Luin Helsingin Sanomista Suomessa asuvasta thai-naisesta, joka kävi ns. lukutaitokampanjaa. Hän oli 42-vuotias eikä ollut oppinut lukemaan edes omaa äidinkieltään. Hän oli perheen vanhin tytär ja joutui jo lapsesta perheen ilmaiseksi piiaksi, jota ei kotitöiden vuoksi päästetty kouluun kuten nuorempia sisaruksiaan. Artikkelin mukaan hänellä oli Thaimaassa tytär. Parikymmentä vuotta sitten hänet oli naitu Suomeen. Mies ei kai halunnut lasta mukaan. Tuotuaan naisen Suomeen mies teki paljon keikkatöitä ja nainen joutui olemaan paljon yksin kieli- ja lukutaidottoana ja siis myös kirjoitustaidottomana vieraassa maassa. Voin vain kuvitella, kuinka onneton tuo nainen on ollut. Hän ei ole voinut edes kirjoittaa omalle lapselleen, hän ei ole voinut edes pyytää keneltäkään apua tai edes etsiä muita kaltaisiaan. Hänen suomalaisen aviomiehensä olisi pitänyt ottaa huomioon vaimonsa luku- ja kirjoitustaidottomuus hänet Suomeen tuodessaan ja pyrkiä saattamaan häntä kolutuksen pariin tai edes auttaa häntä löytämään muita thai-maahanmuuttajia, jotka olisivat voineet auttaa häntä sopeutumisessa.
4 vuotta sitten avipari oli eronnut. En lukenut koko juttua, en tiedä, miten vaimo on pärjännyt avioeron jälkeen. Vaikea kuvitella, mitä työtä luku- ja kirjoitustaidoton ihminen voi tehdä ja miten esim. anoa avustuksia jne. Nyt hän oli siis päässyt lukutaitompanjan pariin ja sai jotain apua. Hän itki katkerasti muistellessaan kärsimyksiään. Mitenhän paljon tuolla maaseudullakin elelee luku- ja kirjoitustaidottomia ulkomaalaisvaimoja. Kunpa nämä asiat jatkossa tarkistettaisiin maahanmuuttoa käsittelevien viranomaisten puolesta ja velvoitettaisiin jonkun tahon huolehtimaan tälläsisissa tapauksissa sukupuolesta ja iästä riippumatta luku- ja kirjoitustaidon opettaminen ihmiselle, jonka sallitaan muttaa maahan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taitaa vaan nuo lukutaidottomat löytyä etupäässä ihan muista kansalaisuuksista vaikka onnistuitkin yhden Thai-tapauksen löytämään:
"Lähivuosina luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien määrä tulee liikkumaan tuhansissa. Esimerkiksi somaleista 85-90 prosenttia ei osaa lukea, lehti kertoo."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010033111392240_uu.shtml