Veropakolaisuus- ja riistofirmojen pää on tullut vetävän käteen, näin Nokiankin kohdalla. Sen tulevaisuus on tiukasti sidottu Suomen kansan hyvinvointiin, siihen, joka tällä hetkellä näkyy puutteellisena perusturvana ja toimeentulona liian monille suomalaisille, eli valtionjohto rikkoo Suomen Perustuslakia kansalaisten oikeuksien osalta.
Nokian kannattaisi nyt asettua voimakkaasti tukemaan hyvinvoinnin jakamista kaikille suomalaiselle, se olisi erittäin viisas ja kauaskantoinen ratkaisu. Siten Nokia saisi mainettaan palautettua eettisempään suuntaan, veropakolaisuus on suoraan negatiivista mainosta yhtiölle. Suomen kansan elintason ja hyvinvoinnin nostamisella huipputasolle se pääsisi ennenkaikkea halvalla, mutta sitä loistavampaa mainosta ei yksikään kännykkä- ja tietokonejätti maailmassa voisi saada. Nokialla on tämä mahdollisuus, sen ei kannattaisi jättää sitä mahdollisuutta huomaamatta.
Uusi Nokian johtaja sanoo ymmärtävänsä Nokian perinteitä yrityksenä, näytöksi jää ymmärtääkö, että Suomi niminen brändi kaipaa nyt vahvistusta ja sitä kautta se menestys tulee. Ja se vahvistus on suoraan Suomen kansalaisten, jokaisen suomalaisen, aseman vahvistamista siten, että voisimme helpottunein sydämin todeta maailmalle, että meillä ei kenenkään tarvitse enää käydä sossussa, tai leipäjonoissa, vaan olisimme esimerkillinen maa peruturvassa ja toimeentulossa kaikille - huippumainos ja eettisyyden varma tae.
Nyt ei siis näin ole, eikä veropakolaisuus tule olemaan tulevaisuuden menestystarinaa, vaan päinvastoin romahdus. Nokian suunnalta odotamme siis vaatimuksia valtionjohdon suuntaan sen kansalaistulon saamiseksi Suomeen 1500 €/kk jokaiselle, byrokratiat pois ja kunnollinen perusturva ja toimeentulo kaikkien suomalaisten turvaksi. - Siinä suhteellisen edullinen, mutta kestävä mainos maailmalle, jota eivät tuulet heiluttelisi.
Nyt tekoja ihmisten auttamiseksi - konkreettisesti ja pian. Pieni kansa olisi helppo nostaa maailman esimerkkimaaksi kaikista välittämisen mallimaana. Huomattavasti helpompi, kuin esim. Kanada, jossa on jo heti paljon enemmän porukkaa. Vain tyhmä yritys jättää tämän mahdollisuuden käyttämättä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Nokia voi mennä mainiosti tekemään kaiken tuon edellämainitun sinne missä sen omistajatkin ovat, vain suomalaiset kärsisivät siitä.
Veropakolaisuus ja riistoyrityksenä toimiminen ei enää toimi.
Kirjoitan todellisesta yhteiskuntavastuusta, eli sen perusturvan ja toimeentulon kuntoon laittamisesta kaikille suomalaisille, sitä kautta Suomi vahvistuu, oikotietä ei ole. Se olisi mieletön mainos maailmalla, valtio jossa kenenkään ei tarvitse olla köyhyydessä , toisin kuin nyt on!!!
Jossa ihan konkreettisesti, ihan todella hyvinvointi jakautuisi kaikille, eli valtio on vahva, on voittaja-ajatus! Ihmisten köyhistyminen, kurjistuminen, pahoinvointi ja epäoikeudenmukaisuus ovat huonoa mainosta, eivätkä ne tule pysymään maailmalta salassa.
Uuden toimitusjohtajan nimeä ei tarvitse vaihtaa sillä enteet ovat hyvät, ei tarvitse kuin yksi sakara e:stä poistaa niin tuloksena saamme pahaenteisen sukunimen Flop!