Miksi kauppiaita halveksitaan?

Oman firman nimissä laillista kauppaa tekevänä ja verot maksavana yrittäjänä on ihmeteltävä yhtä asiaa. Meitä kauppiaita halveksitaan todella helposti mm. seuraavista asioista:

- Emme voi tuntea auton historiaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta sen paremmin kuin huoltokirja osoittaa ja aikaisemmat omistajat ovat kertoneet. Miksi historialla on niin iso merkitys vanhassa ja halvassa autossa, jonka käyttökunto on ostajan itsensä paikan päällä todettavissa?

- Asiakkaan vaihtoautosta pitäisi aina maksaa Nettiauton hintatason mukainen hyvitys ja vielä pikkuisen päälle. Yrittäjä ansaitsee kaupankäynnillä leipänsä ja myös talon jossa sitä leipää syödään. Lisäksi maksamme itse kaikki toiminnan kulut ja verot. Ei tämä ole mitään hyväntekeväisyyttä, kuten moni asiakas kuvittelee. Isot merkkiliikkeet voi antaa romusta kuin romusta muutaman tonnin hyvityksen, eikä hyvä asiakas huomaa että se vedetään häneltä välirahassa takaisin.

- Kertaakaan en ole omassa toiminnassani kohdannut reklamaatioita tai ostamansa auton kunnosta valittavaa asiakasta. Siitä huolimatta lähes aina uuden asiakkaan lähtötilanne kauppiasta kohtaan on äärimmäisen epäilevä. Kaikki annettu fakta ja koko toiminta kyseenalaistetaan, tätä ammattia kohtaan ei tunneta pienintäkään arvostusta.

Miten ihmiset jotka myyvät kuukauden työpanoksensa työnantajalleen vain parilla tonnilla, kehtaavat aliarvioida itsenäisten yrittäjien vastuullista tulonhankintaa!
9438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

KATEUS

Äänestä

....

Äänestä

Jumalaut! Viisaita sanoja. Ja vieläpä täydellisellä kirjoitusasulla. Hyviä pointteja nivottuna silkkaan asiaan. Tsemppiä yrityksellesi myös jatkossa. Vielä kun tietäisin firmasi niin osaisin tulla kaupoille.

Äänestä

Minusta tuntuu, että ihmiset ovat vain kyllästyneitä autojen hintoihin ja purkaavat kiukkuaan tätä kautta.
Välillä tuntuu siltä, että autokauppiaat aliarvioivat asiakkaitaan pyytämällä autoistaan ihan älyttömiä hintoja, ja saavat siksi haukut ja naurut.

Kyllä sen voisi kaikki myöntää, että autokauppiaan ammatti olisi todella kiinnostavaa, jos on vähänkään automiehiä. Minä ainakin olisin mielelläni käyttetyjen autojen kauppias.
Toista sitten ovat nämä humpuukiliikkeet, joille ammattiylpeys on täysin vieras sana.
On sitä nähty liikkeitä, joilla on kaiken maailman AAA-luokitukset, mutta ovat silti kauppalehden ja kuluttajansuojan protestilistalla harvase kerta ja panevat sitten lapun luukulle, kun maine alkaa käymään liian tunnetuksi. Sitten raunioille kyhätään vaimon tms. rahoilla joku putka, joka kuolee samoihin sotkuihin.

Toista ovat nämä liikkeet, joilla samat autot seisovat pihalla kuukadesta toiseen ilman, että niitä naurettavia hintoja tarkistetaan. Hyvät nauruthan siitä saa, kun 3000€:n autoa yritetään myydä 6000, vedoten siihen, että on korkeat vuokrat tiloilla ja kotona on vaimo ja kakara, jotka odottavat "foliohatulta" liikaa.

Kaipa te autokauppiaat olette vaan joutuneet yleistyksen kohteeksi, vaikka ette ole sen pahempia ihmisinä kuin muutkaan. Kyllä minä ainakin olen asioinut, enkä aina ostomielellä liikkeissä, joissa saa palvelua ja pääsee juttuun myyjien kanssa hinnoista tms.

Äänestä

" Ei tämä ole mitään hyväntekeväisyyttä, kuten moni asiakas kuvittelee"
Suomalainen autokauppa on kuoleman kielissä. Jos sinulla ei ole varaa pitää liikettä pystyssä markkinahinnoilla, olet suossa. Usko vaan, että auton hinta ei nouse, vaikka sinulla tekisi kotipuolessa tiukkaa.
Tuo ei voi olla selitys koville hinnoille, ei sitten millään.

Se on vähän kuin yrityksillä Suomessa: jos kauppa ei käy, toiminta siirretään halvempiin maihin. Ei yritys voi nostaa hintoja ja perustella asiakkaalle tekemäänsä vedoten kulujen nousuun. Niin kuin autokaupoillakin yrityksilläkin on asiakkaita, jotka maksavat mitä pyydetään ja hintatietoiset etsivät halvemmat muualta vrt. tuontiautot, ja jättävät sinut myymään tuotteitasi niille, jotka sokeana maksavat sen mitä pyydetään.

Ja, vaikka kauppa kävisi lopputuloksena on asiakaskunnan pieneneminen, joka sitten näkyy lomautuksina ja irtisanomisena.

Äänestä

Siksi koska oletatte että uuden auton ostajan pitäisi elättää kaksi myyjää; uuden ja vaihtoauton. Teidän pitäisi tyytyä siihen 40% katteeseen uudesta, mutta se ei riitä - haluatte sen 40 % myös vaihdokista.

Jos edes hyvittäisitte nettoarvon vaihdokista niin Suomessa myytäisiin 200 000 uutta vuodessa, toki ne vaihdokit pitäisi myydä ulos nopesti sopivaan hintaan. Myyjät tienaisivat tuplasti, mutta olette ilmeisesti vain liian tyhmiä siihen. Nyt yritätte saada maksimivoiton mahdollisimman pienellä myynnillä - se ei vaan toimi kuin Premiumtuotteissa.

Äänestä
  • Jos uuden auton bruttokate onkin 8-12%, josta poltetaan osa vielä vaihtoauton hyvitykseen, niin eipä siitä jää jäljelle mitään 40% katteita uudesta autosta. Ja kyllä jokaisen myyjän on kyettävä tienaamaan palkkansa mielellään jokaisesta tehdystä kaupasta. Se sopivan hinnan määrittäminen onkin hauska juttu, nimittäin jos jokainen kauppa tehtäisiin asiakkaan määräämillä ehdoilla, niin ei tehtäisi muuta kuin tappiota.Teetkö sinä muuten joka toisen työpäivän ilman palkaa??

    Äänestä

tuo tekstisi koskee vain noita lippispojuja, joita on kyllä sitten yli viisikymppisiäkin, mutta suurin osa ihmisistä ei sinua kauppias taustan takia ole arvostamatta.
Ne jotka ei arvosta, kirjoittelee netin palstoilla paskaa kun eivät uskalla tulla sanomaan päin naamaa.
Sitä porukkaa nämä ovat. Ja ne jotka uskaltaa sanoa sen päin naamaa, osaavat myös muuten käyttäytyä kunnola ja niillä on myös rahaa tehdä se kauppa myös sinun kanssa jos auto on oikeanlainen.
Joten ei kannata paljon antaa tälle pissahousu porukalle arvoa, sillä ei niistä ole sinulle ostajiksi, sillä suurin osa on pers aukisia pojun rääpäleitä tai muuten vaan folio- / tinahattuja

Äänestä

Ostajan näkökulmasta voin sanoa vaan sen, että rehellinen kauppias on aina arvostuksensa ansainnut. Minullekin pienehkön yksityisen autofirman kaveri näytti rehellisesti auton ruostekohdat, mittasi renkaiden kulutuspinnan kun kysyin sitä puhelimessa, ja selvitti koska on seuraava jakohihnan vaihto. Jos ei tällaisia juttuja kauppias vaivaudu ottamaan selville, voi olla että arvostus alkaakin rakoilla.

Kaupat tuli ja olen autooni tyytyväinen sellaisena kuin se on. En etsinytkään täydellistä, mutta tämä käytettyjen kauppiaalta ostettu on juuri hintansa väärti. Kauppiaita on kyllä moneen junaan, paljon on niitä jotka ei viitsi ottaa autosta yhtään selvää, otetaan vaan rahat pois. Palveluasenteen kyllä tunnistaa jo puhelimessa, se ei ole moukkamaista tyrkyttämistä vaan kohteliasta ja huomioivaa asiakkaan tarpeiden kuuntelua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Myyjä ammatikseen kirjoitti:

Oman firman nimissä laillista kauppaa tekevänä ja verot maksavana yrittäjänä on ihmeteltävä yhtä asiaa. Meitä kauppiaita halveksitaan todella helposti mm. seuraavista asioista:

- Emme voi tuntea auton historiaa viimeisen kymmenen vuoden ajalta sen paremmin kuin huoltokirja osoittaa ja aikaisemmat omistajat ovat kertoneet. Miksi historialla on niin iso merkitys vanhassa ja halvassa autossa, jonka käyttökunto on ostajan itsensä paikan päällä todettavissa?

- Asiakkaan vaihtoautosta pitäisi aina maksaa Nettiauton hintatason mukainen hyvitys ja vielä pikkuisen päälle. Yrittäjä ansaitsee kaupankäynnillä leipänsä ja myös talon jossa sitä leipää syödään. Lisäksi maksamme itse kaikki toiminnan kulut ja verot. Ei tämä ole mitään hyväntekeväisyyttä, kuten moni asiakas kuvittelee. Isot merkkiliikkeet voi antaa romusta kuin romusta muutaman tonnin hyvityksen, eikä hyvä asiakas huomaa että se vedetään häneltä välirahassa takaisin.

- Kertaakaan en ole omassa toiminnassani kohdannut reklamaatioita tai ostamansa auton kunnosta valittavaa asiakasta. Siitä huolimatta lähes aina uuden asiakkaan lähtötilanne kauppiasta kohtaan on äärimmäisen epäilevä. Kaikki annettu fakta ja koko toiminta kyseenalaistetaan, tätä ammattia kohtaan ei tunneta pienintäkään arvostusta.

Miten ihmiset jotka myyvät kuukauden työpanoksensa työnantajalleen vain parilla tonnilla, kehtaavat aliarvioida itsenäisten yrittäjien vastuullista tulonhankintaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu