miestäni ja kadun.
Kerronko miehelleni että viime vkl olin hänen isoveljen kanssa saunassa ja seksiä
myöhemmin kun lapset oli nukkumassa.
Kadun todella.
Mieheni on työmatkalla ja olen lasten kanssa siis kotona ollut pian viikon.
Mies tulee tänäiltana kotiin.
Vkl mieheni veli tuli käymään kun hän on myös vaimon sairaalapäivien vuoks yksin. Hänen vaimo on ensimmäistä vauvaa sairaalassa saamassa ja vkl tämä just isäksi tullut tuli meille.
Tarjosin ruokaa ja sauna oli illalla kuuma.
Meidän lapset iltapesujen ja saunan jälkeen meni unille ja minä rentouduin saunassa ja sinnehän tämä veli itsensä samalla tunki. No saunottiin ja istuttiin vielä iltaa kun se ajautu seksiin.
Inhoon itseäni ja en osaa edes kuvitella miten paljon mieheni inhoaa minua kun kuulee.
Lapset on pieniä ne ei osaa kertoa mutta miehen veli on liian innokas nyt uusimaan illan. Tekstailee ja on kun naanatalinaurinko puhelimessakin. Onhan pienokainenkin tietysti syy onneen.
Koitin jo sanoa että unohda jo uusinnat kun vaimo on kohta kotona ja selipaatti loppu.
Liikaa vaan nyt tekee tikusta asiaa meillepäin.
Eikö se pelkää miten hänen välit veljeen tän jälkeen menee?
En usko ettei se jäis mieheltä huomaamatta, en siis voi olla kertomattakaan.
Mitä teen??
Kerronko miehelleni että viime vkl olin hänen isoveljen kanssa saunassa ja seksiä
myöhemmin kun lapset oli nukkumassa.
Kadun todella.
Mieheni on työmatkalla ja olen lasten kanssa siis kotona ollut pian viikon.
Mies tulee tänäiltana kotiin.
Vkl mieheni veli tuli käymään kun hän on myös vaimon sairaalapäivien vuoks yksin. Hänen vaimo on ensimmäistä vauvaa sairaalassa saamassa ja vkl tämä just isäksi tullut tuli meille.
Tarjosin ruokaa ja sauna oli illalla kuuma.
Meidän lapset iltapesujen ja saunan jälkeen meni unille ja minä rentouduin saunassa ja sinnehän tämä veli itsensä samalla tunki. No saunottiin ja istuttiin vielä iltaa kun se ajautu seksiin.
Inhoon itseäni ja en osaa edes kuvitella miten paljon mieheni inhoaa minua kun kuulee.
Lapset on pieniä ne ei osaa kertoa mutta miehen veli on liian innokas nyt uusimaan illan. Tekstailee ja on kun naanatalinaurinko puhelimessakin. Onhan pienokainenkin tietysti syy onneen.
Koitin jo sanoa että unohda jo uusinnat kun vaimo on kohta kotona ja selipaatti loppu.
Liikaa vaan nyt tekee tikusta asiaa meillepäin.
Eikö se pelkää miten hänen välit veljeen tän jälkeen menee?
En usko ettei se jäis mieheltä huomaamatta, en siis voi olla kertomattakaan.
Mitä teen??
Vastaukset 39
Vanhimmat
Järki käteen. Tulee liikaa sotkuja. Vaikka itse olen petetty ja halusin tietää kaiken, elämä muuttui täysin. Tieto lisää tuskaa. Älä aiheuta tuskaa viattomille.
sano miehellesi, että istuitte iltaa ja mies muuttui omituiseksi ja lähenteleväksi(liian pitkä selibaatti). Jos menee välit veljeensä niin oma moka.
kirjoittamatonta sääntöä, jonka jokainen tietää. Miehen veljeen ei kosketa. Sinuna olisin huolissani, miten miehesi sinuun suhtautuu, jos asia tulee julki...
eihän noin tyhmä ole edes naapurin Tyyne ja Tyyne on sentään lehmä!
Miehen velihän tuossa munasi.
Ei veljen vaimoon kosketa edes kun veli on treissussa vaikka kuinka olis "liianpitkäselipaatti".
Huh huh , miehet on ääliöitä!
Miehen Nainenhan tuossa munasi.
Ei miehen veljeen kosketa edes kun mies on treissussa vaikka kuinka olis "pitkä komennus".
Huh huh , naiset on ääliöitä!
Miehesi kyllä ymmärtää sua, jos kerran asia on ymmärrettävä. Miehesi ei tiedosta juurikaan kärsi, ellei siinä ole jotain kärsimyksen aihetta aivan oikeasti. Miehesi jättää sut vain, jos se on jättämisen paikka kaikki asiat huomioituna. Usko tämä! Miksi et uskoisi? Se että vieras olisi miehesi veli on miehesi näkökulmasta katsoen runsaasti _lieventävä_ asianhaara - veljeksillä on puoliksi samat geenit ja yhteen hiileen puhallellaan muutenkin.
meinataan päästää veli kuin koira veräjästä? Kyllä te miehet ootte sitten lojaaleja toisillenne. Mitäs tuosta, jos velipoika käy polkasemassa omaa vaimoa. Jos kerta suvun "tavarat" on kaikkien yhteisiä, niin tokihan velipoika sitten antaa ap-kirjoittajan miehen panna omaa vaimoaan?
En ymmärrä tuota miesten logiikkaa. Pahempi olisi jos vaimoa pannut mies olisi ihan vieras, niinkö se menee?
Oman veljen vaimoa ei panna. Eikä kosketa myöskään toisen ystäviin. Kärsiköön ap nyt nahoissaan oman mokansa. En kertoisi hänenä miehelleen, koska kertomisen motiivinahan olisi pelkästään se, että ap saisi oman mielensä rauhoitettua.
on petoksen ja valheen luonto.
"Pahempi olisi jos vaimoa pannut mies olisi ihan vieras, niinkö se menee?"
Kyllä, se juuri noin menee. Vieras, tuntematon, erilainen on pahempi.
"kertomisen motiivinahan olisi pelkästään se, että ap saisi oman mielensä rauhoitettua."
Mielen rauhoittaminen on hyvä motiivi. Toinen hyvä motiivi voisi olla se, että antaa kumppanin tehdä omaa elämäänsä koskevia tärkeitä päätöksiä oikean tiedon varassa, ei valheen.
En kertonut vielä mitään. Mies tuli illalla ja meni veljensä kanssa juhlimaan vauvaa.
Puhuin miehen veljelle hän vaan sanoo ettei se tollasesta ny suutu.
En kestä tätä miesten ajatusmaailmaa!!
Kertoisitko, mikä tässä miesten ajatusmaailmassa on erilaista kuin sun ajatusmaailmassa ja mikä tekee siitä kestämättömän? Voin ehkä valottaa lisää.
No en kestä ja en tajua sitä kuinka veljekset ottaa asian niin kuin se olisi ihan normaalia toimintaa.
Miehen veljen kommentti - ei se tommosesta ny suutu- sai minut ihan ällistymään.
Kysyin vielä uudestaan häneltä olisiko kuitenkin reilua puhua asiat niinkun ne on ja myöntää se virhe?
En ole yksin munannnut.
Itsellä on pahamieli ja huono omatunto.
Kaltaistesi naisten kohdalla ymmärtää miksi niillä islaminuskossa portot kivitetään.
miehelles kertoa. On toi niin helvetin väärin että oot velipojan päästäny ratsaille selän takana. totta kai se veli sanoo ettei se tollasesta nyt suutu, kun pelkää että välit menee kun sä meet kertomaan. mieti kun miehes jyystäis sun siskoos tai äitiäs. menisikkö seuraavana päivä pullakahveelle, vai joutuisikko miettiin vähä mitä teet seuraavaks. Mitä pitempään pimität asioita, sitä suuremmalla todennäköisyydellä tuut jäämään jossain vaiheessa yksin. kyllä nyt otat ittees niskasta ja annat miehes päättää elämänsä jatkosta ihan itse. Ja jos kerrot nopeasti niin ukkos voi jopa huomata että olet pahoillas. ja kerrot asiat niinkun ne oikeesti meni, etkä väitä että velipoika anta ylläriseksiä saunan lauteilla. veli varmasti väittää sun vietelleen sen sun muuta paskaa, mutta kun sun stooris on rehellinen ja luotettava niin uskoisin että vaaka painaa sun puolelle. Jos molemmat väittää vaan toisen olleen se halukas ja seksiä vaatinut, niin sitten se kyllä varmaan uskoo veljeensä.
Älä nyt ainakaan NYT mene kertomaan mitään helvetin horovitsi. Vitut siitä mitä sä tunnet ja kadut mutta mieti sitä vastasynnyttänyttä naista. Tuon bylsimisen ehtii nautaeläin avautua aivan varmasti myöhemminkin.
Rassukka jakorasia*!
Välillä näitä aloittajan juttuja lukiessa tuli sellainen olo, että kyseessä on melko varmasti provo. Siinähän oli kaikki mehukkaan provon ainekset: Veljen ja vaimon petollisuus, petetty vaimoparka synnyttämässä ja mies sillä aikaa vieraissa, mies palaa kotiin hyväuskoisen tietämättömänä, jne. Mutta jos tämä ei ollutkaan provo, niin ei voi muuta kuin ihmetellä mikä ihmisiä oikein vaivaa? Eikö aikuisilla ihmisillä ole minkäänlaista itsehillintää ja rajoja, miten sopii esim. kälyä tai lankoa kohtaan käyttäytyä. Miksi aikuiset ihmiset antautuvat kuin jotkut teinit täysin mielihalujensa valtaan ja millaisia esimerkkejä he mahtavat olla lapsilleen? Lapsen kohdalla ymmärtää, ettei osaa vielä hallita mielihalujaan mutta aikuisen pitäisi osata se. Mutta nykyään tuntuu, että yhä useampi "aikuinen" on jämähtänyt edelleen sinne teinin tasolle ja käyttäytyykin sen mukaan.
Kerroin ja pyysin anteeksi ja kerroin että kadun niinkun kadunkin.
Mies on vihainen ja raivoissaan, niin oletinkin.
En aio puhua tästä mieheni veljen vaimolle vaan pojat voivat keskenään sopia mitä kertovat ja mitä eivät.
En halua aiheuttaa tuskaa hänelle. Tein jo liikaa ja häpeän. Toiivon että asiat normalisoituvat vielä ja sen vuoksi olen valmis kaikkeni yrittämään.
Emme eroa tämän vuoksi.
sä luulet ja toivot ettette eroa, sinähän et sitä tiedä etkä voi yksin päättää... Ja tuskin sua haittaa, että miehesi käy panemassa muita, onhan hänelläkin samat oikeudet kuin sinulla.
Valitsitte sitten pitkän piinan tien. Tuollainen asia ei unohdu eikä sitä 99,99% todennäköisyydellä saa anteeksi edes ajan kanssa.
Ainakin kerran kannattaa yrittää, vaikka vaikealta tuntuisi.
Ei papin edessä turhaan luvata yrittää yhdessä kulkea myötä ja vastamäkeä.
Jos kummallakin on vielä halua korjata ja kasata sirpaleinen liitto niin sillonhan se kannattaa tehdä. Iso epä-onnistumisprosentti
on aina heti kun kaksi ihmistä yhteisen matkan aloittaa. Jokainen tekee virheitä jossakin matkan varrella.
Paljon keskustelua ja toistensa kuuntelemista, paljon yhteisiä hiljaisiakin hetkiä kuuluu siihen uudelleen yrittämiseen. Riittävästi tahtoa ja rakkautta niin on sitkeyttäkin.
Salaisuudet ei kuulu parisuhteeseen, kaikesta pitää pystyä puhumaan rehellisesti.
Salaisuudet loppuivat kun kerroit rehellisesti virheesi.
Kun sinulla on lapsia vai mitä äpäröitä ne tommosella on, niin tiedät varmaan millainen synnyttänyt nainen on. Menit siitä huolimatta levittämään vastasynnyttäneen naisen miehelle, Olet kuvottava ja huomaan että tuontapaisissa naisissa menee kyllä meikäläiselle raja, etteikö jo kannatas piestä koko lehmä! Minä en ymmärrä, että mikä helvetin egosentrisyys ja piittaamattomuus näitä naisia vaivaa. Hedonistisia minäminä -ihmisiä. Ei se mieskään ole yhtään sen kummempi mutta kyllä voisi odottaa naiselta ja äidiltä edes jonkinlaista vastuuta. Nyt otat sitten vastuun myöskin sen vastasyntyneen elämän pilaamisesta vai luuletko että äiti hoitaa vauvaa iloisin mielin. Häpeä saatana mokoma! Toivottavasti loppuelämäsi on yhtä helvettiä!
Äiti olen kahdelle pienelle ja ei tämä virhe
minun äitiyttä mitenkään muuta. Jokaiselle tapahtuu ja jokainen joskus
mokaa. Lapset hoidetaan edelleenkin samalailla ja hyvin miehen kanssa
yhdessä ja erikseenkin.
En usko että mies tai hänen veli kertovat mitään tälle veljen vaimolle kun ei
se vaikuta hänen oloonsa niinkauan kun ei tiedä.
Ei äitiys ihmisestä mitään pyhimystä tee ihan sama ihminen kun ennenkin ja yhtä tyhmä ja virheitä tekevä.
Vaikka täällä palstalla kaikki minua "huorana" pitääkin tiedän hyvin ettei yksikään teistä ole
täydellinen ja aina puhdas kuin pulmunen jos niin väittää ni valehtelee ja kiillottaa
vain omaa kilpeään.
Tiedän että jos minun tilalla olisi nyt mieheni ja olisikin jyystänyt, lemmentohtorin sanoja lainaan,
siskoani, olisin ihan kahdenvaiheilla pystynkö antamaan anteeksi.
Silti uskon ettei koskaan voi liikaa antaa anteeksi, jos siihen todella pystyy.
Tällä hetkellä minun tilanne on edelleen kuin rotkon reunalla.
olet rotkon reunalla ja kukaan ei todellakaan ole täydellinen. Mutta kyllä tuo, että menee miehen veljen kanssa on jo aikamoista...
oletko miettinyt sitä, että itse ehkä halusitkin tuota miehesi veljeä? Kun kerrot, että teit vähän iltapalaa ja laitoit saunan lämpiämään, niin kenties ohjasit veljeä tulemaan sun luo?
Ikävä vain sanoa näin, mutta minusta sinä itse halusit tuota. Kyllä minäkin tietenkin mieheni veljelle keittäisin kahvit, mutta en kyllä lähtisi saunaa lämmittelemään, vaan odottaisin, että veli poistuisi paikalta.
Vaikka olisi kuinka miehen veli, en kyllä osoittaisi hänelle mitenkään, ETTä sauna on lämpimänä....
ei voi kyll sanoa muuta kuin että melko munattoman miehen olet itsellesi löytänyt.
"Vaikka täällä palstalla kaikki minua "huorana" pitääkin tiedän hyvin ettei yksikään teistä ole
täydellinen ja aina puhdas kuin pulmunen jos niin väittää ni valehtelee ja kiillottaa
vain omaa kilpeään. "
näin on näreet. jos mun vaimo kertoisi moisen tarinan, niin ensimmäinen virheeni olisi lyödä sitä turpaan ja toinen virheeni olisi lyödä veljeä turpaan ja kolmas kertoa veljen vaimolle.
mutta hei, mehän ollaan vain kaikki viallisia ihmisiä. en minä sille mitään mahda, että en pysty kaikissa tilanteissa hillitsemään itseäni. se on vain elämää...
Ap on selkeästi tiennyt mihin saunominen johtaa, halunnut sitä aivan itse. Turha selitellä, että yksi asia johti toiseen, väkisin vei. Ei ole vienyt. Olen itse lukuisia kertoja miesten kanssa saunonut ja vain oman miehen kanssa on saunominen seksiin johtanut. Toki itsekin miehen veljelle kahvit keittäisin, saunaan saisi mennä aivan itsekseen, omaan kotiinsa nimittäin. Ap:n teko on kyllä niin suuri loukkaus omaa puolisoa ja veljen vaimoa kohtaan, että itse tuskin anteeksi antaisin.
Eniten säälittää tuore äiti, joka onnellisena elää elämäänsä, nauttii vauvastaan ja miehenä tuollainen paska. Ja miehen veljen vaimona toinen samanlainen.
ainoa ongelmasi on tuossa tilanteessa, että veljen vaimo saisi tietää? Meinaatte siis kaikki kolme jatkaa valehtelua hänelle. Mahtavaa, upeeta toimintaa! Viattomia ihmisiä ei ole olemassa, se on totta. Joten suothan sitten miehellesi saman oikeuden käydä panemassa jotain naista. Kun eihän se tunnu missään ja on vaan pieni virhe ja hyvin helposti anteeksi annettava.
Jos olisin miehesi veljen vaimo, katkaisisin kaikki suhteeni sinuun. Loppuiäkseni. Sukulaisten kanssa ei panna.
Toivottavasti opit jotain asiasta ja käyt vieraissa jatkossa perheen ulkopuolella.
Pohditteko todellakin sitä, halusiko aloittaja panoa lankonsa kanssa vai paniko ihan ilman halua? En pysty ymmärtämään, mitä pohdittavaa tuossa on.
Tosimiehen kommentti sulla. Naiset taas ajattelee niin, että kun ei ole väkisin maattu niin naisen on täytynyt silloin haluta naimista. Vapaaehtoista aloittajallakin tuo on ollut ja johdattelevaa. Kutsuu miehen kotiinsa ja syöttää, juottaa, saunottaa ja antaa vielä illan päätteeksi pillua äijän veljelle.
Siis halusi! NIIN :)
Ymmärrän tämän: antoi pillua -> siis halusi.
Mutta en ymmärrä, mitä väliä on sillä, että kutsui miehen kotiinsa, syötti, juotti ja saunotti. Ei ne tuo mitään oleellista lisätietoa asiaan, kun jo tiedämme että antoi pillua.
tuollaista mokaa! Voiko joku olla noin HELPPO?
Hyvä tarina! Ei tuo ole totta! Ei kukaan ole niin huora, että antaa pimppaa miehensä veljelle. Sopisit paremmin salkkareiden käsikirjoittajaksi.
mutta ei koskaan veljen vaimoa. Ja jos velipoika kävisi panemassa vaimoani, niin sukulaisuus loppuisi siihen paikkaan ja vaimo lähtisi kävelemään samantien. Tuosta ei nöyryytys enää suurenisi, paitsi jos veljiä olisi useampi ja ne kaikki olisivat pannut yhtäaikaa vaimoa saunassa ja seiskalehden kuvaaja olisi ollut paikalla.
Mieheni haluaa antaa anteeksi ja puhua asioista perinpohjin ja selväksi.
Tämä vain nostaa arvostustani miestäni kohtaan.
Hänen sanojensa mukaan koko tapahtumassa enemmän vaakakupissa painoi rehellinen
virheiden myöntäminen. Se että kerroin itse ja ettei siitä syytelty muita ja selitelty.
Olemme asiasta puhuneet ja puhuneet, suosittelen siis itse asioista puhumista rehellisesti.
Kirkossa meidät vihittiin ja muistan papin sanat, kaiken se kärsii jne. Nytkään en selittele vaan halusin kertoa
tämän ratkaisun.
Keskusteluissa on myös ollut mukana miehen veli ja kukaan meistä ei ole saanut eikä edes meinannut antaa kellekkään turpiin. Normaaali aikuinen ihminen pystyy jos haluaa keskustelemaan vaikeistakin asioista.
T. Vaimo edelleen
Ps. Veli ei muuten ole läheskään minulle sukua niinkuin aiemmin joku ketjussa mainitsi.
Yhtä kaukaista sukua kun mieheni ja sukulaiset ei mene naimisiin yleensä. En ole miehenikään sukua vaan puoliso.
jos anteeksi antoi. Kiinnostaa edelleen tietää, että jätittekö veljen vaimon oman onnensa nojaan? Luottamaan siihen, että hänellä on hyvä aviomies, ei petä? Joutuu siis elämään valheessa. Aikamoinen mies sinulla, nöyryytyksen kärsinyt, pahimman mahdollisen. Mutta nythän teillä on mahdollisuus kolmen kimppaan, kun kaikki on anteeksi annettu! Veli ei ole sukulainen sinulle, totta on. Mutta helppo olet joka tapauksessa.
Annathan miehesikin kokeilla vierasta naista, sitten olisitte tasoissa.
Vähän korninlta kuulostaa toi vertaus vihkivalaan...
Itselle on käynyt kohdalle, että oltiin juhannuksena vaimon sisarusten kanssa mökillä. Ilta meni vauhdilla ja jossain vaiheessa tuli saunomisen aika. "sukulaisia" kun oltiin niin sekasaunaan mentiin. Kävi sitten niin, että olin lankomiehen vaimon kanssa jossain vaiheessa saunassa kahdestaa ja muut olivat joko pulikoimassa tai muuten vain ulkona jäähyllä. Lankomiehen vaimo oli koko illan ajan aina jollakin tavalla yrittänyt päästä lähelleni, välillä tönien ja välillä läpsäyttäen takapuolelleni. Nyt hän otti sitten ja laskeutui lauteilta alas ja lattialla kumartui niin että "rakovalkea" lankesi suoraan minuun päin, muka saippua tippui lattialle. Sen jälkeen hän alkoi saippuoimaan itseään ja pyysi minua pesemään selkänsä. Ei siinä sinänsä mitään pahaa mutta sitten kun laskeuduin lauteilta hän tarttui suoraan kiinni minuun ja sanoi, että meillä olisi varmaan vartti aikaa. Minä totesin siihen, että selkähän minun piti pestä? Hän tuhahti ja istui saunajakkaralle. Kun olin saanut selän pestyä ja sanoin, että nyt minä menen ulos uimaan hän kääntyi ympäri ja yritti ottaa suuhunsa siittimeni, Enempää häkeltymättä siirsin hänen päänsä sivuun ja painuin ulos. Kävin uimassa ja juttelin muun porukan kanssa ulkona. Menimme porukalla saunaan ja lauteille päästessämme tämä "lähentelijä" totesi kovaan ääneen, että taidan minä olla tuhkamuna kun ei seiso vaikka alaston nainen on edessä, ei sillä että olisi mitään saanut vaikka vonkasi. Vaimoni katsoi päälleni ja kasvoilla oli vaivaantunut ilme. Seuraavana päivänä kävimme asiasta selvin päin keskutelun ja vaimoni uskoi mitä oikeasti tapahtui.
Toinen tapaus tuli tuttavapariskuntamme kertomana. Olin tämän pariskunnan miehen kanssa saunassa hän alkoi kertomaan mitä vaimonsa oli kertonut yhdessä työpaikan saunaillassa tapahtuneen. Oli ollut rankkan tiiminrakennuspäivä ja porukalla mentiin saunaan. Miehiä oli kahdeksan ja naisia kolme. Naiset olivat pukeutuneet bikineihin ja miehet tottakai (niin kuin saunaan kuuluu) olivat ilman rihmankiertämää.
Toinen naisista oli sanonut, että voisi vähän kunnioittaa naisia pukeutumalla edes pyyhkeeseen. Vaimoni oli tähän sanonut että älä nyt nythän on hyvä tehdä vähän vertailuja ja naureskellut. Pian tämän jälkeen tämä nainen oli poistunut pesuhuoneen kautta ulosa saunasta, muun porukan jatkaessa saunomista. Tässäkin tapauksessa oli tullut pyyntö selänpesusta johon tottakai oli montakin halukasta miestä. Vaimoni oli siis pyytänyt selänpesua. Siinä sitten selänpesu meni ja jostain kumman syystä pesussa oli myös menty etupuolelle pesemään rintoja, vaimon häkeltymättä oli ottanut miehen vehkeestä kiinni ja sanonut, että tarviiko tämäkin huuhtelua? Mies oli häkeltynyt ja poistunut enempää puhumatta saunasta. Mutta olihan tilalle tullut toinen mies ja sanonut, että minä tarvitisinn huuhtelua, joten vaimoni oli ottanut vehkeen saman tien suuhun ja alkanut "huuhtelemaan" Siinä vaiheessa muu porukka oli poistunut saunasta näiden kahden jäädessä "pesulle". Reilun puolentunnin jälkeen nämä olivat tulleet saunasta molemmat niin iloisina ja punaisin poskin. Asiasta ei oltu puhuttu enempää ja kun sitten oli nukkamaan menon aika tullut vaimoni ja tämä "huuhtelun" tarvitisija olivat painuneet samaan huoneeseen, vaikka vaimoni oli yhdessä tämän perhettumme vaimon kanssa alunperin ollut samassa huoneessa. Huoneesta oli alkanut heti kuulumaan villi meno. Tuttavaperheemme vaimo oli mennyt huoneeseen ja sanonut, että on se kumma että tällä lailla käyttäydyt vaikka kotona odottavat lapset ja heitä hoitamssa mies, ajattele vähän. Vaimoni oli sanonut, että asiahan ei sinulle kuulu ja mieshän on nyt lastenhoitajana. Kun olivat seuraavana päivän ajelleet kotiin oli asiat sovittu ja sovittu myös ettei asiasta kerrota. Mutta kuten tossa aiemmin mainitsin tämä asia tuli esille, aikaa toki oli mennyt jo useampi vuosi. Eli tässä ajan takaa sitä, että kun sähelletään siihen tarvitaan kaksi, ei se yksin onnistu.
Saunassa voi olla ja vitsejä voi heittää mutta kyllä täytyy sen verran olla järkeä päässä että osaa rajan vetää. Sitä on turha selitellä jälkeen päin ja pyydellä anteeksi, parempi kun toimii niin, että ei tarvitse selitellä ja anteeksipyydellä. Eri asia on sitten jos ollaan jo erottu, mutta niin kauan kuin toinen puolisko merkitsee jotain niin se pitää myös osoittaa.
asian keskenänne, mutta entä vaimo? Hänelle ette siis puhuneet mitään? Toisaalta voi olla parempikin, ettei hän tiedä, ainakin siinä tapauksessa, jos hänen miehensä myös ymmärtää, mitä tuli tehtyä.
Ihminen on siitä kummallinen otus, että hän ei ole koskaan siihen tyytyväinen, mitä hänellä on. Nyt sinä varmaankin arvostat miestäsi todella paljon ja annat arvoa sille, että hän jatkaa kanssasi.
Anteeksiantoon en usko, kukaan ei pysty siihen noin lyhyessä ajassa, joten varaudu siihen, että asia saattaa vaivata miestäsi pitkäänkin. Kun luulet, että kaikki on taas hyvin, voi asia nousta miehellesi uudestaan aika moisena kipuiluna.
Oikeasti jos rakastaa kumppaniaan syvästi, tuollaisen asian anteeksiantaminen ei ole helppoa. Jos miehesi kipuilee asian kanssa, niin ainakin tiedät sen, että hän välittää.
Jos taas hän pääsee asiasta yli näinkin helposti, niin epäilen vahvasti, että välittääkö miehesi sinusta todella...
Todella toivon,e ttä pääsette asiasta yli. Mutta jotenkin olen näkevinäni sinun asenteessaasi pientä "uhoa".
tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta en näe sinun kirjoituksessasi sitä nöyryyttä, mitä nyt tarvittaisiin.
Morsian liittyy sulhasensa sukuun, johon toki sulhasen veljet lasketaan kuuluvaksi. Geneettinen sukulaisuus on asia erikseen. Esim. anoppi–miniä on sukulaisuussuhde, vaikkakaan ei geneettinen sellainen.
Puoliso kyllä.
Voihan siitä jaaritella ja lapset meillä on yhteisiä, joten sitä kautta kuulutaan samaan sukuun mutta
edelleen en ole mieheni sukua. Käly on käly ja kuuluu samaan sukuun mieheni kautta silti meillä ei ole yhteisiä geenejä ja esim en peri häntä suurimmalla todennäköisyydellä ja voisimme solmia avioliiton myös myöhemmin.Siis sukulaisuus on melko kaukaista. Tämä tästä sivuasiasta.
Mies sanoi haluavansa antaa anteeksi ja uskon sen olevan jo iso asia ja tärkein tekijä tässä asiassa.
Myös anteeksiantamisesta puhuimme ja ymmärrän että asia putkahtaa usein esille varsinkin kiistatilanteissa ja kun aikaa on kulunut näin vähän.
Mieheni veljen vaimo on edelleen tietämättä tapahtumista ja uskon todella että niin on parempi hänelle itselleen. Myöskin veljeksey ovat keskustelleet kahden tästä ja edelleen ovat jonkinlaisissa
puheväleissä.
Uhoksi tässä voit tulkita kun olen koittanut ajatella omaa elämääni ja typerää erehdystäni
rehellisesti ja avoimesti. Itku silmässä mutta kai sekin tähän kuuluu.
Hävettää itkeä omaa tyhmyyttä. En pyytänyt mieheltäni anteeksi vain koska anteeksi pitää pyytää vaan koska todella kadun.
Miehelläni on nyt tämän avioliiton ja suhteen viimeinen kortti.
Edelleen puhutaan ja katsellaan. Tottakai pienet tyttäremme on suurin ja tärkein asia
joka vaikuttaa lopulliseen päätökseen.
Tällähetkellä vielä koitetaan yhdessä jatkaa.
Meneehän jotku oman pikkuserkkunsa kanssa naimisiin ja miun silmissä se on sukulaisuussuhde.
Jos se on lain mukaan sallittua haittaako se sitten ketään vai vaan niitä naapureita pienessä pitäjässä kun kaikki toisensa tuntee. Hyvä joskus miettiikki niitä virheitään vaikka ne voisi etukäteen välttää mutta kukapa etukäteen huomista voi tietää. Ottaa kumminkin noinniinkun opikseen ettei samaa toista ainaka ihan heti ensviikolla.
Onhan kaikilla ongelmaa siippansa kanssa ja jokaselle ei muutonkaan tapahdu kaikkea ei sihen voi sit vedota ettei mulle vaan oo koskaan tuollasta sattunut.
Koittakaa pärjäillä kuitenkin tyhmyyksiä vaikka teettekin.