Tänään klo:10.00 alkaen yle ykkösessä

Presidentti paikalla, Ahtisaari paikalla, Koivisto paikalla mutta ei ortodoksisen kirkon arkkipiispa.
Historiallinen hetki, nainen vihitään piispaksi.
8218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Oletko varma ettei ollut? Jos oli, niin hän on tosirohkea!

Äänestä

Mitä ihmettä arkkipiispa tekisi jonkun lahkon tilaisuudessa?

Arkkipiispalla on tärkeämpääkin tekemistä kuin juosta jokaisessa kissan ristiäisessä.

Hetki voi teille luterilaisille olla historiallinen, mutta meitä ortodokseille ei teidän asianne kuulu millään muotoa.

Äänestä
  • Arkkipiispa on ollut Helsingin Uspenskin katedraalissa toimittamassa palvelusta yhdessä Jerusalemin patriarkan kanssa. Ambro ei pitänyt tällaista tapahtumaa tärkeänä. Eihän siellä ole edes TV-kameroita.

    Äänestä

  • Kadilo kirjoitti:

    Arkkipiispa on ollut Helsingin Uspenskin katedraalissa toimittamassa palvelusta yhdessä Jerusalemin patriarkan kanssa. Ambro ei pitänyt tällaista tapahtumaa tärkeänä. Eihän siellä ole edes TV-kameroita.

    Kysymys ei ole teevee kameroista vaan läsnäolosta paikalla joka vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan yhteiskunnan arvoasetelmaan sekä suhtautumisesta kirkkoihin.

    Äänestä

  • Nimenomaan kaikissa kissanristiäisissä Makkonen juoksee. Sitä paitsi yrittää kateudessaan kampittaa Helsingin hiippakuntaa minkä ennättää, onhan tämä nähty ja koettu jo vuosia. Luultavasti on vain tyytyväinen, kun katedraalin isäntä ei ole paikalla, ehkäpä on esittänyt toivomuksensakin tästä. Voisi ihmetellä sitäkin, mitä varten hän täällä vieraassa hiippakunnassa touhuaa, kun on kerran isännöinyt patriarkkaa jo omassaan.

    Äänestä

  • AO kirjoitti:

    Kysymys ei ole teevee kameroista vaan läsnäolosta paikalla joka vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan yhteiskunnan arvoasetelmaan sekä suhtautumisesta kirkkoihin.

    Ambrosiuksen jutut jopa Helsingin seurakunnan lehdessä viittaavat siihen, että hän toivoo Askolaa vastaavasti avustamaan ortodoksisen naispapin vihkimisessä.

    Äänestä

  • jepsjepsjeps kirjoitti:

    Nimenomaan kaikissa kissanristiäisissä Makkonen juoksee. Sitä paitsi yrittää kateudessaan kampittaa Helsingin hiippakuntaa minkä ennättää, onhan tämä nähty ja koettu jo vuosia. Luultavasti on vain tyytyväinen, kun katedraalin isäntä ei ole paikalla, ehkäpä on esittänyt toivomuksensakin tästä. Voisi ihmetellä sitäkin, mitä varten hän täällä vieraassa hiippakunnassa touhuaa, kun on kerran isännöinyt patriarkkaa jo omassaan.

    olisi sitten isännöinyt, kun Ambro petturimaisesti jätti oman kirkkonsa vaille paimenta ja meni mieluummin luterilaisten kissanristiäisiin? Ambron olisi pitänyt olla Uspenskissa palvelemassa yhdessä patriarkan kanssa. Meiltä riittää, että ekumeniapappi Huttunen oli mukana noissa hyvin kyseenalaisia pippaloissa. Häpeän esipaimenen puolesta.

    Äänestä

  • jepsjepsjeps kirjoitti:

    Nimenomaan kaikissa kissanristiäisissä Makkonen juoksee. Sitä paitsi yrittää kateudessaan kampittaa Helsingin hiippakuntaa minkä ennättää, onhan tämä nähty ja koettu jo vuosia. Luultavasti on vain tyytyväinen, kun katedraalin isäntä ei ole paikalla, ehkäpä on esittänyt toivomuksensakin tästä. Voisi ihmetellä sitäkin, mitä varten hän täällä vieraassa hiippakunnassa touhuaa, kun on kerran isännöinyt patriarkkaa jo omassaan.

    Hiippakunnnan piispa on toisuskoisten tilaisuudessa.
    Seurakunnan kirkkoherra on jossain toisessa kirkossa.

    Olisiko sinun mielestäsi myös arkkipiispa Leon pitänyt mennä mieluummin Askolan vihkimystilaisuuteen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


AO kirjoitti:

Presidentti paikalla, Ahtisaari paikalla, Koivisto paikalla mutta ei ortodoksisen kirkon arkkipiispa.
Historiallinen hetki, nainen vihitään piispaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu