erotakko?

En tiedä onko oikea palsta, viime viikolla sain 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen kuulla mieheni käyttävän huumeita. Tiesin kyllä, että välillä saattaa jotain kun on viihteellä, mutta nyt tilanne meni siihen että oli 30 päivän putki. Hän on kotona ollut enemmän kun yleensä, mutta saanut raivareita, haastanut riitaa, syyttänyt pettämisestä yms. Nyt hän vakuuttaa rakastavansa, eilen sitten lopulta jouduin sanomaan että tarvitsen omaa aikaa hetken, hän sit lähti sekoilemaan, kun ei tätä kuulema kestä selvinpäin.

Miten tästä eteenpäin? Tunnen että suhde perustuu valheelle, mies väittää rakastavansa, mutta miten hän voi rakastaa jos on koko ajan ainessa? Minä en hyväksy huumeiden käyttöä, itse en ole edes kokeillut koskaan. Ja miten olen voinut olla näin tyhmä?
3515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä ne "huumeet "on? Jotain, mihin jää koukkuunkin? Piikittääkö jotain vai pössytteleekö pilveä?
Niin tai näin koko sen miehen elämä perustuu tällä hetkellä valheelle. Eihän hän välitä edes itsestään, omasta terveydestään, työstään, tulevaisuudestaan jne., joten miten hän voisi välittää sinusta?
Kaikki lähtee aina itsestä, itsestä huolehtimisesta, itsensä rakastamisesta ja arvostamisesta jne jne. Vasta sen jälkeen tulee kaikki muu.
Se mies pitäisi saada ensin tajumaan missä hänen elämänsä nyt roikkuu, sitten haluamaan itse vieroitukseen ja vasta sen jälkeen hän olisi taas ns. oma itsensä.
Nyt hän on yhtä kuin riippuvuus.
Sinä voit jäädä katselemaan ja kuuntelemaan roskapönttönä hänen ahistustaan tai pelastaa itsesi ja irrottautua hänestä. Ulkoapäin sinä tuskin onnistut häntä herättämään kokonaiseen elämänmuutokseen, jonka hän siis tavisi ennen kuin olisi taas jaloillaan ja luotettava, rakastava kumppani.
Toisaalta sun lähtösi saattaa myös olla se herättävä juttu joka saa hänet ryhdistäytymään ja hakemaan apua omaan ongelmaansa.

Äänestä
  • Piikittää, ilmeisesti anfetamiinia sekä kuvioissa on myös savut, ekstaasi ja varmasti jotain muutakin mitä en tiedä. Luulen vain että hän on käyttänyt koko suhteen ajan, ollut koko ajan menossa, valvonut välillä monta vuorokautta putkeen, ja minä hölmö en ole tajunnut mitään. Jotenkin minulla on vain kuva, että huumeista ei rakkaus pelasta. Hän kyllä muistaa nyt syyttää minua, että olen pilannut elämän, kaiken mistä hän on haaveillut. Toisaalta olen helpottunut, minulla on ollut paha olo tässä suhteessa jo pidemmän aikaa, johtuen miehen raivokohtauksista, syyttelyistä ja siitä, että hän on koko ajan ahdistunut ja jotenkin poissaoleva. Samalla pitäisi miettiä vauvaamme, olenko itsekäs jos lähden.

    Äänestä

  • särkynytenkeliäiti kirjoitti:

    Piikittää, ilmeisesti anfetamiinia sekä kuvioissa on myös savut, ekstaasi ja varmasti jotain muutakin mitä en tiedä. Luulen vain että hän on käyttänyt koko suhteen ajan, ollut koko ajan menossa, valvonut välillä monta vuorokautta putkeen, ja minä hölmö en ole tajunnut mitään. Jotenkin minulla on vain kuva, että huumeista ei rakkaus pelasta. Hän kyllä muistaa nyt syyttää minua, että olen pilannut elämän, kaiken mistä hän on haaveillut. Toisaalta olen helpottunut, minulla on ollut paha olo tässä suhteessa jo pidemmän aikaa, johtuen miehen raivokohtauksista, syyttelyistä ja siitä, että hän on koko ajan ahdistunut ja jotenkin poissaoleva. Samalla pitäisi miettiä vauvaamme, olenko itsekäs jos lähden.

    Itsekkyys on tuossa tapauksessa lapsenkin suojelemista.
    Totta kai se ongelmainen ihminen syyttää sua ja vaikka koko maailmaa kaikesta mikä yrittää estää häntä elämästä siinä valheellisessa vapaudentunteessa jota hän niistä mömmöistä hakee. Muiden syyllistäminen ja oman vastuun pakoilu kuuluvat asiaan kun on tuolla tiellä ettei välitä enää mistään mitään.

    Ei ole sun vastuullasi yrittää hoitaa häntä kuntoon. Ja kyllä, olet ihan oikeassa sen kuvasi kanssa, ettei rakkaus pelasta huumeista. Siitä pelastaa ainoastaan herääminen todellisuuteen ja ryhtyminen siihen totaaliseen elämänmuutokseen jonka se vaatii että pääsee irti riippuvuudesta.
    Ehkä se herätys tapahtuu todellakin vasta sitten kun se viimeinenkin tukipylväs (sinä) lähtee lätkimään.

    Pidä huolta itsestäsi ja lapsesta. Se on nyt sinun elämäsi prioriteetti nro 1.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


särkynytenkeliäiti kirjoitti:

En tiedä onko oikea palsta, viime viikolla sain 1,5 vuoden yhdessäolon jälkeen kuulla mieheni käyttävän huumeita. Tiesin kyllä, että välillä saattaa jotain kun on viihteellä, mutta nyt tilanne meni siihen että oli 30 päivän putki. Hän on kotona ollut enemmän kun yleensä, mutta saanut raivareita, haastanut riitaa, syyttänyt pettämisestä yms. Nyt hän vakuuttaa rakastavansa, eilen sitten lopulta jouduin sanomaan että tarvitsen omaa aikaa hetken, hän sit lähti sekoilemaan, kun ei tätä kuulema kestä selvinpäin.

Miten tästä eteenpäin? Tunnen että suhde perustuu valheelle, mies väittää rakastavansa, mutta miten hän voi rakastaa jos on koko ajan ainessa? Minä en hyväksy huumeiden käyttöä, itse en ole edes kokeillut koskaan. Ja miten olen voinut olla näin tyhmä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu