Slow dating

Joskus täällä esitetään "yleisohjeita" ensideiteille. Perussääntö lienee se, että deitti pitää järjestää julkiselle paikalle turvallisiin olosuhteisiin ja koko ajan saa luvan "paeta" tilanteesta pois. Tämä varmaan sopii kiireisille naisille, joilla ei ole "aikaa" tuhlata turhaan tutustumiseen.

Kerron ja perustelen nyt omia näkökantoja.

Ensitapaaminen saisi olla mielellään vähintään kaksi tuntia. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että olisi tutustuttu jo kirjoittelemalla tai puhelimessa pitkän ajan. Jos joku ei voi "tuhlata" kahta tuntia aikaa, niin ei kai voi sitten antaa toiselle tai itselle mahdollisuutta tutustua OIKEASTI toiseen.

Taustaa: Olen 50 -vuotias luotettava mies. Minun parhaat treffit ovat olleet jossain luonnossa (älkää pelästykö). Jos nainen kertoo, että harrastaa vaikka sienien poimintaa, niin miksi treffit ei voisi olla sieniretki? Jos nainen kertoo, että harrastaa pitkiä kävelylenkkejä, niin miksi treffit ei voisi olla 10 kilometrin kävelylenkki. Siinä oppii tutustumaan jo vähän pidemmälle. Pari kertaa olen ollut myös iltagrilliretkellä Nuuksiossa. Kerran kävin iltapäivän mittaisella asuntoesittlykierroksella.

Pointti on siinä, että treffeiltä ei saa karata. Molempien pitäisi sitoutua tutustumaan. Ne kemiat saattaa löytyä vaikka siellä iltaisella järvenrannalla. (eikä 10 minuutin kahvihetkellä).
23778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Entä jos näkee toisesta heti ettei kiinnosta? Entä jos ei harrasta sienestystä ja ulkoilua? Entä jos pelkää oman turvallisuuden kannalta ja _siksi_ haluaa tavata julkisella paikalla?

Oletko yhtään miettinyt näitä seikkoja.

Äänestä
  • Tässä oli nyt kolme samantyylistä naisten vastausta. Vastaan tähän ensimmäiseen. Niin samansuuntaisia olivat myös kaksi seuraavaa, että olisi voinut vastata kenelle vaan.

    (Nuorilla) citynaisilla on vaan niin mahdoton kiire. Hauska oli tuon yhden kirjoitus, että "voi sopia vaikka uudet treffit SAMALLE ILLALLE?.

    "eri asia miehellä" ei tainnut ollenkaan lukea edes avausta. Minähän sanoin nimenomaan, että JOS nainen on kiinnostunut sieniestämisestä tai ulkoilusta, niin silloin tekee vaikutuksen naiseen, jos ehdottaa jotain hänelle mieleistä toimintaa. Huom. minä en edes tunne sieniä, mutta kivan naisen kanssa kai sekin olisi kiva ajanviettomuoto.

    Tuo turvallisuuden pelkääminen on jo niin klisee täällä palstalla. Kaiken pitää olla niin turvallista ja pakoreitit valmiina. Järkeä toki pitää kaikkien käyttää, mutta liika on liikaa. Parhaiten kai turvallisuuden saavuttaa sillä, että TUTUSTUU kumppaniin kunnolla esim soittelemalla, chatissä viestittelemällä - nykyaikana yhteydenpitotapoja kyllä on. Kukaan mörko, valhetelija tai muu kummajainen ei jaksa keskittyä esim viiden tunnin chattisessioon.

    Jos on tuntenut tulevan treffikumppanin jo luonteeltaan esim juttelun ja kirjoittamisen kautta, niin kai sitä sitten uskaltaa vähän luottaa siihenkin, että treffit ovat myös antoisat. Minusta tuntuu inhottavalta tuo naisten "kemian kohtaamattomuudesta" johtuvat viiden minuutin treffit. Tuntisin sen, että minua oteta nyt vakavasti ollenkaan.

    Kerronpa vielä pari vaarallista ensitreffipaikkaa. Eräs nainen kutsui (siis itse ehdotti) minut mökilleen viikonlopuksi - ensitapaamiselle. Oli kivat treffit, oltiin merellä, uitiin, laitettiin ruokaa ja käveltiin - eli ihan tavallisia asioita. Nukuttiin toki myös lähekkin sekä rannalla ja muualla. Eräs toinen kiva treffi oli myös kuuden tunnin kävelylenkki, jonka aikana tutustuttiin todella hyvin. Mitä erikoisempi treffipaikka on, niin sitä vaikuttuneempi nainen (ja mies) on, ja sitä paremmat mahdollisuudet on tuleville tapaamisille.

    Sitten tuo loppukevennys ...;) "Oletko yhtään miettinyt näitä seikkoja." Vastaus: kyllä olen. Tätä palstaa ei voi lukematta huomaamatta saman aiheen esiintyvän koko ajan. Opetetaan pakenemista, väistelyä, tekosyiden keksimistä, salaisen esiliinan (lue tyttökaveri) käyttöä ja muita turvaseikkoa ....

    Äänestä

  • aikuinen mies kirjoitti:

    Tässä oli nyt kolme samantyylistä naisten vastausta. Vastaan tähän ensimmäiseen. Niin samansuuntaisia olivat myös kaksi seuraavaa, että olisi voinut vastata kenelle vaan.

    Itse en tutustu ihmiseen netin kautta. Tapaan mieluummin jos ihminen vaikuttaa kiinnostavalta. Viiden tunnin juttelu ei riitä rajaamaan psykopaatteja pois. Persoonallisuutta ei useimmiten näe netin kautta. Monet miehet ovat melko samanlaisia nettijuttujensa perusteella.

    Olen käynyt treffeillä ja sinne on ilmestynyt tuppisuita ja humalaisia. Molemmissa tapauksissa varmasti todella ujoja ihmisiä. Hyvin lyhyet treffit riittivät minulle näissä tapauksissa.

    Kemiasta en puhunut mitään, sitä ei viidessä minuutissa näe. Tarkoitinkin ulkonäköä. Jos ulkonäkö on jotain ihan muuta kuin mitä on kerrottu tai kuvassa nähty ja suusta löytyy kasa mustuneita ja mädäntyneitä hampaantynkiä kiinnostus loppuu samantien.

    "Eri asia miehillä" viittasi taas siihen että useampi mies pystyy huolehtimaan turvallisuudestaan jos kimppuun käydään. Itse pienikokoisena naisena en pystyisi niin välttämättä tekemään.
    (En pidä itseni kokoista miehistä).

    Äänestä

  • deittaava nainen kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta "deittaava nainen". Ihmiset ja niiden tutustumistavat ovat toki erilaisia. Kiinnittäisin tässä kysymystä nimeomaan tutustumiseen ja sitten myös ajankäyttöön (ja ajan tuhlaamiseen)

    Ensin sen tutustumisjuttu. Tuppisuuta ja humalaisuutta ei voi oikein ennustaa. Minä olen tavannut paljon tuppisuita ja vähän humalaisia naisia. Miehissä asia voi tietysti voi olla vaikka toisinpäin. Ulkonäkö onkin sitten vähän vaikeampi. Noin 30% ikäisistäni naisista (45-55 vuotta) ei ole kiinnostustunut kuvan näkemisestä tai oman kuvan lähettämisestä. Tässä on varmaan se ikäkausiero. Kuva kyllä auttaa paljon, etenkin useat naiset ja myös miehet ovat ikääntyessään aika tukevia. Hampaiden kuntoa ei kuvista silti näy. Eli kuvakin valehtelee. Meilenkiintoista onkin se, että kiinnostuksesi riippuu oikeastaan vain ulkonäöstä.

    Kerroit, että et tutustu ihmisiin netissä. Nettihän on juuri paras tapa tutustua! Netissä ihminen ei oikeastaan voi kaunistella ajatuksiaan tai persoonaansa. Ne paljastuvat muutamassa tunnissa. Sitten jos ulkonäkö on se tärkein ja ensimmäinen "ihastustekijä", niin kaikki saattavat menettää hyvän suhteen.

    Sitten vielä se ajankäyttö. Itse varaan (huom. varaan omaa aikaani) koko illan tms. treffeille. Pakkohan sitä on käydä vaikka kaunistautumassa, siirtyä ajoissa treffipaikalle, ottaa - jos hyvin käy - että siellä menee pitkää. Myös jotkut saattavat tarvita pelkästään yhteen suuntaan liikkumiseen tunnin tai enemmänkin. Kaikki kun eivät asu Aleksanterinkadulla. Jos mies on ulkonäölliseti ok, hampaat kunnossa, osaa keskustella, arvostaa naista, eikä missään tapauksessa käy kimppuun, niin ainakin minua loukkaa, jos minut hylätään hetken tutustumisen jälkeen tai ehdotetaan uusia treffejä parin tunnin kuluttua.

    Haluan vielä korostaa, että en vähättele tätä naisten turvallisuushakuisuutta, se on tervettä. Turvallisuusasioden liiottelu voi olla jostain miehistä loukkaavaakin. Esim.minun mieleeni ei kuuluisi "käydä kimppuun", vähätellä naista tai loukata millään tavalla. Ennen tällaista mallia kutsuttiin "turvalliseksi mieheksi", joka nimenomaan haluaa suojella naistaan.

    En voisi kuvitella suutelevani tai olevani fyysisessä kanssakäymisessä sellaisen ihmisen kanssa joka tuntuu vastenmieliseltä minusta. Vaikka ihminen olisi kuinka kiva. Ystävyydeksi sellainen jää.

    Olen kyllä tapaillut ihmisiä jotka eivät kolahtaneet joka tavalla ja huonostihan siinä kävi. Aiheutin vain pahaa mieltä ilmeisesti. Tiedän siis että _myös_ ulkonäkö merkitsee (kuten persoonakin). Katseleehan miehetkin yleensä deittiprofiilista kuvan, eivät vaivaudu lukemaan. Siksi netin kautta saankin paljon turhia viestejä.

    Äänestä

  • aikuinen mies kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta "deittaava nainen". Ihmiset ja niiden tutustumistavat ovat toki erilaisia. Kiinnittäisin tässä kysymystä nimeomaan tutustumiseen ja sitten myös ajankäyttöön (ja ajan tuhlaamiseen)

    Ensin sen tutustumisjuttu. Tuppisuuta ja humalaisuutta ei voi oikein ennustaa. Minä olen tavannut paljon tuppisuita ja vähän humalaisia naisia. Miehissä asia voi tietysti voi olla vaikka toisinpäin. Ulkonäkö onkin sitten vähän vaikeampi. Noin 30% ikäisistäni naisista (45-55 vuotta) ei ole kiinnostustunut kuvan näkemisestä tai oman kuvan lähettämisestä. Tässä on varmaan se ikäkausiero. Kuva kyllä auttaa paljon, etenkin useat naiset ja myös miehet ovat ikääntyessään aika tukevia. Hampaiden kuntoa ei kuvista silti näy. Eli kuvakin valehtelee. Meilenkiintoista onkin se, että kiinnostuksesi riippuu oikeastaan vain ulkonäöstä.

    Kerroit, että et tutustu ihmisiin netissä. Nettihän on juuri paras tapa tutustua! Netissä ihminen ei oikeastaan voi kaunistella ajatuksiaan tai persoonaansa. Ne paljastuvat muutamassa tunnissa. Sitten jos ulkonäkö on se tärkein ja ensimmäinen "ihastustekijä", niin kaikki saattavat menettää hyvän suhteen.

    Sitten vielä se ajankäyttö. Itse varaan (huom. varaan omaa aikaani) koko illan tms. treffeille. Pakkohan sitä on käydä vaikka kaunistautumassa, siirtyä ajoissa treffipaikalle, ottaa - jos hyvin käy - että siellä menee pitkää. Myös jotkut saattavat tarvita pelkästään yhteen suuntaan liikkumiseen tunnin tai enemmänkin. Kaikki kun eivät asu Aleksanterinkadulla. Jos mies on ulkonäölliseti ok, hampaat kunnossa, osaa keskustella, arvostaa naista, eikä missään tapauksessa käy kimppuun, niin ainakin minua loukkaa, jos minut hylätään hetken tutustumisen jälkeen tai ehdotetaan uusia treffejä parin tunnin kuluttua.

    Haluan vielä korostaa, että en vähättele tätä naisten turvallisuushakuisuutta, se on tervettä. Turvallisuusasioden liiottelu voi olla jostain miehistä loukkaavaakin. Esim.minun mieleeni ei kuuluisi "käydä kimppuun", vähätellä naista tai loukata millään tavalla. Ennen tällaista mallia kutsuttiin "turvalliseksi mieheksi", joka nimenomaan haluaa suojella naistaan.

    Miksi pitää tavata tuntikausia? Mikä pakkomielle tämä sinulle on? Kerrot olleesi tällaisilla treffeillä mutta mitä ilmeisimmin ne eivät ole johtaneet parisuhteeseen kun kerran jatkat tapailua edelleen.

    Netissä jos missä on helppo esittää aivan muuta kuin mitä on todellisuudessa, enkä tarkoita (vain) valehtelemista. Tottunut kirjoittaja voi olla varsinainen verbaalivirtuoosi netissä mutta tositilanteessa ei saa sanaa suustaan (tällaisen kanssa olen ollut treffeillä ja kestin tilannetta muistaakseni kolmisen tuntia koska silloin olin vielä noviisi nettideittailussa). Kirjoittamalla voi tuoda esille vain positiivisia asioita itsestään; siinä on aikaa miettiä vastauksiaan ja jopa "olla huomaamatta" kysymyksiä joihin ei halua vastata.

    Ja jokainen kai tietää, että kommunikaatiotutkimus on osoittanut sanattoman (ehkä voisi sanoa myös 'tahattoman') viestinnän olevan tapaamistilanteessa tärkeämpää kuin sanallisen; sanojen merkitys on arvioitu jopa niin alhaiseksi kuin 7 % kokonaisviestinnästä (ääni noin 40 % ja tärkeimpänä eleet). Edes Webcamin kautta ei voida täysin päästä samaan kuin face-to-face kohtaamisessa.

    Eli toistan kysymykseni: MIKSI haluat tuntikausien treffejä?

    Äänestä

  • Nainenvastaa kirjoitti:

    Vastaanpa nyt tähän.

    Minulla on noin 4-7 pitkää naissuhdetta elämän varrella joista pisin oli 17 -vuotias avioliitto. Jos alle kaksikuukautiset suhteet lasketaan mukaan, niin sitten määrä kasvaa. Noista suhteista - siis yli kaksivuotisista - on kaksi syntynyt "nettiaikana" ja paljon kivoja tyttöjä olen tavannut, joiden kanssa tunnetaan ja tervehditään ja ollaan ystäviä. Juuri tällä hetkellä en etsi uutta naista, kun nykyinen on niin kiva.

    En ole verbaalivirtuoosi, en edes kirjoittamalla, saati puheessa. Joskus parikymmentä vuotta sitten olin korkeakoulussa kyllä kuuntelemassa näitä viestintäjuttuja, ja opin sielläkin kai jotain. Kivan kumppanin kyllä kuitenkin tunnistaa, että sen kanssa viihtyy. Sebcamia en ole vielä ehtinyt kokeilla. Tanssilavoilla ja ravintoloissa sain pakkeja kymmeniä illassa. Pakkien saaminen loppui vasta 25 vuotta sitten, kun opin ymmärtämään tätä naisten kommunikaatiotapaa. Nyt olen hitaan tutustumisen kannattaja. SIKSI olen nyt sitä mieltä, että toiselle kannattaa antaa aikaa, oli se mies tai nainen.

    En ole varsinaisen "kommunikaatioviestinnän tilastoinsinööri", mutta olet oikeilla jäljillä. Jopa äänensävyt, kehonkieli ja ilmeet ovat tärkeämpiä kuin sanojen sisältö. JUURI SIKSI onkin tärkeää, että kumpikin saa viestiä tarpeeksi kauan.

    Äänestä

  • deittaava nainen kirjoitti:

    Itse en tutustu ihmiseen netin kautta. Tapaan mieluummin jos ihminen vaikuttaa kiinnostavalta. Viiden tunnin juttelu ei riitä rajaamaan psykopaatteja pois. Persoonallisuutta ei useimmiten näe netin kautta. Monet miehet ovat melko samanlaisia nettijuttujensa perusteella.

    Olen käynyt treffeillä ja sinne on ilmestynyt tuppisuita ja humalaisia. Molemmissa tapauksissa varmasti todella ujoja ihmisiä. Hyvin lyhyet treffit riittivät minulle näissä tapauksissa.

    Kemiasta en puhunut mitään, sitä ei viidessä minuutissa näe. Tarkoitinkin ulkonäköä. Jos ulkonäkö on jotain ihan muuta kuin mitä on kerrottu tai kuvassa nähty ja suusta löytyy kasa mustuneita ja mädäntyneitä hampaantynkiä kiinnostus loppuu samantien.

    "Eri asia miehillä" viittasi taas siihen että useampi mies pystyy huolehtimaan turvallisuudestaan jos kimppuun käydään. Itse pienikokoisena naisena en pystyisi niin välttämättä tekemään.
    (En pidä itseni kokoista miehistä).

    Että syy miehen puhumattomuuteen löytyisi itsestäsi? Olen aistivinani jonkin verran ylemmyydentunnetta kirjoituksessas; valitettavan yleistä suomalaisten naisten keskuudessa nykyään.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    Että syy miehen puhumattomuuteen löytyisi itsestäsi? Olen aistivinani jonkin verran ylemmyydentunnetta kirjoituksessas; valitettavan yleistä suomalaisten naisten keskuudessa nykyään.

    No kyllä ne ujot puhumattomat miehet halusivat tavata uudelleen. Minä en.
    Toinen lähetti viestiä vielä hyvin pitkän ajan kuluttua.
    Jos olisin tuntenut tai tuntisin ylemmyydentunnetta tuskin olisin kuluttanut aikaa sellaisten miesten seurassa, koska kovin hauskaa se ei ollut.

    Äänestä

ensitapaamiseen riittää puoli tuntia. Kahvit jossain, ja jo etukäteen on tiedossa että toisella tai molemmilla on sen jälkeen menoa muualle niin ettei kumpikaan odota tapaamiselta enempää.

Jos ensitapaamisen jälkeen molemmilla on kiinnostusta tutustua lisää niin uusille treffeille vaikka samana iltana (tai seuraavana iltana/viikonloppuna).

En enää ikinä suostuisi tutustumaan ensin viikkokaupalla meileitse ja sitten tuntikaupalla tapaamalla, kyllä se kiinnostus joko syttyy tai ei syty.

Äänestä

Bongasin perjantaina iltapäivällä kivan naisen profiilin suomikaksnelosesta. Kirjoittelimme muutaman viestin, ja hän ehdotti tapaamista saman tien. Oma autoni oli toisaalla, joten hän ehdotti tulevansa minun luokseni ja näin tapahtuikin. Kyseessä oli todellinen speed dating, mutta huom !!! Nainen oli toki ilmoittanut osoitteeni ystävälleen, joten jos hänestä ei olisi kuulunut mitään, olisi ystävä hälyttänyt apua. Fiksua näin, ja olisin toiminut samalla tavalla. Muutama tunti vierähti mukavasti. Toisin kuin kuvittelet, mitään fyysistä ei tapahtunut.

En ikinä suostuisi lähtemään ensitreffeille kenenkään kotiin. En ikinä lähtisi treffeille, joilta ei pääse liukenemaan tyylikkäästi koska tahansa. On helpompi jatkaa kivoja treffejä kuin yrittää lyhentää huonoja.

Erään naisen tapasin Ikeassa. Siinä oli hyvä vähän yrittää samalla selvittää, minkälainen tyyli hänellä oli. Ne treffit kestivät 5-6 tuntia.

Äänestä
  • Jos joutuisin olemaan 5-6 tuntia Ikeassa, tarvitsisin jossain vaiheessa elvytystä ja psyyke olisi myös kovilla.

    Äänestä

  • Taika-Jimbo kirjoitti:

    Jos joutuisin olemaan 5-6 tuntia Ikeassa, tarvitsisin jossain vaiheessa elvytystä ja psyyke olisi myös kovilla.

    on tämä nainen. Huh-huh, olen varmaan turhaan pitänyt omia deittejäni epäonnistuneina ;)

    Äänestä

  • Ikeaturnoff kirjoitti:

    on tämä nainen. Huh-huh, olen varmaan turhaan pitänyt omia deittejäni epäonnistuneina ;)

    Pieni tarkennus !!!! Treffien Ikea-osuus kesti vain tyyliin 45-60 min, sitten Kaivariin sufeelle, ja takaisin Ikean parkkipaikalle, jossa juttu jatkui ja jatkui ja jatkui . . . kunnes 5-6 tuntia oli mennyt. Ei kai kukaan tervejärkinen Ikeassa sentään noin kauaa jaksa olla . . .

    Äänestä

  • ja turvaa selustasi kirjoitti:

    Pieni tarkennus !!!! Treffien Ikea-osuus kesti vain tyyliin 45-60 min, sitten Kaivariin sufeelle, ja takaisin Ikean parkkipaikalle, jossa juttu jatkui ja jatkui ja jatkui . . . kunnes 5-6 tuntia oli mennyt. Ei kai kukaan tervejärkinen Ikeassa sentään noin kauaa jaksa olla . . .

    mikä sitten meni pieleen? Miksi siitä ei syntynyt parisuhdetta?

    Entä miten tämä iltapäivällä bongaaminen ja hetikohta tapaaminen sopii aiemmin kertomaasi toimintamalliin jonka mukaan ensin pitää meilailla ja chattailla pitkään? Tuo nainenhan siis tuli luoksesi parin viestin jälkeen (tai siis tuli osoitteeseen jonka olit hänelle antanut, sitähän me emme tiedä eikä hän tiennyt onko se asuntosi ja kuka/ketä siellä odottaa ja millä mielellä).

    Luuletko, muuten, että psykopaatit, raiskaajat ja muut hullut kertovat tutustumisvaiheessa että he ovat vaarallisia ja aikovat vahingoittaa naista? Ehei, kyllä he nimenomaan vakuuttavat olevansa turvallista seuraa.

    Äänestä

Tämä aikuinen nainen vietti piknikin miehen kanssa saaressa, johon pääsee kävellen. Muitakin ihmisiä siellä oli. Joimme kahvia ja söimme voileipiä, uimista ja vain loikoilua. Ikävä kyllä muutama asia ei sitten kuitenkaan arvomaailmassa täsmännyt, vaikka pidimme toisistamme. En tuntenut itseäni tai oloani mitenkään uhatuksi. Olimme vaihtaneet kuvia, tiesimme toistemme työpaikoista, kirjoitelleet ja tekstailleet ennen sitä. EI kaikki miehet ole pelottavia. Toki joukosta löytyy niitäkin. Ja olisin voinut milloin vain lähteä sieltä saaresta tarvittaessa. Tosin olin silloin lomalla .-). Joidenkin kanssa pitkät deitti on kiva ja toisten kanssa lyhyet. Aina voi sopia uudet treffit, jos toinen kiinnostaa.

Äänestä
  • Olikohan tuo miespuolinen kaverini, hänellä on tapana viedä kaikki deittinsä uimahalliin tai uimarannalle nähdäkseen millainen kroppa naisella on.

    Äänestä

  • 12+4 kirjoitti:

    Olikohan tuo miespuolinen kaverini, hänellä on tapana viedä kaikki deittinsä uimahalliin tai uimarannalle nähdäkseen millainen kroppa naisella on.

    heh hee.. vissiin naiset lähtisivät "uimahalli-deiteille..." XD

    Äänestä

  • hih hih hiii kirjoitti:

    heh hee.. vissiin naiset lähtisivät "uimahalli-deiteille..." XD

    melkoisen määrän on niitä sinne tai rannalle tai kylpylään vienyt. Kun on himourheilija ja etsii urheilullista naista niin ilmeisesti se menee läpi.

    Äänestä

  • 8+7 kirjoitti:

    Kaikkea ei kannata uskoa, mitä jotkut kertovat ;)

    Äänestä

  • 8+7 kirjoitti:

    melkoisen määrän on niitä sinne tai rannalle tai kylpylään vienyt. Kun on himourheilija ja etsii urheilullista naista niin ilmeisesti se menee läpi.

    Ei kyseinen mies taida vakavissaan edes seuraa etsiä, mutta on huomannut hyvän konstin päästä katselmaan naisia vähemmissä vaatteissa. Naisten kustannuksella pelleilyä tuo lopulta on, jos lukemattomia kertoja onnistuu siinä, mutta eihän yksittäinen nainen sitä tiedä.

    Äänestä

  • on pokkaa kirjoitti:

    Mun toiset treffit olivat Nuuksiossa. Syötiin leiripaikalla ja käytiin lammessa uimassa. Sitten suudeltiin ja en tiedä ... olisiko jotain muutakin ollut tiedossa, ellei nuotiopaikalle olisi tullut muitakin ihmisiä.

    Harvemmin sitä uimapukukierrosta ihan noin varhaisessa vaiheessa . . .

    Äänestä

Suomalainen mies on sen verran jäyhä otus, että kyllä hänelle pitäisi vähintään tuo kaksi tuntia antaa aikaa vaikutuksen tekemiseen. Mieluummin kokonainen iltapäivä.

Jos naisella ei ole aikaa pitkiin treffeihin, niin hakekoon seuraa vaikka Kreikan rannoilta. Siellä on kyllä miehiä, jotka osaavat tehdä vaikutuksen alle kolmen minuutin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aikuinen mies kirjoitti:

Joskus täällä esitetään "yleisohjeita" ensideiteille. Perussääntö lienee se, että deitti pitää järjestää julkiselle paikalle turvallisiin olosuhteisiin ja koko ajan saa luvan "paeta" tilanteesta pois. Tämä varmaan sopii kiireisille naisille, joilla ei ole "aikaa" tuhlata turhaan tutustumiseen.

Kerron ja perustelen nyt omia näkökantoja.

Ensitapaaminen saisi olla mielellään vähintään kaksi tuntia. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että olisi tutustuttu jo kirjoittelemalla tai puhelimessa pitkän ajan. Jos joku ei voi "tuhlata" kahta tuntia aikaa, niin ei kai voi sitten antaa toiselle tai itselle mahdollisuutta tutustua OIKEASTI toiseen.

Taustaa: Olen 50 -vuotias luotettava mies. Minun parhaat treffit ovat olleet jossain luonnossa (älkää pelästykö). Jos nainen kertoo, että harrastaa vaikka sienien poimintaa, niin miksi treffit ei voisi olla sieniretki? Jos nainen kertoo, että harrastaa pitkiä kävelylenkkejä, niin miksi treffit ei voisi olla 10 kilometrin kävelylenkki. Siinä oppii tutustumaan jo vähän pidemmälle. Pari kertaa olen ollut myös iltagrilliretkellä Nuuksiossa. Kerran kävin iltapäivän mittaisella asuntoesittlykierroksella.

Pointti on siinä, että treffeiltä ei saa karata. Molempien pitäisi sitoutua tutustumaan. Ne kemiat saattaa löytyä vaikka siellä iltaisella järvenrannalla. (eikä 10 minuutin kahvihetkellä).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu