Sain juuri kuulla että poikaystäväni on pettänyt minua juhannuksena. Rakastan häntä niin että en halua jättää, mutta tuntuu tosipahalta ajatella että hän on ollut sängyssä toisen naisen kanssa. Soitin heti poikaystävälleni ja kysyin onko se totta ei se sitä kieltänyt mutta ei ensin myöntänytkään, vähän ajan tinkauksen jälkeen tulihan se sieltä, aloin itkeä enkä tiennyt mitä sanoa lopulta sanoin että vitun sika petturi ja painoin luurin kiinni, lähetti viestin ja pyyteli anteeksi ja aiko tulla töitten jälkeen, haluan kyllä puhua hänen kans mutta en tiedä pystynkö ikinä antamaan anteeksi tuota. Ehkä se ei olisi ollut niin paha jos hän olisi itse kertonut sen sillon heti. Ja itse en kyllä ole sitä mieltä että jos kerran pettää niin myös toisenkin ko itse olen pettänyt edellistä kumppania mutta silloin kaduin sitä niin paljon ja päätin että ikinä en tehe nuin enkä ole tehnyt. Mutta poikaystäväni on myös pettänyt hänen edellisessä suhteessa. Pystyisinkö enään ikinä luottamaan häneen. En olisi ikinä uskonut hänestä mitään tälläistä, hän kohtelee minua todella hyvin ja meillä on kyllä ollut seksiä että ei pitäs olla puutteessa ollut en keksi mitään syytä miksi hän teki niin :(
Petetty:(
kauheataaaaaaaaaa
3563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
voi sua :( ... mä suosittelen kyl et jätät sen, vaikka sä kui paljo rakastat sitä! Maailmassa on paljon muitakin ihmisiä, jotka sua voi rakastaa ja sä niitä, vaikka nyt tuo yksi ihminen vaikuttaa siltä, että sä rakastat sitä! .. mutta niinku on sanottu ja joka on niin harmillisen totta, että jos kerran pettää niin aina pettää. Kannattaa jättää, koska muute satutat itteäs vaan :(
Tarkoitukseni ei ole kiertää veistä haavassa, mutta jos kerran itse pettää, ansaitsee mielestäni tulla myös petetyksi. Kuulostaa siltä että olet saanut todella arvokkaan oppitunnin empatiasta, ja se on rikkautta se!
On todella tuskallista kun luottaa ihmiseen täysin ja sitten huomaakin että se luotettava ihminen onkin ollut olemassa vain pääsi sisällä. Myötätuntoa ja halaus täältä!
mietin itsekkin että tämä on jokin kosto siitä kun itse olen pettänyt vaikka en juuri tätä ihmistä ole pettänyt. kyllä parisuhteet on perseestä tuntuu että aina (melkeen aina) jompikumpi pettää. :/