Kuinka moni on huomannut parisuhteen ja elämän muuttuneen todella häiden jälkeen? ei niinkään parempaan suuntaavn vaan totaalisesti huonompaan.?
Meillä on näin käynyt. Toisia naisia, riehakasta elämää, nalkuttamista.... jne jne jne tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti. Paras kommmentti on ollut se, että kun kerron huolistani jotain toinen vain sanoo "ja mitähän minä sille asialle voin" ja keskustelu loppuu totaalisesti siihen.
Mistähän tälläinen muutos voi johtua?
Meillä on näin käynyt. Toisia naisia, riehakasta elämää, nalkuttamista.... jne jne jne tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti. Paras kommmentti on ollut se, että kun kerron huolistani jotain toinen vain sanoo "ja mitähän minä sille asialle voin" ja keskustelu loppuu totaalisesti siihen.
Mistähän tälläinen muutos voi johtua?
Vastaukset 61
Vanhimmat
Näin se menee mutta ei se mitään vanha lähtee....väärän valitsin
Aina, siis aina, häät ovat olleet merkittävä vedenjakaja parisuhteessa. Jokainen tietää sen.
Nyt avoliittojen aikaan ihmiset tuntuvat ihmettelevän sitä, että elämä ei oleellisesti yleensä muutu kivemmaksi kuin oli ennen häitä.
Mutta ajatelkaas nyt. Monet menevät naimisiin siinä vaiheessa, kun avioliiton omainen elämä jo on ehtinyt näyttää hurmosvaiheensa. Liitto solmitaan väärin perustein useimmiten, luulen. Väljähtynyttä liittoa luullaan parannettavan jollain papin aamenella.
Oliskos aika palailla vanhaan järjestykseen: seurustellaan ensin parisen vuotta, ollaan kihloissa noin vuosi, mennään naimisiin ja muutetaan yhteen asumaan?
Mikä on tärkein etu, minkä avoliitosta saa? Entä avioliitosta?
Kunhan kyselen.
No just, muutetaan yhteen asumaan 3 vuoden deittailun jälkeen ja sitten huomataan ettei yhteiselosta tulekaan mitään? Jos OIKEASTI haluaa vakavaan parisuhteeseen niin ei muuta kuin mahdollisimman nopeasti saman katon alle. Muuten ihmetellään jossain vaiheessa, miten ei tuntenutkaan toista ollenkaan... Sitoutumiskammoiset pelimiehet ja -naiset asuu eri osoitteissa!
kylki kyljessä avaamaan niitä silmiä vaan tarvitaan ne stressaavat häät että tajuaa tehneensä virheen ja omaa hölmöyttään (mukamas rakkaudesta) on mennyt sitoutumaan johonkin rasittavaan pallinaamaan joka ei kunnioita puolisoaan yhtään.
Etu on siinä että ei tartte tapella omaisuudesta eron tullessa koska omaisuus on sen kenen nimissä se on ja jos on yhteistä omaisuutta niin se menee puoliksi ja ei tartte perinnöistä jakaa kenellekkään mitään kun on avoliitossa. Itse avoliitossa 20vuotta ja yhdessa 21v ja kohta kihloissa 20v mutta ei ole tarvetta mennä naimisiin vaikka tytär jo 16v ja ei se avioliitto mitään muuta muuttaisi ja vain sen että toinen saisi leskeneläkkeen jos toinen kuolla kupsahtaa muutta ei sillä ole mitään merkitystä kun kumpikin käy töissä ja niin edelleen.
Tää on just se ongelma. Kakarat haluaa leikkiä kotia ja muutetaan viikon nettiseurustelun jälkeen yhteen ja sit itketään kun ei onnistu millään tämä elämä... :D voi jumalauta, että on tyhmiä teinejä maailma täynnä: "No just, muutetaan yhteen asumaan 3 vuoden deittailun jälkeen ja sitten huomataan ettei yhteiselosta tulekaan mitään? Jos OIKEASTI haluaa vakavaan parisuhteeseen niin ei muuta kuin mahdollisimman nopeasti saman katon alle"
Tutuilleni kävi niin että mies joutui onnettomuuteen ja makasi sairaalassa pitkän aikaa koomassa. Pitkäaikainen avovaimo oli sairaalan byrokratiassa vailla sananvaltaa ja hoidosta keskusteltiinkin miehen kaukana asuvan siskon kanssa. Avovaimo oli toki tyrmistynyt, mutta näinhän se menee.
Tämä toki kaukaa haettu esimerkki, mutta pistää miettimään miksei avioituisi, kun kerran siitä ei juuri vaivaakaan olisi, mutta tiukan paikan tullen saattaisi olla hyväkin ratkaisu.
3 viikkoa vihkimisen jälkeen mies halusi toisa naista, siitä kyllä sovittiin jo päivää ennen seremoniaa. Onni jatkuu edelleen kotona ja kylässä. Voihan sitä aina näytellä kotona vaimolle sitä ja tätä.
Noin pitkässä parisuhteessa ja nykyisen lainsäädännön vallitessa ihmettelen suuresti ihmisiä, jotka eivät mene naimisiin. Silkkaa itsekkyyttä ja piittaamattomuutta kumppanista. Perintöjärjestelyt ja mahdolliset erojutut, jos niiden takia valvoo öitä kylmä hiki otsalla, voi kirjata avioehtoon.
vittunaamaan
No se naimisiin meno tieten pilas kaiken! ;)))
Pakotit sen raukan tieten väkisin alttarille, nyt kostaa sitten.
Uskon varmasti hänelle noin käyneen. Itsellenikin kävi samoin. Yli kolme vuotta oltiin yhdessä ennen naimisiimenoa. Nyt vasta tajuan, että hälytysmerkkejä oli, en vain tajunnut niitä ennen naimisiinmenoa.
Nyt olemme eronneet, ei auttanut perheterapia, mies kieltäytyi keskustelemasta. Kaikki paska oli aina ja vain minun syytäni.
Ei ole muuttunut. Lähes samanlaista on elämä kuin ennenkin. Tai hieman paremmin menee. Olimme kauan yhdessä ennen avioliittoa, en tiedä olisiko sillä merkitystä. Vaikka voihan ihminen muuttua koska vaan...
Vaikea sanoa mistä tuo kaikki johtuu, tuskin pelkästää naimisiin menosta. Painostitko miestä naimisiin? Ja oliko kaikki kuitenkaan ihan hyvin ennen häitä?
tulee olo, ettei tarvitse enää yrittää miellyttää toista ja usein unohtuu sellainen käytös, mikä oli ennen naimisiin menoa. Kaikki on liian helpolla saatavissa ja siksi ei yritetä enää mitään suhteen eteen.
Sopiiko kysyä, että kauanko olitte yhdessä ennen kuin menitte naimisiin?
Minä ja sulhaseni ollaan oltu yhdessä yhdeksän vuotta ja molemmat ehtivät käydä vakavat parisuhteet läpi ennen toistemme löytämistä. Olen naimisiinmenoa ajatellut lähinnä siksi, että avoliitossa olemme elatusvelvollisia toisistamme, mutta mitään oikeuksia ei näytä olevan. Tulevia lapsia varten olisi myös mukava, jos olisi jotain perinteistä ja vanhanaikaista.
ja sitten sitä lähdetäänkin jo takatukka heiluen ja siinä ei papin aamenet auta.
Sano minun sanoneen. Siinä sulle perinteistä vanhanaikaista, ootte eläny vaan toisillenne ja tuijottanu pääasiassa omaa napaa kumpikin. Voi lapsi parkaa, jos teille syntyy.
Tuo on usein totta. Ja sitten on niitä, jotka ajattelee, että naimisiin meno muuttaa jotain. Suhteessa menee ehkä huonosti, mutta toivotaan, että häiden jälkeen onni kukoistaa. Sitten kun huomaa, että ei niin käynytkään luovutetaan. Sitten on vielä asia erikseen ne, jotka ovat jo pikkutytöstä haaveilleet prinsessahäistä. Naimisiin mennään vaikka väkisin, vaikka suhde oli alkanut vetään viimeisiään. Kaverini kaveri pettikin kihlattuaan, mutta naimisiin oli päästävä. Avioeroa haettiin sitten 6 kk päästä.
Minulla kävi päinvastoin. En odottanut muutosta tai suuria tunteita mutta kun n.2,5 vuoden seurustelun jälkeen mentiin naimisiin, se tuntui ihmeelliseltä ja ihanalta. Toinen sanoi koko kansan nähden että tahtoo rakastaa minua aina, elämänsä loppuun saakka. Häiden jälkeen tuntui että olisin ollut pikkutyttö jolla on uusi poikaystävä tai ns."leikkiaviomies". Olo muuttui turvallisemmaksi ja vapautuneemmaksi kun voitiin rauhassa jatkaa yhteiseloa pelkäämättä että toinen lähtee minnekään(veikka en pelännyt sitä ennen avioliittoakaan, mutta jokin ihana uudenlainen vakaus tuli vielä lisäksi taustalle).
Suosittelen kaikille naimisiinmenoa mutta täytyy olla yhteishenki, luottamus ym. perusjutut kunnossa. Tällaisia ongelmia papin aamen tuskin miksikään muuttaa.
No kuule, heti häiden jälkeen alkoi alamäki ja ennen toista hääpäivää tuli ero. toisella oli sitten ehtinyt olla jo 8 kk toinen nainen. Mies osoittautui narsistiksi, en vain älynnyt merkkejä aiemmin. Kaikki vika tietenkin löytyi minusta. Minu olisi pitäny hoitaa koti ja kaikki mahdollinen ja kun ei ollut kaikki aina tiptop, siitä löytyi syy "heittää" minut ja lapset pihalle. (tämä oli siis toine avioliitto) Oikeutus pettämisille, (tämä ei tietenkään ollut ainoa), valehteluille olin tietysti minä joka luulin olevani muita parempi ja aina oikeassa vaikka en ollutkaan... Kun en tehnyt sitä minkä toine oletti, olin siis pettymys kun en ollutkaan kodinhoitaja, ai niin, kävinhän minäkin töissä... sitä ei oteta lulkuun, että mies itse heitteli omat tavarat ympäri huushollia, mm likaiset sukat löytyivät usein olohuoneen pöydältä... Minun lapsenikin olivat kamalia... sietämättömiä suorastaan...
Neuvo, lue narsismista ja mieti sopivatko pirteet sinun mieheesi, jos sopivat, et voi asialle mitään. Hän ei parane eikä ymmärrä. Lähde ennen kuin on myöhäistä... Ja jos hänelle uhkaat lähteä, hän todennäköisesti ehtii ensin...
t kanssasisar joka nyt omillaan...
on vai mikä hitto siinä on kun tuntuu sille että kaikki suhteet kaatuu juuri ja vaan sen tänne kirjoittamattoman osapuolen NARSISMIIN??? Aika jännä tauti ja tarttuu kuin kulovalkea pärekattoon kuivalla kelillä. Entä jos kyse onkin vaan siitä, että psykiatrit sun muut henkisen tuen osoittajat ovat erosta toipuvien "auttamiseksi" keksineet moisen termin. Perinteisestihän ihmisen on mielekkäämpi syyttää omista virheistä kaikkia muita kuin itseään ja narsismi tuntuu tarjoavan oivan apuvälineen siihen. Peili vaan kätöseen ja syvä katse, sielä on se toinen narsisti. Ennenmuinoin ihmiset totesivat että ero tuli ja elo jatkui, nyt tarvitaan avuksi psykiatri sanomaan, että vika ei ole sinun vaan narsismin jotta elo voi jatkua. Aines lienee "hieman" pehmennyt, tai sitten se narsismi on jo kateuttakin yleisempi kansantauti. Vaarallista.
amen
ajattelevat lienevät nikkisi perusteella sairastuneet tautiisi, Hallelujah ja hard rockit päälle.
vaan loppuneet parisuhdetaidot omassa pelissä kesken ja narsismista sait lohtua pettyneen mielesi lepyttämiseen? Toimiva laite tuo narsismi silloin on, eihän sen ole väliä millä itseäsi parantelet kunhan kuntoudut.
totta turiset, taitaapa olla melekonen kansantauti, niin usein tuohon narsismiin täällä keskusteluissa törmää.
joo ois pitäny laittaa nikiksi "narsisti kai minäki" kun nimimerkillä oli kyllä tarkoitus viitata itteeni.
eli komppaan tuota aiempaa kirjoittajaa, joka puhuu ihan asiaa, en tarkoittanu että hän ois narsisti.
Samaa ihmettelen! Jokaikiseen ongelmaan tarjotaan tuota, että puolisosi on narsisti! Silloinkin vaikka kirjoittaja ei kovin paljon kerro puolisostaan ja ongelmistaan. Vaikka narsisteja ei ole ihan niin paljon mitä äkkiä näitä juttuja lukemalla luulisi...
Varmasti oikeitakin narsisteja on, mutta kotipsykologit "diagnosoi" ihmiset liian kevyesti, väärin perustein.
Kuule, minun entinen mieheni oli todellakin narsisti isolla N:llä! Ei ole mitään paskanjauhantaa. En väitä, etteikö joskus narsistiksi leimattaisi höllin perustein tai vain omaa mieltä kohentamaan, mutta omassa tapauksessani voin olla varma, että entinen mieheni oli kiistämättä narsisti. Jokaikinen piirre, jota narsismista luin, sopi mieheeni, eikä poikkeuksia ollut. Ensinnäkin niiden vuosien ajan kun tämän ihmisen kanssa olin, muutuin itse persoonaltani. Aikaisemmin olin vahva ja itsevarma. Pystyin heittelemään vitsejä asioista ja olemaan hauska ja ulospäin suuntautunut. Suhteen aikana minusta tuli sisällepäin kääntynyt hissukka, jolla ei saanut olla omia mielipiteitä ja inhosin itseäni. Minä olin kuulemma aina väärässä ja se joka teki väärin. Kerran kun olimme serkkuni tupareissa yhdessä ja siellä kuulemma joku mies oli katsellut minun perääni niin se oli minun vikani. Sitten kotona sain haukut ja käteni poikki siitä syystä. Jos mie petti lupauksensa tai hakkasi niin sekin oli minun vikani. Aina jos mies teki jotain väärää ja kun oli rauhoittunut kuului selitys näin: "Anteeksi kulta rakas. Minä teen näin koska pelkäsin menettäväni sinut KOSKA SINÄ.... En tee enää koskaan, koska rakastan sinua. Minä vaan en voi kontrolloida itseäni ja pimahdin ja minusta tuli sellainen KOSKA SINÄ......." ja joka kerta jotain paskaa. Jos syy, mitä hän käytti selittämään käytöstään, ei ollut minä, niin se oli se, että koska minulla on tämä sairaus.. Tämä ihminen sai minut tosiaan uskomaan että minä olin syypää kaikkeen ja että minä olen se paha koska minä saan sen käyttäytymään niin. Monta kertaa yritin lähteä, mutta heti kun tämä ihminen huomasi ettei väkivalta enää auta pitämään minua hänellä niin alkoi itkeminen. Itki ja uikkasi niin säälittävästi ja sanoi muuttuvansa. Pari kertaa erottiinkin ja niissä tapauksissa tämä mies itsekin halusi erota sillä halusi juosta baareissa/naisissa ja polttaa tupakkaa sekä juoda. Itse näistä asioista en välitä enkä toiseltakaan hyväksy. Siispä kun aikansa oli saanut tehdä noita asioita niin tuli taas itkemään että ota takasin. Valitti niin pitkään, että aina annoin periksi. olin siis itsekin tyhmä ja riippuvainen tästä ihmisestä. En kuitenkaan koskaan vaatinut häntä jättämään asioita tai muuttumaan. Sanoin vain että minä olen tällainen ja toivon että toinen on samankaltainen ja pitää samoista asioista, jos olet täysin erilainen niin lähde. Joka kerta sanoi että on muuttunut ja vastaa odotuksiani. Sitten olisikin joka kerta se Herra täydellinen jonkin aikaa kunnes taas alko väkivalta, alistaminen ja valehtelu. En usko, että koskaan tämä mies oikeasti rakasti minua. Olin narsistin pakkomielteen kohde, jonka hän oli valinnut ja näin ollen aina kulutti minut loppuun ja kun ei saanut enää minusta mitään irti niin erottiin. Sitten sama oravanpyörä jatkui aina uusiksi kerta toisensa jälkeen. Olinkin oiva kohde, sillä olin heikko ja inhosin itseäni. Narsistin antama huomio oli kuin huumetta minulle. Tämä ihminen osoitt myös osaavansa manipuloida ihmisiä oikein loistavasti, niin minua kuin poliisejakin. Tämä ihminen suostui jopa menemään terapeutille puhumaan kanssani kerran kun yritti saada minua takaisin. Näissä tilanteissa narsisti siis tekee mitä vain, antaa vaikka kuun taivaalta, jotta saa toisen takaisin riippuvaiseksi itsestään. Jonkin ajan jälkeen terapeutun diagnoosi olikin: Narsisti, tunne-elämän epävakaus ja joku helvetin psykoosi.
tauota hyvä ihminen, tauota.. ei tollasta paatosta kukaan jaksa -edes narsisiti...
ihan itse valinnut puolisoasi? Turha sitä on omien virhevalintojensa tuskasta muita syyttää jos ei itsellä ole kykyä ongelmiaan ratkoa. Saattoihan se miehesi olla sairas luonteeltaan, mutta eihän se pakolla sinua siinä symbioosissanne pitänyt, aivan narsistista porua.
narsistin ote uhriin on jotain muuta. se kuulostaa niiiiin helpolta, mikset lähtenyt... niimpä... kun toinen on ensin pistänyt kuvan itsestä nurinkurin. et ole yhtään mitään, et minkään arvoinen, tarvitset minua, minä teen sinusta hyvän ja täydellisen, ilman minua et ole mitään... narsistipa onkin aika kettu, nämä asiat ei tapahdu yhtäkkiä vaan muutos tapahtuu pitkällä aikavälillä. vielä kun uhrillä on heikko itsetunto tai esim. nuori, se on menoa sitte! en ole tuo edellinen kirjoittaja... mutta minä en ollut ennemmin seurustellut kenenkään kanssa, eikä siis ollut kokemusta parisuhteesta jne.
aluksi toinen oli mitä hurmaavin ja ihanin ja otti huomioon jne. huomasin silloin jo hänen vahvan itsetuntonsa, mutta en pitänyt sitä mitenkään huolestuttavana, päinvastoin... muita merkkejä en vain huomannut silloin. en huomannut koko tilanteen vakavuutta ennenkuin erosimme. mies ei siihen olisi suostunut millään. vain lähdin, kun hän ei ollut kotona. yhteiseloa takana 10v ja lapsi... hänellä lukuisia pettämisiä ja lopulta sivusuhde. minä itkin yksin uudessa asunnossa ja olin varma, etten pärjää. pakko oli lähteä kun miehellä oli toinen nainen ja ei suostunut sitäkään jättämään... tajusin sitten jonkun ajan kuluttua, että minähän pärjään. olen onnellinen ja itsenäinen. kuin verho olisi vedetty pois ikkunan edestä ja aurinko paistoi...ensimmäistä kertaa 10 vuoteen! näin maailman ihan eri silmin. nyt olen ollut uudessa suhteessa 5 vuotta ja olen maailman onnellisin nainen, ihan varmasti! vierelläni on kumppani, jonka kanssa olen tasa-arvoinen ja hän rakastaa minua, ihan oikeasti rakastaa, eikä vain omien itsekkäiden tarpeidensa takia pidä vierellä... mieheni kertoo myös olevansa onnellinen kanssani ja olen ihan varmasti mukava kumppani, sopuisa ja rakastava. kotimme on siisti ja kaunis, vietämme täällä paljon aikaa yhdessä. ja vielä ex-miehestä...hänellä ei mene niinkään hyvin. samaa soppaa keittävät nykyisen kanssa. ainut vain, että nykyinen on aika temperamenttinen luonteeltaan, olenkin miettinyt, milloin tappavat toisensa... vaikka exäni olikin jollain tapaa sairas mieleltään, en silti toivo hänelle mitään pahaa. en ole katkerakaan, oli meillä hyviäkin hetkiä! ja ihania appivanhempia on aina joskus ikävä. toivon että ex saisi asiansa kuntoon, mutta en usko että se on mahdollista. ikävä kyllä.
Taas yks reppana nainen yrittää olla niin pe...en fiksu kun on ite ajanut omat asiansa huonoon jamaan. Nykyään on muotia haukkua miehiä narsistiksi aivan kuin politiikkoa populistiksi jos on eri mieltä.
Voi P...E! ei ihme että meillä on hirvee määrä yksinhuoltajia ja erojen myötä myös suuri ongelma lasten kasvatuksessa josta sitten juontaa monet muutkin ongelmat.
S...an kukkahattu sosiaali tädit minkä karhun palveluksen olette tehneetkään suomen kansalle!
Itse huomasin, ja monien tuttujenkin kohdalla että ensimmäinen vuosi häiden jälkeen on todella vaikea! Juurikin riitoja enemmän ja ilmapiiri tosi kireä ym.ym. ja tekisi mieli käskeä toisen painua, haluaisi mennä ja olla omissa oloissa... Monethan eroavat monesti ekan avioliittovuoden jälkeen.
Mielestäni vaikkakin avioliitto onkin ihana asia, kaksi rakastunutta sitoutuu toisiinsa niin on se myös tavallaan yksi kriisikin elämässä :D ei ehkä tietoisesti mutta alitajunnassa ja siksipä niitä riitoja ym. riehakkuutta saattaa tullakin, iskee varmaankin jonkinlainen pakokauhu että tässäkö tämä nyt on, ei enään vapaa menemään ym. ja on "sidottu" toiseen kiinni, enään ei olekaan niin helppoa vaan lähteä kuin jos olisi avopari. Korjaan tuota ylempänä olevaa tekstiäni että onhan siis sitä tietenkin vielä vapaus menemään mutta ei samankaltainen kuin ennen. Kauhean vaikea nyt jotenkin selittää mitä minä haen tällä :D mutta niin.. toivottavazti jotakin tolkkua saa.
Olisiko sinulle sitten todella ollut helppoa (henkisesti) lähteä suhteesta kun olitte avoliitossa? Entä tunteet toista kohtaan ym.? Kauhistuttaa ajatus, että puolisoni olisi kanssani vain kun meni kanssani naimisiin. Itse olin avopuolisoni kanssa vuosia ja ero ei olisi ollut helppo avossakaan. Tietysti avioliitto sitoo vielä enemmän, mutta ei mitenkään hirmuisen mullistavaa muutosta tullut. Mitä tuo "vapaa menemään" tarkoittaa?
Meillä avioliitto ei muuttanut käytännössä elämää lainkaan. Uskollisia ollaan niin kuin ennenkin, omia menoja saa olla niin kuin ennenkin jne. Ihmisillä on tietysti erilaiset ajatukset avoliitosta ja avioliitosta.
Ei tietenkään se ole helppoa lähteä mistään suhteesta oli liitossa tai ei, tai riippuhan sekin tietenkin suhteesta ja kuten sanoinkin tuossa niin jotenkin kauhean vaikea selittää ja laittaa se tähän näin tekstiksi että mitä tarkoitan. Täällä kun ei oikein kannattas mitään kommentoida kun takerrutaan niin monenlaiseen asiaan, pieniinkin. Tai sitten tulee väärä kuva.
Mitä varten ottaa koko lehmä, jos maitoa saa lasissakin?
mitä varten ottaa yksi sonni ristikseen,riittäähän niitä laitumella,ja saattaapi löytyä parempikin. ;)
niin, että jos mies ei kosi viiden yhteisen vuoden jälkeen niin ei sitten ikinä?
Taidan odottaa ihan turhaan, jos kerran pitää "heti" mennä naimisiin. Vai olenko sittenkin se sitoutumiskammoinen, kun seukattiin 2vuotta, jonka jälkeen muutto yhteen ja nyt seitsemäs vuosi yhdessä eikä olla edes KIHLOISSA.
Noh en ole puhunut koko asiasta, en ole pyytänyt tai pakottanut..kait sitä olisi pitänyt niin olisi sitten ehtinyt jo erotakkin :)
MIEHET vastatkaa"Pitääkö kihlautua heti ja mennä naimisiin jo 3 vuoden jälkeen vai voiko olla yhdessä vuosia ja sitten vasta avioitua?"
Avioliitto on paskaa. Naimisiin mennään useamman vuoden seurustelun jälkeen, kun tunteet on jo jonkun verran hiipuneet. Ihmiset ei nykyään jaksa tulla yhtään vastaan, ja häiden jälkeen molemmat alkaa plösöhtämään kohti keski-ikää. Miehet lopettaa kaiken viettelyn ja naiset kaiken kiinnostavana olemisen. Sanokaa ei avioliitolle!!
Avioliitto on menettänyt merkityksensä niistä ajoista, kun esimerkiksi isovanhempamme ja vanhempamme menivät naimisiin. Nykyään kuvitellaan, että se yhteiselo jotenkin muuttuu ihanammaksi kun ollaan aviossa. Eikä naimisiin menoa enään oteta niin tosissaan. Erotaan liian helpoin perustein. Ja tosiasia on, että kuvitellaan, että nyt tämä on pysyvä olotila. Molemmat osapuolet usein lopettavat suhteeseen panostamisen, miehet plösähtävät sohvaperunoiksi, naiset rupsahtavat eivätkä viitsi katsoa peiliin. Olen usein seurannut aviopareja, usein naisia: he lopettavat itsestään ja ulkonäöstään huolehtimisen. Se pitäisi tehdä myös itsensä vuoksi. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi 24h olla täydessä tällingissä. Ei se mieskään varmaan pistäisi pahaksensa katsella kotona nättiä vaimoa. Eikä niin helposti lähtisi vieraisiin. Mutta sama pätee myös miehiin ja huolehtia itsestään toisen osapuolen ja itsensä vuoksi. Olen itse ollut 13v avoliitossa, joka loppui omasta päätöksestäni, mutta joka on verrattavissa avioliittoon. Ja jos menen joskus naimisiin, menen pelkästään rakkaudesta. Nykyään ollaan elämän aikana muutamassakin suhteessa ja usein monet panostavat vasta myöhempiin suhteisiin muistaen edellisissä tekemänsä virheet. Ja usein ihmisten silmät aukeavat iän myötä ja osataan arvostaa pysyvää parisuhdetta.
Eli ei voi sanoa, että avioliitto on paskaa. Ei siihen kukaan pakota menemään ja siitä tulee juuri sellainen kuin siitä itse tekee.
välittää ulkonäöstä 99% ajasta, niin sitä positiivisempi yllätys se on sitten, kun jaksaa laittautua.
Eli jos suurimman osan ajasta hiihtelee tuulipuvussa ilman meikkiä ja tukka sekaisin, niin kumppani tuskin
tunnistaa sitten kun viitsii laittautua. Oscar Wildea lainatakseni ei ole kuin rumia ja maalattuja naisia ja
toinen versio tästä kuuluu, että on vain rumia naisia tai liian vähän viinaa. Elämässä on onneksi niin paljon muutakin kuin peilin edessä keikkuminen, että ei sitä oikein koko ajan jaksa olla edustava (jos ei tarvitse). Mutta jos joku jaksaa, niin se on ihan hieno juttu.
Isovanhempien/vanhempien naimisiin mennessä elämä varmasti muuttuikin aika paljon. Jos ei esim. asuttu ennen yhdessäkään vaan vasta avioitumisen jälkeen. Eroaminen oli myös yleisesti paheksuttavaa. Ja naisten irtosuhteet, pettäminen ja ryyppääminen. Sitä oltiin yhdessä vaikka ei mennyt enää niin hyvin. Tehtiinkö kuitenkaan välttämättä aina sen enempää suhteen eteen?
Kyllä sitä pitkässä avoliitossakin näyttäs monet lopettavan itsestään ja ulkonäöstään ja suhteestaan huolehtimisen.
"Toisia naisia, riehakasta elämää, nalkuttamista.... jne jne jne tätä listaa voisi jatkaa loputtomasti. Paras kommmentti on ollut se, että kun kerron huolistani jotain toinen vain sanoo "ja mitähän minä sille asialle voin" ja keskustelu loppuu totaalisesti siihen."
Nainen on mennyt valitsemaan väärän miehen. Oheisen jutun mies ei välitä rakkastaan. Tuollainen suhde ei toimi pitemmän päälle. Ei ole elämisen arvoista naisen kannalta katsottuna. Elämä on kuitenkin lyhyt.
....alkaa tuntuun että kannattaako edes naimisiin mennäkkään . Eikös siellä papin edessä luvata rakastaa puolisoaan kuolemaan asti . Siis suurin osa ihmisistä rikkoo tämän lupauksen . Itse olen vielä sinkku ja taidan siksi jäädäkkin .
miten ulkonäöstä huolehtiminen vaikuttaa suhteen toimivuuteen.
Jos on 20 vuotta oltu yhdessä, niin oikeesti ei toisen ulkonäkö voi olla millään se juttu,
millä se liitto pysyy kasassa. Sitäpaitsi mun mielestä ihmisten pitäis kelvata suhteessa
ihan omana itsenään eikä minään mallinukkena. Sitä varten voi mun mielestä miehet
hankkia sitten pumpattavan barbaran, jos ei muka vaimo kelpaa. Ja sanoisin, että kyllä
vaan monelle suomalaiselle miehelle se oma vaimo kelpaa ilman mitään pynttäyksiä. Mun
mielestä ulkonäöstä on tullut liian tärkeä juttu median ja kaiken turhan muodin ympärillä.
Nuoret tytöt lukee jotain mallilehtiä ja sairastaa jotain anoreksiaa ja bulimiaa sen takia,
että ulkonäkö pitäisi täyttää tietyt kriteerit. Sen sijaan näille tytöille pitäisi opetettaa,
että miesten pitää rakastaa ja kunnioittaa heitä juuri sellaisina kuin he ovat (ja että se
riittää). Tai muuten se mies ei ole heidän rakkautensa arvoinen. Ja tutkitusti moni mies
pitää malleja esim. liian laihoina ja toivovat kumppaniltaan (miten sen nyt kauniisti ilmaisisi)
pyöreämpää ulosantia.
Joka tapauksessa voin rehellisesti sanoa, että ulkonäkö ei ole koskaan ollut mun juttu (ei
tarkoita sitä, etten yhtään siitä välittäisi) ja ei se toisaalta ole ollut ongelma. Mutta kuten
sanottu ulkonäöstään voi mun puolesta huolehtia vaikka kuinka paljon, jos kiinnostusta riittää.
Mutta sillä nyt on turha määritellä mitään suhteen toimivuutta, koska kyllä niitä on paljon
onnellisia ja lihavia tuulipukupareja.
sä homo niin kuin Wilde?
Joillekkin ihmisille naimisiin meneminen on tavoite jonka saavutettuaan laitetaan merkki kalenteriin (tee nämä elämäsi aikana) ja keskitytään muihin samaan listaan kuuluviin tavoitteisiin.
Joillekkin naimisiin meneminen on taas merkitsee "saalistamisen" loppumista ja voittopokaalihan tuli jo avioliiton myötä joten sillä sektorilla pidemmälle ei voi päästä ... joten otetaan lungististi ja ruvetaan relaamaan, kyllä se siippa siellä kotona pysyy vartoomassa.
Joillekkin avioliitto on harrastus (nukkekoti-syndrooma), avioliitto-treenejä ja koti-treenejä vedetään päivästä toiseen. Vissiin nämä tapaukset viettäneet runsaasti aikaa barbie-nukkea pukien ja nukkekotia viritellen ... aikuisena sitä samaa pyritään tekemään livenä.
Motiiveja naimisiinmenolle on monia ja ihmiskuuppa on mysteereitä täynnä, yllättäviäkin.
Meitä on moneen junaan ja osa jää parkkiin pasilan asemalle ikuisesti junaa odotellen, onneksi on tervejärkisiäkin tässä maassa ja allekirjoittaneen onni on yleensä näiden kanssa aikaansa viettää.
Me olimme olleet mieheni kanssa yhdessä n. 7 vuotta, ennen kuin mentiin naimisiin.
Kaikenlaista iloa ja surua koettu niinä vuosina, selvitty, rakastettu toisiamme. Ja vieläkin rakastetaan.
Naimisiin mentiin, koska itse olen "perinteinen" nainen ja koska päätimme alkaa perustamaan perhettä. Avioliitto on tulevaisuudessa turva myös lapsille ja tottakai aviopuolisoillekin.
En tiedä oko meillä mieheni kanssa käynyt vain hyvä tuuri vai olemmeko löytäneet sen punaisen langan parisuhteessa, joka saa sen kestämään. Naimisiinmeno ei ole kuitenkaan muuttanut suhdettamme millään lailla, paitsi ehkä hieman vielä läheisemmäksi :)
Me olemme alusta asti päättäneet että loppuelämämme ollaan yhdessä, ongelmat selvitetään kun niitä tulee(ja ainahan niitä tulee)ja elämä jatkuu taas :)
Tutulta kuulostaa. Olimme seurustelleet vuoden kun vauva ilmoitti tulostaan. Olin kolmannella kuulla raskaana kun menimme naimisiin.
Häiden jälkeen muutimme yhteiseen kotiin mutta kas, mies ei ollut tyytyväinen taloudenpitooni, olin rakauspahoinvoiva (kolme kuukautta yhteen soittoon) enkä pystynyt hoitamaan tiskiä pyykkiä, vaippoja, jne. jne. Oksensin kunnes jouduin tippaan TKseen. Mies käski syödä ja juoda että pahoinvointi loppuisi. Samoin Anoppi. Niin kuin se sillä paranisi. Sama rumba toisen lapsen kanssa.
Meilä ei myöskään kannata huolista kertoa koska mies ei osaa tukea. Luulee että on hänen syy kaikki. Henkistä tukea saan suvultani ja kavereilta. Muuten en kestäisi. Minä en itse ole nalkuttajatyyppiä, olen enemmänkin alistuja, mutta yritän päästä siitä roolista eroon...
Ei tarvitse olla edes naimisissa kun tulee pian huomatuksi naiset pettävän, valehtelevan ja tekevän mitä ihmeellisempiä, moraalittomia asioita. Nämä naisressukat tekevät tätä systemaattisesti täyttääkseen kaikki heidän omat naristiset tarpeensa. Alku voi näyttää hyvältä mutta hijalleen alkaa tulemaan asioita jotka saavat teidät miettimään naisen todellisia arvoja. Ehkä ette edes tiedä tai huomaa mitä he selkänne takana suunnittelevat, juonivat, tekevät ja puhuvat.
Muutamalle kaverille on käynyt huonosti kun ovat tutustuneet väärään naiseen. Älkää myöskään antako minkään uskonto, lapsi tai muun höpötyksen hämätä teitä.
Olkaan miehet varuillanne. Huijarinaisia on paljon liikeellä josta kuuluun vähän väliä.
Nimimerkki
- Yksi uhri joka menetti huijarinaisen vuoksi kaiken -
Lehmä ei tarvitse sonnia elättäjäksi, toisin oli sinun laitasi.
No en tiedä, ei tuollaista muutosta ole meillä ollut. Mutta pidä nyt ainakin siitä ainokaisestasi, eli terveydestäsi huoli. Joten jos miehesi todella käy muiden naisten sängyissä, niin älä anna hänen naida sinua ainakaan paljaalla. Saat hältä varmasti kivoja tuliaisia pöpöjen muodossa. Vähintään virtsarakon tulehduksen ja papilloomaviruksen. Joku anaerobinen bakteeri se vasta kiva olisi (aiheuttaa sen kuuluisan sillin hajun). Naisen elimet eivät kestä jatkuvaa bakteerivaihtoa jos mies käy vieraissa ja nai sen jälkeen omaansa.
Ai että avioliitto muuttuu häiden jälkeen . . . eihän se niin mene, koko elämä on yhtä purppuraista silmiintuijottelua ja sylikkäin istumista, kerrotaan kaikki, ihan kaikki asiat, vaikka menisi koko yö. Voi kun on vielä paljon opittavaa . . . . ennen kuin on edes jokunen pätkä yhteistä taivalta.
Mulle kävi kihlauksen kanssa noin, mutta... Kun minä muutuin kihlauksen jälkeen rennommaksi ja vapautuneemmaksi: oli helpompi olla, luotin, että nyt ollaan tosissaan ja molemmat hoitaa oman osansa, halusin tehdä toisen onnelliseksi ja näin, toinen muuttuikin kitiseväksi ja tarvitsevaksi pikkulapseksi, jolle vaan mikään ei riittänyt. Ja kun minun mielestäni sitoumus antoi jotenkin sen, että toisen eteen halusi tehdä vielä enemmän, koska tässähän ollaan aina yhdessä, niin voidaan olla onnellisia, toiselle se merkitsikin sitä, että nyt ei tarvitse tehdä enää mitään. Ja voi vaatia, koska mehän ollaan kihloissa.
No, hommahan toimi siihen saakka, kunnes mä vaan väsyin, ei kukaan jaksa olla toisen huvipuisto, äiti, huoltaja, isä, ikuinen antaja, asioitten hoitaja, ja sitten vielä toinen ei anna pätkääkään enää omaa vapautta, vaan... No, on roikkuva ja tarvitseva lapsi. Sitä se oli.
Ja siihen se loppui. Olin todella paskana ja rikki ja petetty, vaikka minä jätin. Minä ehkä jätin, mutta hän petti kaikki lupauksensa ja liittomme. Joten ei voi mitään, onneksi ei ehditty naimisiin, olisi ollut kauheaa. Mä otan noi sitoumukset sen verran vakavasti. Ensi kerralla kyllä en todellakaan muuta yhteen niin nopeasti enkä mene kihloihinkaan, vaikka miten tuntuis oikealta eikä koskaan ois tuntunu tältä ja ois ihanampaa kuin koskaan... No, sitä aikaa tuskin tulee, koska nyt tuntuu vieläkin, että se oli ja se meni.
No, kattellaan, onhan tässä aikaa. Mutta veikkaisin että se johtuu just siitä, että toinen pitää sitä sitouttamisena ja toinen ottaa sen sitoumuksena. Toinen lupaa itse ja toinen vaan sitoo itseensä. Asennevamma.
Teennäisesti tehdyt lupaukset, jotka perustuvat jonkin omistamiseen, tässä tapauksessa ihmisen, ovat tuomittuja epäonnistumaan. Aluksi saattaa tuntua, että "Ihanaa, lupaudun tuolle loppuelämäkseni ja elämme onnellisesti aina kuolemaan asti.", mutta pääasiassa taitaa aina käydä niin, että huomaa liikaa niitä negaatioita, kyllästyy siihen samankaltaiseen arkeen, joka ei muutu kahden vuoden yhteiselon jälkeen mihinkään. Kaoottisimmilleen mennään siinä kohdassa, kun jo pielessä olevaa tarinaa yritetään pelastaa tekemällä lapsi. Rääkyvä kersa on vaan mukava lisämauste tämän homman lopettamisen kannalta. Lopettaminen hyvällä omallatunnolla muuttuu mahdottomaksi...
Mihin itse uskon:
Uskon vakaasti siihen, että parhaimmat ja kestävimmät suhteet saavutetaan pitkällä ystävyydellä, pyyteettömyydellä ja kärsivällisyydellä. Toisen kompastumiset hyväksytään, annetaan liikkumavapautta ja ymmärrystä, eikä yritetä omistaa. Ihminen ei ole Ikiavioinen, kuten joutsenet. Ihminen on nisäkäs karhun tapaan. Eihän se uroskarhukaan poikasistaan huolehdi. Jotkin ihmisapinat taas elävät ns. kommuunissa (En muista lajia, mutta jos jollekkin siitä kriisi tulee, niin kaivan sen jostain.) ja paneksivat toinen toisiaan, jolloin myös kaikki osallistuvat pentujen kasvattamiseen.
Uskon pitkälti kahden ihmisen sielunkumppanuuden kehittymiseen yllä kuvatuin keinoin, ja tähän kumppanuuteen ei tarvita mitään sormuksia, allekirjoituksia tai sopimuksia. Siihen riittää henkinen yhteys ja tieto siitä, että homma toimii. Yleinen ongelma lienee se, etteivät ihmiset malta odottaa tällaisen ihmisen ilmaantumista (Nekun luultavasti tapahtuvat ennakoimatta), eivätkä mieti elämäänsä muuten, kuin sen kaavan mukaan, miten se "Pitäisi" toteuttaa muiden mielestä ja lisäksi vielä sopivat suunnilleen tarkat ajat yhteenmuutolle, kihloille, avioliitolle ja lapsille. Luulen, että nämä ovat hyviä pointteja ja syitä siihen, miksi nämä "parisuhteet" eivät toimi.
Ja, nyt varmasti joku "vanhempi" ja "kokeneempi" menee katsomaan profiiliani ja toteaa kovaan mustavalkoiseen ääneen: "Toi on vasta 20 vuotias, ei sillä ole mitään elämänkokemusta!" En yleistä, mutta aivan varmana joku tekee sen. Sanon siis ennalta kaksi asiaa: Elämäni on tähän saakka ollut moninverroin opettava kokemus jo ihan lapsuudesta alkaen. Myöskin toukokuussa päättyi lähes kolmen vuoden suhde, jossa oltiin kihlaukseen saakka päästy. Kihloissa oltiin peräti 2 vuoden ajan. Eli on kokemusta parisuhteesta ihan riittävästi, jotta voin kirjoittaa tuon yllä olevan. Ja se toinen asia, tuo ylläoleva on VAIN minun MIELIPITEENI, joten en myöskään väitä sitä todeksi. Uskon kuitenkin itse siihen. ^^
Muistakaa myös, että parisuhteeseen pätee samat säännöt, kuin mihin tahansa juttuun, missä on kiellettyjä asioita: Kaikki kielletty on kivaa ja kiehtovaa.
Hyvää yötä ^^
tiettyjä asioita, jotka vaikuttavat avioliiton onnistumiseen.
Pitää olla pitkäjänteisyyttä, kykyä katsoa asioita myös toisen kannalta ja
pitää olla kykyä antaa anteeksi ja päästä eteenpäin.
Siinä vaiheessa kun avioliitto tai mikä tahansa liitto menee kumppanin syyttelyksi,
niin on joka tapauksessa pakko joko erota tai päästä asioista yli.
Mitä tahansa erehdyksiä tms. ei voi vuosikausia 'kostaa' liitossa ja sen varjolla käyttäytyä
niin kuin huvittaa. Pitkässä liitossa on todennäköistä, että kaikki ei ole ruusuilla tanssia ja
tulee vaikeuksia, erimielisyyksiä jne. En voi käsittää niitä, jotka vielä monta vuotta suhteen
jälkeen kokee tarvetta mustamaalata entistä kumppaniaan.
Toinen asia on, että toiset varmaan sopii yhteen paremmin kuin toiset.
Jos esim. kumppanin kanssa ainoa yhteinen harrastus on baareissa tai bileissä
kännääminen, niin ei kai ole ihme, jos sellaisesta pois haluaa. Pitää olla yhteisiä
harrastuksia ja toisaalta myös omia harrastuksia ja omaa elämää sopivassa
mittakaavassa. Toisen menemisiin ja harrastuksiin puuttuminen silloin kun ei itse
ole niistä kiinnostunut, ei ole asiallista vaan pikemminkin kontrolloinnin tarvetta.
Kolmas asia on perheen perustamiseen liittyvät kysymykset. Jos toinen haluaa perhettä
ja toinen ei, niin minusta suhteen jatkaminen on liikaa vaadittu. Itse olisin katkeroitunut
loppuiäkseni, jos olisin uhrannut lastensaannin parisuhteen takia. Minusta on myös typerää
roikottaa kumppania parisuhteessa lupailemalla, että lapsia hankitaan jos olet sellainen tai
tällainen. Tarkoitus on syyllistää kumppania lapsettomuudesta, vaikka tosiasiassa itsellä
ei ole pienintäkään halua tai aikomusta hankkia lapsia.
Neljäs asia on rikkonainen perhe versus ehjä perhe. Lapsen side molempiin vanhempiin on
voimakas ja ulkopuolinen voi olla lapsille hyvä roolimalli, vaikka ei olisi biologinen vanhempi.
Lapset ovat kuitenkin elävä esimerkki kumppanin menneisyydestä ja lisäksi lapset joutuvat
heittosäkeiksi kahden vanhemman väliin. Jos uusioperheessä syntyy omia lapsia, niin tällöin
lapset joutuvat väkisinkin eriarvoiseen asemaan suhteessa tähän uuteen kumppaniin. Tässä
tilanteessa uutta kumppania alkaa helposti ärsyttämään lapset entisestä liitosta, koska tätä
biologista vanhemmuutta ja sitä sidettä ei kykene tuntemaan 'vieraita' lapsia kohtaan.
Rikkonaisessa perheessä tulee monta kysymystä ja ongelmaa vastaan pitkällä aikavälillä.
Minusta avioliitto ei sinänsä muuta parisuhdetta mihinkään. Jokainen tietää, että
pitkä suhde tai liitto on myös tahdon asia, eikä pelkästään tunnetila. Niin kauan kun
töitä tehdään sen onnistumiseen ja kumppani hyväksytään virheineen (kaikkea ei tarvitse
tietenkään hyväksyä), niin liitolla on mahdollisuus onnistua.
sitä "vehettä" tarpeeksi usein ja hyvin kans, niin ei tartte vieraissa laukata
... ja lopeta nalkutus! asiat jotka häiritsee sinua niin korjaa ne ... ongelma ratkaistu
itse seurustelin 2kk, kihloissa oltiin 5 kk ja sitten naimisiin. Yhteen muutettiin vasta häiden jälkeen. Nyt ollaan oltu naimisissa yli 20 vuotta. Oikea järjestys!!!!!!
Jos naimisiin on menty vain siksi että on esim. hankittu yhteinen asunto, ennuste on varmaan huono. Onko sittenkään tunnettu toista tarpeeksi hyvin? Ei kaikki miehet kykene uskolliseen parisuhteeseen vaan ne pokamies päivät vetää liikkeelle, koti tonttu ei useasti ymmärrä sitä.
Meillä muuttui elämä häiden jälkeen kanssa. Mies oli peräti 3-5pv aivan rakastunut ja hehkutti kuinka onnellinen hän on.
Sitten hän muuttui, meillä ei ole seksiä ollenkaan. Hänen mielestään en tee aloitetta, vaikka minä olen se kuka sen tekee jos meillä on seksiä. Äskenkin yritin, hän sanoi, "että ei nyt, on liian kuuma ja sä et ees yritä" Ja tokas perään todella törkeeseen äänensävyyn, jos nyt noin paljo haluut nii ota sit suihin. TÖRKEETÄ!
Teen meillä kaikki kotityöt ja ruuan.
Nyt ymmärrän sen miksi kaikki sanovat seksin kuolevan avioliitossa. Näidne parien mielestä Ei tartte enää yrittää eikä panostaa suhteeseen, ku ollaan jo laillisesti yhdessä. ÄLytöntä, juuri nythän sitä pitäöisi panostaa ja opetella uusia asioita ja harrastaa kaikkea kivaa.
Tokaisi miehini myös, että jos en ala miellyttää häntä hän menee vieraisiin. Taidanpa ottaa ja lähteä tästä jos käytös ei muutu...
Oon niin kade kaikille kellä on hyvä ja rakastva suhde kaikinpuolin. En muista milloin olisin saanut seksiä, jossa olisin itse voinut nauttia. Tyydytän aina mieheni, mutta hän ei minua enää... :(
Eijjjjumalavita! Ompas sulla sovinisti mies. Sori. Mutta tuollaiset kommentit ja käytös rupes korpee muakin. Ketään ei kohdella noin. Toisen kanssa mennään naimisiin rakkaudesta ja rakkaus tulee näkyä suhteessa. Eipä kukaan täydellinen ole, mutta miehesi ei näytä arvostavan sinua.
JOspa näyttäisit miehelle missä kaappi seisoo. Älä anna miehen alistaa sinua. perkkile soikoon, rakasta itseäsi ja vaadi kumppanilta sitä mitä ansaitset. Muuten haistat sille toopelle pitkät!