastustyön, jonka hän on ristinkuolemallaan sinunkin edestäsi tehnyt. Voisit rukoilla Jeesusta antamaan anteeksi syntisi, et sinä häviä mitään jos pyydät Herraa elämääsi.
Siunausta kaikille muillekin jotka kenties tätä lukevat.
Israelissa poltettiin satoja Uusia testamentteja
Julkaistu 20.05.2008, klo 18.25
Ryhmä ortodoksijuutalaisia on polttanut satoja Uusia testamentteja Or Yehudan kaupungissa Israelin keskiosissa. Kirjat poltettiin protestina kristittyjen lähetyssaarnaajien alueella tekemälle käännytystyölle.
Kaupungin varapormestari Uzi Aharon kertoi pyytäneensä asukkaita luovuttamaan kristittyjen lähetyssaarnaajien viime aikoina jakamia Uusia testamentteja ja muuta käännytysmateriaalia. Kirjarovio sytytettiin tuleen paikallisen synagogan lähellä olevalla tontilla.
Maariv-lehti kertoi tiistaina satojen opiskelijoiden osallistuneen kirjojen polttamiseen. Aharon sanoi kuitenkin uutistoimisto AP:lle, että paikalla oli vain muutamia opiskelijoita, eikä hän itse ollut osallistunut kirjojen polttamiseen. Aharonin mukaan roviolla poltettiin satoja Uusia testamentteja.
AP"
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id91242.html
Toivottavasti näistä polttelijoista usea on sen jälkeen tullut kristinuskoon, ja saa pelastusvarmuuden.
valittu kansa tietää mikä on oikein ja titävät senkin, että nk. messias ei ole vielä tullut ja se kristittyjen jeesus oli valtakoneisoa vastaan ryttyilevä kansankiihottaja,joka sitten juutalaisten toimesta teloitettiin..
Muslimitkin kulkevat edelleen muhkeat pussihousut jalassaan, että siellä on tilaa messiaksen syntyä, siis miesten housuissa!!!
Juutalaiset ja muslimit eivät kummatkaan usko Jeesuksen vielä edes syntyneen ja toiset odottelevat jo häntä uusintakierrokselle. Ootko valmis?