Klassisen konserttimusiikin pääteokset on sävelletty aikakaudella, jolloin ihmiset kuuntelivat varsin vähän musiikkia, muutaman tunnin viikossa. Nykyiset kuuntelijatukimukset kertovat ihmisten kuuntelvan radiota noin neljä tuntia päivässä, josta pääosa on musiikin kuuntelua. Tällainen massiivinen musiikin kuuntelu ei voi olla jättämättä jälkiä ihmisen musiikkitajuun ja etenkin melodioiden hahmottamiseen. Vaikka musiikin kuuntelu perustuu suhteellisen alkeellisten sensomotoristen skeemojen toimintaan, eivätkä korkemmat psyykkiset prosessit siihen osallistu, niin pikkuhiljaa ja huomaamatta runsas musiikin kuuntelu kehittää "melodiatajua" siten, että ihminen alkaa vaatia monimutkaisempia ja kehittyneempiä melodiakulkuja. Ja tähän suuntaan nykyinen pop-musiikki onkin selvästi kehittynytkin. Mutta klassisen musiikin kohdalla tästä syntyy ongelma. Usein toivotaan, että vapaa-ajan lisääntyminen ja siirtyminen ajanviete- tai "lumo"-yhteiskuntaan ja viihteen ja kulttuurin lisääntyvä kulutus toisi myös klassiselle musiikille uusia kuuntelijoita. Mutta tämä on toiveajattelua, sillä kun ihmiselle, joka on kuunnellut nykyaikaista pop-muusiikkia pienestä lapsesta lähtien neljä tuntia päivässä soitetaan klassista musiikkia, kuullostavat sen sävelkulut liian yksikertaisilta, varsinkaan kun mitään rytmillisiä komponentteja ei ole sekoittamassa selkeää melodiaa. Toisin sanoen musiikki kuullostaa kehitysvammaisille tai lapsille suunnatulta selkomusiikilta.
On tietenkin hyvä, että on olemassa yksinkertaisempaa musiikkia niille, jotka eivät työn tai muiden syiden vuoksi ehdi kuuntelemaan runsaasti musiikkia ja tässä mielessä näille ryhmilleon hyvä rakentaa musiikkitalo.
On tietenkin hyvä, että on olemassa yksinkertaisempaa musiikkia niille, jotka eivät työn tai muiden syiden vuoksi ehdi kuuntelemaan runsaasti musiikkia ja tässä mielessä näille ryhmilleon hyvä rakentaa musiikkitalo.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täytyy sanoa, että en ole kanssasi samaa mieltä vähimmässäkään määrin. Kuuntele Stravinskin Kevätuhrin musiikkia!!!
Stravinsky olikin aikanaan shokki ja skandaali musiikkimaailmassa. Hänen musiikkinsa oli niin uudenlaista, että se järkytti kuulijakuntaa.
Jos tarkemmin analysoidaan yksinkertaisuutta, niin lähinnä tarkoitan sitä, että musiikkia havainnoiva sensomotorinen järjestelmä aivoissani arvaa etukäteen seuraavan nuotin, eli miten melodia tulee kehittymään eteenpäin. Samantapainen ilmiö on siinä, että et voi kuunnella samaa laulua monta kertaa peräkkäin, sillä aivoihin muodostuu siitä jo selvä malli. (Tämä on vielä eri ilmiö kuin tietoisen tason tieto siitä, mikä seuraava nuotti on, musiikin kuuntelunautinto ei paljon muutu vaikka kuunnellessa sinulla olisi partituuri kädessä.) Muusiikin melodioiden tulee aina olla sen verran uusia tai monimutkaisia, että aikaisemmista musiikinkuunteluista aivoni eivät oppineet ennakoimaan automaattisesti jo etukäteen sävelkulkua.
Väittämäni siis koskee lähinnä vanhaa klassista musiikkia - totta kai moderni säveltäjä elää nykyajassa - mutta kuka niitä kuuntelee?
"Jos tarkemmin analysoidaan yksinkertaisuutta, niin lähinnä tarkoitan sitä, että musiikkia havainnoiva sensomotorinen järjestelmä aivoissani arvaa etukäteen seuraavan nuotin, eli miten melodia tulee kehittymään eteenpäin. Samantapainen ilmiö on siinä, että et voi kuunnella samaa laulua monta kertaa peräkkäin, sillä aivoihin muodostuu siitä jo selvä malli. (Tämä on vielä eri ilmiö kuin tietoisen tason tieto siitä, mikä seuraava nuotti on, musiikin kuuntelunautinto ei paljon muutu vaikka kuunnellessa sinulla olisi partituuri kädessä.) Muusiikin melodioiden tulee aina olla sen verran uusia tai monimutkaisia, että aikaisemmista musiikinkuunteluista aivoni eivät oppineet ennakoimaan automaattisesti jo etukäteen sävelkulkua."
Tuossa joku aloitti uuden keskustelun vastakkainasettelulla moderni vs. vanha klassinen, ja sattumalta löysin tämän aihetta sivuavan vanhemman keskustelun, joten otetaan sekin uudestaan etusivulle. Ehkäpä jollakulla on jotain sanottavaa asiaan. Mutta tämä teoksen ennalta-arvattavuus on mielestäni monissa (huom! ei kaikissa) 1600- ja 1700-luvun klassisissa sävellyksissä ongelmana. Analogia nykypäivän popmusiikkiin oli sikäli hyvä, että 99,9% popmusiikista on monotonista, mielenkiinnotonta ja aivoille hyvin vähäistä ärsykettä tarjoavaa. Samat laulut ns. sävelletään uudestaan ja uudestaan. Toisaalta, juuri siitä syystä epämusikaalinen väestönosa tykkää ja kuuntelee paljon popmusiikkia - sitä on helppo kuunnella, se vahvistaa olemassa olevaa musiikkimakua, jossa suurinta ärsykettä tarjoavat satunnaiset modulaatiot, muunnetut septimisoinnut ja harmoninen basson pudotus kertsissä. Kuuntelen itsekin popmusiikkia, mutta vain sellaisessa mielentilassa, kun en ole kiinnostunut löytämään musiikista mitään uutta.
Että sikäli olen samaa mieltä aloittajan kanssa.
Kirjoitettu mitä kirjoitettu. Näin ensilukemalta
väittäisin, että aivan huoletta voisit perustella, että korppi on aina valkoinen väriltään. Huitaisu sinne ja toinen tänne ei kuitenkaan yleensä riitä; se siitä.
En ymmärrä. Tarkoitatkohan sinä ”klassisella” musiikilla vain sellaista, jota oli ennen Mozartin aikaa? Siihen aikaan musiikkiteoreetikot yrittivät kiivaasti todistella, että vain ohjelmallisessa musiikissa (oopperat ja muut lauluteokset sekä baletit) voi esiintyä tunnetilan vaihdoksia. Kaikki ”absoluuttinen” musiikki (joka termi tuli käyttöön vasta paljon myöhemmin), piti esittää samassa tunnetilassa, koska ”kuulija ei voi ymmärtää, mistä tunnetilan vaihdokset johtuvat”.
Mutta jos ”klassiseen musiikkiin” sisällytetään Mozart, sitten romantiikan aika ja vielä 1900-luvun ”moderni” klassinen musiikki, niin siihen mahtuu katkeamaton kontinuumi kompleksisuudeltaan erilaista musiikkia. Hyvin tiedetään, että Mozartin taloudelliset ”vaikeudet” viimeisinä Wienin vuosina johtuivat osaksi siitä, että hänen musiikkinsa karkasi tuon ajan yleisön ymmärtämättömiin (toinen syy oli Figaron häät), mutta ei Mozartin musiikki nykyihmiselle mitenkään ylivoimaista ole. Sen sijaan jotkut 1900-luvun kokeilut, kuten sarjallisuus, mikrointervallit jne. menevät monelta nykyihmiseltä yli hilseen.
Mutta se, mitä en ymmärrä, on väitteesi, että nykyinen pop-musiikki on kehittynyt monimutkaisten ja kehittyneempien melodiakulkujen suuntaan. Onko sinulla tarjota joitakuita konkreettisia esimerkkejä pop-musiikin melodioista, jotka ylittäisivät klassisen musiikin mestarien melodiat? Myönnän, että John Lennon ja Paul McCartney kehittivät hyvin mielenkiintoisia (kauniita) melodioita ja sointukuvioita, mutta kompleksisuudeltaan ne jäävät kauaksi klassisen musiikin mestarien alapuolelle. Heitäpä huviksesi yksikin esimerkki kontrapunktisesta sävellyksestä pop-musiikin puolelta.
”Mitään rytmillisiä komponentteja ei ole sekoittamassa selkeää melodiaa”!!?? Itse pidän oopperamusiikissa hienona juuri sitä, että laulu seuraa puheen tai ajatuksen luonnollista rytmiä eikä sitä pilkota rytmikoneella tasapituisiin pätkiin, mutta jos rytmiä haluat, niin kuuntele marssimusiikkia tai italialaisen oopperan valakohtauksia.
Amerikan johtaviin kognitiivisiin psykologeihin lukeutuva Ulric Neisser on esittänyt, että nykyinen ympäristö tietokonepeleineen ja multimedioineen on pysyvästi muuttanut lasten kykyä tiedon prosesssointiin. Monimutkaisten ja rinnakkaisten informaatiotulvien käsittely on mahdollisesti myös nostanut älykkyyttäkin huomattavasti, jopa 15-20 prosenttia. Paluuta menneen ajan rauhalliseen ja yksikertaiseen maailmaan ei enää ole.
Ehkä YLE:n klassinen radiokanavakin pitäisi jakaa kahtia
1. Selkomusiikki vanhemmille ikäluokille
2. Moderni musiikki
Useiden erilaisten kerrosten, kuten rytmin ja melodian ja vielä bassokuvion rinnakkainen käyttö lisää mahdollisuuksi tuoda samanaikaisesti ristiriitaisia tunne-elementtejä: viha-rakkaus, epätoivo-innostus, rauhan kaipuu-räjähtävä purkaus. Elämässäkin tunteet ovat ristiriitaisia.
Yksinkertaisuutta on vaikea tarkasti mitata, mutta kuulet sen kyllä musiikissa. Kun herkistyt etsimään tätä piirrettä, alat yhä useammin kysymään itseltäsi: "Miksi kuuntelen tällaista apukoulumusiikka?" Valitettavasti.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että klassisen musiikin (mutta vielä paljon suuremmassa määrin pop-musiikin puolella) on paljon niin yksinkertaista musiikkia, että se ei jaksa kiinnostaa lainkaan. Niin suuri osa iskelmämusiikista on tällaista, etten jaksa kuunnella mitään iskelmäkanavia siinä toivossa, että joku melodian tai soinnutuksen kultajyvä sitä kautta pullahtaisi. Hifi-lehden palstallakin sain erään keskustelijan närkästyksen osakseni, kun vastasin Moldau-äänitystä koskevaan kyselyyn, ettei Moldauta kannattaa ostaa vaan lainata kirjastosta, koska tällaiseen peruskansallisromanttiseen teokseen kyllästyy parin kuulemiskerran jälkeen.
Mutta kun alkuperäisessä viestissäsi tunnuit tuomitsevan koko ”klassisen musiikin” melodisesti liian yksinkertaisena nykynuorisolle, niin tuollainen väite huutaa taivaan kostoa. Jos Berlioz tai Offenbach nyt eläisivät, he taatusti kääntyisivät haudoissaan.
Sanoit: ”useiden erilaisten kerrosten, kuten rytmin ja melodian ja vielä bassokuvion rinnakkainen käyttö lisää mahdollisuuksia tuoda samanaikaisesti ristiriitaisia tunne-elementtejä: viha-rakkaus, epätoivo-innostus, rauhan kaipuu-räjähtävä purkaus. Elämässäkin tunteet ovat ristiriitaisia.”
Tarkoitatko, ettei ristiriitaisia tunteita tai tunteiden ilmaisuja esiintyisi klassisen musiikin puolella? Oopperahan pursuaa tällaisia esimerkkejä, kun vain jaksat etsiä. Otetaanpa niin klassinen perusooppera kuin olla voi: Aida. Kun Radamesta viedään pappien tuomittavaksi ja Amneris laulaa kadotettua rakkauttaan, orkesterisäestys soittaa hiljaa toisen näytöksen voitonparaatia. Ei Amneris sure sitä, että hän on menettänyt Radameksen ihmisenä vaan hän olisi tarvinnut tätä hallitsemaan kanssaan. Tai Hugenotit: neljännen näytöksen miekkojen pyhityskohtauksen musiikki on juhlavan kaunista, mutta se seisauttaa veret, kun näkee että näin kaunista musiikkia lauletaan näin karmeaan tarkoitukseen.
Sanoit, että ”nykyinen ympäristö tietokonepeleineen ja multimedioineen on pysyvästi muuttanut lasten kykyä tiedon prosessointiin”. Ensiksikin hankitut ominaisuudet eivät ole pysyviä (sanoipa Lysenko tästä asiasta mitä tahansa) ja geneettisiä muutoksia syntyy vasta evoluution kautta, mikäli älykkäämmillä ihmisillä on paremmat mahdollisuudet turvata geeniensä elämä, mutta nykyajan sosiaalisten turvaverkkojen aikakaudella näin ei ole, vaan pikemminkin päinvastoin, kun koulunsa keskeyttäneet aloittavat lasten tekemisen opiskelevaa kansanosaa aikaisemmin. Toiseksi, vaikka pelit edistäisivät kykyä informaation prosessointiin, ellei tätä kykyä käytetä tietyn tyyppisen (esim. klassisen musiikin) kuunteluun, ei tällaisen musiikin ymmärtäminen siitä parane, että pelataan multimediapelejä.
Kun keskustelu aloitettiin klassisen musiikin väitetystä yksinkertaisuudesta, niin edelleen peräänkuulutan edes yhtä esimerkkiä kontrapunktisesta sävellyksestä pop-musiikin puolella. Entäpä J. S. Bachin sooloviulu- ja soolohuilukonsertot, joissa on kaksi kontrapunktista melodiaa yhdellä soittimella soitettuna! Viululla se vielä jotenkin käy, mutta huilukonsertossa toisen melodian pitää jäädä kuulijan päähän soimaan samalla kun soittaja soittaa toista. Ei nykymusiikki aseta kuulijalleen tällaisia vaatimuksia.
"Entäpä J. S. Bachin sooloviulu- ja soolohuilukonsertot, joissa on kaksi kontrapunktista melodiaa yhdellä soittimella soitettuna! Viululla se vielä jotenkin käy,"
Kiitokset näistä kommenteista Sailbad Sinner,
allekirjoitan ehdottomasti saman...
Sitten pari kommenttia Populukselle:
Kirjoitat:"Klassisen konserttimusiikin pääteokset on sävelletty aikakaudella, jolloin ihmiset kuuntelivat varsin vähän musiikkia, muutaman tunnin viikossa. Nykyiset kuuntelijatukimukset kertovat ihmisten kuuntelvan radiota noin neljä tuntia päivässä, josta pääosa on musiikin kuuntelua."
Millähän periaattella oikein uskot, että määrä
korvaa laadun musiikinkuuntelussa? Ehkä klassista musiikkia ei edes kannata kuunnella enempää, koska se on niin vaikeatajuista. Sitäpaitsi varsinaisella musiikin kuuntelulla ei tarkoiteta sitä, että popmusa soi jossain taustalla samalla kun teet jotain muuta. Täysipainoisella musiikin kuuntelulla tarkoitetaan, että siihen keskitytään yksinomaan! En oikein jaksa uskoa, että tällaiseen
musiikin kuunteluun riittää joka päivä 4 h...
"Mutta tämä on toiveajattelua, sillä kun ihmiselle, joka on kuunnellut nykyaikaista pop-muusiikkia pienestä lapsesta lähtien neljä tuntia päivässä soitetaan klassista musiikkia, kuullostavat sen sävelkulut liian yksikertaisilta,."
Kyllä olet nyt hakoteillä pahemman kerran... Olen kuunnellut myös popmusiikkia jo aivan pienestä pitäen ja on kyllä harhaluulo, että se vaatisi kuulijaltaan enemmän kuin klassinen. Popmusiikin kappaleet tunnetusti 'kuluvat loppuun' jo muutamassa kuuntelukerrassa, kun klassisessa niistä alkaa vasta saada jotain irti sen jälkeen.
"varsinkaan kun mitään rytmillisiä komponentteja ei ole sekoittamassa selkeää melodiaa"
Tämä kommenttisi on täysi helmi ja osoittaa viimeistään tietämättömyytesi klassisesta musiikista!! Suosittelen kuuntelemaan Mendelssohnin Italialaisen sinfonian viimeistä osaa 'Saltarello', josta toivon mukaan jopa sinä pystyt havaitsemaan rytmillisiä komponentteja!!
Erittäin mielenkiintoinen näkökulma sinulla tähän aiheeseen - itse olen täysin päinvastaista mieltä. Se karsea poprenkutus mitä radiokanavat suoltavat päivittäin, on kaikissa musiikillisissa aspekteissaan hyvin, hyvin yksinkertaista. Että sykekin pitää jumputtaa ulos jollakin kauhealla rumpukoneella, että jengi tajuaisi missä mennään!
Käsite "klassinen musiikki" pitää tuossa yleistajuisessa muodossaan sisällään niin valtavan määrän erilaista musiikkia eri ajoilta, että väitteesi klassisen musiikin yksinkertaisuudesta paljastaa, ettet varmaankaan tunne klassista musiikkia juuri lainkaan. Vaikkapa Giovanni da Palestrinan messut 1500-luvulta hakkaavat poptaivaan kaikki tähdet mennen tullen mitä tulee muotoajatteluun, rytmiikkaan, kontrapunktiin tai niihin mainitsemiisi melodioihin. Jos taas tarkoitat yksinkertaisuudella 1700-lukua ja wieniläsklassista musiikkia (Mozart, Haydn jne.), erehdyt siinäkin: jos tutustut näiden teosten vaikkapa harmoniseen tai muodon kokonaisrakenteeseen, tulet huomaamaan, miten nerokkaista teoksista on kysymys. Se, että jonkun yksittäisen the best of classics- tyyppisen klassisen kappaleen melodia on nk. helposti sulava eikä siitä nauttiakseen tarvitse tuntea klassisen musiikin historiaa lainkaan, ei vielä kerro mitään klassisen musiikin yksinkertaisuudesta tai monimutkaisuudesta. Päinvastoin: vain ne helpoimmat ja yksinkertaisimmat ovat saavuttaneet niin suuren keskivertokansalaistenkin suosion, että monille klassista musiikkia tuntemattomalle ne pari hassua kipaletta ovat "klassinen musiikki".
Sillä musiikin lajilla mitä nyt kutsumme klassiseksi, on satoja ja taas satoja - oikeastaan tuhansia - vuosia vanha historia, kun taas popmusiikki on hyvin nuori ilmiö. Popmusiikki jauhaa paikallaan siinä duurimollitonaalisuudessa, joka "klassiseen" genreen vakiintui kolmesataa vuotta sitten mutta josta on jatkettu eteenpäin jo 1800-1900-lukujen taitteissa. Mitä yksinkertaisuuteen tulee, olen itse ihmetellyt juuri sitä, miten ihmiset päivästä toiseen jaksavat kuunnella noita hälyisiä radiokanavia, jotka suoltavat sitä tylsääkin tylsempää poppijumputusta, joissa sanomakin on aina enemmän tai vähemmän "beibi sä oot niin ihana, miks petit mua"- tyyppistä. Tein havainnon, että Anssi Kelan kappaleiden ambitus on laajuudeltaan keskimäärin kvintti, ja melodioissa ei ole päätä eikä häntää, samaa junnausta ilman mitään suuntaa. Minä olen sitä mieltä, että popmusiikki on tämän päivän kansanmusiikkia, ja siksi se onkin niin laajasti suosittua - siis POP, että se menee nuijemmankin kuluttajan kaaliin.
Sattumoisin juuri viestisi lukiessani kuuntelen Bachin Die Kunst der Fugea (Sokolovin soittamana :) ja jo siinäkin valossa läppäsi melodiakulkujen yksinkertaisuudesta olisi kai syytä jättää omaan arvoonsa epäonnistuneena provona.
No.. mieleeni tuli kuitenkin artikkeli BBC Music Magazinesta (jota kaikki tietenkin täällä seuraavat?) pari vuotta sitten. Artikkelissa neurologit kertoivat havainnoistaan dementikkojen ja tapaturmaisesti aivoihin vammautuneiden potilaiden musiikkimakuun liittyen. On nimittäin niin, että kun aivotoiminnasta on huomattava osa pois pelistä, muuttuu myös ihmisen musiikkimieltymykset täysin.. nimittäin siten, että entiset klassisen musiikin harrastajat siirtyvät populaari- ja rockmusiikkiin. Ja tämä on siis empiiristä faktaa, joten sitä on turha kiistää. Koska BBC MM on poliittisesti korrekti lehti, ei artikkelissa vedetty luonnollista johtopäätöstä.. jokainen tehköön sen itse...
p.s. Jos joku on kiinnostunut, voisin etsiä artikkelin ja postata parhaita paloja.. On aina yhtä viihdyttävää vetäistä tää valttikortti hihasta baariväittelyssä. Suosittelen :-)
Kyse on ilmeisesti vain siitä, että korkampiin älyllisiin toimintoihin perustuvat tietoiset käsitykset siitä mikä on omalle yhteiskunnalliselle asemalle sopivaa pikkuhiljaa unohtuu ja musiikki aletaan valitsemaan tunteen perusteella.
Voisi myös olettaa, että dementikoilla taphtuu siirtymistä arvostetuista vuosikertaviineistä arkisempiin merkkeihin tai jopa olueen.
Eikö musiikki pitäis olla tunteen kieli - ei älyn kieli?
Ei voi muuta sanoa kuin että onpas mielenkiintoisia aiheita tänään...Niin, onko se sitten niin että ne pop/rock ja muut-biisit kolahtaa nykyään enemmän porukkaan kuin kaikki vanhat hienot teokset säännönmukaisuuksineen, en mä usko että ne koskaan loistoaan voi kadottaa mutta se kyllä vähän on jäämässä kaikkien radiosoittojen alle, niin nyt meni vähän asiansivusta mutta ei se mitään...Jokatapauksessa pop-musassa kyllä välillä kuulee sellaisia ihan siistejä juttuja, kuten esim. joku Smg, se niitten eka levyhän on aika, jos voisi sanoa "Modernia poppia", siinä vältetään tahallaan ne tavanomaiset kliseet ja suositaan aika dissonoivia sointuja,sävelkulut on aika normaaleja mut ainakin mä henkilökohtaisesti siitä pidän..Mä veikkaan että jengi diggais klassisestakin enemmän ellei se olis niin nykyään korkealentoista,tai ainahan se on ollut sitä, jos suosittaisiin sellaisia vähän tonaalisempia juttuja, niin vois muutkin siitä nauttia kuin vain se piiri joka tietää kuunnellessaan jotain teosta että: "Ahaa, joo, juuri tää kohtahan on tehty sillä ja sillä tekniikalla, kyllä tän on pakko olla hienoa vaikka se sattuukin aika pahasti korviin"..
No joo, en tiedä oikeastaan mikä oli mun pointti, mutta kai mä jonkun mielipiteen esitin:D??
Asia on just niin kuin sanoit: nykyinen taidemusiikki tuntuu aukeavan vain harvoille ja valituille. Olen itse harrastanut klassista musiikkia pienestä pitäen ja TOSISSANI yrittänyt päästä jyvälle nykysäveltäjien musasta. Lieneekö syynä älyllinen vajavaisuus vai mikä, mutta eipä oo onnistunut. Viime kesänä olin Porvoossa kuuntelemassa Lindbergin pianokonserton kantaesitystä ja yritin hiki päässä eläytyä siihen ja nauttia, mutta loppujen lopuksi kaikki kuulosti epämääräiseltä kilkuttelulta. Mitään ei jäänyt mieleen. Ei yhtään ainutta kohtaa. Kyllä tuntui idioottimaiselta nousta aplodeeraamaan, kun muutkin nousivat, ja yrittää näyttää häikäistyneeltä, ettei tekisi täysin junttimaista vaikutelmaa...
Mistähän tää johtuu? Ehkä loppujen lopuksi syy on minussa itsessäni. En siis tunne sävellystekniikoita ja -virtauksia tarpeeksi hyvin. Mutta, kuten sanoit, olisiko kuulijoita koskettava musiikki, josta nauttiakseen ei tarvitse tuntea eri sävellystekniikkojen hienouksia, aivan mahdottomuus? Eihän kirjallisuuden lukijoidenkaan tarvitse perehtyä narratologiaan - vaikkapa kirjailijan käyttämään fokalisaatiotekniikkaan - pystyäkseen nauttimaan romaanista.
Unohtuu, Waltsu, Vanha.... Hienoa se mitä sanotte, Pysykää vaan oikean musiikin takana.Tuntuu et toivoa on.
Klassinen vain ei ole huutoa ja meteliä ja aina vain samaa tylsää vaan siinä on erilaisia aiheitä. Nykymusiikin massa on paljon huonompaa verrattaessa klassiseen. Itselläni on nykyisin sellainen järjestys että aamulla kuuntelen NOVAA ja illalla Radio Suomea tai yle radion yö- klassista mieluummin kuin jotain poppia.