Jännitys

Mitä asioita jännität etukäteen? Mitä teet jännitykselle, sen lievittämiselle? Auttaako se?
7188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä asioita jännität etukäteen?

- Mitä nyt milloinkin.

Mitä teet jännitykselle, sen lievittämiselle? Auttaako se?

- En mitään, jännitän vain. Jännittäminen ainakin todistaa sen, että en ole vielä täysin tunnekuollut.

Äänestä

Musta on aivan kamalaa olla kouluttamassa, jolloin kaikki tuijottaa sen kolme varttia :/ Mieluummin nysvään matskuja vääntäen, tai jotain pienryhmää vetäen. Silloin voi olla oma ittensä.

Muutenkin esillä olo on kiusallista.

Äänestä
  • se jännitys lähtee tilanteen poistuttua, ei sille oikein mitään voi tehdä. Lohduttavaa on, että tutkimusten mukaan jännittäminen parantaa esiintymistä.

    Äänestä

Mitä asioita jännität etukäteen? Sellaisia tilanteita, joista selviytymisestä en ole varma.

Mitä teet jännitykselle, sen lievittämiselle? Yritän psyykata itseäni ajattelemalla, että on tästä ennenkin selvitty tai että ainahan voin yrittää uudelleen.

Auttaako se? Kyllä se ylensä vähän helpottaa, vaikkei poistakaan jännitystä.

Äänestä

asioita, joita en täysin koe hanskaavani, sellaisia, mitä tapahtuu "liian" harvoin. Jotain suoria (radio)haastatteluja, esiintymistä erilaiselle yleisölle kuin normaalisti työssä, autolla ajoa.

Rehellisesti, käytän jossain erikoistilanteessa mietoa beeta-salpaajaa, koska saan sillä tärinän käsistä (päästä, äänestä, jaloista). Olen kova tyttö tärisemään tunnepitoisissa tilanteissa. Se auttaa sitten psyykkiseenkin puoleen jännityksessä, koska ei tarvitse pelätä että menee jalat alta.

Äänestä

Ei ole olemassa varmaan mitään sellaista asiaa, jota en olisi koskaan jännittänyt. Oli kyseessä mikä tahansa asia, niin varsinkin eka kerta jännittää aina.

Välinpitämättömyys asiaa kohtaan poistaa jännitystä, ts. jos ottaa sen asenteen, että paskat väliä miten tää menee, niin se helpottaa omaa oloa. Vaikka oikeesti olisi kyseisellä asialla paljonkin väliä niin tuolla tavoin saa huijattua itsensä vakaammaksi.

Mä olen ihan pienestä asti jännittänyt kaikkea ja jopa ihan fyysisesti oireillutkin sen takia(mm. sairastun flunssaan aina jos joutuu pidemmän aikaa jännittämään jotain asiaa).

Äänestä

koskaan ei voi tietää katkeeko verisuoni päässä ku pinnistää.
risiiniöljy vähentää vaaraa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jänskättäjä kirjoitti:

Mitä asioita jännität etukäteen? Mitä teet jännitykselle, sen lievittämiselle? Auttaako se?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu