Perkele minä tässä vain ilmaisen vihaani vanhasta suhteestani. En ole saanut puretuksi vihaani ja kiukkuani suhteesta joka päättyi jo 3 vuotta sitten. Viha ilmeisesti on kuitenkin jossain sisälläni ja nyt olen kehittänyt itselleni sairaudenkin siitä syystä että en ole vihaani ilmaissut. Minulla on exääni hyvät välit, mutta en olet purkanut kiukkuani siitä että jouduin jallitetuksi vuosien ajaksi. Perkele. Ihan sama lukeeko tätä kukaan mutta nyt minä kiltti tyttö sanon että saatana kun mua on vituttanu!
Oltiin yhdessä 15 vuotta. Viimeiset 10 vuotta lähinnä kaverisuhteessa. Yritin erota mutta mies ei päästänyt, pakotti, manipuloi jäämään vaikka seksiäkään ei ollut. Olin myös tavannut mukavan miehen johon olin rakastunut. En ollut kuitenkaan pettänyt, halusin vain erota ja sitten vasta ottaa uuden miehen, mutta exäni pakotti ja uuvutti minut taistelullaan jäämään. Tuossa iässä olisin vielä löytänyt uuden kumppanin helposti ja ollut vielä hyvästi hedelmällinenkin. No mies ryyppäsi ja bailasi työ- ja kännäysreissuillaan. Jo vuosia sitten löytyi reissujen seurauksena kortsuja, kuulema joku oli ne vaan laittanut hänen tavaroihinsa. Epämääräisiä tekstareita ja naistuttavia ja aina selitykset kirkkain silmin. Sanoin miehelle monta kertaa että jos haluaa olla muiden naisten kanssa niin saa olla mutta jos kuitenkin suostuisi eroon ennen sitä. Mutta ei, halusi sekä minut äidikseen että vieraat vitut. Suhde oli niin huono että ei kannattanu lasta tehdä. Ja meikäläisellä hedelmällisyyskello käy. Yritin siis erota monia, monia kertoja mutta mies aina selitteli ja manipuloi jäämään. Kaiken sai käännetyksi minun syykseni, ja jopa "sairaan" perheeni. Aina riidat päättyi siihen että minun tulisi mennä mielenterveyshoitoon.
Vitutti nuo yölliset poissaolot. Ikinä ei tienny missä herra on, "numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä" kuulin miljoona kertaa. Tai pahimmassa tapauksessa puhelimeen vastasi joku nainen("kaverin" tyttöystävä).
Vihasin seurata sitä kännäilyä. Pelotti ja ahdisti.
Sitten sain todistusaineistoa pettämisestä ja silloin tämä tyttö lähti. Tein sen salaa jotta mies ei pääsisi enää manipuloimaan. Oli kyllä rankkaa muuttaa elämänsä, hommata asunto salassa ja elää miehen kanssa niin kuin ei mitään olisi tapahtumassa. Oli kyllä rankat ajat myös muuton jälkeen.
Olen ollut mielestäni koko ajan avoin uudelle suhteelle, mutta en ole ollut kenenkään miehen lähellä ainakaan 10 vuoteen joten en varmaan enää osaa olla miesten kanssa. Jäänkö siis vanhaksi piiaksi? Olen ihan nätti 3-kymppinen nainen, mutta en uskalla lähteä edes treffeille. Syvällä sisimmässäni varmaankin pidän exääni syyllisenä, hän on tuhonnut minut niin että en pysty aloittamaan/rakentamaan edes uutta suhdetta. Entä jos jään lapsettomaksi?
Nautin elämästäni yksin nyt, ei tarvitse pelätä ja olla huonosti kohdeltuna. Exäkin on oikeasti ihan mukava tyyppi,jos vain ei ottaisi kaljaa. Halusin vain purkaa hieman tuntojani. Jos tämän nyt joku lukee niin toivottavasti oppisi että ei kannata jäädä suhteeseen jossa ei ole luottamusta. Se on ajan tuhlausta, ja mitä pitemmäksi aikaa jää sellaista katselmaan sitä enempi tulee ja jää arpia. Eroon vaan vaikka olisi kuinka vaikeaa, kyllä se siitä helpottaa.
Oltiin yhdessä 15 vuotta. Viimeiset 10 vuotta lähinnä kaverisuhteessa. Yritin erota mutta mies ei päästänyt, pakotti, manipuloi jäämään vaikka seksiäkään ei ollut. Olin myös tavannut mukavan miehen johon olin rakastunut. En ollut kuitenkaan pettänyt, halusin vain erota ja sitten vasta ottaa uuden miehen, mutta exäni pakotti ja uuvutti minut taistelullaan jäämään. Tuossa iässä olisin vielä löytänyt uuden kumppanin helposti ja ollut vielä hyvästi hedelmällinenkin. No mies ryyppäsi ja bailasi työ- ja kännäysreissuillaan. Jo vuosia sitten löytyi reissujen seurauksena kortsuja, kuulema joku oli ne vaan laittanut hänen tavaroihinsa. Epämääräisiä tekstareita ja naistuttavia ja aina selitykset kirkkain silmin. Sanoin miehelle monta kertaa että jos haluaa olla muiden naisten kanssa niin saa olla mutta jos kuitenkin suostuisi eroon ennen sitä. Mutta ei, halusi sekä minut äidikseen että vieraat vitut. Suhde oli niin huono että ei kannattanu lasta tehdä. Ja meikäläisellä hedelmällisyyskello käy. Yritin siis erota monia, monia kertoja mutta mies aina selitteli ja manipuloi jäämään. Kaiken sai käännetyksi minun syykseni, ja jopa "sairaan" perheeni. Aina riidat päättyi siihen että minun tulisi mennä mielenterveyshoitoon.
Vitutti nuo yölliset poissaolot. Ikinä ei tienny missä herra on, "numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä" kuulin miljoona kertaa. Tai pahimmassa tapauksessa puhelimeen vastasi joku nainen("kaverin" tyttöystävä).
Vihasin seurata sitä kännäilyä. Pelotti ja ahdisti.
Sitten sain todistusaineistoa pettämisestä ja silloin tämä tyttö lähti. Tein sen salaa jotta mies ei pääsisi enää manipuloimaan. Oli kyllä rankkaa muuttaa elämänsä, hommata asunto salassa ja elää miehen kanssa niin kuin ei mitään olisi tapahtumassa. Oli kyllä rankat ajat myös muuton jälkeen.
Olen ollut mielestäni koko ajan avoin uudelle suhteelle, mutta en ole ollut kenenkään miehen lähellä ainakaan 10 vuoteen joten en varmaan enää osaa olla miesten kanssa. Jäänkö siis vanhaksi piiaksi? Olen ihan nätti 3-kymppinen nainen, mutta en uskalla lähteä edes treffeille. Syvällä sisimmässäni varmaankin pidän exääni syyllisenä, hän on tuhonnut minut niin että en pysty aloittamaan/rakentamaan edes uutta suhdetta. Entä jos jään lapsettomaksi?
Nautin elämästäni yksin nyt, ei tarvitse pelätä ja olla huonosti kohdeltuna. Exäkin on oikeasti ihan mukava tyyppi,jos vain ei ottaisi kaljaa. Halusin vain purkaa hieman tuntojani. Jos tämän nyt joku lukee niin toivottavasti oppisi että ei kannata jäädä suhteeseen jossa ei ole luottamusta. Se on ajan tuhlausta, ja mitä pitemmäksi aikaa jää sellaista katselmaan sitä enempi tulee ja jää arpia. Eroon vaan vaikka olisi kuinka vaikeaa, kyllä se siitä helpottaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinpä!
Sen huonon suhteen ymmärtää todella vasta sitten kun pääsee siitä eroon! On niin helppoa takertua siihen tuttuun ja turvalliseenkin suhdepaskaan, rohkeus ei meinaa riittää irtiottoon. Aluksi voi tosiaan tuntua pahalta, mutta hyvin nopeasti siihen hyvään vapauteensa tottuu ja siitä alkaa nauttimaan. Ei ikinä enää huonoja suhteita!
Sulle vois olla apuja terapiasta. Onhan se kallista, mutta yritä ensin jotain ilmaista kautta, onhan noita mahdollisuuksia. Olet vielä nuori ja ikäsi puolesta saat vielä lapsiakin, sulla ei muuten ole mitään hätää.
Ei sitä eksää enää kannata syyttää. Sulla on ollut oma tapasi selvitä (tai olla selviämättä) ongelmista. Selvitä syy siihen mikset pääse eteenpäin!
Tsemppiä, kyllä se ihan oikeasti siitä vielä muuttuu!!
Ymmärrän täysin tunteesi.