Tämä on tarkoitettu teille naiset ketkä olette pettäneet avio/avo miestänne ja jääneet siitä kiinni. Miehetkin saa toki kertoa mutta lähinnä naisten mielipiteitä kuulisin.
Ihan ensin tahtoisin tietää mikä sai pettämään?? voiko alkoholin käyttöä syyttää osana tapahtuneesta?
Onko parisuhteessanne ollut jotain sellaista mikä on saanut pettämään?
Tapahtuneen jälkeen oletteko katuneet tapahtunutta? JA VOIKO SITÄ OIKEASTI KATUA JA TUNTEA MORKKISTA vai sanotaanko se vaan että kadutaan kun halutaan jatkaa suhdetta omaan kumppaniin.Oletteko pystyneet jatkamaan suhdetta kumppaniisi teon jälkeen ja miten on käynyt sen jälkeen oletko pystynyt olla sen jälkeen pettämättä uudestaan ?? Jos kumppani antaa anteeksi niin madaltaako se kynnystä teon uusimiseen? tätä mieltä jotkut ovat siksi haluankin pettäjien mielipiteen ja kokemuksia.
Paljon kysymyksiä mutta näihin haluaisin mielipiteitä.
Olen itse petetyn osassa ja kumppanin kanssa päätetty jatkaa. Puhuttu ollaan asiasta ja sanoo katuvansa ja haluaa jatkaa kanssani.. Kertoa ei osaa miksi? kun ei muka itsekkään tiedä miksi teki näin. Seurusteltu ollaan 5 vuotta ja uskon käytöksen perusteella että tämä oli eka kerta. Luottamus on vaan kadoksissa et en tiädä mitä tässä tekisi.
Ihan ensin tahtoisin tietää mikä sai pettämään?? voiko alkoholin käyttöä syyttää osana tapahtuneesta?
Onko parisuhteessanne ollut jotain sellaista mikä on saanut pettämään?
Tapahtuneen jälkeen oletteko katuneet tapahtunutta? JA VOIKO SITÄ OIKEASTI KATUA JA TUNTEA MORKKISTA vai sanotaanko se vaan että kadutaan kun halutaan jatkaa suhdetta omaan kumppaniin.Oletteko pystyneet jatkamaan suhdetta kumppaniisi teon jälkeen ja miten on käynyt sen jälkeen oletko pystynyt olla sen jälkeen pettämättä uudestaan ?? Jos kumppani antaa anteeksi niin madaltaako se kynnystä teon uusimiseen? tätä mieltä jotkut ovat siksi haluankin pettäjien mielipiteen ja kokemuksia.
Paljon kysymyksiä mutta näihin haluaisin mielipiteitä.
Olen itse petetyn osassa ja kumppanin kanssa päätetty jatkaa. Puhuttu ollaan asiasta ja sanoo katuvansa ja haluaa jatkaa kanssani.. Kertoa ei osaa miksi? kun ei muka itsekkään tiedä miksi teki näin. Seurusteltu ollaan 5 vuotta ja uskon käytöksen perusteella että tämä oli eka kerta. Luottamus on vaan kadoksissa et en tiädä mitä tässä tekisi.
Vastaukset 29
Vanhimmat
naiset jotka ovat pettäneet ovat kahta eri tyyppiä :
- nainen, joka haluaa aina uuden ihastuksen. Avoliittoja on monia, kihlauksia enemmänkin ja yhden yön keikkoja lisäksi tuhottomasti. Aina on innoissaan, että nyt se perfect mies löytyi. Toinen ääni kelloon tulee muutamassa kuukaudessa tai vuodessa max.
- nainen, joka on pitkään ollut naimisissa. Tuntuu, että mies ei lirkuttele tarpeeksi. Töistä löytyy uusi rakastaja. Viimein jäädään kiinni ja silti jatketaan suhdetta ja avioliittoa. Viimein ero ja sitten rakastajan kanssa yhteen. Kummallakaan naistyypillä ei ole syyllisyydentunnetta. Erot ovat miehien syy heidän mielestään. Kumma, ettei sitä täydellistä löydy tälle esimerkin 1 naiselle, kun miesotanta on jo valtava.
Olin nuorena täynnä ihanteita ja ehdotonta uskollisuutta. Oma halu hoitaa parisuhdetta ei riittänyt vaan mies kohteli ja kohtelee huonekaluna ja monitoimikoneena, jolta saa seksiä, kun työntää elimensä ja hoitaa oman tyydytyksensä ajattelematta naista laiinkaan. Pikkuhiljaa kypsyi ajatus omastakin tyydytyksestä ja hyvänä pidon tarpeesta, joka sitten vaan toteteutui. Pikkuisen alkoholia mukana ja sopiva henkevä kaveri kohdalle. Se oli siinä. Nyt on salarakas, joka täyttää henkiset ja fyysiset tarpeet . Kuuntelee minua ja pitää naisena.
Jos kotona kohdeltasiin edes vähän samalla tavalla, en tarvitsisi vierasta.
jos kotona edes vähän kunnolla kohdeltaisiin, niin enpä taitaisi aidan yli hyppiä
Katteettomia ihailujako te naiset haluatte? Haluatte kehuja kauneudestanne, vaikka ette ole erityisen kauniita. Kehuja seksikkyydestä, vaikka ette ole erityisen seksikkäitä. Pitäisi halailla, lääppiä, ostaa lahjoja. Miksi? Siksikö, että se pönkittää heikkoa itsetuntoanne? Merkitseekö teille mitään vihkivalan "tahdotko osoittaa uskollisuuta" ? Minun vaimolleni ei merkinnyt mitään, vaikka halusi kirkkohäät. Syytä en tiedä. Minulle on ihan sama, koska olen jo eronnutkin kirkosta. Olisi pitänyt pakottaa vaimo luopumaan sukunimestäni ja heittää vihki- ja kihlasprmus vittuun, niin paljon vitutti.
Onko aloittajalla suurin ongelma luottamus? Minulle ei todellakaan ole se. Suurin ongelma on, että minulta on varastettu yli 10 vuotta. Naisen petos pyyhkii pois kaiken sen yhteisen historian ja aikanaan hienot yhteiset hetket, joiden vuoksi olisin ollut valmis olemaan vain yhden naisen mies. Haluaisin olla sitä edelleen, mutta homma on ajautunut niin helvetin vaikeaksi. Toisaalta minulla on perhe ja kaikki hyvin, mutta jotain puuttuu. Kysymys kuuluu, riittääkö tämä minulle. Onko jossain ihminen, joka on kuin minulle tehty.
"Suurin ongelma on, että minulta on varastettu yli 10 vuotta. Naisen petos pyyhkii pois kaiken sen yhteisen historian ja aikanaan hienot yhteiset hetket, joiden vuoksi olisin ollut valmis olemaan vain yhden naisen mies."
Kyllä osasit kiteyttää hyvin!
Okei, mulla on suurimpana ongelmana luottamus.
Vaikka tapahtuneesta (vaimo pani pomoaan koko kesän) on jo pian 5 vuotta, en luota edelleenkään sitten pennin vertaa.
Pahin kait oli että kiinnijäämisen jälkeenkin tuo jatkui... Jäi kiinno taas. Ja valehtelu; käytettiin kumia. Miksi mulla alkoi nahka irtoamaan vehkeestä? Ah, sitä kumia käytettykään aina, ja lastitkin ruiskittiin sisälle että sitten joskus "suusessiossa" saisin nuolla noita pomon litkuja. Että vituttaa!
Okei, muutamien "uusien käryjen" jälkeen paneskelin työkaverini kanssa, ja muistan miten vahingoniloisena kerroin siitä vaimolleni. Saipahan saatana ansionsa mukaan, vaikkakin ei saanut; Ennen vaimon juttuja (luulin) että meidän liitto oli ns. puhdas.
Sitten kun tuota alettiin puimaan, niin heti kihlauksen jälkeenkin oli tapahtunut "jotain", kuulemma ei seksiä, mutta hyvin lähellä sitä oltiin menty. Se taas oli tapahtunut jo 10 vuotta ennen "käryä".
En uskalla edes kuvitella mitä tuossa välissä on tapahtunut, eikä tuo yksi varmasti tule totuutta kaikesta koskaan kertomaan.
Mulla siis pyyhittiin 1995-2005 -välinen aika täysin historiaan. Pelkkää petosta kaikki.
Jos olisin tiennyt tuosta kihlautumisen jälkeen tapahtuneesta, olisin melko varmasti lopettanut suhteen siihen. Mutta 10 vuotta (ja 2 lasta) myöhemmin ei ollutkaan enää niin helppoa, vaan jäin tähän. Kadun sitä joka helvetin päivä!!! Kuitenkin jokainen päivä tuntuu tekevän eroamisen vaikeammaksi.
"Toisaalta minulla on perhe ja kaikki hyvin, mutta jotain puuttuu. Kysymys kuuluu, riittääkö tämä minulle. Onko jossain ihminen, joka on kuin minulle tehty. "
Tämäkin osuu tasan tarkasti!
Itse haluaisin "lämpimän" suhteen, jossa halattaisiin kun tullaan töistä, ja muutenkin vietettäisiin aikaa yhdessä. Tuon pomo -episodin jälkeen kaikki tuo loppui. Tuntuu että multa vietiin ihan kaikki...
Miettikää (ennen kuin teette mitään), noin 5 vuotta, ja musta tuntuu yhä tältä!!!
Silloin aikoinaan muuten oikeasti revin (en muista lähtikö nahka mukana) sormukset vaimon nimettömästä, ja kiskaisin keskeltä timanttiriviä sivuleikkureilla palasiksi pitkin lattiaa.
Valitettavasti jossain välissä (oli aika kaoottinen hetki) vanhempani oli sattuneet paikalle (vaimo soittanut, kämpän seinissä verta koska hajotin kaiken irtaimiston), oli jälkikäteen mietittynä aika kiusallinen juttu. En kyllä muista tuosta illasta juuri mitään... Tuli liikaa pienenä hetkenä mietittäväksi.
Ääh, prkl... Kaikki on menny vituiksi viimeiset 15 vuotta, eikä sille miespoloinen itse mitään mahda.
nyt vihdoin ja viimein miespoloinen itseäsi niskasta kiinni. Eihän kukaan pakota sinua jatkamaan liitossa, jossa et rakasta vaimoasi etkä voi häneen luottaa. Lapset on huono tekosyy. Luuletko etteivät he kärsi, kun kaikki lämpö ja hellyys puuttuu vanhempien väliltä? Semmoisen mallinko haluat antaa hyvästä parisuhteesta heille?
Jos on vituiksi mennyt viimeiset 15 vuotta, niin eikö olisi aika jo alkaa elämään niin, ettei tarvitsisi tulevia 15 vuotta jälkeenpäin katua. Ole mies äläkä hiiri!
teille petetty mies ja maksimimäärä. Eikö kannattaisi jo noissa tilanteissa erota? Minulla aika paljon samainen tausta kuin teillä. Harmittaa vain se etten eronnut jo aiemmin pettävästä vaimostani. Minun erostani on aikaa jo seitsemän vuotta, ja nyt olen lopultakin löytänyt vierelleni naisen joka ei petä, vaan voin luottaa häneen täysin. Eli kyllä niitä uskollisia naisiakin löytyy.
hyvä mies !
Vaimosi on lumppero, joka ei siitä muutu.
Uskollisia ja ihania naisia on paljon, senkun etsit vain. Älä kärsi enää.
Toisaalta tulee mieleen, että ovatkohan kaikki naiset - ja mikseivät jossain muodossa miehetkin - jompaakumpaa tyyppiä. Varmasti kaikki ihmiset tuntevat halua seikkailla ja tavoitella jotain arkielämää suurempaa, mutta huomattava osa vain tajuaa ajatustensa epärealistisuuden ja sen, ettei suunnitelmien toteuttamisella saa aikaan muuta kuin tuhoa itselle ja muille. Aivan yksinkertaisesti joiltain naisilta vain puuttuu itsehillintä ja itsekontrolli. Heille jos keille tekisi mieli vain käskeä ottamaan itseä niskasta kiinni ja tehdä päätös pitää kiinni siitä, minkä joskus on toiselle luvannut.
mies ei tee huoraavalla naisella mitään. siitä taas seuraa, että semmosita voi kohdella _ihan_ miten haluaa.
jos akan naama aamulla vituttaa, ei muuta kuin läimäsee sitä ja käskee painua päiväksi ulos.
Tuon voi vain ymmärtää. Kumpa samanlaiset ihmiset kohtaisikin tässä elämässä. Monet naiset ovat uskollisia liitoissaan vaikka mies on petturi. Mutta jos tilanne tulee tai siihen hakeutuu lopulta voi kostomieli elää naisessakin.
silti pettämistäni. Puolisoni sanoi rakastavansa vieläkin minua, mutta jo vuosia olin ollut yksinäinen avioliitossamme ja kliseisesti kasvoimme erilleen. Halattiin paljon, mutta jokaisen rakastelun jälkeen itkin salaa yksinäisyyttä kun mies vain tyydytti itsensä ja käänsi selkänsä. Puhuttu ei asoista. Kulissi piti pitää kunnossa. Kunnes eräänä päivänä en vain jaksanut enää. petin kerran, kahdesti. Ryvetin itseni kunnolla ja olin huora joka ei maksua saanut. Avioliitto oli tullut noin 3 vuotta ennen lopullista eroa tiensä päähän. Vajaa vuosi ennen eropaperiden laittamista petin ekan kerran. Minä lähdin. Oli asoita joita kaduin, mutta enemmän sitä mitä en katunut. Tiesin ettei mieheni voisi luottaa enää minuun joten halusin antaa hänellekin mahdollisuuden olla onnellinen jonkun toisen naisen kanssa. Viimeiset 3 vuotta olimme kuin sisar ja veli. Seksiä noin 10 kertaa vuoden aikana. Kammoksuin hänen läheisyyttään. Hän oli huomaamattaan paennut töihinsä ja pitkiksi venyviin iltoihin. 'Kun kello tuli 16 ja mies palaili kotiin meinasin oksentaa. Parasta mitä tein oli ero. Mutta se oli minun valintani. Vain se pelasti minut kirjaimellisesti elämälle takaisin. Nyt olen uudessa avioliitossa ollut 6 vuotta josta 9 on oltu yhdessä. Kumppani on sielunkumppani ja täydennämme hienosti toisiamme kaikkine virheinemme ja hyvine puolinemme. Olen oppinut keskustelemaan rakentavasti suhdettamme koskevista asioista enkä lakaise maton alle kaikkea vaikenemalla että asiat olisivat muka kunnossa. Ensimmäinen liitto oli nuoruudessa solmittu ja halusin olla siinä kuolemaani saakka. Sen suhteen aikoinani solmin vain päästäkseni pois ahdistavasta lapsuudenkodista, jossa tapahtui paljon pahaa. Tain paljon asioita vain siksi, että "niin piti tehdä". Olla omakotitalo, hieno auto ja menestyvä mies. Siis tällaisen kasvatusmallin sain kotoani. Nyt en ole sinisilmäinen. Edelleen haluan olla tässä littossani kuolemaani saakka, mutta tiedän että kaikki voi muuttua. Paras läksy jonka olen oppinut on se, että vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy itsestäni. niin hyvässä kuin pahassa. En voi syyttää kumppaniani tai jotakuta muuta, jos annan kohdella itseäni huonosti, tai kohtelen muita huonosti. Otan vastuun omasta elämästäni itse.
Miksi pettäminen on aina tehtävä ennen eroamista? Eikö erohaluihin saa muuten selvyyttä ja mitä se pettäminen hyödyttää, vaikka oltaisiinkin vain näennäisessä liitossa? Onko se niinkuin viimeinen naula arkkuun, joka lyödään omatoimisesti, kun ei muutakaan osata?
"Miksi pettäminen on aina tehtävä ennen eroamista?"
Varmaankaan et tarkoittanut sitä, miltä tuo lause näyttää. Vähän sama kuin kysyisi, miksi on juotava ensin ja pissattava vasta sitten eikä toisin päin. Eroaminen ennen pettämistähän on näet mahdottomuus, koska eihän eron jälkeen enää ketään petä, koska se petettävä on häipynyt muualle.
No niin, tarkoitit siis kysyä miksi eroon on aina liityttävä pettäminen. Luultavasti siksi, että monikaan ei uskalla jäädä yksin ja haluaa siksi varmistaa, ettei niin käy ennen kuin ryhtyy tekemään mitään eron hyväksi.
toimivat niin, eivät ajattele miten paljon pahaa aiheuttavat omalla itsekkyydellään. Kukaan ei ole ansainnut petetyksi tuloa! Toivon, ja jopa uskon, että edestänne löydätte.
ja saivartelua. Tottakai tarkoitin, että miksei voi erota ensin ja vasta sitten panna uuden miehen kanssa.
Tuntuu olevan naisilla hyvin yleistä, että ensin aletaan fantasioimaan, tehdään kontakteja, petetään ja vasta sitten kun ollaan jääty kiinni, aletaan keskustelemaan parisuhteesta. Mitä tarkoitat viimeisellä virkkeellä? Pettäminenhän ei läheskään aina johda uuteen suhteeseen vaikka ero tulisikin. Onko se jonkinlaista oman markkina-arvon testausta?
ei siitä voi päätellä mitän muuta kuin että suomalaiset naiset ovat helposti antavia panopatjoja.
miesten pitäisi ryhdistäytyä. jos nainen aikoo kumminkin erota, niin eihän siitä pettämisestä tule käytännössä minkäänlaista sanktiota. itse suosin sitä perinteistä petit, nyt tulee turpaan ja sitten ulos-linjaa.
Voi se olla testausta , mutta ennenkaikkea naisena/miehenä olemisen tarvetta, joka ei toteudu siinä parisuhteessa, avioliitossa. Ei ehkä ole enää menetettävää, joten antaa palaa, ja hakee muualta täyttymystä ja tarvetyydytystä. Keskustelu ja kuulluksi tuleminen ei vain onnistu, kun läsnä on aina loukkaaminen/loukkaantuminen ja kommunikaation epävireisyys. Lopulta ajattelee, että ainoan elämänikö tässä tuhlaan turhaan pyytämiseen. Syyllisiä ei oikeastaan ole, kykyä vaan ei ole siihen , mitä molemmat tarvitsisivat.
Ja kuinka pienestä se on kiinni...
kaikessa karmeudessaan menee. Niin kävi itsellenikin. Minulle, joka olin ollut uskollinen miehelleni lähes parikymmentä vuotta. Pattitilanne parisuhteessa, enää jäljellä pelkkää vastamäkeä. Ei kunnioitusta, rakkautta eikä toisen arvostusta puolin ja toisin. Keskustelut oli keskusteltu ja eropäätöstä jahkattiin tyyliin -kokeillaanhan vielä pari viikkoa, jospa se siitä. Molemmat kuitenkin tiesimme, että ero tulee. Vastaani tuli sitten mies, joka sai pääni sekaisin pelkällä olemuksellaan, annoin mennä. Ei ollut enää mitään menetettävää. Ajattelin vain ja ainoastaan itseäni ja omia tarpeitani. Ero tuli. Eikä kaduta vieläkään yhtään.
Tämä lienee petetyille miehille hyvin vaikeaa ymmärtää, että se on niin pienestä kiinni. Eks-mieheni syytti tätä toista miestä kaikesta vaikka valintahan oli minun, ei sen toisen, ulkopuolisen ihmisen.
Teillä kuitenkin oli keskusteltu erosta. Meillä ei keskusteltu. Vaimo petti, otin siitä aluksi syyn niskoilleni. Siitä lähtien on keskusteltu. Ei ennen sitä. Elämää yritetään jatkaa. Perheenjäseniä tulee lisää. Olen välillä vaan niin helvetin hukassa elämässäni. Mikään ei innosta, kaikki jää kesken, voimia ei saa seksistä, ja nukkumisestakin vain työpäivän ajaksi.
vitun pahaa ex-miehesi teki, että ansaitsi pettämisen? Toisaalta, eipä paljon menettänyt tuollaisessa naisessa.
"Eks-mieheni syytti tätä toista miestä kaikesta vaikka valintahan oli minun, ei sen toisen, ulkopuolisen ihmisen"
Itselle ei tulisi mieleenkään syyttää toista miestä, vaikka se toki moraalisesti onkin väärin. Moni muukin asia on moraalisesti väärin, mutta inhimillistä. En voi odottaa täysin tuntemattoman miehen kunnioittavan avioliittoani. Avioliittoni ei kuulu ulkopuolisille.
ero lähellä:
On kuin minun/meidän elämästä.
Tuntuu ettei ole menetettävää,mitään väliä millään.Mikään ei ole moneen vuoteen onnistunut.Ja sitten tulee tuo nimenomainen ajatus...sitten se onkin jo menoa.
Kunnes jää kiinni,saat kaikki syyt niskoillesi.Aikaa kuluu ja asiaa "selvitetään",kunnes selviää,etten minä olekaan tehnyt sitä ensin...Pattitilanne,mitäs nyt...ero lähellä niin lähellä...Molemmat ovat hajoittaneet ihan kaiken.Mietin vain,voiko tästä oikeasti vielä selvitä...
Ei kukaan ansaitse pettämistä. Ja hyvä kun minusta eroon pääsi. Sitähän hän kertoi tahtoneensa kymmenen vuotta ennen eroa. Eipä vaan saanut tarpeeksi ajoissa suutaan auki.
Vaimo petti kehdeksan yhdessäolo vuoden jälkeen. Syiksi kertoi mm. sitä etten ollut tarpeeksi intihimoinen, en saanut häntä tuntemaan olevansa rakastettu, en osannut koskaan "yllättää" häntä vaan olin liian ennalta-arvattava, joskus jopa tylsä. Mutta päällimmäisenä syynä kai oli se ettei vaimo osannut hakea eroa, vaan petti, jäi kiinni ja käytännössä laittoi minut sitten sitä eroprosessia tekemään. Elämä mitä olimme yhdessä rakentaneet (kirjaimellisesti mm. omakotitalo maaseudulle) ei kuulemma ollutkaan sitä mitä hän elämältään tahtoi. Lapsiakin suunniteltiin, mutta onneksi tuo pettäminen tuli ennen sitä selville.
Liittoa takana 16 uskollista vuotta, jolloin ensimmäisen kerran petin ja se oli sattumien summa ja täysin ohimenevä juttu, kaduin. Vuotta myöhemmin alkoi viiden vuoden suhde, jossa ei ollut paljonkaan tapaamisia tai seksiä vaan enemmän tarvitsin kuuntelijaa ja puhelin oli siihen sopiva väline.
Näihin tapahtumiin ajoi täydellinen kylmyys miehen taholta, minua ei noteerattu mitenkään kotona vaan halveksuntaa sain osakseni. Osansa oli myös miehen juomisella sekä hänen ulkopuolisilla suhteillaan(yksi oli tiedossa ja toinen epäilynä).
Nyt kesällä kaikki tuli ilmi ja nyt olemme selvitelleet avioliittoomme asioita. Olemme puhuneet enemmän kuin koko 20-vuotisen taipaleemme aikana. Mies syyttää minua omasta kylmyydestään, etten ole pystynyt olemaan hänelle nainen. Ehkä en olekaan, mutta omaan vetäytymiseeni on syynä hänen välinpitämättömyytensä ja ilkeilynsä. Mielestäni meidän tilanteemme on aiheuttanut kykenemättömyytemme puhekontaktiin ja menneisyytemme kokemukset. Miehellä oli silloin jo elämää takanaan ja minulla ei. Mieheni on minulle elämäni rakkaus. Sattuu, kun mies sanoo, ettei ole minua koskaan rakastanut ja olen pilannut häneltä elämän.
Tekojani olen katunut ja kadun lopun elämääni enkä ikinä tee samaa. Itseäni en edes ymmärrä, sillä halveksin naisia, jotka ovat varatun miehen kanssa, vaikka itse olin juuri sellainen.
Suurin järkytykseni on kuitenkin ollut, että miehelläni on ollut useita seksisuhteita ja lisäksi muita tapaamisia, naisia on ollut kaikkiaan parisenkymmentä. Kuulemma naiset ovat olleet vapaita, fiksuja, kauniita ja tietäneet miehen olleen varattu, mutteivät ole tienneet, että heitä on useita.
Tätä on vaikea niellä, mutta minulla on tahtoa, sillä miehen hyvää puolta olen aina rakastanut.
Mies on muuttunut ja nyt todella huomaa minut, vaikkakin välillä suutuspäissään aika ikävästi nimitellen. Lämpö välillämme on palautunut ja meillä on hyvä olla yhdessä, luottamuspula vaan vielä vaivaa.
Olen miettinyt pystyykö mieheni olla pettämättä minua jälleen ja riitänkö hänelle nyt. Itsestäni olen varma, etten tekoani uusi. Vihdoin pystyn ja saan näyttää miehelleni, että olen se lämmin ja huomaava vaimo, joka olen aina halunnut olla. Toivon, että pystymme jatkamaan yhdessä, mutta vapauden valita olen antanut miehelleni. Hän on sitä mieltä, että minun tekoni on pahempi kuin hänen. Minun suhteeni ei ole ollut rakkaussuhde vaan kaveruutta. Mies on etsinyt kuulemma oikeaa pysyvää suhdetta ja rakkautta.
Minun ensimmäinen vaimoni petti minua ja otin eron, joka oli oikea ratkaisu. Ongelma on se, että elämän arvoistani mureni kivijalka. Nyt ole naimisissa uskollisen naisen kanssa, mutta trauma jäi. Kun vaimo on yötä poissa en saa nukuttua tai näen painajaisia. Ex jonka kanssa joudun olemaan tekemisissä lapseni takia on ,minua kohtaan hyvin ystävällinen ja ikään kuin ei ikinä olisi mitään tapahtunut. Huvittavinta oli että kun aloin avioliiton jälkeen seurustella hän sanoi ottavansa kaikki selville uudesta naisestani. Sanoin että sen kun kyselet, kyllä minä kerron. Lisäksi vaivaa se että kun vaimoni pettäminen oli laajasti tiedossa, jotkut ihmiset tulivat voivottelemaan asiasta vielä eron jälkeen. Olivat muuten naisia kaikki. Et en ymmärrä teitä naiset ja ottaa välillä päähän lukea kirjoituksia, joissa miehet leimataan järetäin pettäjiksi ja naiset uhri raukoiksi.
Kerronpa tässä nyt oman tarinani miksi petin.
Olen pettänyt elämässäni yhteensä 7 kertaa.
Kummallisinta on se, että ne kaksi miestä joita petin, olivat kumpikin elämäni ensimmäiset "oikeat" parisuhteet.
Ensimmäinen oli reippaasti minua vanhempi mies. Hänelle en koskaan kertonut pettämisestä, enkä aio koskaan kertoakaan koska tulkitsisi sen väärin. Muutenkin oli huono itsetunto; hän olisi varmaan luullut että oli jotain konkreettista vikaa.
Miksi lähdin pettämään vaikka rakastin? Epäilin koko ajan, etten kelpaa, en riitä, että mies pettää joko jo, tai ainakin myöhemmin. Tuntui ettei hän ole tosissaan. Lisäksi itsetuntoni laski koska hän usein torjui minut. Seksi oli joskus fantastista, joskus taas vaivaannuttavaa, varmaan osittain kummankin huonosta itsetunnosta ja minun kokemattomuudestani ja traumoistani johtuen (mm. menetin neitsyyteni kun minut raiskattiin ja huono lapsuudenkoti). Epäilin ja pelkäsin koko ajan, ja kaipasin todistetta että olen haluttava. Kun sitten kohdalle osui kiinnostunut ja halukas nuori mies ja olin humalassa, enkä tiennyt onko mieheni baarissa vai missä toisella paikkakunnalla, päädyin sänkyyn. Halusin alitajuisesti todisteen, onko vika minussa. Olenko haluttava. Lisäksi kostonhimo iski, kun luulin että mies pettää minua eikä välitä minusta. Ja tämä toistui helposti, kuusi kertaa.. kaukosuhde, ei jää kiinni. Ja toisaalta, se vei hetkellisesti pahan olon vaikka aamulla tulikin moninkerroin pahempi morkkis (ja aito sellainen, ei vain toisen vaan myös itseni tähden koska tuntui pahalta olla tuntemattoman kanssa, niin teennäiseltä ja halvalta).
Toisessa suhteessa petin vain kerran, tosin aika kohtalokkaasti. Sekin kaukosuhde, joten nähtiin harvoin. Olin vielä mustasukkaisempi tästä miehestä, koska hän oli niin vetovoimainen ja naisten suosikki, lisäksi kokenut.. Tuntui että hän vain leikkii tunteillani ja pitää jotain haaremia selkäni takana. Yritin kuitenkin uskoa että näin ei ole. En uskaltanut ottaa epäilyksiä puheeksi, missä tein virheen. Olin varma, että hän on pettänyt tai tulee pettämään minua. Olin kuitenkin rakastunut ja halusin yrittää.. Ajattelin että jos kerron epäilykseni, ne toteutuvat; jos mies ei olekaan pettänyt, hän pettää kun saa sen päähänsä.
Kun sitten mies soitti humalassa ja kertoi olevansa juhlissa, minulle iski tiedostamaton syvä mustasukkaisuus, se viilsi pahemmin kuin aiemmin. Näin mielukuvia hänestä muiden kanssa ja se sattui. Totesin, että minäkin pidän hauskaa ja lähdin ryyppäämään. Oikeasti en ollut kiinnostunut kenestäkään muusta eikä hauskanpito luonnistunut. Sisälläni velloi vain pettymys, pelko ja kostonhimo, viha. Ajauduin pettämään ja tunnekuohussa sitten purkauduinkin sille tyypille.. Niin siinä sitten kävi, että se toistui ja toistui; aina kun minulle tuli tunne että mieheni pettää minua, kostin valmiiksi. Aluksi se oli vihaseksiä, ei tehnyt yhtään mieli ketään muuta kuin miestäni, mutta myöhemmin aloin ihastumaan pettooni. Hän oli nähnyt nurjimman puoleni ja silti tunti hyväksyvän minut. Ajattelin että kerron vasta kun mieheni kertoo ensin. Siinä kesti.. ja silloin oli niin myöhäistä, että olin tajuamattani ehtinyt kiintyä pettooni. Huomasin välittäväni hänestä enemmän kuin miehestäni. Niinpä tuli hyvin kipeä ero. Mieskin oli pettänyt minua, olin ollut oikeassa.
Nyt olen tuon "erehdyksen" kanssa yhdessä, ja rakastan häntä aidommin ja syvemmin kuin ketään aikaisemmin. Sen olen päättänyt, etten enää IKINÄ, koskaan petä. En kostoksi, en mistään syystä. En, vaikka silmieni edessä petettäisiin. Jätän, en petä. Tässä olen pysynytkin yli puoli vuotta ja aion pysyä, sen verran karvaan kantapään kautta opin. Monta kertaa on ollut tilaisuus ja iskenyt mustasukkaisuus ja käynyt mielessä että tekisi mieli kostaa, mutta en tee sitä. Puhun. Siedän. Muistelen miksi.
Vaikka nykyiseni petti kehotuksestani minua, en pettänyt häntä vaikka kirpaisi. Jos hän ei ole luottamuksen arvoinen, olinpahan ainakin minä. Luottaminen on kyllä hyvin vaikeaa. Tunnen miehen luonteen ja petolliset naiset, pelkään että minulle käy samoin kuin itse tahattomasti tein. Ja muutenkin on aina ollut vaikea luottaa ihmisiin. Mutta ainakin voin luottaa itseeni, etten petä, vaikka muihin en voisi.
Miehet, osoittakaa naisellenne että hän on tärkeä. Jos ei ole, jättäkää. Ensin jättö, sitten uusi. Ja puhukaa. Puhukaa siitäkin, jos tekisi mieli muita. Puhukaa, jos asia on niin että muut aina viehättävät, mutta naisenne on silti ykkönen. Se on jopa imartelevaa; mies luopuu houkutuksista rakkaansa tähden.
Ja aina voi yrittää sopia. Kommunikointi on tärkeintä, ei saa pitää toista pimennossa ja iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta.
vastauksista.."nuorinainen" valaisit vähän teidän naisten ajatus maailmaa..vaikka ettehän te kaikki samalla lailla ajattele. Toivon että vaimoni ajattelisi asioita suurinpiirtein näin ja oikeasti katuisi niin niin voisi helpottaa ajatuksiani ja antaa uskoa tulevaisuuteen...tuossa ekassa viestissä en kaikkea kertonut. Muksukin on ja se vaikeuttaa asioita ja se vielä enemmän että rakastan vaimoani ja lastani kaikesta huolimatta.....ei vaan voi käsittää miksi teki mulle näin