Oon oikeesti tehnyt tästä asiasta hirveän ongelman. Aloin hiljattain seurustelemaan, mutta en ole kertonut siitä vanhemmilleni, en ole uskaltanut... jotenkin kait pelkään että äitini hylkää minut sen jälkeen kun olen kertonut.
kuulostaa ehkä tosi tyhmältä kun asian noin ilmasee, mutta kun äitini on Jehovan todistaja. Olin enne itsekkin ja myös koko perheeni. jäin hommasta pois noin 15-vuotiaana ja aloin elämään "normaalia"elämää.
en ole kertonut ikinä aikaisemmistakaan suhteistani, koska eivät he niitä olisi ymmärtäneet. En ole asunut kotona pitkään aikaan joten suhde olisi helppo pitää pimennossa vaikka kuinka pitkään, mutta parempi siitä olisi kuitenki minulta kuulla kun joltain muulta, luottamuksenkin takia.
mutta tiedän että jos kerron äitini saa luultavasti raivarin, sen jälkeen alkaa tulla kysymyksiä harrastammeko seksiä, olenko ollut hänellä yötä ja kaikkea sellaista mistä en todellakaan halua äitini kanssa keskustella.
En ole oikeastaan täysin varma miten äiti asiaan suhtautuu, luultavasti ainakin yllättyy/järkyttyy mutta tuskin kokonan välejämme tuhoaa..ainakin toivon niin. Koska tietenkin minulla on oikeus seurustella kenen kanssa haluan ja elää elämääni!
miten luulette kuinka asia kannattaisi ottaa esille? vai olla ottamatta? pitäiskö kertoa vaan ihan normaalisti niinkuin muistakin asioista? vai mitenköhän jehonvantodistaja äiti ylipäätään voi tähän suhtautua kun ei ole ennen puheeksi ottanut... :/ enkä kuitenkaan ihan mikään teini ole, sen äitikin kyllä varsin hyvin tietää... olen 19 ja poikaystäväni 20 :) toivon että hän suhtautuu tähän edes melkein asiallisesti...
kuulostaa ehkä tosi tyhmältä kun asian noin ilmasee, mutta kun äitini on Jehovan todistaja. Olin enne itsekkin ja myös koko perheeni. jäin hommasta pois noin 15-vuotiaana ja aloin elämään "normaalia"elämää.
en ole kertonut ikinä aikaisemmistakaan suhteistani, koska eivät he niitä olisi ymmärtäneet. En ole asunut kotona pitkään aikaan joten suhde olisi helppo pitää pimennossa vaikka kuinka pitkään, mutta parempi siitä olisi kuitenki minulta kuulla kun joltain muulta, luottamuksenkin takia.
mutta tiedän että jos kerron äitini saa luultavasti raivarin, sen jälkeen alkaa tulla kysymyksiä harrastammeko seksiä, olenko ollut hänellä yötä ja kaikkea sellaista mistä en todellakaan halua äitini kanssa keskustella.
En ole oikeastaan täysin varma miten äiti asiaan suhtautuu, luultavasti ainakin yllättyy/järkyttyy mutta tuskin kokonan välejämme tuhoaa..ainakin toivon niin. Koska tietenkin minulla on oikeus seurustella kenen kanssa haluan ja elää elämääni!
miten luulette kuinka asia kannattaisi ottaa esille? vai olla ottamatta? pitäiskö kertoa vaan ihan normaalisti niinkuin muistakin asioista? vai mitenköhän jehonvantodistaja äiti ylipäätään voi tähän suhtautua kun ei ole ennen puheeksi ottanut... :/ enkä kuitenkaan ihan mikään teini ole, sen äitikin kyllä varsin hyvin tietää... olen 19 ja poikaystäväni 20 :) toivon että hän suhtautuu tähän edes melkein asiallisesti...
Vastaukset 9
Vanhimmat
ihminen ja teet elämälläsi mitä haluat. Kerrot että seurustelet, se miten äitisi asiaan suhtautuu, se on äitisi päänsärky, ei sinun.
Ja äidilläsi ei ole mitään oikeutta kysyä esim. seksielämästäsi, tee se hänelle selväksi.
Teet väärin poikaystävääsi kohtaan jos salailet suhdettanne
OnKo niin, että jehovantodistajien tulisi löytää kumppaninsa heidän okista "illanistujaisistaan"?
Onko äiti ollut jehovantodistaja jo isäsi tavattuaan?
Koska sinä et ole enää tähän uskontokuntaan kuuluva, voisit meilestäni kertoa seurustelusuhteestasi äidillesi kuin mistä tahansa luonnollisesta asiasta ... sinullehan on se on luonnollista..
Jos äitisi kysymykset käyvät mielestäsi tunkeileviksi, sanot hänelle, että et aio keskustella äitisi kanssa niin henkilökohtaisista asioista.
Miksi luulet äitisi hylkäävän sinut? Hylkäsikö hän sinut jätettyäsi jehova-yhteisön?
Ei kai uskovaisilla sellaista tapa ole, että hylkäävät omaisisaan?
joo kait se on pakko kertoa... koska tiedän että se äersyttää poikaystäväänikin kun en ole kertonut.
äitini ja isäni olivat molemmat jehovantodistajua tavatessaan, ja heidän mielipiteensä on se että miehen pitäisi myös olla mukana uskonnossa, mutta enhän minä itsekkään ole.
kyllä uskon että äitiäni vituttaa kun hän on lapsesta asti yrittäny kasvattaa minut tiettyyn uskontoon ja minä en sitten halunnutkaan. :/
ei hän minua silloin hylännut mutta minuun suhtautuminen muuttui kyllä paljon. Kyllä heillä minun mielipiteeni mukaan on sellainen tapa, esimerkiksi entisten kavereiden pitäisi suhtautua minuun kuin vieraaseen, eivät saa viettää aikaa kanssani koska lähdin pois sillon.
Seurustelin joskus 90- ja 2000-luvun taitteessa tuollaisen ex-jehova naisen kanssa (ikää molemmilla tuolloin 20-22) ja naisella oli sama ongelma. Vanhemmille eikä edes kaikille kavereille ei voinut kertoa että seurustelee tai edes että viettää vapaa-aikaansa miehen kanssa. Olimme yhdessä reilut kolme vuotta ja kotona hän uskalsi minut esitellä vasta vuoden seurustelun jälkeen kun oli jo kihlat ostettu ja oltiin muuttamassa yhteen.
Eikös Jehovantodistajilla ole sellainen perinne ja tapa, että jos rikkoo heidänuskomuksiaan, lähtee pois taikka muutoin elää heidän kriteeriensä mukaisesti synnissä niin ainoa oika tapa on eristää tällainen ihminen kokonaankaikesta yhteisöstä ja suvusta. Oma perhe voi pitää yhteyttä jollain tasolla jos rike on pieni, mutta jos se on suuri ja äiti yhä pitää sinuu yhteyttä voidaan äitikin eristää kaikista tuttavistaan ja suvustaan. äitisi on pahassa välikädessä, jos sinun "rikkeesi" katsotaan valtakunnan salissa pidettävissä kokouksissa isoksi synniski.
näinhän se menee... minulla on se hyvä puoli ettei kuukaan tiedä "rikkeistäni",kuten, tupakan polton, irtosuhteet, todellisuuden juomisestani jos tietäisi en uskoisi että edes oma äitini puhuisi minulle.
meillä tämä ei ole suvussa ihan uusi asia, isäni sisko on myös erotettu, äitini ei pidä häneen yhteyttä mutta isäni ja hänen äitinsä kyllä pitävät.
mutta mun mielestä on törkeää että silloin aikoinaan kun olin joku 14-vuotias äitini patisti minut "kastamattomaksi julistajaksi" jonka jälkeen minut voidaan erottaa ja lähestyä nuhde saarnoilla, missään vaiheesssa en itse kastamattomaksi halunnut! onneksi lopetin tuon pelleilyn niinkin nuorena kun lopetin... menetin paljon mutta sain monta kertaa enemmän takaisin. joskus tuntuu että pitäisi vaan muuttaa kokonaan toiselle puolelle suomea ja alottaa kaikki alusta.
harmittaa vaan että poikaystävää harmittaa kun en ole kertonut... eihän se reilua ole koska itse olen hänen perheensä tavannut, hän kyllä tietää tilanteeni. :/
Kuulepa, sinun ei tartte muuttaa yhtään minnekään, ellet sitten itse halua tai ellei sulla ole syytä muuttaa jonnekin - jostain muusta syystä! Tuo kun EI ole riittävä syy. Olen itse entinen jt. Ja niinikään patistettiin kaikkeen tuohon, käväisin kastealtaassa jotta pääsin kuuntelemasta sitä koskas menet kasteelle - jankutusta. Niin kauan kesti kestohymyä ja lässytystä, ja niin kauan minusta oltiin suunnattoman kiinnostunut, kun en ollut käynyt kasteella, sitten se lopahti.
Suomut putos silmiltä aivan liian vanhana, mutta parempi ees silloin. Tosin välillä aina hukkaan heitetty elämä ottaa pannuun.. On tullut uusia kavereita, ystäviä, ihana mies. Alussa tuntui että törmään aina johonkin jt:aan, ja kauan ajattelin että entäs jos joku näkee sitä tai tätä. Enää ei kiinnosta mitä joku näkee tai on näkemättä, tai varsinkaan mitä joku ajattelee.
Mielestäni, jos poikaystäväsi haluaa kovasti tavata vanhempasi, voit sanoa vanhemmillesi/kysyä heiltä, että tulet käymään poikaystäväsi kanssa että onko se teille ok? Jos on ok, menette, jos ei niin sitten ei.
Jt hommahan kun on niin kauheasti elämää hallitseva asia, että sitä ei voi ees käsittää muut kuin siinä mukana olleet. Se on ihan 24/7 hommaa, jossa omat aivot pistetään narikkaan, ja alistutaan täydelliseen mielenhallintaan.
Kyllä se siitä helpottaa ajan myötä, usko pois. Et voi ajatella että "menetät" äitisi jne. Kerran täällä vain eletään, vai uskotko sinä niin? Eri juttu on, jos olet millään tavalla sinne päin enää "kallellaan"...
Meilläpäin Länsi-Suomessa jehovan todistajat kyllä seurustelevat vain omiensa kanssa. Joten suuri mahdollisuus on, että sinut erotetaan monella tavalla entisistä sukulaisista ja tuttavistasi. Varaudu siihen, kai sen tiedätkin.
Koska lapsuuden kokemukset jossain elämän vaiheessa usein nousevat painolasteiksi, olen sitä mieltä, että sinun kannattaisi nyt 1) kertoa kotonasi selvästi tilanne 2) hakea aktiivisesti tukea eroprosessiin nyt. Esim. uskontojen uhrit -järjestö on mahdollinen keskustelupaikka.
Faija, ja mutsi. Mä oon varattu minä koitin tuota ja se toimi