Hei,
Minä olen pian 50-vuotias nainen ja minulla on 7-vuotta nuorempi veli. Hän on perheetön ns. jonkinlainen avovaimo hänelä on ja ihan hyvä sellainen. Veljeni ei tule toimeen tämän naisen lapsien kanssa. Veljeni mielestä heissä on vain vikaa. Veljeni on hyvin pitkävihaista sorttia. Nyt minua on alkanut rassaamaan veljeni majailu meillä. Kesällä pari viikkoa ja nyt useamman viikon ajan, viikonloput on ollut poissa. Hän on täällä kaupungissa hoitanut yrityksen asioita kun kävi konkurssin pesällä mutta saa kai asiansa kuntoon. Veljeni on vielä komentelija tyyppiä. Hän ei ole koskaan ollut toisen ihmisen palveluksessa töissä ja on hyvin laista fyysissä töissä. Jos jotain alkaa tekemään niin komentelee muita tekemää ja itse on sitten päälle päsmärinä. Hän kuullessaan että miehelläni on lomaa työstä niin yritti hänelle järjestää omia hommiaan siksi koska miehelläni on lomaviikko tiedossa. Minua ärsyttää suunnattomasti hänen majailu meillä ja hän aivan kuin kyttäisi milloin pojallani esimerkiski on vapaata ja alkaa nakittaan hänelle töitänsä. Hän ilmeisesti kuvittelee että kaiki olemme hänen palveluksessa heti kun on vähänkin vapaata. Huomioikaa vielä että itse ei kuitenkaan auta muita ihmisiä edes pahvilaatikon kannossa.
Minä olen pian 50-vuotias nainen ja minulla on 7-vuotta nuorempi veli. Hän on perheetön ns. jonkinlainen avovaimo hänelä on ja ihan hyvä sellainen. Veljeni ei tule toimeen tämän naisen lapsien kanssa. Veljeni mielestä heissä on vain vikaa. Veljeni on hyvin pitkävihaista sorttia. Nyt minua on alkanut rassaamaan veljeni majailu meillä. Kesällä pari viikkoa ja nyt useamman viikon ajan, viikonloput on ollut poissa. Hän on täällä kaupungissa hoitanut yrityksen asioita kun kävi konkurssin pesällä mutta saa kai asiansa kuntoon. Veljeni on vielä komentelija tyyppiä. Hän ei ole koskaan ollut toisen ihmisen palveluksessa töissä ja on hyvin laista fyysissä töissä. Jos jotain alkaa tekemään niin komentelee muita tekemää ja itse on sitten päälle päsmärinä. Hän kuullessaan että miehelläni on lomaa työstä niin yritti hänelle järjestää omia hommiaan siksi koska miehelläni on lomaviikko tiedossa. Minua ärsyttää suunnattomasti hänen majailu meillä ja hän aivan kuin kyttäisi milloin pojallani esimerkiski on vapaata ja alkaa nakittaan hänelle töitänsä. Hän ilmeisesti kuvittelee että kaiki olemme hänen palveluksessa heti kun on vähänkin vapaata. Huomioikaa vielä että itse ei kuitenkaan auta muita ihmisiä edes pahvilaatikon kannossa.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Pikkuveljesi sisälle ja sanot suoraan että hotelli on keksitty ja kaikista töistä mitä hän yrittää järjestää pitää pyytää palkka ja avokkinsa lapsien kanssa ei tule toimeen jos ei osaa käsitellä lapsia koska nykyjää lapset ei tee käskemällä mitää vann tietävät asioista ja sanovat vastaan ja pikkuveljesi on narsisti hyväksikäyttäja ja niin edelleen. Käyppä narsistia käsittelemällä sivullä netissä niin huomaat että pikkuveljelläsi ei ole kaikki kohdallaa. Ei sinun sitä teille tarvitse päästää koska sin' päätät omassa asunnossa ketä siellä asuu ja ketöä ei.
Niin ja veljeni tekee katoamistemppuja niin että on muutamia päiviä kateissa ja hänen elämänkumppani ei tiedä missä kulkee ja hän ei vastaa puhelimeen. En mie tiedä onko se ihan täyspäinen narsisti tai puhdasverinen mutta on hänellä jokin häiriö persoonassa. Veljeni on hyvin itsekeskeinen ihminen. Oikein sellainen minä, minä tyyppi. Hän ei arvosta muita ja eikä pidä muiden töitä tärkeänä. Hän ei ymmärrä muiden tunteita.
Veljeni mielestä hän tulisi toimeen hyvinkin avovaimosa lapsien kanssa ja sanoo tulevansa hyvin toimeen kaikkien ihmisten kanssa ja hän kokee että ne eivät tule hänen kanssa toimeen. Hän ei tule isän kanssa toimeen ja vain isässä on vikaa.
ihminen jonnekin keskustelemaan asioistaan, tiedä vaikka saisi jostain apuakin vielä.
Ei teidän velvollisuus ole kuitenkaan kärsiä sellaisesta ihmisestä josta ette pidä ja joka pyrkii teidän yläpuolellanne elelemään ja joka ei arvosta muita kuin sitä itseään.
Kehottaisinkin sekä sinua sisarta että tyttöystävää koittamaan pääsemään eroon tuollaisesta ihmisestä, olkoonkin sitten veli tai mikä tahansa, rajansa kuitenkin kaikella.
Mutta punnitkaa hyvät ja pahat puolet jos hyvät voittaa niin ehkä tuollainen suhde sitten kannatta säilyttää. Itse en katselisi vaan sanoisin että tuossa on viisi hirttä poikki ala vetää.
Mitta täyttyy itse kullakin jonain päivänä.
Käyttäkää järkeänne ja rakas veli pellolle ja ÄKKIÄ!
minulla on kokemusta samanlaisesta tyypistä, hän vain sattui olemaan poikaystäväni. TODELLINEN NARSISTI, VIKAA EI OLLUT KOSKAAN HÄNESSÄ VAAN AINA MUISSA. ALOIN TUNTEA MASENTUVANI AINA HÄNEN KANSSAAN. EN KUITENKAAN HEITTÄNYT PIHALLE KUN HÄNELLÄ EI OLLUT PAIKKAA MIHIN MENNÄ. KADUTTAA ETTEN TEHNYT ALOITETTA VAAN POIKANI LOPULTA VIISASTELI HÄNELLE NIIN PALJON ETTÄ OTTI NOKKIINSA JA LÄHTI. TANSSIN RIEMUSTA KUN PÄÄSIN HÄNESTÄ JA SAIN ELÄMÄNI TAAS OMAAN HALLINTAAN. ÄLÄ KATSO SIVUSTA KUN HÄN PILAA PERHEESI YHTEIS ELON VAAN HETI PIHALLE. OLET VIELÄ JOSKUS SIIHEN TYYTYVÄINEN KUN PÄÄSIT EROON VAIKKA VELI ONKIN. ÄLÄ PILAA OMAA ELÄMÄÄSI MOISEN KANSSA.
ilmeisesti asuu varsinaisesti asuu toisella paikkakunnalla? Ja nyt joidenkin asioiden vuoksi teidän luonanne? Vai miksi hän majailee tilapäisesti luonanne? Asuuko hän naisystävänsä kanssa yhdessä vai omassa asunnossaan?
Ensinnäkin ette suostu tekemään niitä hommia, mihin hän teitä (miestäsi ja poikaasi) yrittää ehkä järjestellä. Yksinkertaisesti pitää sanoa, ettemme tee tai valkoisella valheella kertoa, että on muita suunnitelmia. Eikä se ole edes valhe, koska pelkkä lomailukin tarkoittaa muita suunnitelmia. Näitä suunnitelmiahan ei veljelle tarvi tarkemmin selvitellä.
Voisiko suoraan kysyä, miten kauan hän aikoo teillä majailla? Ei kait hänellä ole omaa avainta?
Hei,
Asuu toisella paikkakunnalla. En itseasiassa tieä että virallinen osoite naisystävän luona vai isän luona. Mutta se on kuitenkin hyvä että se naisystävän aikuiset lapset vat hänelle pistäneet kampoihin. Hänellä on avain meille ja kun sanoin hänelle että palauta avain niin hän selvästi suutahti. Hän ei kestä kritiikkiä pätkääkään. Hän tulee millloin sattuu ja kukee ovikelloa soittamatta ja on hyvin itsekeskeinen. Hän oli entisessä suhteesa pettäjä ja voi olla hyvin paljon mahdollista että kostaa pettämällä, sekksillä nykyiselle naisystävälle hänen lapsien antaman kritiikin vuoksi. Ainakin katoaa pariksi päiviksi ja naisystävä etsii häntä kun tarvitsee apua. Minun lapset kertoivat että kun he olivat pieniä niin se komenteli heitä. Hän itse ei kestä yhtään että häntä pyydetään jotakin tekemään.
Ei ole käsitystä siitä kuinka kauan hän aikoo meillä majailla. Ei hänestä ota selvää ja tietääkö tuo itsekkään. Ajattelee varmaankin että niin kauan kuin hänelle asia sopii. Jos pyydän poistumaan niin siitä tulee kamala riita. Hän saattaa sanoa että tulee huomenna ja sitten ei tulekaan. Ennen muinoin ei edes käväissyt luonani kun itsellä oli asiat kondiksessa. Hän ei ajattele ollenkaan toisia ihmisiä. Kyllä minä sen tiedän että hän hoitaa asioitaan kuntoon.
Lukkopesä vaihtoon, niin loppuu itsevarmat kuljeskelut. Sitten ollaan paremmissa neuvotteluasemissakin.
käytetään hyväksi 10 - 0! Veli tai kuka vaan, missä menee sinun ja perheesi raja? Siedätkö mitä vaan, kun hän kiukkuilee sitten? Hän taitaa olla melkoisen dominoiva persoona. Pitäisikö häntä jotenkin sääliä? Sääliikö hän sitten sinua, ottaako huomioon että siippasi ei jaksa seurata loputtomiin perheen ulkopuolista jäsentä oman katon alla. Ennen pitkää tämä vaikuttaa omiin väleihinne..
päästä sisälle!
Miten ihmiset tekevät asioista ongelmia...
Sinä et taida liioin ymmärtää narsistityyppistä persoonahäiriötä?
vaihtoon eikä uutta avainta veljelle. Miksi hänellä pitäisi olla oma avain teille, kerta omakin asuinsija löytyy. Naisystävän ja veljesi asioihin ei kannata sekaantua. He hoitakoot omat välinsä. Yritä sinä pysyä järkilinjalla veljesi kanssa.
Jotainhan teidän perheenne pitää tehdä, ei asiassa muuten tapahdu mitään. Pelkkä asian vatvominen täällä ei auta eikä muuta asiaa, vaikkakin helpottaa.
Olet siis valikatena, veljesi, naisystavansa ja hanen lastensa suhteen. Veli tulee menee miten lystaa, vaimo etsii, sina karsit. Ja aikamies on viela!
Pyyda avain pois tai vaihda lukot kuten muutkin neuvoivat. sinulla on oikeus omaan yksityiselamaasi, keksi vaikka sitten jokin tekosyy ettet halua etta mies tulee/menee kuin hotelliin konsanaan.
Kärsimys on juuri oikea sana. Minut on kasvatettu kestämään sitä jätkkää. Hän on yeensä ollut sellainen ettei ole paljoakaan koskaan luonani käynyt enää vuosikymmeniin. Suuttu ennen muinoin kun otin n. 25 vuotta sitten avaimen häneltä pois ja pistin hanttiin. Mutta sitten isä alkoi kostamaan mulle tekoani kun arvostelin sitä velipojalleni jatkuvaa auton ym ostamista.
Voi helvetin kuustoista!... mikä v....u sua oikein vaivaa!... aikuinen nainen ja kestät tuommoista käytöstä!
Kasvatettu kestämään!... voi tsiisus mitä paskaa sinä jauhat, ei ketään ole kasvatettu tommosta kestämään, tai jos onkin niin eiköhän ole jo aika kasvaa siitä ulos!
Ovien lukkojen vaihtaminen tommosesta syystä!... ei helvetissä, ellei anna avaimia suosiolla niin sit poliisit paikalle ja avaimet väkisin pois, sitten porttikielto jätkälle.
Muistan omasta nuoruudestani vastaavanlaisen tilanteen x-vaimoni taholta, kun ei järki auttanut niin sitten otin jätkältä avaimet väkisin pois ja heitin "kirjaimellisesti" pihalle saatesanoin: "Valita poliisille jos koet kokenees vääryyttä!"... ikinä ei kuulunut mitään ja siihen loppu vit......lut ja nurkissa luuhaaminen!
Ota nainen niskasta ittees kiinni ja lopeta tuollainen helvetillinen surkuttelu tai onko miehesikin niin nössö ettei voi asialle mitään!
HÖH... kaikkea sitä saakin lukea...
Heitä se oikeasti pihalle itsesi ja perheesi tähden. Ei tuollaista tarvitse sietää :((((((
Minullakin on aika itsekäs pikkuveli, jota äiti paapoo koko ajan. säästä oikeasti itseäsi. Niin minäkin olen jo tehnyt ja älä pilaa omaa perherauhaasi :)
kaikkea hyvää sulle. Sä olet ansainnut oman kotirauhan.
hei kerro sit meillekin miten kävi,saitko hyyryläisen häädettyä luotanne? ainoa mahdollinen kasvunpaikka veljellesi olisi se että läheisimmät ihmiset laittaisivat ystävälliset mutta ehdottomat rajat häirikölle.
Varsinkin, jos nämä vielä ovat ryöstäneet vanhempien omaisuudetkin nimiinsä vanhuksia huijaamalla. Ja rahaa tietysti on, kun se on vääryydellä, ahneudella ja itsekkyydellä omittu. Että tällaisiakin veljiä on olemassa.
kuin lukot vaihtoon ei tollasta kenenkään tarvi kestää .
Tästä tulee varmasti haukut, mutta sanonpa silti totuuden suoraan. Unohda nuo narsismia käsittelevät sivut. Oikeaakin narsistista persoonallisuuhäiriötä on varmasti olemassa mutta yleensä nämä "diagnoosit" on enemmän luusereita varten jotka pääsee itkemään yhdessä "mun EX oli iha hirvee ja sairas narsisti". Puppua. Vika on heissä.
Aiemmin joku sanoi että mitäs päästät sisään. Hän oli oikeassa. Onko mieleesi tullut, että veljesi ei tee fyysistä työtä, koska hän on luontainen Herra? Yrittäminen kertoo aloitekykyisestä toimijasta. Jotkut tekevät fyysistä työtä, Herrat organisoivat/käskevät. Ja sekös ärsyttää. Mutta näin se on.
Sinun tai lastesi tai miehesi ei tarvitse kenenkään töitä tehdä. Jos teette,teette vapaaehtoisesti. On ihan vitun vammaista itkeä netissä että vika on siinä joka pyysi tekemään. Sano ei. Vai etkö osaa? Silloin sinulla on oma aongelmasi, veljelläsi ei mitään ongelmaa ole.
Millainen ihminen oikeastaan itkee tällaisesta nettiin? Sen sijaan että puhuisi tosielämässä?
Mulla oli kerran yx narsisti riesana, sille olin myös antanut avaimen silloin kun vielä luotin tyyppiin, kokemattomuuttani. Kaikki nämä vaikeudet tuli. Lopulta pistin sille nyrkin naamaan... itse asiassa sekään ei oikein tepsinyt! Mutta nyrkki naamaan on joka tapauksessa se seuraava asia mikä tehdään tällaisen kanssa, jos esim. ei palauta avainta vaadittaessa. Se on sinun kotisi. Toisaalta, jos et puolusta eikä miehesi puolusta sitä vaan SALLIT jonkun pitää avaimen, niin ehkä kotisi ei ansaitsekaan kunnioitusta.
Koko aloitusviesti haiskahtaa siltä että vika on sinussa. Tai ehkä mä olenkin NARSISTI joka kirjoittaa tälleen koska oon niin sairas alistaja? :D
Myötäilijät tässä ketjussa saisivat vähän miettiä asiaa useammalta kantilta ennen kirjoitusta. Totta kai tällaisen lukeminen kuohauttaa tunteita. Mutta pitää miettiä syvemmin ja eri kuva kulmista. Alistussuhteessa on aina kaksi, ja myös alistuja osallistuu siihen. Se ei koskaan ole vain sitä, että sinua pompotetaan, vaan sinä pompotut.
Koita kasvaa vähäsen. Ja kierrä ne narsistin uhrien vinkuryhmät kuin rutto, siellä ei ole muuta kuin sairaalloisen heikkoja ihmisiä jotka eivät koskaan osaa sanoa ei millekään ja tottelevat ketä tahansa ja sitten se vika on muka maailmassa kun he pompottuvat.
Lähimmäisen rakkaus on naisissa tiukassa. Näköjään!!!. Mitä sinun miehesi ajattelee tuosta. eikö hän kommentoi ollenkaan tai pyydä olemaan tulematta.
Niin avain pois tyypilta kuten useampi vihjaili, jos suuttuu niin suuttuu, lopputulos on sama loppuu kulkeminen.
Nyt sulle on tullut mitta varmaankin täyteen! Minusta sinun kannattaisi pyyttää veli kaffelle ja sanoa suoraan mitä mieltä olet käytöksestä ja otat avaimen pois. Jos hän suuttuu niin se ei ole sinun ongelma. Sinun asunnossa on sinun säännöt ja sinä sanot miten teillä asiat menevät ei ketään muu. Jos tarviset tukea asiaa niin ota ystäväsi mukaan tueksi. Nyt pistät asiat kuntoon ja rupeat elämään elämää ilman rasitteita
Miksi miehesi sallii tuollaista? Minun vaimoni, enkä minä hyväksyisi, että asuntoomme on jollakin, vaikka veljelläni olisi avain. Onko miehesi tai molemmat "lälläreitä",kun ette saa asiaa järjestykseen? Siltä tuntuu.
Tollaselle tapaukselle (ei voi kutsua ihmiseksi) toimii vain ja ainoastaan yksi konsti, unohdus.
Käytännössä tarkoittaa sitä että suljet täydellisesti hänet omasta ja perheesi elämästä, aivan täydellisesti.
Kiellät tätä tapausta käymästä kotonasi etkä vastaa puheluihin koskaan, totaalinen blokki.
Tuo tapaus nimittäin katsoo teidät itseensä nähden "alempiarvoiseksi" ja hän ei tule koskaan tuota asennettaan teitä kohtaan muuttamaan, hän on teidän välillä roolit näin valinnut ja valinta on pysyvä (mikään ei sitä tule muuttamaan, te olette "palvelijoita (alempiarvoisia) ja hän "johtaja" (ylempiarvoinen).
Tuollaiset itseään palvovat ja muita alempiarvoisena pitävät tapaukset ovat asenteensa alitajuntaan saaneet ja he eivät sitä juurikaan pysty nuuttamaan vaikka aktiivisesti sitä itseltään vaatisivat. Loogisesti on todellakin vain yksi ja ainoa keino päästä eroon tilanteesta, mätä omena heitetään pois ja jatketaan elämää.
Joillekkin on vaikeaa heittää sisarus pois elämästä mutta joskus se on käytännön pakko ... tai sitten saat sietää samaa maailman tappiin, hän nimittäin näkee asiat niin että sinä olet hyväksynyt sen roolin jonka hän sinulle antoi ja olet näinollen tyytyväinen asian tilaan.
häädä pois.
mutta kohteliaasti.
Pilkut on keksitty... myös pisteitä voi käyttää useammin, kun asia vaihtuu toiseen.... ihan ku yhteen hengenvetoon puhuisi... >_
>Tapaus kun vaimoni veli yritti alkaa meillä majailemaan ja komentelemaan vaimoani..Puutuin asiaan
heti ja sanoin ,että en hyväksy hänen komenteluaan ja enkä sitä ,että täällä aina lorvailet kun
hälle passaa..Sitten juhannuksena kun vaimoni kanssa oltiin rakastelemassa huoneessa ,niin eikö
ovella tuijottanut hänen veli..Säikähdin hirveästi ja huusin ,että ovi ja heti kiinni..Kysyin eikö ovi ollut
lukossa ,hän näytti avainta.Vaimoni oli joskus antanut hälle meidän avaimenkin pyysin heti pois avaimen..
Kerroin hälle etten pidä hänen jatkuvasta lorvailusta täällä koska olemme töissä käyviä ja meilläkin
on oma elämä..Hän on tähän mennessä 5 krt / viikko käy kylässä ja lauantaisin tulee aamulla 08:00
enkä voi sietää sitä.Samassa hässäkässä kerroin hälle ,ettei lauantai aamuna tarvi tulla kylään koska
haluamme loikoilla viikonloppuna pitempään työviikon jälkeen..Hän ei käy työssä joten aikaa
hällä on...Em.hässäkän jälkeen ei ole käynyt ja parempi näin...
Onnittelut tilanteiden selvittäjil ja osanotot suossa tarpoville.
Onko narsismi sairaus?
Mun veikkaan ei järkipuhe tehoa, elää loismaisesti.
Kupannu rahaa ja on pelottava.
Mut jos hylkään ni käy hälle huonosti ja jää mun omantunnolle. Siinä risti mulle.
Monesti riski on suuri että ulos nakatulle lapselle / isälle / veljelle / siskolle käy huonosti, siis tosi huonosti. Tää on se pointti joka tekee ratkaisun vaikeaksi. Monesti tällaiset kaverit on huonossa kunnossa. Katkaise suhteet ja "nauti" syyllisyydestä lopun elämääsi, näinkin voi käydä. Nää ei ole helppoja juttuja.
Ei se ole toisen syy, jos itse ei viitsi pitää itsestään huolta ilman loisimista. Ei tuollaisessa tilanteessa tarvitse nauttia syyllisyydestä kenenkään muun kuin loisen itse. Aikuinen ihminen tekee itse päätöksensä, ei ole toisen tehtävä holhota tai huolehtia hyvinvoinnista, jos siihen ei ole lääketieteellistä syytä, kuten joku sairaus tms. Aloittajan tulisi ensisijaisesti ajatella omaa ydinperhettään ja poistaa tällainen loinen pois elämästään kuppaamasta perheen hyvinvointia.
Nakkaa pihalle.
Mitä enemmän katsot sivusta ja autat, sitä laiskemmaksi muuttuu...
Vedä pataan ja käske duuniin - tai edes itse kantamaan kortensa kekoon, ei se muu auta!
Joko tulee sitä mussutusta "et ku me ollaa sukuu ja kaikkee, älä oo tollane",
tai sitten hän käsittää tilanteen painovoiman ja alkaa tuumasta toimeen!
Toki minäkin autan veljeäni parhaani mukaan, mutta karhunpalveluksi kun touhu menee
niin pitää miettiä asioita uusiksi! Joskus elämässä on pakko olla hieman itsekäs - sukua tai ei!
Pistä velipoika pellolle ja vaihda tarvittaessa lukot. Aikuinen mies hommatkoon oman huushollin tai menköönsä hotelliin. Narsisiti mikä narsisti eikä sääliä kaipaa, itsestään saa vikoja etsiä jos ei muiden kanssa toimeen tule.
Eikö ole käynyt mielessä viskata sitä kuvatusta pellolle!!
Mitä helvettiä se sua haittaa. Iteppä päästit sen asumaan. Anna sen olla aikansa teillä, tee mitä käsketään, ja sit kun se lähtee älä enää päästä takaisin. Ottakoot itseään niskasta kiinni silloin kun haluaa, huom, se on hänestä ITSESTÄÄN kiinni, joten kukaan ei voi siihen häntä pakottaa.
Et varmasti vaihtaisi veljeäsi ryöstäjäveljiin, jotka vievät vanhempiesi omaisuuden ja perintöosasikin.
Nyt se pikkuveli on taas tulossa. Miehelläni alkaa jo pinna kiristyä. Mieheni kysi häneltä että kuink akauan sulla vielä niissä asioiden hoidossa täällä kaupungissa menee niin hän vastasi että nythän se vasta alkoi. Veljeni kertoo hoitavansa asioita, bisness asioista mutta niiden asioiden hoidossa ei näytä oppua tulevan. Mieheni kertoi että kun hän oli lomalla niin veljeni nousi vasta kahden aikaan päivällä ja lähti jonnekin. Miten muka tuohon aikaan voi enää hoitaa mitään asioita. Ihmisethän pistävät jo toimistot ja muut paikat kiinni? Veljeni ei viitsi itse tehdä oikein mitään vaan laittaa muut tekemään. Mikäli hänen täytyy nostaa vaikka lapio niin hän pyytää sen jonkun toisen nostamaan. Jos jotain joutuu tekemään niin hän delegoi sen jollekin toiselle tehtäväksi.