Ekaksi käytiin syömässä. Toisilla treffeillä istuttiin hänen luonaan muutama tunti. Juttu lensi ja vatsan pohjassa alkoi myllertää. Tekstiviestejä lentää suuntaan ja toiseen vaikka kuinka monia pävässä. Yksi ilta sain puhuttua itseni hänen luokseen vähän myöhemmällä. Rohkaisin mieleni ja aloin silittelemään hänen hiuksiaan. Aluksi hän ei reakoinut, mutta kohta asetti jo päänsä minun syliini. Ei päästänyt lähtemään. Kävin nukuttamassa hänet, jonka jälkeen poistuin kotiin sydän pamppaillen.
Tämän jälkeen olen viettänyt useamman yön hänen luonaan. Vierekkäin ollaan nukuttu. Hän painautuu kiinni minuun. Joskus saattaa hyväillä hetken. Vedän syvään henkeä. Lähestyn hänen huuliaan omillani. Suutelemme ensi kertaa.
Olen 31 vuotias mies ja suunnattoman ihastunut tähän naiseen. Hän on hiukan minua nuorempi. Nämä muutamat suudelmat, jotka olen hänelta saanut ovat olleet elämäni vaivautuneimpia... Jossain vaiheessa kuiskasin hänen korvaansa, että tykkään sinusta. Ei vastausta. Perkele että koskee. Jossain vaiheessa hän heitti ilmoille, että taidan olla liian kiltti hänelle. Perkele että koskee. On se ihme, kun aina kuulee näitä naisten juttuja millaisia miehet ovat, jos joku sitten uskaltaa toimia eri tavalla, niin ei kelpaa sekään.
Olen ollut niin avoin kuin vain voi. Olen pitänyt häneen yhteyttä koko ajan. Kuten myös hän minuun.
En ole yrittänyt mitään mitä hän ei halua (you know what I mean). Olen sanonutkin hänelle ei mitään kiirettä. Ja kiitos tästä on tietenkin, että taas ollaan matkalla kaveriboksiin. Perkele että koskee.
Tämän jälkeen olen viettänyt useamman yön hänen luonaan. Vierekkäin ollaan nukuttu. Hän painautuu kiinni minuun. Joskus saattaa hyväillä hetken. Vedän syvään henkeä. Lähestyn hänen huuliaan omillani. Suutelemme ensi kertaa.
Olen 31 vuotias mies ja suunnattoman ihastunut tähän naiseen. Hän on hiukan minua nuorempi. Nämä muutamat suudelmat, jotka olen hänelta saanut ovat olleet elämäni vaivautuneimpia... Jossain vaiheessa kuiskasin hänen korvaansa, että tykkään sinusta. Ei vastausta. Perkele että koskee. Jossain vaiheessa hän heitti ilmoille, että taidan olla liian kiltti hänelle. Perkele että koskee. On se ihme, kun aina kuulee näitä naisten juttuja millaisia miehet ovat, jos joku sitten uskaltaa toimia eri tavalla, niin ei kelpaa sekään.
Olen ollut niin avoin kuin vain voi. Olen pitänyt häneen yhteyttä koko ajan. Kuten myös hän minuun.
En ole yrittänyt mitään mitä hän ei halua (you know what I mean). Olen sanonutkin hänelle ei mitään kiirettä. Ja kiitos tästä on tietenkin, että taas ollaan matkalla kaveriboksiin. Perkele että koskee.
Vastaukset 12
Vanhimmat
siksi kirjoituksestasi tulikin mieleeni tuli että kaipaisiko tuo nuori nainen jo vähän enemmän intiimimpää kontaktia eikä vai haleja , suukkoja ja nukuttamista. Kun sua itselleen liian kiltiksi epäilee. ;)
Avaa siis sanainen arkkusi ja keskustelu , kysy suoraan jos et naamatusten niin kysy sitten vaikka puhelimessa tai vaikka s-postilla.
Kerro reilusti omista jo heränneistä tunteistasi ja toiveistasi.
Kysy vuorostasi häneltä haluaako hän sinusta mitä pelkkää ystävyyttä vaiko ... ?
Tsemppii sulle .
Valitettavasti elämässä tulee välillä ihmissuhteissa takkiinkin , aina kun ei vain kemiat kohtaa ja välillä sattuu ... mutta elämä jatkuu.
No mä naisena tykkään kyllä noissa asioissa "itsevarmoista" miehistä, ketkä ei tossa vaiheessa enää kysele. Eli koska mun ymmärrykseni mukaan nainen on susta kyllä kiinnostunut, niin rohkeammin sinuna vaan veisin juttua pidemmälle. Kyllä se nainen osaa sitte sanoa ei, jos liian pitkälle hänen valmiuksiinsa meet. Ja tolla käytöksellä oot jo osoittanu, että mitään ottaisit väkisin. Ja tää koskee lähinnä sitä fyysistä puolta. Kaikesta muusta kannattaa kyllä jutella:)
Miten 31-vuotias voi olla noin viaton kuin lapsi? Ensi kerralla, olettaen että sellainen tulee, naisen painaessa päänsä syliisi...avaat vetoketjun/napit. Siitä se lähtee, ihan luonnollisesti.
Siis hän on kyllä minulle sanonut ettei seksi ole vielä "pöydällä". Eli asiasta on keskusteltu ja ihan nokikkain. Tunteistanikin, kuten sanoin, olen jo hänelle vihjaillut (siis sanonut että tykkään hänestä). Pienen tivaamisen jälkeen sieltä tuli vain jotain, että enhän sua tänne pyytäis jos en muminamumina... Olen monesti kehunut hänen ulkonäköään, olemustaan ja kaikkea, mutta tuntuu kuin hän ei osaisi ottaa niitä vastaan. Ainakaan minulta.
@4t43fd Tiedän kyllä miten toimia tilanteessa, jossa pyritään vaan pöksyihin pääsemään. Tämän neidon kohdalla vaan tuntuu ettei se ole se päämäärä...
@4t43fd/_.._ En vaan halua pilata tätä hätäilyllä, kun hän on sanonut ettei vielä halua. Eikä sen jälkeen mitään merkkejä mielen muuttumiseenkaan ole näkynyt.
Että osaa isolla miehellä olla teini olo...
Ja vielä itse itselleni tuosta aloituksesta. Se on reagoida, ei reakoida. Tampio!
jos mies nimittelee jo yhdestä kirjoitusvirheestä tampioksi, niin...
Ei tuossa kaveruuspelkoa ole, kun näyttäisi hitaalta etenemiseltä. Ei kaikki halua kiirehtiä seksin kanssa. Sehän haluaa sua lähelleen ja pieniä seksuaalisia viitteitä on.
Juu tuo tunne on niin tuttu itsellekin, kun sanoo toisesta tykkäävänsä ja enemmänkin eikä saa mitään vastausta asiaan. Ei ole sillä hetkellä kovinkaan mielyttävä olo itsellä. Olen yrittänyt katsoa asiaa ajan kanssa, mutta aikansa kutakin. Ei voi vaan katsoa loputtomiin vaan on ymmärettävä jos toinen ei tykkää. Jos toisesta tykkää niin kyllä se sitten sanotaankin ääneen.
No näin minäkin ajattelin että sanotaan jos tykätään ja sanotaan myös jos ei tykätä. Sitten jos vielä toiminta ja jotkut teot sotii sitä sanomattomuutta vastaan, niin ota siitä sitten selvää. Tietysti jos hän ei itsekkään tiedä, niin mitäpä sitä sitten tivailemaan. Mutta kertoohan se tietämättömyys ainakin sen ettei hänellä samanlaisia tunteita ole kuin minulla.
Kyllähän tuo taas päivän pelasti kun tuli viestiä ja alettiin suunnittelemaan huomisia treffejä.
ei anelevaa "tykkään sinusta" -viestintää vaan rennompi meininki. Jos on jotain pakko sanoa niin sano, että "tässä on hyvä olla" tai "sun seurassa on hyvä olla" tms. Mutta ei liikaa sitäkään. Äläkä kehu koko ajan, se tekee kiusaantuneeksi. Kyllä sinun katseesi viestittää hänelle että hän on mielestäsi kaunis ja haluttava.
Ole ihan normaali oma itsesi, älä liehittele teennäisesti äläkä mieti koko ajan mitä hän miettii.
No niin taas on pari yötä lisää yhdessä vietetty ja ehkä fyysiselläkin puolella hiukan eteen päin menty. Hyvin vähän, mutta kuten jo kerroin tämä ei ole ongelma. Mukavaa vaan pitää itseäänkin pienessä jännityksessä.
Viime yönä hän oli pikkuruisessa hiprakassa ja sain kuulla esimerkiksi miten hienoa on olla sinkku, kun voi olla ja mennä miten haluaa. En ole kertaakaan edes vihjaillut hänen tulemisistaan tai menemisistään mitenkään negatiivisesti. Eikä kävisi pienessä mielessänikään, että jollain tavalla alkaisin toista ihmistä jotenkin kahlehtia. Tietysti kahleitahan on monenlaisia ja eri ihmiset kokevat ne eri tavoin.
Seurustelustakin puhuttiin noin niin kuin yleisellä tasolla. Mitä se kummallekkin merkitsee ja missä mahdollisesti mitkäkin rajat menee. Tuli vaan taas se Nukku Matti ja keskeytti mielenkiintoiset keskustelut. Aamulla tietysti hirmuinen kiire pitkään nukkumisen ansiosta, joten keskenpä jäi nekin jutut.
Kuinka kauan pitää tapailla ja katsella tilannetta ennen kuin kannattaa edes mitään seurustelua ottaa puheeksi? Kuitenkin ainakin minun mielestäni aika tiivistä tämä tapailu on ollut. Noin joka toinen yö olen hänen luonaan ja siitä hetkestä kun tavattiin ei ole mennyt päivääkään ilman yhteyden pitoa.
Ehkä hän ei ole varma tahtooko parisuhdetta. Tuli vain mieleen tuosta mitä hän sanoi tulemisista ja menemisistä. Olen nyt jo vuoden tapaillut/seurustellut erään miehen kanssa, mutta muistan kuinka vaikeaa aluksi oli juuri se parisuhteeseen meneminen. Pidin miehestä alusta asti paljon, mutta sinkkuna oli niin hyvä olla että mietin miksi menisin muuttamaan asioita jos kaikki on hyvin. Mies ei mitenkään rajoittanut menemisiäni, eikä mulla nyt niin liikaa niitä menoja ollutkaan. Enemmänkin tuntui vaikealta luopua siitä vapaudesta, että kaikki aika ja tulevaisuuden suunnitelmat oli omia. Siksi meillä varmaan olikin niin hidas alku. Jos hän olisi kiirehtinyt sen suhteen että pitäisi määritellä milloin se tapailu on vakavaa, olisin varmaan juossut karkuun. Mutta nyt siis ihan vakavin mielin yhdessä, tunteet häntä kohtaan vei voiton. Tämä nyt vain on minun tarinani.
Ongelma taitaa olla se, että sä oot liian helppo ja saatavilla. Jos naiselle tulis fiilis, että nyt on paras mahdollinen miehinen mies tarjolla, niin kyllä se tarttuis tarjoukseen. Mutta jos on kuolaava spanieli rappusilla, joka tekee mitä koiran pitää niin ei ihme ettei nappaa. Kiltin ja vässykän ero on hiuksenhieno. Liiallinen kehuminen ja lääppiminen heti alkumetreillä on puistattavaa!