Oon 20-vuotias nuori nainen. Seurustelin exäni kanssa 1v 8kk.. Tänään tuli sitten ero tälle mun parhaalle taipaleelle. Exäni ei jaksanut enään sitä että "lyttäsin" sen riitatilanteissa ja tein pienistä asioista isoja joista tuli riita ja haukuin exääni, tosin se oli sellasta "sä et arvosta mua" jne.. Yritettiin kolme päivää ja exäni itki ne kolme päivää kun sillä oli niin paha olla mun seurassa. Tänään töissä ollessani se sama paha olo oli kalvanut häntä ja hän sanoi mulle että on pakko erota. No hän sit otti tavaransa ja lähti, lopuksi halattiin ja se sanoi mulle että "pidä huolta ittestäs". Mä en anna ikinä anteeksi ittelleni miten oon saanu haavoja häneen aikaan, enkä myös sitä että mun takia erottiin. Se oli mun ensirakkaus ja mä sen. Ja mikä parasta, olin exäni ensimmäinen seurustelukumppani. Mä oon niin hajalla, mikään ei tunnu miltään, todella tyhjää kaikki. Toivon salaa että hän haluaisi mut takasin joskus, mutta se tuntuu niiiin kaukaiselta että sattuu.
Jos kellään on lohdutuksen sanoja, kirjotelkaa, niitä mä kaipaan.
Jos kellään on lohdutuksen sanoja, kirjotelkaa, niitä mä kaipaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oi ei... Oon pahoillani. :( On kuin mun ja mun miehen suhde silloin puoli vuosikymmentä sitten kun oltiin 20-kymppisiä. Oltiin kans toistemme ensirakkaudet ja ei oikein osattu kasvaa kimppaan. Hän lähti pari kertaa ja minähän sen aiheutin. Kahden vuoden jälkeen oli pahin vaihe mikä kääntyi kyllä paremmaksi pohjan saavutettuaan. Rakastin kuitenkin kovasti ja uskoin meihin, joten otin aina pian yhteyttä ja sain puhuttua suhteen jatkumaan (vaikka olikin vain tarkoitus puhua ero selväksi) kun ei hänen rakkaus mihinkään ollut kadonnut sieltä pahan olon alta. Pari kertaa tein saman virheen ja joka kerta näytti että se oli nyt tässä ja sitten yhtäkkiä alkoi kaikki sujua pikku hiljaa. Ehkä hormoonit rauhottui ja tunteet tasottui kun suhde löysi oman uomansa. En sekoile enään. :) Ne pari ekaa vuotta vaan oli vaikeita vaikka jälkikäteen herra muistaa ne kyllä parhainpina. xD Varmaan koska nykyään ei ees riidellä ja jos jotain sen kaltaista on niin ne on oikeita ongelmia ja kunnioitetaan toisiamme ja saadaan sovittua ennen kuin paisuu tai satutetaan sanoilla. En ois ikinä kuvitellut että just me voidaan saada näin super tasainen ja kypsä suhde aikaiseksi. Hirvittää ajatella, että jos olis jäänyt siihen. Haluun ajatella, että jos niin ois käynyt enkä ois madellut takas tai ei ois huolinut niin ehkä seuraavan rakkaan kanssa oisin osannut kasvaa paremmin, että hänellä ois ollut enemmän ymmärrystä sen suhteen, että mun haukut on vaan mun suhdekipuiluita eikä liity mitenkään siihen kuinka paljon rakastan ja arvostan ja että se menee ohi, mutta onnex ei tarttenu vaihtaa. Yleensä suhde jatkui eron jälkeen kun sai purkaa lisää pahaa oloaan mulle rauhoituttuaan pari päivää ja kertoa kuinka pahalta tuntuu kuulla sellaista ihmisen suusta jota rakastaa ja jonka rakkaus ja kunnioitus on tärkeintä. Mun sanat satutti niin paljon. :( Kun otin tuon kritiikin vastaan ja olin syvästi pahoillani pystyimme aina jatkaa. Kai mulla oli kaiken taustalla jotenkin huono itsetunto ja kaipasin vain kuulla oikeasti, että rakastaa mua. Kyllä hän melko välinpitämättömästi mua kohtelikin, mutta sekin oli normaalia sen ikäisen nuoren miehen käytöstä joka ei osaa vielä sitoutua. Onneksi osasin myös paljon kehua vastapainoksi kun olin hyvällä tuulella. Ai niin... Löysin silloin apua ja ymmärrystä väestöliiton sivuilta parisuhteesta. Siellä oli hyvää tekstiä. Olikohan jotain itsenäistymisvaiheeseen liittyvää. Suosittelen lukeen jos on vielä siellä. Aina voi kasvaa ihmisenä vaikka ois jo myöhäistä ja tiedä vaikka niiden avulla ymmärtäisit paremmin itseäsi ja saisit tuon kierteen loppuun joko vanhassa suhteessa tai uudessa.
Voimia! xxx