Onnellisuus

Haluan jakaa omia mielipiteitäni teille. Ihminen voi olla onnellinen tekemällä työtä tai vaikka työttömänä.
Olen itse nauttinut 2-3 kk työttömyysajastani; mutta haluan palavasti töihin. En itse voisi kuvitella olevani monta vuotta työttömänä, mutta uskon että joillekki se sopii. Esimerkiksi äitini on hyvä esimerkki tästä;
hän puuhailee kokoajan jotain, käy sienestämässä, mökkeilemässä, kasvattaa puutarhassa kaikkea, siivoilee, ottaa kirpparipöydän ja kaikkea muuta. En usko että hän haluaa töihin, hän ei koskaan valita siitä kun ei ole töitä.

Uskon, että on monia muitakin jotka tykkää työttömyysajastaan. Eikä ketään minun mielestä voisi pakottaa töihin. Itse en nostaisi työttömien tukia. Minusta he saavat hyvin rahaa siitä ETTEIVÄT TEE MITÄÄN. Esim. opiskelijana sain lähes puolet vähemmän rahaa! Haluan töihin sen takia että saan rutiinin ja etteivät päiväni kulu kotona istuessa ja iltaisin jumpissa. Haluan rahaa että voin säästää sitä etelänmatkoihin jne..

Viihdyttekö te työttömänä? :)
0114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


onnellinentyötön kirjoitti:

Haluan jakaa omia mielipiteitäni teille. Ihminen voi olla onnellinen tekemällä työtä tai vaikka työttömänä.
Olen itse nauttinut 2-3 kk työttömyysajastani; mutta haluan palavasti töihin. En itse voisi kuvitella olevani monta vuotta työttömänä, mutta uskon että joillekki se sopii. Esimerkiksi äitini on hyvä esimerkki tästä;
hän puuhailee kokoajan jotain, käy sienestämässä, mökkeilemässä, kasvattaa puutarhassa kaikkea, siivoilee, ottaa kirpparipöydän ja kaikkea muuta. En usko että hän haluaa töihin, hän ei koskaan valita siitä kun ei ole töitä.

Uskon, että on monia muitakin jotka tykkää työttömyysajastaan. Eikä ketään minun mielestä voisi pakottaa töihin. Itse en nostaisi työttömien tukia. Minusta he saavat hyvin rahaa siitä ETTEIVÄT TEE MITÄÄN. Esim. opiskelijana sain lähes puolet vähemmän rahaa! Haluan töihin sen takia että saan rutiinin ja etteivät päiväni kulu kotona istuessa ja iltaisin jumpissa. Haluan rahaa että voin säästää sitä etelänmatkoihin jne..

Viihdyttekö te työttömänä? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu