Tulit kesällä taas minun mieleeni, kävin kanssasi keskusteluja mielikuvissani , ja kaikki oli taas hyvin kuin sikiöasennossa konsanaan.
Tuulahduksesi sai minuun energiaa ja virtaa , tunsin olevani nuorimies jälleen kuten silloin ennen.
Muistin sinun sinisen villatakkisi jonka kireät napit aina niin taitavasti kiinnitit, otsapantasi jota etsiskelit miltei jokainen aamu ,hymysi joka halkaisi koko kasvosi tuoden esiin kellastuneen kulmahampaasi , keltaiset pukuhoususi johon kiedoit niittivyösi koristamaan lantiotasi...
Ai kuinka rakastin jokaista soluasi ja tapaasi olla , kuinka tuo haamusi tuntui miltei todelta siinä edessäni?
Sitten haaveiluuni iski peikko, eihän se voisi olla totta ,ethän sinä sittenkään minua kaipaisi enää , enhän minä oikeasti sinulle kelpaisi nyt kuin en kelvannut silloinkaan, olenhan nyt kaljuuntunut harmaa kaljavatsainen mies jonka energia taso on minimaalinen vanhaan minääni verrattuna ..
On parempi ettemme sittenkään tapaa, en kestäisi arvostelevaa katsettasi , en enää toipuisi siitä että jättäisit minut jälleen , ethän sinä mitenkään voisi rakastaa minua ,tälläistä rumaa ja vanhaa miestä.
Tulit sitten yöllä uniini, olit muuttunut kömpelöksi ja riippuvatsaiseksi vanhaksi naiseksi , miltei säälittävästi askelsit perässäni vanhoissa lenkkareillasi poskiesi roikkuessa ryppyisillä elämän kuluttavilla kasvoillasi , minun oli pakko pysähtyä , käännyin katsomaan sinua kun taapersit viimein eteeni , ajattelin että turhaan murehdin omaa olemustani , sinäkin olit ikääntynyt ja vieläpä ylikorostuneesti minuun nähden, katsoit minun riippuvila ryppyisillä luomillasi ja sanoit ,onko meillä hyvä nyt..., otin sinua kädestä ja sanoin että on, nyt saamme taapertaa kahdestaan eikä kukaan kolmas pyörä enää sinua minulta vie.
Aamulla muistelin tuota untani, totesin että ehkä se on ollut parempi ettei tiemme enää kohdanneetkaan ,ei rakkaus meitä yhteen enää lennättänyt ja ehkä se oli vaan tarkoitettu niin , ei tässä elämässä , mutta kenties seuraavassa elämässä tähdet ovat meille suotuisammat , ehkä ?
Vaikkei koskaan sitä voi tietää , kohtaloaan kun ei voi ennustaa.
Tuulahduksesi sai minuun energiaa ja virtaa , tunsin olevani nuorimies jälleen kuten silloin ennen.
Muistin sinun sinisen villatakkisi jonka kireät napit aina niin taitavasti kiinnitit, otsapantasi jota etsiskelit miltei jokainen aamu ,hymysi joka halkaisi koko kasvosi tuoden esiin kellastuneen kulmahampaasi , keltaiset pukuhoususi johon kiedoit niittivyösi koristamaan lantiotasi...
Ai kuinka rakastin jokaista soluasi ja tapaasi olla , kuinka tuo haamusi tuntui miltei todelta siinä edessäni?
Sitten haaveiluuni iski peikko, eihän se voisi olla totta ,ethän sinä sittenkään minua kaipaisi enää , enhän minä oikeasti sinulle kelpaisi nyt kuin en kelvannut silloinkaan, olenhan nyt kaljuuntunut harmaa kaljavatsainen mies jonka energia taso on minimaalinen vanhaan minääni verrattuna ..
On parempi ettemme sittenkään tapaa, en kestäisi arvostelevaa katsettasi , en enää toipuisi siitä että jättäisit minut jälleen , ethän sinä mitenkään voisi rakastaa minua ,tälläistä rumaa ja vanhaa miestä.
Tulit sitten yöllä uniini, olit muuttunut kömpelöksi ja riippuvatsaiseksi vanhaksi naiseksi , miltei säälittävästi askelsit perässäni vanhoissa lenkkareillasi poskiesi roikkuessa ryppyisillä elämän kuluttavilla kasvoillasi , minun oli pakko pysähtyä , käännyin katsomaan sinua kun taapersit viimein eteeni , ajattelin että turhaan murehdin omaa olemustani , sinäkin olit ikääntynyt ja vieläpä ylikorostuneesti minuun nähden, katsoit minun riippuvila ryppyisillä luomillasi ja sanoit ,onko meillä hyvä nyt..., otin sinua kädestä ja sanoin että on, nyt saamme taapertaa kahdestaan eikä kukaan kolmas pyörä enää sinua minulta vie.
Aamulla muistelin tuota untani, totesin että ehkä se on ollut parempi ettei tiemme enää kohdanneetkaan ,ei rakkaus meitä yhteen enää lennättänyt ja ehkä se oli vaan tarkoitettu niin , ei tässä elämässä , mutta kenties seuraavassa elämässä tähdet ovat meille suotuisammat , ehkä ?
Vaikkei koskaan sitä voi tietää , kohtaloaan kun ei voi ennustaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Voi kun herkkää.
Siinä taas miespolo itkee jonkun martan perään joka on vienyt sitä 6-0 aikoinaan.
Draagista näissä on se että tunteilleen ei voi mitään,ja ne tunteilla leikkijät porskuttavat aina paremmin ja hymyssä suin.
Jos mies on noin rakastunut ollut niin kyllä se aika selvä tapaus on ettei se martta sitä oikeasti rakastanut,muutenhan ne tallustelisi edelleen samoilla reiskoilla samaa lattiaa.
Olet ollut martalle vaan korvike tai välivaihe,ja se on suputtanut korvaasi kaikki osaamansa söteemit jotka olet valitettavasti ottanut todesta.
Unohda eila,ja jatka elämääs!!