Minua todella ihmetyttää se, kun kolmikymppiset naiset tällä palstalla vain bilettävät ja luulevat hamassa tulevaisuudessa löytävänsä jonkun, jonka kanssa sitten purjehtia avioliiton satamaan.
Itse olen onnellinen siitä, että kolme lastani olivat lähes aikuisia, kun olin noin nelikymppinen ja ehkä se on osasyy siihen, ettei ole ryppyjä ilmaantunut eikä tarvitse ryppyvoiteita käyttää, tosin käytän erästä
hyvää luontaistuotetta, että voihan se vaikuttaa osittain ja se, että ei tarvitse "vanhana" repiä itseään
keskenkasvuisten lasten kanssa.
Naisen kannattaa opiskella ripeästi ja opiskella tietysti koko elämänsä ajan, mutta perhe kannattaa perustaa nuorena, silloin jaksaa.
Minun tanssi- eli biletysurani kesti tasan 4 kk, kun elämäni prinssi saapui, enkä ole katunut yhtään sitä, että kaikenkarvaiset pukit olisivat siinä ympärilläni piehtaroineen, koska ei voi mitään, että kaikki kauniiksi jopa vielä sanovat ja sen sanoo tietysti myös peilikuvani.
Minusta tuntuisi hirveältä, että lapset tuskin olisivat koulussa, kun vaihdevuodet alkaa ja ne monet nykyajan miehet eivät katsele minkälaista naista tahansa edes ulkonäöllisesti rumaa ja lisäksi kiukkuista.
Nuorena on se vitsa väännettävä ainakin naisten kohdalla ja miesten kohdalla se on kiinni vain hyvästä ulkonäöstä, terveydestä ja rahasta ja halusta ruveta niitä lapsia byykamaan.
Lisäksi myös miehen on vaikea vakiintuneena sinkkuna jaella sitä elintilaansa toisen osapuolen kanssa.
Ei helppoa!
Naisen kohdalla tietysti on myös, että minkälaisen arvomaailman omaksuu, se näet korreloituu suoraan siihen, miten kunnon miehet arvottavat ko. naisen eli onko hän petinlämmitin vai vaimoehdokas.
Mies ei kunnioita jätteitä, se on sataprosenttisen varma asia.
Tutustukaa miehen ajatusmaailmaan, koska ette näköjään siitä mitään tiedä tai olette ihan syntyperäisesti lutkailevia, jotka tällä palstalla pyöritte.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on päävamma.
Vain se miten minä teen on oikein ja muut ovat lutkia ja panomiehiä.
Sinua todella ihmetyttää? Nooo.. olitpa isoäitiydestä haaveileva vanhoillinen mamma tai naisen puutteessaan provoileva miekkonen, niin jatka ihmeessä ihmettelyä!
Tottahan ne kolmekymppiset nauttii komeista miehistä, koska me vanhemmatkin naiset nautitaan. Prinssit ja "lasten oltava aikuisia, kun ite oon 40" -aate eivät ole koko naissukukunnan haave. Meri on täynnä kalaa eli miehiä tulee ja menee, eivätkä lapset vaan viehätä meitä kaikkia - missään iässä.
Miehiä tulee ja menee....
Kuinka kauan lutkallakin?
Luulen, että lutkailu kuten alkoholismikin näkyy naamataulusta.
Jo kolmikymppinen on usein sen näköinen, että tuskin kelpaa pöhöttyneelle, kaljamahaiselle, hieltä ja paskalta haisevalle pultsarillekaan.
Mietipä eteenpäin.
40 - alkaa olla hiljaista ja tulee ne hikipöyryt lähivuosina.
Olet yksin, kukaan panopatjaukko ei huoli takuuvarmasti.
Yksinäisyys ei ole kivaa, kun tulee sairauksia ja ei pääse juuri mihinkään.
En viitsi luetella kaikkia sairauksia, mitä ikä tuo tullessaan, mutta voithan googlettaa.
Ei ole lapsistakaan mitään tukea ja turvaa, kun elämä vaan lipuu kurjana eteenpäin.
Pysyy muuten paljon nuorekkaampana, kun seuraa nuortenkin elämää eikä vain vanhuksia, joita arvostan todella korkealle.
Totean vielä, etten ole lapsia halunnut itseäni hyysäämään, ovat vain luonteeltaan avuliaita, koska heistä on vällitetty ja välitetään, niin saa sitä samaa takaisin.
Hyvä että olet elämääsi ja valintoihisi tyytyväinen. Muista että muilla on kuitenkin oikeus, olit heidän mielipiteistään tai tekosistaan mitä mieltä hyvänsä, toimia kuten he itse haluavat. Älä tyrkytä omia arvojasi.
Sinulla on pointti etenkin tuossa perheenperustamisessa. On totta että nuori jaksaa lapsiperhekuvioita paremmin kuin vanha ämmä / kääkkä, mutta luulen että sinulla on vaikeuksia ymmärtää nykyaikaa koska olet eri sukupolvea kuin nykypäivän pari- / kolmekymppiset. Ota huomioon myös että Suomessa elää arviolta noin päälle 5% Suomen kansalaisista kattava vapaaehtoisesti lapseton väestö. Anna vaan ihmisten bilettää jos haluavat :)
Oho, katoppa vaan, perjantai kolkuttaa jo ovelle. Tarkoittaapi sitä että tiedossa armotonta biletystä. 8)
Ootko kokeillut?
Sä pokaalimamma lupasit jo kesällä, ettet koskaan enää käy täällä! Miksi olet nyt täällä moraalimammana taas kehumassa "kunnollisuuttasi" haukkumalla muita ja heidän elämäntyyliänsä. Kyllä se niin vain on, että sulla ei mene niin hyvin mitä sä aina mainostat ja eipä se sun kirjakaan näytä olevan valmis etkä koskaan sellaista ole ollut kirjoittamassakaan.
Terveisiä vaan taas sinne katkeraan maailmaasi ja näyttelijapojillesi! Joko on muuten kolmas tohtorinarvo sulla takataskussa, ainakin kirjoitat ihan yhtä upeasti kuin tohtori ikinä vaan voi. *hah hah*
Katsohan lumpsukka, kirjani kansikin on jo valmis, sehän on vasta neljästoista, jotta meni sulla ihan vikaan.
Keskity sinäkin johonkin arvokkaaseen, ettei käy niin, että se biletys menee silmiesi edestä kuin humina vaan, ja huomaat, että ne rentut ei sinua arvosta centin vertaa.
Sylkevät päällesi, noin kuvaannollisesti.
Ikävää!
http://www.elisanet.fi/kristiina.alaja/
Kunnollisia naisia on Suomessa vaikka kuinka paljon, heidän kielenkäyttönsä ja käytöksensä ei ole karkeaa/törkeää/huonoa, kuten sinulla.