Onko ammattiliitot yleensä miettineet montako keskieuroopan työpaikka NETTI-myynti vie, ja mitä siinä ohessa, heikentyneellä suomalaisella kilpailukyvyllä.
Voitto 30% alv-23% rahti 5% eli n. 68%
Nyt kuin nostavat alvin 1% merkitsee että kuin joka 68:sas kauppa menee nettiin on suomen valtio saannut tasan 0% lisäystä.
Nyt kuin puhutaan 25% alv:stä oli se kolminkertainen häviö eli yksi 190 kauapsta.
Eli erikoiskaupat vähenisi, suuret kaupat josta on kuitenkin päävirta ostoista jäisi perus tuotteiden kohdalla.
Jo nyt mennään useasti erikoisliikkeeseen kokeilemaan ja saadakseen palvelua, ja sitten kotiin tilaten keskieuroopasta.
Mitä jää meille >> vain maksu, muut maat saa kaiken muun.
Millä sitten enää palkata suomen työntekijöitä kuin valtioltakin on rahat loppuneet.
No nostetaan energia vero ja autojen hintaa joka vie vaan suurempaan noidankehään.
Olisiko ammattiliitojen aika myös kohta ajatella enemmän globaalisesti?
Voitto 30% alv-23% rahti 5% eli n. 68%
Nyt kuin nostavat alvin 1% merkitsee että kuin joka 68:sas kauppa menee nettiin on suomen valtio saannut tasan 0% lisäystä.
Nyt kuin puhutaan 25% alv:stä oli se kolminkertainen häviö eli yksi 190 kauapsta.
Eli erikoiskaupat vähenisi, suuret kaupat josta on kuitenkin päävirta ostoista jäisi perus tuotteiden kohdalla.
Jo nyt mennään useasti erikoisliikkeeseen kokeilemaan ja saadakseen palvelua, ja sitten kotiin tilaten keskieuroopasta.
Mitä jää meille >> vain maksu, muut maat saa kaiken muun.
Millä sitten enää palkata suomen työntekijöitä kuin valtioltakin on rahat loppuneet.
No nostetaan energia vero ja autojen hintaa joka vie vaan suurempaan noidankehään.
Olisiko ammattiliitojen aika myös kohta ajatella enemmän globaalisesti?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Päivitykset yhden ammattiyhdistysliikkeenjäsenen kohdalla vievät aikansa noin 6-kk:desta 2-vuoteen, ennen kuin PÄIVITYYMINEN tapahtuu. Liitto tasolla se vie ainakin 2-vuodesta 10-vuoteen! Isoissa organisaatioissa muutokset ottavat aikaa. Ensin ne purevat jäsenistöä, kun siellä käy kato niin muodostetaan entistä suurempia liittoja esim.PAM ja vasta sitten kun silläkään ei saada jäsenistöä pysymäänmaksukykyisenä maksumiehenä niin sitten syödään VASTA!
Ammattiliitot ovat kuin mikä tahansa organisaatio, joka toimii omien intressiensä mukaisesti! Toimihenkilöt liitoissa ovat työ/virkasuhteessa liittoihin ja mieltävät tehtävänsä sitä kautta eivät jonkun jäsenen teollisuudenalan tai globaalisen maailman talouden kautta, tili tulee säännölisesti, eivät he miellä miksi HEIDÄN pitää ajatella TYÖPAIKKOJA!!! Heillähän on TYÖTÄ!
Ajattelet ammattiliittojen toiminnasta samalla tavoin kuin minä!!! AMMATTILIITTOJEN johdossa pitää olla VISIONÄÄREJÄ, johtajia jotka tietävät ja näkevät MILLÄ suomalaista työtä saadaan vietyä ja myytyä kilpailukykyiseen hintaan! Me duunarit todellakin tatvitsemme ammattiliitoja jotka tietävät minkälaista osaamista jäsenistössä on ja laajentaa ajatusmalleja siihen suuntaan, että työntekijät ovat se LIITTOJEN voimavara josta pitää pitää huolta oli työ ja/tai duunari missä vaan!
Se vaatii ajattelun/toiminnan uudistamista, totaalisesti!!! Enää ei katsottais sektorin 1/4-osaa vaan 4/4-koko sektoria, ei vain Suomen työmarkkinoita vaan koko maailman! Yes!!
Joskus hekin on syytä herätä,
vaikka "Lyly on vähän tyly" eihän ole tyhmä, vaikka rautalankaa pitäisi vääntää kovemmin.
Sitten tietenkin poliitikot, sillä normaali työntekijä kuin myös muut ostavat ja katsoo vain sitä hetkeä ja itseäänssä. Niin tekee kaikki, mutta yritysjohto on usein katsottava pitkälle ja ennustajasta olisi hyötyä.
Nyt +1% eli 2/3 tuotteen rahasta pois Suomesta, kohta +3% joka vaan eron suurentuessa ja ihmisten tottuessa nettikauppaan lisääntyy räjähdysmäisesti.
Mikäli herää liian myöhään on sitten etu oltava sitäkin suurempi että opitut tottumukset palautuisi ostamaan suomesta.
Mutta tähän politikot ovatln tyhmiä ymmärtämään, luulen että jopa duunarikin ymmärtää sen helpommin. Sillä se työttömyys iskee ensin sinne.
Mistähän tässäkin hölynpölyssä on kyse??? Nyt netti vie prosentteja sinne ja tänne, netti imaisee työpaikat sinne ja tänne. Alv nousee ja nettimyynti nousee ja taas työpaikkoja ja prosentteja menee sinne ja tänne. Jos minä haluan ostaa SUOMESSA valmistetun taulutv:n, joka työllistäisi suomalaisia, löydänkö minä Suomessa valmistetun taulutv:n jostain. Vastaus on, en löydä, ei sellaisia tehdä Suomessa.
No sitten lienee käytännössä ihan sama, mistä minä sen ostan. Työllistän sitten logistiikka-alaa, suomalaisia nettikauppoja, ulkomaalaisomisteisia kauppoja Suomessa, kansainvälisiä nettikauppoja ym. Se työllistävä vaikutus tulee kannattavasta tuotannosta omassa maassa, ei prosentteja laskemalla nettikaupasta. Nämä sansibaarit ovat juuri näitä pentuja, jotka luulevat jollakin teorialla työllistävänsä, nettiproprosenteilla. Kannattaisi hankkia ensin itselleen työllistävä työpaikka.
Prosentit josta puhutaan koostuu :: kuin asiakas ostaa tuotteen ulkomailta esim. netin kautta, eikä suomesta.
Mikäli se on suomalainen nettikauppa niin prosentit jää tänne, mikäli ulkomaalainen niin kaikki täältä pois.
Tuotteenhinta koostuu: ns. OVH 1/3 tehdashinta ja 2/3 voitto logistiikka alv
Ymmärätkö NYT? sillä huomaan tekstistä että et ymmärrä mistä tuotteen hinta koostuu.
Sorry minulla on aika monta henkilöä töissä, ja pyrin myös jatkossa pitämään ne työpaikat suomessa.
Eli se PENTU taisi mennä omaan nilkkaasi.
Prosenttilasku on vaikeata mikäli on huono matematiikassa, mutta kertoo yksinkertaisella tavalla monen asian.
Säälin heitä koska työnantaja joka vatvoo asioita keskellä päivää Suomi24:llä on tuhoon tuomittu idiootti. Siispä terveisiä leikkiyrittäjälle ja %:tit kohdalleen heh.
Keksi parempaa, näyttää että puolustaudut vain solvaamalla, siksikö että kirjoittamani oli liian osuva.
Mutta sitä en ymmärrä miksi solvaat vain solvaamisen takia etkä kuin keskustelussa pyritään parempaan, lisää työpaikkoja jne.
Sinun tavalla kaikki ulos potkut >> mistä rahat, Mutta ethän sinä voi sitä ymmärtää !!
Tämä palsta on siinämiellessä hyvä nähdä, mitä ala-arvoiset duunarit ajattelee, että ymmärtäisi vähän niitäkin ja sellaista takuupajuista ajatusmaailmaa.
Kuin antaa potkut, ei se ole nautinto, mutta välillä se vaan on pakko. Useimiten laiskuus, yhtiöön sitoututtamuus on perus syy. Jotkut vasta herää silloin että miten tässä näin kävi, tai tehtaan muutto jne. Ei siin valitettavasti silloin enää voi ketään sääliä, sillä silloin koko-homma kusee, ja kaikki saa lähtöpassin.
Tulos tai ulos. Porosenteilla tai ilman!
Ensinnäkään et näy tietävän hinnanmuodostuksesta yhtään mitään. Toiseksi, ay-liikekö se alkaa kyttäämään ja tekemään rikosilmoituksia netistä ostavista ihmisistä??? Kolmanneksi, jos netistä saa täsmälleen saman tavaran 300€ halvemmalla, ostan sen netistä. Tai sitten tälläiset sansibaarit pyörittävät ay-toverien rahoittamaa kauppaa, josta ostamme kaiken alle nettihintojen. Samallahan nämä sansibaarit voisivat ay-liikkeen tuella pakottaa kaikki syömään suomalaista ruokaa, juomaan suomalaista viinaa, matkustamaan ainoastaan kotimaassa, ostamaan suomalaisia autoja, vain suomalaisia vaaatteita, ja pakottaa vielä kaikki muullakin maapallolla asuvat ostamaan vain suomalaista tavaraa. Näin globaalisti se ay-väki ajattelee, ajattelussa näillä sansibaareilla ei ole järjen häivääkään. Voisihan sitä sitten jäädä joku prosenttikin Suomeen, en vaan tiedä missä tämän sansibaarin kauppa on, siellä ilmeisesti voi maksaa näillä prosenteilla, muualla kun tarvitaan euroja.
Olet niin söötti tietämättömänä. Lue teksi ennekuin kirjoitat !
Pakko-EI >> mutta mikäli suomeen ei tule veroja niin millä maksaa sinun työttömyyskorvaus??
Rautalangasta väännettynä: kuin ostat ulkolaista, pyri edes ostamaan se suomesta !!
siksi juuri ostat sen 300,- halvemmalla kuin työvoima, alv, rahti kustannukset nousevat kohtuuttoman korkealle, näin suomen kilpailukyky heikkenee. tyhmä maksaa likaa.
Siksi on saatav ay-liitot ja arkaadianmäki ymmärtämään miten rahat vuotaa ulos maasta.
Itse hoidan lähinnä vain ulkolaisia tuotteita ja siirtänyt pääosan tuotannosta ulos, kuin ei enää suomessa kannata valmistaa. Siksi monet tehtaat siirtyy ulkomaille.
Sillä yhtiöt ei ole sos-toimistoja, vaan oltava voitollisia ettei valtio laita konkurssin, et sillei......
Tämä on ennakoitia tulevasta, miten Suomen käy !!! tuleva banaani-valtio.
Luullaan itteestämme niin helvetin-paljon. Sinisilmäisyyttä.
Näistä kirjoitteluista varmasti saa moni hyvän naurun.
eli: HA ha HAA
... niin järkevä siirtää tuotannon sinne missä se kannattaa!!!! Suomessa saadan luulla ihan mitä hyvänsä, tieto ja tekeminen auttavat eteenpäin! Ammattiliitot eivät näe missä mättää ennen kuin se on koettua, elettyä elämää!!!
Nykyinen yrittäjä-sukupolvi ja ammattiyhsitys-sukupolvi eivät ole eläneet PUUTTEEN ja AHDINGON aikoja, ei heillä ole minkään valtakunnan kokemusta siitä kun mikään ei toimi eikä auta! Vielä vähemmän siitä kuinka omaa suhtautumista omaa asennetta muuttamalla voi parantaa ja muuttaa asioita!
Työnantajat eivät voi odottaa, että työntekijät LUOTTAISIVAT heihin, työnantajat ovat rehellisiä ja vastuullisia ihmisiä!! Jos työntekijöiden suhtautumisessa halutaan muutosta SEN PITÄÄ TAPAHTUA ETELÄRANTA 10:SSÄ ENSIN!!!!!!
Viime kevään lakot NÄYTTIVÄT molemmista osapuolista sen PERSEPUOLEN! Työnantajan on SUHTAUDUTTAVA kunnioittavasti, nöyrästi ja REHELLISESTI ammattiliittoihin ja työntekijöihin, VASTA silloin voi ja saa odottaa sitä samaa ammattiliitoilta, ay-jäseniltä!! Minä määrään asenne antaa saman takaisin!!!
Asioista on tullut kunnia asioita, jossa maalaisjärki ja normaali markina-perusteet on unohdettu.
Kyllä työnantajat makasaa asiallisesti kuin voivat, eikä halua eripuraa työpaikoille, sillä se mikä jokin alentaa tuottavuutta heikentäen me-henkeä.
Siinä olen erimieltä, että työnantajat pitäisi ensin ottaa lakki kauniiseen käteen.
Kotona se on vanhemmat ja töyssä omistajat jotka määrää !!!
Mikäli työpaikan filosofia ei mielytä, vaihdetaan työpaikkaa.
Turha liiottelu ja provosointi pois.
Mikäli ei tuotanto-markkina sada pysymään kannattavana täälä, niin sitten sinne minne kannattaa tai lopetetaan hallitusti. Tätä työntekijät eivät ymmärrä, ja sitten ollaan niin loukkantuneita.
Lakko osoitti paljon. Laiton lakko seuraisi myös työsulku, ja laitomat lakkolaiset maksaa tekemänssä vahingon. että aina varoitus ja kolmanella työnsuhteen purku.
Pelin pitää olla rehti puoli että toisin.
Kaikki työnantajat eivät MAKSA asiallisesti, hajoita ja hallitse kukoistaa! Sitä on todisteltu kirjoituksista kirjoituksiin kuinka saa "hyvän miehen lisän" kun ei kuulu liittoon. Siitä kuka ottaa lakin kauniiseen käteen voidaan kiistellä ja todennäköisesti kiistellään maailman loppuun asti! Tosi asiana pysyy, että meidän TYÖNTEKIJÄN JA TYÖNANTAJAN pitää pystyä KOMPROMISSEIHIN, joustoihin jos SYÖDÄ aiotaan elää ja terveenä olla.
Minä ymmärrän hyvin, että työn PITÄÄ tuottaa VOITTOA!!! Aikuinen työntekijä ei OLE lapsi jota työnantajan pitää määrätä ja kasvattaa, vaikka siitä saisi mega-kicksit! Minulla on ollut todella hyviä ja reiluja työnantajia joita TYÖNTEKIJÄT kunnioittivat vilpittömästi ja sydämestään. He tiesivät mitä tahtoivat, sanoivat sen suoraan! Tehtävät ja rajat olivat selvät, kaikkien oli hyvä olla.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että pelin pitää olla reilua MOLEMMIN puolin!!
Niissä firmoissa jossa on piste- tai laittomia työnseisoksia, siinä ei enää reiluus päde, olkoon syy mikä tahanssa. >> Mikäli on lakko sen pitää olla laillinen!!!
Mutta tässä totean vaan mikäli tähän joudutaan, niin peli on niin kova että kukin vetää johtopäätöksenssä ja ekonoomit kertoo missä raja kulkee. Ei yrittäjä tai johtaja pysty tehdä rahaa tyhjästä. Mikäli työpaikka ei mielytä siirry muualle, mikäli ei löydy niin sitten kortistoon.
Yhtiöt eivät voi ruveta toimimaan yksilöiden mukaan, ei lapsetkaan kotona määrää esim pankkiasioissa jne.
NS kannattavuusraja, sitä voi hetken alittaa mikäli sen saa nollattua eli takaisin suunnitellussa ajassa.
Mikäli ej, niin itse suljen yhtiön, siinä menee sen 8-10 kuukautta. Mikäli se tehdään hallitusti.
Vaikka pidän hyvää huolta omista niin lakko pilaisi kyllä kaiken säälimisen yhdellä kertaa.
Se että ollaan liitossa ok, vaikka yritys on omanssa alan liitossa joka pitäisi toimia kokonaisuuden puolesta. On hyvä että on paikka mistä voi kysyä, tämä palsta ei anna minkäänlaista luotettava vastausta.
Tämänpäivän voittomarginaalit vie valtio, hyvä esimerkki on alvin nosto 22>23 %iin
normaali yhtion loppukate on n4% ja hyvän n8%
Eli tässä valtio vei 12...25% voitosta. 3 % kate tai alle alkaa olemaan loppu-kate-raja että ei enää kannata pyörittää rahavirtoja tai yritystä.
Ja mikäli se nostetann viellä +2 eli 25%iin tilanne tulee olemaan katastrooffi.
Alvin nosto lisätään hintaan, kaikki kulut lisätään hintaan. Kukaan, duunarikaan ei nyhdä tyhjästä mitään ei rahaakaan. Peräänkuulutit aikaisemmassa kirjoituksessasi duunarien sitoutumista yritykseen siinä on pikkuinen, mutta miten sitoutua SELLAISEEN jossa sinulla ei OLE mitään sanomista ei mitään syytä olla eri mieltä, ei mitään mahdollisuutta vaikuttaa yrtysjohdon tapaan johtaa yritystä/markkinointia??? Minä haistatan pitkät sellaiselle YKSIPUOLISELLE sitoutumiselle!!
Yksinkertaista: se joka sanelee se VASTAA ja ihan itse olipa SYY mikä tahansa! Ekonomit ovat hyviä olemassa kun pitää budjetti laatia, mutta jos heitä käytetään yrityksen innovaation, yritysidean, toimintastrategian luomiseen niin metsään menee!!! Henkilöstö, ne duunarit voivat kehittää tuotantoa tuotantomenetelmiä/tuotteita niin, että ekonomeillakin on tilipäivä.
Yhdessä, mutta mikäli rikotaan ympyrä niin turpiin tulee, myös työntekijälle.
Eli kaikille vapaata käyttää rahaa niin paljon kuin lystää ja ekonoomit hiljaa.
Tällainen yritys ei pysy pystyssä vuottakaan, ei tiliä kellekkään.
Vaikkakin ekonoomit ovat yleenssä vähän tylsiä, niin jonkun on pidettävä kiini budjeteista.
Eli teillä lapset määrä, onhan ne luovia. HA ha HAA
"Eli kaikille vapaata käyttää rahaa niin paljon kuin lystää ja ekonomit hiljaa," Tämä on SINUN versiosi asiasta jonka esitin näin: "ekonomeja TARVITAAN budjetin laatimiseen ja SIINÄ pysyminen tai PERÄTI tuloksen PARANTAMINEN on johdon ja DUUNARIEN asia!!
Luet kirjoituksiani kuin piru raamattua!! Minä en SITOUDU mihinkään sellaiseen johon EN VOI vaikuttaa!!!! Jotain epäselvää, ymmärtämisen vaikeutta siitä, että DUUNARI haluaa työnsä tuottavan/parantavan tulosta ja SUO työnantajalleenkin hyvän mielen ja ylähuulen leivän päälle?????
D, D, D D!!!!
Tavaran veroton hinta uupuu.
Sitäpaitsi kaupan katteet ovat helposti 40% myyntihinnasta, usein 100% ja yli. Suomalaiset kun ovat niin hulluja, että maksavat sen hinnan. jopa suomalaiset tuotteet ovat tyypillisesti 40-50% halvempia Keski-Euroopassa, kuin Suomessa. liekö ne "kalliit kuljetuskustannukset" syynä.
Normaali on noin 30%
isoimissa asioissa 15% jopa alle, urheiluvälineitä 40%+
Mikäli joku saa 100% niin siinä pilee kyllä tietty hulluus mikäli meinaa pitää markinat myös jatkossa.
Itse kannatan ns. lypsäämistä pienempi kate jolloin pitää asiakkaanssa pitempään. jolloin määrät suurenee ja muutkin kulut voidaan jakaa ja saadaan turvallisempi kantaasiakaskunta.
Monasti isot OVH ja sitten reilulla alennuksella, lopputulos n.30%
Kuljetukset ovat sama täältä tai keskieuroopasta, mikäli on sopimuksia, muuten ero on tupla.
Usein yhtiöt ottavat oman katteen omilta suomen markkinoilta ja tuotanto lisäyksen nimelliskatteella ns. viennistä.
Minunmielestä voisi usein suomenhintoja alentaa, ja usein on huonoista myyntikavereista jotka eivät saa parempaa hintaa ulkomailta. No mitään ei ole musta valkoista ja alasta riippuen.