Päätin, etten yritäkään enää saada ystäviä.
Ainakaan en kerro että menee hyvin.
Joka ikinen kerta, kun mainitsen kivasta
monta vuotta kestävästä duunista, ihanasta
avioliitostani jne. yhteydenpidot loppuvat.
Ja tätä ennen on voitu keskustella paljonkin asiosta ja tekstailla.Kateelliset ämmät en voi muuta syytä keksiä.
Parempi siis olla vain omissa ajatuksissaan.
Niin paljon olen miettinyt, mitä muka tein väärin ollessani mukava ja rento nainen. Ilman komplekseja mistään. He eivät saamari kestä sitä. Heillä kun menee herttaisen paljon huonommin.ö
Ainakaan en kerro että menee hyvin.
Joka ikinen kerta, kun mainitsen kivasta
monta vuotta kestävästä duunista, ihanasta
avioliitostani jne. yhteydenpidot loppuvat.
Ja tätä ennen on voitu keskustella paljonkin asiosta ja tekstailla.Kateelliset ämmät en voi muuta syytä keksiä.
Parempi siis olla vain omissa ajatuksissaan.
Niin paljon olen miettinyt, mitä muka tein väärin ollessani mukava ja rento nainen. Ilman komplekseja mistään. He eivät saamari kestä sitä. Heillä kun menee herttaisen paljon huonommin.ö
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kummasti ne "ystävät" katoaa, jos erehdyt mainitsemaan edes sivulauseessa omista hyvistä fiiliksistä elämän suhteen. Tai sitten tulee puukkoa selkään oikein kunnolla. Ilmeisesti nämä ihmiset eivät kestä toisen onnea, se toinen täytyy "ampua alas" hinnalla millä hyvänsä. Saman olen huomannut ja kokenut, nyt osaan olla viisaampi ja pitää suuni kiinni tietyistä asioista. Eipähän tarvitse kärsiä oman liiallisen avoimuutensa seurauksista. Kell' onni on, se onnen kätkeköön... Näin se on, valitettavasti.
Monilla "ystävillä" on tapana puhua selän takana. Päin naamaa ei uskalleta sanoa mitään mutta selän takana kyllä jauhetaan. Eipä tälläisiä kyllä voi kutsua ystävikseen edes lainausmerkeissä.
Aivan sama juttu! Olen ystävyyssuhteissani ollut aina se aktiivisempi osapuoli. Olen soitellut, lähettänyt tekstiviestejä/sähköpostia, olen muistanut ystävien nimipäivät/synttärit jne. Toisin päin se ei vaan toimi. Lopetin joku aika sitten tämän kaiken. Jos ei tavallinen, onnellinen ihminen kelpaa ystäväksi niin olenpa sitten omillani.
kaikki ystävät ovat kaikonneet, eivät halua kuulla sitä että minulla nyt menee hyvin. Eron aikana kun meni huonosti oli paljon kuuntelijoita ja tukijoita, tuntuu että he oikein mässäilivät sillä minun huonolla ololla. Nyt kun elämäni on kunnossa ja oikein ihania asijoita tapahtuu mulle, niin he eivät enää välitä kuulla. Tunnen etten voi kertoa näitä hyviä asijoita tuntematta syyllisyyttä. Pitää jotenkin puolustella itseään. Tosi pitkäaikainen ystäväni suuttui todella ja on ollut jo yli vuoden pitämättä yhteyttä, enkä edes tiedä miksi. Sekin on kurjaa että seläntakana on haukuttu paljonkin ja en ole sitä edes tajunnut. Mistähän löytyis sellasia ihan tavallisia ihmisiä kavereiksi?