Yli kolme vuotta vanhat asiat painavat edelleen mielessä. Jopa päivittäin sadattelen ja päivittelen mielessäni sanoja, eleitä tai tapahtumia joitten olisi pitänyt unholaan pyyhkiytyä ja luultavasti toisen osapuolen mielestä ovatkin. Toivoisin niin.
-
Joskus, hyvin harvoin, näen unta asiasta.
-
En tiedä muuta hoitoa tähän ongelmaan kuin uusien, parempien, paljon parempien kokemuksien saaminen jotka parantaisivat traumoista. Tosin ongelmia oli toki jo ennen tuota aikaa mutta siitä tuli vielä lisää käsiteltävää.
Tietynlainen samarialainen puoli minua haluaisi uudelleen ystävystyä ja käyttäytyä tämän naisen kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut mutta en taida olla niin täydellinen että pystyisin siihen. Muutenkin ajatus lienee siinä mielessä tarpeeton etten merkkaa varmaankaan hänen elämässään paljoakaan muuna kuin hämäränä muistona. Tunnen siis nynnyyttäni jonkinlaista syyllisyyttä siitä etten edelleen esitä jonkinlaista seuramiestä vaikka miehuuteni on täysin tuhottu ja jätetty pölyttymään; täydellinen tarpeettomuuden tunne jota ei voi uudelleen kokea.
Jos olisin epätoivoinen, haluaisinko "palata" yhteen jos se olisi mahdollista? Tätä mahdollisuutta ei ole esitetty ja luultavasti en haluaisi mitään revanssia koska pöytää ei vain voi enää puhdistaa ja naiset ovat naisia ovat naisia...eivät poikkea niin hirveän paljon; erikoisina erottuvat ne jotka vain tulevat elämään.
Joskus taannoin vielä lohkaisin hyvänä hetkenäni joitain imartelevia kommentteja tuohon suuntaan mutta näin niiden hukkuvan hiljaisuuteen.
Nyt pitää kai vain unohtaa, en halua tietää enkä kuulla enkä varsinkaan nähdä häntä yhtään tai hänestä mitään. En tiedä miten reagoisin jos elävänä näkisin; mutta pieni ja suttuinen kuvakin riipii sisintä.
-
Joskus, hyvin harvoin, näen unta asiasta.
-
En tiedä muuta hoitoa tähän ongelmaan kuin uusien, parempien, paljon parempien kokemuksien saaminen jotka parantaisivat traumoista. Tosin ongelmia oli toki jo ennen tuota aikaa mutta siitä tuli vielä lisää käsiteltävää.
Tietynlainen samarialainen puoli minua haluaisi uudelleen ystävystyä ja käyttäytyä tämän naisen kanssa kuin mitään ei olisi tapahtunut mutta en taida olla niin täydellinen että pystyisin siihen. Muutenkin ajatus lienee siinä mielessä tarpeeton etten merkkaa varmaankaan hänen elämässään paljoakaan muuna kuin hämäränä muistona. Tunnen siis nynnyyttäni jonkinlaista syyllisyyttä siitä etten edelleen esitä jonkinlaista seuramiestä vaikka miehuuteni on täysin tuhottu ja jätetty pölyttymään; täydellinen tarpeettomuuden tunne jota ei voi uudelleen kokea.
Jos olisin epätoivoinen, haluaisinko "palata" yhteen jos se olisi mahdollista? Tätä mahdollisuutta ei ole esitetty ja luultavasti en haluaisi mitään revanssia koska pöytää ei vain voi enää puhdistaa ja naiset ovat naisia ovat naisia...eivät poikkea niin hirveän paljon; erikoisina erottuvat ne jotka vain tulevat elämään.
Joskus taannoin vielä lohkaisin hyvänä hetkenäni joitain imartelevia kommentteja tuohon suuntaan mutta näin niiden hukkuvan hiljaisuuteen.
Nyt pitää kai vain unohtaa, en halua tietää enkä kuulla enkä varsinkaan nähdä häntä yhtään tai hänestä mitään. En tiedä miten reagoisin jos elävänä näkisin; mutta pieni ja suttuinen kuvakin riipii sisintä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mutta tosiasia on että se nainen tuskin ajattelee sinua kolmen vuoden jälkeen enää millään tasolla. Tuskin olet tehnyt mitään sellaista mikä olisi oikeasti traumatisoinut häntä (epäonnistunut suhteenpoikanen ei siihen vielä riitä) mutta toisaalta tuskin olet tehnyt mitään sellaista mikä olisi tehnyt häneen niin suuren vaikutuksen että hän ilman muuta haluaisi vielä koittaa uudestaan.
Todennäköisesti kolmessa vuodessa olet muuttunut hänelle ihan yhtä yhdentekeväksi kun joku sellainen mies on ajan myötä muuttunut minulle, jonka kanssa kävin joskus muutaman kerran kahvilla, leffassa ym. Olisi melkeinpä häiritsevää saada tuollaiselta mieheltä yhteydenotto, koska en oleta että heistä kukaan sen kummemmin muistelee minua. Ovat varmaan siirtyneet elämässään eteenpäin, tapailleet muita naisia, ehkäpä asuvat yhdessä jo jonkun kanssa. Se on ihan normaalia. Tiedätkö edes mitä tuo nainen tekee nykyään? Entäpä, jos hänellä on jo joku toinen?
Mitä tulee tuohon yhteen palaamiseen niin mitä olen sekä naisten että miesten kanssa asiasta keskustellut niin aika moni on sitä mieltä että menneeseen ei kannata jumittua eikä antaa vanhan suolan janottaa. Ne asiat mitä on tapahtunut suhteen aikana ja suhteen jälkeen ovat tapahtuneet. Eivät ne mihinkään muutu tai katoa. Helpommalla pääsee kun aloittaa uuden suhteen ilman vanhan painolastia.
Olemme olleet yhteyksissä vaihtelevasti, on mennyt jopa puoli vuotta tai pitempään välillä. Joskus itse olen se aktiivinen osapuoli mutta ei ole pitkäkään aika kun hänen puoleltansa on noita yhteydenottoja tullut ja olen vain ahdistunut niistä enkä tiennyt mitä sanoa. Tosin olen niitä mielenrauhan vuoksi torjunutkin. Välissä oli episodi jolloin keskustelu tuntui jopa luontevalta mutta samalla kuitenkin piilevä katkeruus ja ahdistus jotenkin pukkaa pintaan ja sitä ei enää jaksa. Että se on varmastikkin nyt suuntaus.
Nuo palaamisjutut ovat täysin teoreettisia ja on lumipallon mahdollisuudet helvetissä että sellaista tapahtuisi. Joskus vain olo on niin vaikea että jopa tiettyjen paikkakuntien nimien kuuleminen tuo tietyt assosiaatiot mieleen ja vetää mielen melankoliseksi.
huolimatta kannattaa pitää realiteetit mukana. Vaikka tyttö ottaisi yhteyttä (oletettavasti siis jonkun mesen tai vastaavan median kautta?) silloin tällöin, se ei tarkoita vielä sitä että hän haluaisi välttämättä palata yhteen kanssasi. Todennäköisesti hän on päässyt yli, jatkanut elämäänsä ja ottaa yhteyttä sinuun ja jopa muihinkin vanhoihin heiloihin silloin tällöin koska on tylsistynyt, haluaa vaihtaa kuulumisia tjsp.
Hän ei välttämättä liitä teidän kommunikointiinne sen suurempaa tunnelatausta, se voi olla oma tulkintasi tilanteesta. Jos hän ahdistuisi huomattavasti sinusta, hän tuskin ottaisi yhteyttä ollenkaan.
Jos itse ahdistut asiasta, niin sinulla ei ole mitään velvollisuutta pitää häneen yhteyttä. Tiedän useamman ihmisen joka ei pidä exään yhteyttä siksi että kokee tilanteen olevan tukala. Sosiaalisissa medioissa voi laittaa estot päälle ja puheluihin tai tekstareihin ei ole pakko vastata. Tottakai ensin on hyvä sanoa kohteliaasti että elämäntilanne on nyt sellainen ettet halua kyseiseltä henkilöltä yhteydenottoja. Jos sitten ei mene läpi, niin nuo estotoiminnot on moni kokenut hyväksi. Minullakin on esim. Facebookissa kolmelle ihmiselle estot, koska en yksinkertaisesti kaipaa heiltä yhteydenottoja.
Oletakkaan mitään sellaista.
sitten kidutat itseäsi ja roikut siinä?
Käsitit väärin. En roiku. En mitenkään hakeudu yhteydenpitoon. Olen torjunut joitakin yhteydenottoja vaikka se ei tunnukkaan (sekään) hirveän hyvältä. Pääongelma tässä on muistot ja pieni mahdollisuus siitä että jokin avaisi niitä uudelleen.
En nyt tarkoittanut että olet mikään höyrypää väijyjä vaan tarkoitan, että annat itsesi roikkua emotionaalisesti toisessa ja tuotat itsellesi siksi tuskaa. Jos haluaisit, voisit katkaista välit helposti.
Sepä se, itsellä juuri ero päällä, ja tuntuu aina todella pahalta, kun kuulee tähän tyttöön ja meihin liittyviä paikkakuntia mainittavan. Aina tulee muistot mieleen ja pala nousee kurkkuun.
En anna. Niin vain tapahtuu. En voi vain laittaa omia tunteita pois päältä, pidin yhteyttä tai en.
Jos et pidä yhteyttä, tunteet haalenevat nopeammin.
Asiaa auttaa myös uusi naissuhde. Se varmaan auttaa eniten.
Kumpi jätti kumman? Olitteko edes suhteessa, jossa voi jättää?
ole ollut ettei voi yhteyttä pitää? Juttelemalla asiat selviää.
Voi AP, minä tosiaan ymmärrän sua!!! Itelläni kesti 8 vuotta samanlainen rumba pääkopassa & sydämessä. Meni ohi vasta kun tuli yhtä järisyttävä ihminen elämään. Koko tämän ajan olen ollut kaverina (ei hirveen tiiviisti) sen surun aiheuttajan kanssa. Kun pääsin kunnolla sen yli niin ystävyys tuntuu aiva mahtavalta. Ikään kuin kiterä maku ois poistunu muuten hyvästä keitosta.