Olen tuohduksissani, koska koulumme rehtori ei hoida hommiaan!
Viime viikolla kävi niin, että kun pidin yläasteella matematiikan tuntia, eräs oppilas otti kassistaan puukon ja puukotti kuoliaaksi kaksi oppilasta. Jatkoin tuntia normaalilla tavalla, sillä en halunnut antaa vaikutelmaa, että tuollainen puukottelu jotenkin vaikuttaisi koulutunnin kulkuun.
Mutta sitten se murhaaja alkoi isotella ja kerskua siihen tyyliin, että "kun meillä on matikan tunti, niin lasketaan vaikka, kuinka monta raatoa meillä on täällä luokassa".
Se oli mielestäni liian paksua!
Menin puhumaan asiasta rehtorille. Mutta turhaan, rehtorimme on vanha kääkkä, joka ei tee muuta kuin odottaa pääsevänsä eläkkeelle. Niinpä hän nytkin sanoi vain, että annetaan koko homman olla. "Ei tehdä siitä mitään isoa asiaa. Kuolleet ovat kuolleita eivätkä ne siitä herää henkiin, vaikka me kuinka hössötettäisiin."
Sillä tavalla sanoi! MInun mielestäni asia pitäisi ilmoittaa ainakin poliisille, vai mitä mieltä te olette?

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä juttu on niin, että koska maailma on muutenkin täynnä hysteerisiä ihmisiä, ei ole mitään syytä lisätä heidän määräänsä touhottamalla asioista, jotka ovat jo tapahtuneet. Pitää ottaa sekin huomioon, että oppilaiden vanhempien joukossa on kaikenlaisia omituisia tyyppejä, jotka eivät ymmärrä koulumaailman tapahtumia. Antaisivat vaan suu vaahdossa haastatteluja iltapäivälehdille ja sen jälkeen olisi koulunne maine mennyttä. Mitäs siitä ajattelet?
Tärkeintä on koulun hyvä maine.
Sillä tavoin saamme kouluun vakavaraisten vanhempien lapsia ja voimme ostattaa heillä kaikkea hyödyllistä koulutarviketta.
Jos siis koulun maine menee sinänsä vähäpätöisten tappojen takia, vauraat vanhemmat ottavat lapset pois koulusta ja koulu slummiutuu.
EIHÄN MAMUJEN TOIMINTAAN JA KULTTUURIN TOTEUTTAMISEEN SAA PUUTTUA... MUUTEN ON RASISTI!!!!!!!!!!!!
Sinulla on vilkas ja sairas mielikuvitus.
Mitäs mä tänne valehtelemaan tulisin?
asia menee vain turhan monimutkaiseksi, ilmoitus hautausurakoitsijalle riittää!
Ei me olla ilmoitettu koko juttua mihinkään, ei edes hautaustoimistoon. Työnnettiin raadot siivouskomeroon ja siellä ne nyt on olleet kohta pari viikkoa. Mutta nyt ne on alkaneet haiseen.
Haisevat pahalta!
Reksi sanoi, että kun illat tästä vähän pimenee, hän pistää raadot Pajero-autonsa tavaratilaan ja käy heittämässä ne sillalta jokeen.
Mitä mieltä te olette, onko se hyvä ratkaisu?
Itse ehdotin, että myytäisiin ne raadot jollekin turkistarhanpitäjälle, joka syöttää ne minkeille. Kaupasta saadut rahat voimme tallettaa Opettajien virkistysrahaston tilille. Mitäs siihen sanotte?
Meinaatko, että kun tilille on kertynyt tarpeeksi rahaa, miesopettajat pääsevät huoriin?
Taitaa reksiä kiinnostaa vaan kireet ritsat.
ammuskelen niillä cummeja no tai myös niihin
Eikös se kuulu rehtorin luontaisetuihin, että saa nussia pikkupimuja? Niin olen aina olettanut asian olevan ja myös sen mukaisesti olen toiminut.
Ja kun pimut jakavat persettään, niin korvaukseksi siitä korotan heidän numeroitaan pari pykälää.
Järjestely on toiminut hyvin ainakikun meidän koulussamme. Kaikki ovat tyytyväisiä.