PALEFACE ja miehen uuden levyn herättämät tuntemukset.

Paleface - Helsinki-Shangri-La ilmestyy ensiviikon keskiviikkona 15.9.2010.

Levyä on tituleerattu mm."parhaaksi suomeksi räpätyksi levyksi koskaan". Hommaforumilla on ainakin jo päästy tarttumaan Daddy Palesin iskeviin lyriikoihin mutta täällä ei näytä pahemmin olevan vielä yleistä keskustelua levystä.

"-Mä yritän tällä suomilevyllä osoittaa, että hip hop on pohjimmiltaan kansanmusaa. Jos valtaosa räpistä on kerran sitä tuttua amerikanlainaa, miksei muukin etno-musa soveltuisi hip hopin lähtökohdaksi. Levyllä kuullaan etnisiä viboja Saharan desert bluesista supisuomalaiseen pelimannimusaan. Skänkin on jatkuttava! Halusin myös osoittaa, että suomiriimi ei olekaan niin kaukana Helismaan, Juicen tai vaikkapa Vexi Salmen teksteistä, Paleface kommentoi."

Levyllä kuullaan vierailijoina mm. Felix Zenger, Davo, Herra Ylppö, Wimme Saari, Hilja Grönfors, Tapani Rinne, Timo Lassy sekä Janna Hurmerinta.

Biisilistahan näyttää tältä:

1. HELSINKI SHANGRI-LA vier. Felix Zenger (tuot. Paleface - Joel Attila)
2. TALONOMISTAJA (tuot. Paleface - Joel Attila)
3. MERKIT (tuot. Fat Beat Sound System)
4. SAAPUU ELOKUUN YÖ vier. Hilja Grönfors (tuot. Paleface - Joel Attila)
5. SYNTYNY RELLESTÄÄ vier. Timo Lassy (tuot. Paleface - Joel Attila - Jouni Kari - Timo Lassy)
6. RIISTO RÄPPÄÄJÄ (tuot. X23 - Joel Attila)
7. LEIJONAKYPÄRÄT vier. Herra Ylppö (tuot. Paleface - Joel Attila)
8. KARAVAANI KULKEE vier. Terakaft (tuot. Terakaft - Paleface - Joel Attila)
9. SAMMUVA SOIHTU vier. Davo, Wimme Saari, Tapani Rinne (tuot. Paleface - Jouni Kari - Joel Attila)
10. KALPEAAKIN KALPEEMPAA vier. Janna Hurmerinta, Mika Mylläri (tuot. Paleface - Joel Attila)

Levyllä osansa saavat niin Suomen poliittinen järjestelmä, maahanmuuttopolitiikka, suomen osallisuus afganistanin sodassa jne jne. Täyttä asiaa ja lista on pitkä.

"Maamme maahanmuuttopolitiikka kusee omaan nilkkaan,
jos Timo Soinin traumat takaa äänestyksen vilkkaan.
Hura-huh-hah-hei!
Oikeistopopulistit:
Halme, Halla-Aho, Jörg Haider, Ku Klux Klan"

Lainaus albumin nimikkoraidasta joka löytyy videon kera täältä: http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/2248425

Lisää näytekappaleita levyltä:

http://www.youtube.com/watch?v=ihBkcLBSuEw

http://www.youtube.com/watch?v=u0qx9dYlIZk

http://www.youtube.com/watch?v=35ozPrXGAm8

http://www.youtube.com/watch?v=dm2r9NJie0c

Miehen vierailu Huomenta Suomessa: http://www.katsomo.fi/?progId=46457

Levyä voi ostaa muunmuassa: http://www.levykauppax.fi/artist/paleface/helsinki_shangri_la/211833/
2442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kannattaa aina tehdä populistista skeidaa. Juntit ( jotka luulevat olevansa kansainvälisiä) kyllä nielee koukun kohoineen. Tuon levyn sanoitukset ovat niin laskelmoituja, että hävettää. Jonkun kehari-kiljupunkkari-hampunviljelijän mielestä saattavat olla hyviäkin sanoituksia, mutta normaali-ihmisellä vahvin tunne levyn kuuntelemisen jälkeen on myötähäpeä. Miten kukaan yli kolmekymppinen voi kirjoittaa kuin viisitoistakesäinen, joka tietää kaikesta kaiken. Paleface voisi vaihtaa taiteilijanimensä Tupa-Uunoksi.

Äänestä

asiallinen tyyppi. Helsinki Shangri-A on tosi hyvä biisi. Pisteet palelle =) Toivottavasti vaan kukaan ulkomaalainen ei tulkitse sitä väärin rasistiseksi kun asiasisältö on päinvastainen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


PalefaceProtest kirjoitti:

Paleface - Helsinki-Shangri-La ilmestyy ensiviikon keskiviikkona 15.9.2010.

Levyä on tituleerattu mm."parhaaksi suomeksi räpätyksi levyksi koskaan". Hommaforumilla on ainakin jo päästy tarttumaan Daddy Palesin iskeviin lyriikoihin mutta täällä ei näytä pahemmin olevan vielä yleistä keskustelua levystä.

"-Mä yritän tällä suomilevyllä osoittaa, että hip hop on pohjimmiltaan kansanmusaa. Jos valtaosa räpistä on kerran sitä tuttua amerikanlainaa, miksei muukin etno-musa soveltuisi hip hopin lähtökohdaksi. Levyllä kuullaan etnisiä viboja Saharan desert bluesista supisuomalaiseen pelimannimusaan. Skänkin on jatkuttava! Halusin myös osoittaa, että suomiriimi ei olekaan niin kaukana Helismaan, Juicen tai vaikkapa Vexi Salmen teksteistä, Paleface kommentoi."

Levyllä kuullaan vierailijoina mm. Felix Zenger, Davo, Herra Ylppö, Wimme Saari, Hilja Grönfors, Tapani Rinne, Timo Lassy sekä Janna Hurmerinta.

Biisilistahan näyttää tältä:

1. HELSINKI SHANGRI-LA vier. Felix Zenger (tuot. Paleface - Joel Attila)
2. TALONOMISTAJA (tuot. Paleface - Joel Attila)
3. MERKIT (tuot. Fat Beat Sound System)
4. SAAPUU ELOKUUN YÖ vier. Hilja Grönfors (tuot. Paleface - Joel Attila)
5. SYNTYNY RELLESTÄÄ vier. Timo Lassy (tuot. Paleface - Joel Attila - Jouni Kari - Timo Lassy)
6. RIISTO RÄPPÄÄJÄ (tuot. X23 - Joel Attila)
7. LEIJONAKYPÄRÄT vier. Herra Ylppö (tuot. Paleface - Joel Attila)
8. KARAVAANI KULKEE vier. Terakaft (tuot. Terakaft - Paleface - Joel Attila)
9. SAMMUVA SOIHTU vier. Davo, Wimme Saari, Tapani Rinne (tuot. Paleface - Jouni Kari - Joel Attila)
10. KALPEAAKIN KALPEEMPAA vier. Janna Hurmerinta, Mika Mylläri (tuot. Paleface - Joel Attila)

Levyllä osansa saavat niin Suomen poliittinen järjestelmä, maahanmuuttopolitiikka, suomen osallisuus afganistanin sodassa jne jne. Täyttä asiaa ja lista on pitkä.

"Maamme maahanmuuttopolitiikka kusee omaan nilkkaan,
jos Timo Soinin traumat takaa äänestyksen vilkkaan.
Hura-huh-hah-hei!
Oikeistopopulistit:
Halme, Halla-Aho, Jörg Haider, Ku Klux Klan"

Lainaus albumin nimikkoraidasta joka löytyy videon kera täältä: http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/2248425

Lisää näytekappaleita levyltä:

http://www.youtube.com/watch?v=ihBkcLBSuEw

http://www.youtube.com/watch?v=u0qx9dYlIZk

http://www.youtube.com/watch?v=35ozPrXGAm8

http://www.youtube.com/watch?v=dm2r9NJie0c

Miehen vierailu Huomenta Suomessa: http://www.katsomo.fi/?progId=46457

Levyä voi ostaa muunmuassa: http://www.levykauppax.fi/artist/paleface/helsinki_shangri_la/211833/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu