Olen pitkään epäillyt miestäni uskottomuudesta. Mitään todisteita ei ole ollut mutta koko klassinen oireiden kirjo on esiintynyt miehelläni hyvin vahvasti. Olemme olleet vähän yli neljä vuotta naimisissa. Seurusteluaikoina miehelläni oli tapana aina tavatessamme pukeutua ihan tietyntyyppisiin housuihin, joita hän ei muulloin käytä.
No nyt köysin k o housut pyykkikorista lajitellessani pyykkiä. Etumuksessa ilmiselvät spermatahrat.
Nyt en tiedä jaksanko uskoa näkemäni todeksi. Hän on siis lisäksi edelleen käyttää näitä piukeita sexyhousuja sillloin kun on seksi mielessä.
Minun läsnäollesssani niitä ei ole näkynyt viime aikoina.
Tuntuu niin pahalta etten suostu uskomaan. Kun käy kipeää, herää mielessä ja kehossa torjuntamekanismit.
Mitä minä teen? Mieheni lupasi sadanviidenkymmenen ystävän ja sukulaisen, papin ja Jumalan edessä pysyä minulle uskollisena.
Kertokaa hyviä neuvoja, jos teillä on. Mitä tekisin. Tämä on niin ahdistavaa, etten pysty purkamaan sitä kuin tänne, ventovieraille.
No nyt köysin k o housut pyykkikorista lajitellessani pyykkiä. Etumuksessa ilmiselvät spermatahrat.
Nyt en tiedä jaksanko uskoa näkemäni todeksi. Hän on siis lisäksi edelleen käyttää näitä piukeita sexyhousuja sillloin kun on seksi mielessä.
Minun läsnäollesssani niitä ei ole näkynyt viime aikoina.
Tuntuu niin pahalta etten suostu uskomaan. Kun käy kipeää, herää mielessä ja kehossa torjuntamekanismit.
Mitä minä teen? Mieheni lupasi sadanviidenkymmenen ystävän ja sukulaisen, papin ja Jumalan edessä pysyä minulle uskollisena.
Kertokaa hyviä neuvoja, jos teillä on. Mitä tekisin. Tämä on niin ahdistavaa, etten pysty purkamaan sitä kuin tänne, ventovieraille.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Eipä siinä muuta voi todeta kuin että olet valitettavasti nainut petturimiehen! Niin tein minäkin aikoinaan, mies aloitti pettämisen oltuamme n. viisi vuotta aviossa. En olisi voinut koskaan uskoa että meille kävisi niin, oltiin onnellisia ja kaikkien kavereidenkin mielestä olimme täydellinen pari, kauniita ja onnellisia molemmat. Niin vain kävi, että ukko alkoi pettämään ja sitä sitten jatkui epäsäännöllisen säännöllisesti koko avioliittomme ajan, kunnes lopetti n.63 vuotiaana sen touhun. En tiedä naisten määrää, mutta aika monia on ollut. Koko ajan olemme olleet kuitenkin onnellisia yhdessä, kasvatettu kaksi hyvin menestyvää, fiksua lasta ja hankittu aika kiva omaisuus. Kaikki tämä on selvinnyt minulle vasta nyt vanhana, on ollut aika kauheat oltavat, tunteet vaihdelleet laidasta laitaan. Joskus kun jotain epäilin, niin aina haukuttiin vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi. Olen tiennyt asian nyt noin vuoden verran, vielä ollaan yhdessä. Mies tekee kaikkensa, että saisi viettää eläkepäivät minun kanssani. Ilmeisesti elämme edelleenkin yhdessä, ei näin vanhan jaksa enää erotakaan ja onhan meillä kaikki muut asiat ihan hyvin liitossamme. Olen sitä mieltä, että miehelläni on ollut seksisairaus, ei ole voinut olla valloittamatta naisia. Että tällainen tapaus täällä meillä, toivottavasti ei sinun elämäsi mene samaa rataa. Tuntuu, että elämä voi josku olla tarua ihmeellisempää, eikä aina voi tuntea edes lähimpää omaista täydellisesti.
Älä paljasta vielä mitään, jatka vain myyräntyötäsi, miehesi kyllä tekee muitakin huolimattomuusvirheitä, jos nimittäin pettää.
Voiko ne housut jotenkin "vahingossa tuhota pyykissä" käyttökelvottomaksi? Heittää roskiin? Voit tarkkailla miten epätoivoisesti mies menetykseen suhtautuu ja ilmestyykö tilalle nopeasti uudet... Siitä on hyvä jatkaa.
Minustakin niitä housuja kannattaisi nyt jotenkin hyödyntää. Entä jos osoittaisit hänelle huomanneesi tahrat niin kierosti, että palautat housut pyykistä entistä likaisempina. Roiskit niihin vaikka jogurttia, niin siinä on hänellä ihmettelemistä, miten hän ne niin pahasti on onnistunut tahraamaan.
pilailukaupasta.
onko kysessä alkkarit vai päällysbökät?
Tuli mieleen oisko jonkin sortin fetissistä kyse -juuri ne tietyt sexyhousut, kuluneet ja käytetyt, ja housun edustassa spermaläikkiä.
Jos hemmo käy naista panemassa, niin kait tuo aikamiehenä osaa ruikkia muuanne kuin pöksyihinsä ja aktin jälkeen pestä pippelinsä.
mitä ne tahrat nyt housuilla tekis.. Voihan se olla että on "kätellytkin", sitä itse epäilen jos noi nyt on ainoita "merkkejäsi" uskottomuudesta.. Tsekkaa puhelimensa käyttöä, käytöstä ja sensellasta ne kertoo enemmän!
Minulle nyt tuli mieleen tilanne, jossa nämä alushousut vedetään pikaisesti taas jalkaan ja pientä jälkivuotoa tapahtuu. Siltä se näytti.
Puhelinta on mahdotota tarkkailla. Se on aina lukittuna ja äänettömällä.
Samaten tietokone, jolla hän viettää illat jolloin on kotona.
Hänen työnsä edellyttää vaitiolovelvollisuutta joten edellämainitut seikat ovat siten ymmärrettäviä.
Sanoit, että olet epäillyt miestäsi pitkään. Housuasiahan kuitenkin on tuore tapaus. Mitkä ne aiempien epäilyjesi perusteet ovat olleet? Voisi paremmin kommentoida pelkojesi aiheellisuutta, jos kertoisit niistäkin jotain.
Kai nyt voisit seurata meneekö ulos tai jonnekkin puhumaan, onko yhtäkkiä tullut outoja puheluita näprääkö tekstareita paljon(aiempaan verrattun) käytös sinua kohtaan onko muttunut jotenkin.. Yleensä tollasia asioita huomaa.. MIKÄLI ei nyt sitten liikaa luulottele ja sen varjossa sitten näkee jo asioita vähän harhaisestikin..., Tää palsta on kyllä omiaan tuomaan fiilistä että tasan kaikki pettää... Pitää osata erotella tietyt asiat ja muuttuva/muuttunut käytös monessa asiassa.. Sitten voi epäilläkkin.
tolla logiikalla miehesi mielestä sinä käyt jatkuvasti mieron tiellä.
Eritteitä nyt sattuu tulemaan sukukalleuksistamme.
Oletko ajatellut, olisiko miehelläsi mahdollisesti hiivatulehdus. Monet miehet kanniskelee ko tulehdusta saatuaan se ensin kumppanilta, ei välttämäättä oirehdi kuten naisella oleva tulehdus.
Minun mieheni puhelin oli yleensä kotona ollessa kokonaan kiinni ja äänettömällä. Kun hän tarkisti sen säännöllisesti, niin se sujui vaivihkaa, ei kuulunut mitään soitinääniä eikä piippauksia. Otin kerran yöllä sim-kortin pois ja käynnistin puhelimen ilman sim-korttia, se onnistui ilman koodia. Siellä ne kaikki puhelutiedot, numerot, digikuvat ja tekstiviestit oli tallennettu puhelimeen eikä sim-kortille. Tosin jos miehelläsi tosiaan on vaitiolovelvollisuus, niin paha lähteä niitä tietoja lukemaan...
En ikinä lähde mieheni kännykkää ropeloimaan, ensinnäkin se on väärin ja toisekseen moraalitonta. Pikkuhousut nyt sattuivat olemaan pyykkikasassa jota lajittelin. Yleensä hän vaatii etten koske hänen pyykkiinsä mutta sattui olemaan poikkeustilanne. (Oli saunavieraita tulossa ja halusin siistiä kodinhoitotilat jne.)
Mieheni menee hyivn usein ulos kun tulee puhelu tai menee itse ulos soittamaan. Sisällä hän menee toiseen huoneeseen ja puhuu kuiskaamalla. Toisinaan taas oikein isolla äänelä kun on joku kaveri kyseessä. Joka aamu hän avaa kännykkänsä ensimmäisenä ja lukee hymyssä suin. Hänen mielialansa vaihtelevat hellämielisestä erittäin torjuvaan ja ilkeään. Hän etsii vikoja tekemisistäni ja syyttelee koko ajan. Hänellä on nykyisin koko ajan iltamenoja. Olen usein peloissani siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Hänellä on tapana tehdä omin päin päätöksiä asioista, jotka yleensä keskustellaan yhdessä. Hän osti mm itselleen kaupunkiyksiön jotta saisi tehdä rauhassa töitä. Nyt hän vietttää siellä mys öitään koska niin on kätevämpää. Kotiin on peräti 30 min matka. Tämän yksiön sijainnista en tiedä mitään eikä siitä minulle kerrota koska se on vain hänelle tarkoitettu. Hän varusteli sitä ties millä luksuksella koska nyt hän valittaa että rahat on loppu ja minun pitäisi säästää kuluissa. En yleensäkän kuluta juuri mitään. Olemme lapsettomia eikä sukulaisiakaan ole paljoa. Minulla kuluu rahaa jotakuinkn yhteen ateriaan päivässä. Vaatteitakaan en ostele koska sisareni on vaatealalla ja saan häneltä näyteitä tarpeeksi.
Hän on laihduttanut yllättäen itsensä about viisitoista kiloa hoikemmaksi. Hän on alkanut pukeutua ihan omituisesti. Lapsellisesti. Kuin olisi parikymppinen vaikka on 42. JNE Voisin luetella näitä erityispiirteitä vaikka kuinka paljon.
Tuo salainen poikamiesboxi on kyllä kaikkein pahin. Ihan uskomatonta. Eli turha sitä puhelinta olisi edes tutkia, kaikki salainen hoituu poikamiesyksiöstä käsin jos on hoituakseen.
Kysy koska mies kutsuu sinut tupaantuliaisiin? Sanot vaikka, että voisit tuoda tuliaisiksi pullaa pakasteeseen... eihän tuosta "ystävällisyydestä" voi kukaan edes suuttua.
kun tuollaiseen suostut, ja myös hyvin yksinkertainen kun kaiken uskot.
jos vaimo ilmoittaisi minulle että hommasi yksiön, johon minula ei olisi asiaa, niin saisi kyllä aivan välittömästi eropaperit eteensä. itseasiassa olen kertonut hänelle, että yksikin yö poissa kotoa ilman hyväksyttävää syytä on sama kuin hakisi avioeroa. en katsele sekuntiakaan minkäänlaista pelleilyä.
suosittelen sinulle samaa.
Sarjoita kotinne lukot kun hän on siellä yksiössään. Sehän helpottaa kivasti eroa kun miehen ei tarvitse edes etsiä uutta asuntoa.
Kyllä tuo on aika selvä tapaus, näin miehenä sanottuna. Kai sen osoitteen jostain ongittua saa? Ei kai Suomessa voi pitää salattuja osoitteita jos ei nyt ihan poliisisuojelussa ole.
uskottomuuspalstan lukeminen ja oman mielikuvituksesi ruokkiminen! Siinä sinulle neuvo. Suutasihan et osaa aukaista ja puhua asiasta asiallisesti. Naiset aina sanoo, että pitää puhua, miksi emme sitten tuollaisissa asioissa saa suutamme auki, epäilemme ja kyttäämme. Kyllä se lopulta pettää, kun ei kestä enää kyttäystä. Naurettavaa tutkia kenenkään pikkuhousujen tahroja!
Kyllä olen suuni avannut, yrittänyt avata asiallista keskustelua. Yrittänyt kysellä. Minut on jo leimattu hulluksi ja vainoharhaiseksi ja kun avaan suuni mieheni parahtaan jotain ilkeää ja häipyy omille teilleen. Hän kertakaikkiaan ei suostu keskustelemaan näistä asioista. Napsauttaa suun kiinni tai käyttäytyy kuten jo kerroin.
Kuule, hanki yksityisetsivä.
eihän tuossa suhteessa ole enää päätä eikä häntää, joten sama laittaa lusikat heti jakoon.
eikä housuja.
Kassit ovat nykyisin ihan erilaiset. Ennen ne oli pulleat , kiinteät, isot ja täynnä tavaraa. Nykyisin riippuvat tyhjät ja veltot. Tätäkin olen ihmetellyt mutta keksinyt joitain ikäntymis selityksiä itselleni.
Vaikka mitään uskottomuutta ei olisi tapahtunutkaan , tuntuu parisuhteenne olevan käymistilassa ja kohtelusi ala-arvoista. Sano ukollesi, että jos ei ääni kellossa muuttu, saa kello kilistä muualla.
Rajat ja kunnioitus, jos niitä ei ole,. niin mitä on?
Jos olet verevä ja naisen näköinen, niin usko pois : kelpaat kelle vaan . Nyt näyttää ettet ukollesi kelpaa.
Kynnysmatoksi älä enäää ala. Ja sano miehellesi , ettet epäile vaan olet varma.
Yksi keino on varmistumisen jälkeen syöttää pettäjälle sen omat eväät.
...sanasi asetit, madame Maija. Minua itseänikin on kalvanut nöyryytetyksi ja poljetuksi tulemisen tunne.
Olen liian kiltti, eli annan periksi ja anteeksi ja sovittelen mielummin kuin löisin nyrkkiä pöytään.
Olen kaunis, ihan oikeasti, kaikki kehuvat. Ja miehetkin ihailevat. EI se voi siitä olla kiinni.
Mitä tarkoittaa että syöttäisin pettäjälle se omat eväät? Alkaisin käyttäytyä epäsiveellisesti tai toista muuten loukkaavasti? Ikävä kyllä minusta ei ole siihen. Minut kasvatettiin moraalia ja kunniallisuutta noudattaviin tapoihin. Toisen ala-arvoinen käytös ei vedä minua samaan lokaan. Olenko oikeassa?
jo hyvän aikaa. Kaikki teot puhuvat puolestaan eli miehellä on toinen tai toisia. Sinuna tekisin niin, että ostaisin pienen nauhurin tai sanelukoneen ja laittaisin ne piiloon sinne missä mies näitä salaisia puheluitaan puhuu. Jos kyseessä on toinen nainen eikä salaiset työtehtävät niin saat sen selville hyvin pian. Toisekseen, jos et halua itse tehdä tutkimustyötä niin palkkaa etsivä. Ei tuossa ole enää mitään epäselvää vaan miehellä on toinen kierroksissa. Epäilyttävää on tuo oma asuntokin, sinnehän voi viedä kenet tahansa ja esittää sinkkua. Kai nyt veit sinne omia naisellisia reviirimerkkejä vai uskoitko ihan todella että mies on hyvällä asialla asunnon ostaessaan? Klassiset pettämisen merkithän tuossa on kaikki.
Mun miehellä oli touhutippoja alushousuissaan kun töissä oli viehättävä nuori neiti johon hän ihastui. Se oliko heillä seksiä vai vetikö mies vain käteensä jäi valitettavasti epäselväksi mutta kovasti päivittäistä se oli useiden kuukausien ajan ja meillä oli makkarissa kovasti kylmää.
Miehelläsin on selvästi kaksi elämää sinun kanssasi ja sitten se poikamieselämä omassa asunnossaan, kieroa touhua.
Oletko ihan tosissasi vai onko tää provo? Että miehelläsi on ihan selkeästi muita naisia ja jopa oma salainen asunto ja et silti jätä häntä? Olet hullu, mutta itsepähän olet tiesi valinnut. Miehesi käyttäytyy tasan niin, kuin annat hänen käyttäytyä. Jos et tuollaista siedä, niin lähde menemään. Jos taas asia on ok ja haluat elää onnettomassa suhteessa, niin jää. Jos ei mies halua puhua, niin asiat EIVÄT tule selkiytymään.
itse petetyksi tulemisen kokeneena voin sanoa, että miehelläsi on varmasti toinen nainen. Asunto on juuri tätä naista varten hankittu. Lisäksi miehesi äksyily, syyttely ja se, että haukkuu sinua vainoharhaiseksi oat varmoja merkkejä siitä.
Minun mieheni toimi juuri noin ja ikäväkseni voin sanoa, että olen ollut juuri sinun kaltaisesi,kiltti vaimo, uskonut kaikki sanomiset ja pettäjä on hyvä manipuloimaan. Sinä uskot selityksiin, koska haluat uskoa.
Joku päivä varmasti huomaat, että et enää usko. En minäkään ja miten kiltistä vaimosta voikaan tulla se nyrkkiä pöytään lyövä, -väkivaltaa en hyväksy, mutta suosittelisin sinulle, että nostaisit kissan pöydälle ja ihan oikeasti huutaisit, raivoaisit, etkä yrittäisi olla niin järkevä, asiallinen. Koska miehesi ei korviaan lotkauta järkevälle keskustelulle, niin ota järeemmät aseet käyttöön.
Niin minunkin mieheni haukkui minua sairaaksi, että minun pitäisi mennä jutteleen jollekulle. Mitä minä sitten tein? Kyllä, luulin välillä itsekin, että minulla viiraa nupissa, kun mies oli niin taitava selittämään kaikki toisin päin. Menin jopa lääkäriin ja nupissani ei ollutkaan vikaa, sanoivat, ettei ole ihme että oireilen siinä tilanteessa. Mies olikin aika äimänkäkenä kun tulin lääkäristä ja sanoin, ettei mitään vikaa.
Kun lopulta karmeat totuuudet paljastuivat, ei mies todellakaan enää haukkunut vainoharhaiseksi. Mies muuttui kuin hakatuksi koiraksi ja häpeä oli suuri.
Luota vaistoosi ja älä ole liian kiltti.
Joku kakkonenko on keksinyt hilpeän provon? Näyttääkseen miten typeriä, ripustautuvia ja aivottomia vaimot ovat? Onneksi ne kakkoset ovat sitten viksuja ja vilmaattisia keksiessään tällaisia juttuja....
ihan varmasti olen mieheni ykkönen ja hän minun ykköseni.
Löin nyrkin pöytään, vihdoin. Ja, kuten nimim. "valehtelun mestarikin" koki, mies muuttui kädestä syöväksi koiraksi, tassua, vuh vuh ja lipsis päälle.
Sitä hätää, jonka hänessä näin, minun menettämisen pelon.
Luki tätä linjaa provona tai totena,
ihan sama,
Grande Finale on tässä olkaa hyvä;
1. mieheni on intoihmoisempi kuin monogamia edellytäisi
2. kukaan ei omista toista
3. syvä rakkaus suo toiselle sen minkä toinen itselleen hyväksi kokee
simple
Niin kauan kun olen mieheni ykkönen, hän minun, parisuhteemme toimii. Kakkoset tulevat ja menevät...
Mutta me olemme ja pysymme.
Tartarinna, otan osaa kohtaloosi : ( Varmaan raskasta tuollainen sisäinen vitutus.
Ja se sinua kiukuttaa. Kakkoset tulevat menettävät ja menevät. Ykkösiä on vain yksi ja ainoa. Minua ei vituta yhtikäs mikään. On varsin vapauttava tunne käydä läpi asiat joita olemme tässä käsitelleet. Vitutus katoaa ilmaan ja haamut (kakkoset) eivät pelota, ei ahdista. Minulle on ihan hyvä näin. Olla ykköseni ykkönen, kuningatar, rakkauden ja omistautumisen kohde.
Ilmeisesti olet todella vihainen jostain. Minäkin olen/olin ykkönen ja otin eron miehestäni. Nyt minulla on sisäinen rauha itselläni. Ei tarvitse miettiä kuin omia tekemisiä.
Samaa mietin minäkin. Tutun tuntuinen "vastareaktio" Tartarinnalla, kuin itselläni silloin kun sain kuulla tulleeni pahasti petetyksi.
Olin ajatellut että kun saan miehen kiinni, niin se on menoa sitten, että heitän hänet samantin pihalle. Mutta oma reaktio miehen epätoivoon olikin oma epätoivo, tuli paniikki ja pelko. Käyttäydyin anteeksi antaessani kuin se joka anelee anteeksi. En pystynyt hyväksymään että mieheni tekisi minulle sellaista, siihen oli oltava joku hyvä syy. Etsin syytä muualta helpottaakseni omaa oloa. Yritin samalla tehdä parhaani ja olla miehelle mieliksi. Mietin mikä minussa oli vikana ja mikä siinä kakkosessa sellaista mitä minulla ei ole. Puolustelin suhdettamme ja miestä, vähättelin pettämistä, mutta samalla kirosin meidän väliin tulleen kakkosen alimpaan helvettiin. Pidin häntä syypäänä kaikkeen. Yritin pitää itseni kasassa ja uskottelin että kaikki on taas hyvin, mutta todellisuudessa olin aivan hysteerinen, yksin ollessani, jopa töissä sain itkukohtauksia. En luottanut mieheeni. Mieheni kanssa emme enää puhuneet asiasta, olimme kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vaikka se ärsyttikin että mieheni vihelteli tyytyväisen oloisena ja oli kuin ei mitään ei olisi tapahtunut. Välillä ajattelin että annoin anteeksi liian nopeasti ja helposti. Hän kuitenkin lahjoi ja panosti romantiikkaan.
Aikaa kului pari vuotta ja kaikki oli tasoittunut. Kunnes eräänä päivänä pari kuukautta sitten sain sähköpostia. Se oli mieheni entiseltä kakkoselta. Tai luulin että entiseltä. Sähköpostissa luki että saan pitää tästä lähtien miehen kokonaan itselläni, hän aikoo ottaa uuden suunnan elämässään. Toivotti kaikkea hyvää ja pahoitteli vielä päälle aiheuttamaansa kärsimystä. Olin aika ällikällä lyöty. Otin yhteyttä häneen ja pyysin tapaamista. Hän suostui ja kertoi kaiken mitä halusin kuulla. Ja kyllä sitä kuultavaa riitti! Asioita joita minun on vaikea niellä. Oli myös hieman vaike hyväksyä että hän ei ollutkaan kaamea portto. En enää mietinyt kauaa, vaan kiikutin avioeropaperit miehelle. Tiedän että olen vielä vihainen ja vähän shokissa, mutta enää en aio jäädä. Hän ei kerrasta oppinut, olin olettanut että hän katuisi ja haluaisi muuttua mutta paskat. Olisi ilmeisesti vain heti pitänyt heittää mies pihalle. Minä en suostu siihen että miehellä on muita. Haluan olla ykkönen ilman kakkosia. Enkä suostu siihen että minulle valehdellaan päivän tekemisistä silmät kirkkaina. En. Jos jatkaisin, epäilisin koko ajan, luottamus on mennyt. Se nakertaa sielua.
Kirjoituksellani yritin sanoa ehkä sitä että kannattaa suunnata katse sinne missä oikea vika on, vaikka se vaikeaa ja kivuliasta oliskin. Muutoin saattaa vain lakaista ongelmat maton alle ja käy niinkuin minulle.
nyt hyvä ihminen näitä naisia jotka sinulle täällä vastailevat ja jätä ilmiselvä petturi. Ei vais. Täälä on lukuisia samantapaisia kirjoituksia jossa vaimo on ollut milloin laivalla milloin kurseilla tms, ja mies on huomannut naisen pöksyissä (huom. pyykkiä pesevä mies, naiset) ilmi selviä spermatahroja. (kuten sinä miehesi housuissa). No mieshän on sairas pikkuhousuja nuuskiva epäluuloinen sairas paska, jonka naisen kuuluisi heti jättää.
Oli aivan pakko vastata viestiisi, sillä tajusin miehelläni olevan toinen nainen, juuri tuon kappaleen soidessa. Mieheni oli käyttäytynyt pitkään välinpitämättömästi, halveksivasti ym. ja olin ymmälläni. En jotenkin osannut nähdä asiaa, johtuen varmaankin myös väsymyksestä, jota silloin koin. Eräänä sunnuntai-aamuna keittiössä puuhaillessa, radiosta tuli juuri tuo kappale. Lauloin tuota kappaletta ja menin halaamaan miestäni, joka työnsi minut pois. Siinä vaiheessa havahduin siihen, mitä olin juuri laulanut "mitä silmät ei nää sen sydän ymmärtää" ja ajattelin, että näinkö se todella on.
Luota siihen mitä tunnet ja ota siitä selvä, keinoja löytyy monia. Jos olet epätoivoinen, niin myös "epätoivoiset" teot on mielestäni sallittuja. Itse selailin niin kauan mieheni puhelinta, jotta asia selvisi minulle. Jos en olisi tuota tehnyt, niin eläisinkö vieläkin tuossa epätoivon tilassa.
Kun asia selvisi minulle, mieheni halusi eron. Toki se otti koville, jäädä lasten kanssa yksin, mutta sen myötä myös vointini alkoi parantua. Epätietoisuus lamaannuttaa ja siksi mielestäni "epätoivoiset" keinot (salakuuntelu ym.) on sallittuja, jotta asiasta saisi selvyyden. Tällä hetkellä olen onnellinen, että asioissa kävi niin kuin kävi.
En sano, että pettämisen tultua ilmi, tulisi erota. Se voi myös olla teille uuden mahdollisuuden paikka, havahtua asioihin ja jatkaa matkaa yhdessä kenties entistä vahvempina. Jokaisessa liitossa on omat ongelmansa, toiset pystyy kohtaamaan ne paremmen kuin toiset. Ja aika kyllä näyttää, onko liitto "ylläpitämisen" arvoinen.
on parempi erota. Inhoan sydämeni pohjasta jokaista uskotonta kusipäätä, on se sitten mies tai nainen. On turha toivoa, että pettäjä muuttuisi koskaan: ei suhteessa sinun kanssasi eikä edes seuraavassa. Siksi en myöskään ala suhteisiin sellaisten miesten kanssa, joiden suhde on päättynyt miehen omaan uskottomuuteen. Tiikeri ei pääse raidoistaan eikä miehet typeryydestään.
No voi että! Kyllä nyt kannattaa olla tarkkana ettei tulisi itse tehtyä mitään peruuttamatonta.
Spermatahrat voivat meillä miehillä tulla ihan "viattomista" syistä. Miehesi on voinut katsella esim. aikuisviihdettä minkä seurauksesta kiihottumisen yhteydessä on tullut pippelin päästä ns. kiimatippoja housuihin. Näin voi käydä myös aamuerektioiden jälkeen. Voihan miehesi toki olla myös tyydyttänyt omalla kädellään itseään jolloin elimen veltostumisen jälkeen vielä siemennestettä hieman tulee vaikkakin varsinainen siemensyöksy on laskettu muualle.
Eli mistään alusvaatteiden tahroista ei voi päätellä mitään. Miksi et kysy asiaa suoraan? Oletko runkannut vai mistä tahrat ovat tulleet?
Lopuksi vielä. Hyvät naiset, hoitaa asiat niin, että miestenne ei tarvitse katsella mitään aikuisviihteitä tai käydä salaa kädellä. Tarjotkaa miehillenne rohkeasti sitä mistä ne nauttii. Olkaa aktiivisia ja rohkeita myös suuseksin sekä tarvittaessa anaaliyhdyntöjen suhteen. Tulette huomaamaan että spermatahrat ovat jatkossa jossain muualla kuin alushousujen etumuksissa sekä saatte vastavuoroisesti myös vastapalveluksia.
..on alkanut ilmestyä vasta viimeisen puolen vuoden aikana.
Mies on välillä selkeästi saanut yöllisen siemensyöksyn, alushousujen koko etumus on ihan tahriintunut ja välillä taas on näitä pienempiä tahroja etumuksessa.
Se vaan ihmetyttää kun en ole aiemmin huomannut tätä ilmiötä vaikka vuosia olen miehen pyykkejä hoitanut.
Miksi nyt on alkanut purkautua öisin ja päivän aikana ilmestyy näitä "touhutahroja"?
Minusta mies ei ole enää juurikaan kiinnostunut, itse heiluttelisin peittoa vaikka melkein joka päivä mutta kun ei saa niin ei saa.
Epäilenkin, että mies on ihastunut erääseen työtoveriinsa.
Mies puhuu hänestä usein ja ovat facebook-kavereitakin. Itse en ole fb:ssa ja voin vain arvailla mitä säätöä sielläkin on meneillään...
Voivatko nämä yölliset siemensyöksyt viitata siihen että hän "unelmoi" toisesta naisesta?
Tai kenties jotain konkreettisempaa on jo meneillään?
Sekin tuntuu nykyään oudolta että töihin lähtiessään mies usein vaihtaa alusvaatteet mutta käy suihkussa vain pari kertaa viikossa (siis ei peseydy, ainakaan kotona, vaan pukee vain puhtaat alkkarit päälleen). Sitten viikonloppuna kun pyörii kotiympyröissä niin on samoissa kamppeissa koko ajan, ei aina edes käy suihkussa?
Samoin kainaloihin suihkutetaan urakalla tuoksua aamuisin töihin lähtiessä, ei muuten.
Onko nämä jotain merkkejä?
Epäillykseni on herännyt mutta mitään kunnon todisteita ei ole ja luulen että mies kyllä peittelee jälkensä jos jotain salattavaa on.
Joskus kun olen kysellyt jotain hänen menemisistään tai mitä kertoilee fb:ssa yms. niin melkein suuttuu ja alkaa syyttelemään kyttääjäksi.
Tuntuu niin pahalta kun mistään muusta ei saisi puhua kuin jostain neutraalista aiheesta kuten vaikka kaupassa käynnistä ja laskujen maksusta.
Parisuhteessa on normaalia, että se palava rakkaus muuttaa parisuhteen kestäessä muotoaan rakkauden toiseen kuitenkin säilyvän. Parisuhdetta varmastikkin koettelee monien asioiden yhteensovittaminen kuten esim. lapset, työelämä ja jokaisen henk. koht halut ja tarpeet. Ehkä se rakkauskin kaiken tämän keskellä muuttaa muotoaan enempi ystäväpohjaiseksi.
Kyllä yhdessäolon hetkinä saattaa tulla ajatuksia mieleen, että olisiko asiat toisin, jos olisi valikoinut toisin. Ihmiset tapaavat toisiaan töissä, oppilaitoksissa yms. sellaisissa paikoissa ja on mielestäni luonnollista, että tulee ajatelleeksi minkähänlainen elämä tuon kanssa olisi.
Keskustelkaa puolisoidenne kanssa ja pyrkikää saavuttamaan yhteisymmärrys jos on sellainen tunne että kaikki ei ole hyvin. Siemennestetahroista ei todellakaan mitään varmuutta mihinkään saa. Miehillä niitä vaan tulee. Joillakin hyvinkin herkästi siittimen jäykistymisen yhteydessä. Mutta voithan toki yrittää jotenkin sopivasti sopivassa tilanteessa pyrkiä vetämään miehesi esinahan taakse ja tarkastaa terskan kunnon. Punottaako se tai onko se jotenkin normaalia arempi kosketukselle tms. Jos merkkejä on niin silloin kyllä on joko jollakin tekopimpalla tai pyllyllä leikitty tai jotain muuta puuhasteltu
Lue vaimon vale profiili ja nauti tai ryve suossasi. Minä pistän oman puolisoni koetukselle kunhan olen saanut tietyt asiat järjestykseen. Sit katotaan kuka on kuka.