Siinä teille lakkoilijoille taas ilouutinen. HK vähentää työntekijöitä. Ensin leipurit, sitten makkaramiehet! Johan keväällä ennustettiin, että näin käy. En voi muuta kuin olla vahingoniloinen. Aivan oma aikaansaannoksenne! Turha sanoa, ettei johdu lakkoilusta, ei mene läpi! Toivottavasti mahdollisimman moni lakkoillut saa kenkää! Eihän teille heti lakon loputtua voinut kenkää antaa, olisi ollut liian "räikeää". Nyt on kulunut aikaa ja nyt on sopiva aika! Menkää nyt äkkiä lakkoon, vielä kerkeätte!
Ähäkutti!
onko kiva?
10426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Pienestä on sinun onnesi kiinni: toisten vastoinkäymisistä, toisten onnettomuudesta!!! Luuletko oikeasti, että jos EI lakkoiltaisi niin irtisanomisia ei olisi??? Markkinat määrää sen kuinka monta ihmistä missäkin tuotantolaitoksessa tarvitaan sen yrityksen tuotantoon.
Tiedän, että yksikään lakko ei aiheuta irtisanomisia tuotannossa siinä määrin kuin nyt tehdään koska yrityksille tärkeää on, että osaavaa ammattitaitoista työvoimaa on käytettävissä tuotantoon kun sitä tarvitaan, SIINÄ RATKAISEE RAHA ei mikään muu! Ei se onko räikeää, ei se onko lakossa vaan RAHA!!
Tuo vahingonilosi voi muuttua kohdallasi itkuksi, vaikka kuinka joustat ja miellytät ja jokainen irtisanottu ON MYÖS sinun kukkarollasi, verovaroin työttömyyskorvaukset maksetaan ja niistä senteistä VEROKERTYMÄ on vähän erilainen kuin työssä käyvän euroista.
Toiveesi, että mahdollisimman moni lakkoillut saisi kenkää on pähkähullu!!! Se köyhdyttää meitä kaikkia, sinua, minua ja TYÖNANTAJIA!!!!!!
oli! Jos ette olisi vaatineet liian suuria palkankorotuksia, olisi työnantajalla varaa pitää enemmänkin ihmisiä töissä. Mutta kun palkkoihin menevä osuus pitäisi olla vakio ja te vaaditte mahdottomia, niin eihän siinä muu auta kuin potkia ylimääräiset pois. Varmaan lakkoilun takia Venäjäkään ei enää huoli näitä tuotteita, kun eivät ole saaneet mitä ovat tilanneet. Olen kyllä sellaisten työalojen työntekijöiden puolella, jotka eivät ole lakkoilleet mutta saaneet kenkää. Ai, mutta onkos heitä ollenkaan? Sitä paitsi ei mainitsemani asia köyhdytä työnantajia, odota vain hetki, niin luet lehdestä, että tuotanto on siirretty vaikkapa Viroon. Silti osakkeenomistajat saavat osinkonsa ja vielä suurempana kun työvoima on halvempaa muualla!
Ne on kuin entinen ilotyttö, joka totesi että kunnia meni mutta maine kasvoi.
Näin usein politiikotkin toimii nykyään, yhtiöt ei voi näin toimia.
Nyt esim. HK ehkä osittai johtuu venäjän reaktioista jossa joku työntekijä on ollut huolimaton labrassa??
Sama se, nyt palvelu huononee ja siinä samassa alkaa ulkomainen lihajalosteet tuleeman tutuimmaksi.
Sinne on aika pitkä työmatka.
Jos minä (duunari) olisin yrittäjä niin alalla kuin alalla ON kilpailua, yrityksiä joiden tuotanto on TEHOKKAAMMIN organosoitu, työvoimaa on JUURI sopivasti: kalleinta ammattityötä tekee 1-2 per vuoro, lähettämössä huipppua tasaamassa 3-4 osa-aikaista ja loput työkuntoutuksessa tai tukityöllistettynä!!!
Miten HALPAA pitää OLLA, että Suomalainen YRITTÄJÄ pärjää?????????????????? On kuule nähty ja koettu kuinka Eestiin siirrettiin tuotanto, kaikki duunarit OLIVAT tervetulleita Eestiin töihin, sanomattakin selvää, että ammattimiehet jäivät tänne Suomeen töihin, toiseen firmaan kylläkin. Ei TARVINNUT odottaa kauan kun FIRMA tuli TAKAISIN ja soitteli entisille KALLIILLE työntekijöilleen: TULKAA takaisin MAKSAN enemmän kuin nykyinen työnantajanne!!!!
SEN PITUINEN SE!!
Kyllä se köyhdyttää jokaista, jos ei muuta niin SEN hetken, mutta satavarmasti osingoistakin lähtee!! Venäjällä on omat syynsä boikotaoida suomalaisia elintarvikkeita, lakko se ei ole koska venäläisten omat tuotteet korvaavat ne joita ei ole saatavilla. Venäjä ILMOITTI selvästi, että suomalaisissa elintarvikkeissa oli JÄÄMIÄ hormoneista ja antibioteista!!! Niitä tuloksia ei LABRASSAKKAAN voi muuksi muuttaa ja syntyvät jo MAATILOILLA!
Niin on kilpailua duunareillakin, ei yksinomaan yhtiöillä. Esimerkilläsi siinä on kylläkin poltettu päreet ehkä lakkojen takia ??? ja sitten vielä soitellen sotaan ilman ennakko tietämystä miten ulkomailla toimitaan.
Tiedän hyvin että monasti Virossa tehdään parempaa työtä kuin suomessa mutta monasti myös toisin.
Riittävästi koulutsta.
Yrityksen muutto on jo vaikea, mutta sen maasta poismuuttaminen on vasta työläistä.
Toteamus:
Labrassa joo: mutta miksi ei ilmoitettu eteenpäin tai oliko ohjeet annettu väärin johdolta?
...väärin johdolta???? Se on kuule Sansibaar miljoonan euron kysymys!!!! Myöntääkö suomalinen yrittäjä/johto, että on toiminut väärin, että hatuiksi meni???? No ei myönnä!!! Se on duunarin syy, se ole lakossa, mutta voi mennä lakkoon ja sen ON DUUNARIN SYY!!!
Minä olen tullut siihen tulokseen, että SAK:N pitää lähteä INTIAAN, KIINAAN ja tuoda tänne OSAAVIA, MOTIVOITUNEITA Y_R_I_T_T_ÄJ_IÄ!!!! Suomen duunarien pitää päästä EROON tästä itkupilli pullamössöyrittäjä sakista jotka EIVÄT mitään muuta TEE kuin valittaa!!!!!!
Kiinasta tai Intiasta löytyy VARMASTI yrittäjiä jotka osaavat suomalaisella duunarilla ja koneilla tehdä RAHAA €€€€€€€€€€€!!!!! Siitä kannatta MAKSAA tuplajäsenmaksu liitoille!!!!!!
ihan sama lakkoillaanko, vai ei. Firmalla meni "huonosti",tehtiin vapaa-ajalla firmalle töitä, ei pyydetty palkankorotuksia, ei lakkoiltu ja nyt ilmoitettiin, että firma siirtää toimintaansa intiaan. Siinä menee sitten meidän ohjelmisto yritys sinne halvempaan maahan, jossa pikku vinosilmät niitä koodailee.
säälin, ette ole potkuja aiheuttanut omalla toiminnallanne. Vaan nuo kommunistilakkoilijat ovat ihan itse kaivaneet verta nenästään!
Ei kaivettu verta nenästä mutta neniänsä saivat kyllä ahtaajien lakon aikana pitää rikkurirääpäleet kun lakkovahtiryhmämme uittivat ja sankoriskulla siankusella ruuttasivat heidät kun pyrkivät työhön lakon aikana ja rintamamme piti. Kukaan ei saanut kenkää. Ei edes ne ketkä sen auton kaatoivat eräällä portilla. Yhdeltä sudittiin munat tärpätillä ja juoksi silmänkantamattomiin ja ellei ihan väärin kuultu, siellä horisontissa äitiäkin huudettiin. Sama tyyli pitäisi olla lakossa kuin lakossa. Jos mielistelee, kenkää tulee jos on tullakseen siitä huolimatta.
Noista edellämainituista toimenpiteistä huolimatta ei yksikään saanut lopputiliä vaikka uitetut koirat sitä vaikeroivat suunnitellen meille kommareille kostoa.
Paitsi rikkurit, myös halpamaiset epäisänmaalliset työnantajat, jotka ovat valmiita siirtämään tuotantoaan muihin maihin epäisänmaallisesti, pitäsi ruutata kuten rikkuritkin.
Kommunistikin on isänmaallinen kun ajaa hyvinvointiasioita omaan maahansa, mutta mikä on luimukorvainen porvari joka vie esi-isiensä luomat mahdollisuudet ulkomaille sensijaan että neuvottelisi ilman että tarvitsisi siankusta ja tärpättiä käyttää voiteluaineina?
Helpottaako se uutinen sinun työttömänä oloa ?
...koulun lihavin lapsi toivoo vain että kouluun tulisi joku vielä lihavampi......