Joopasen

Pohjois-Karjala -projekti ja kolesterolitutkimukset rummutettiin aikanaan suureen ääneen yleisön tietoisuuteen, elintarvikemainonnan saattelemana. Jos tutkimustulokset nyt uudelleenarvioitaisiin perusteellisesti ja julkaistaisiin yhtä suuren rummutuksen kanssa, niin kansanvalistus olisi oikealla tolalla. Näin ei tehdä. Uutta tietoa hivutetaan vanhan sanoman sekaan ja toistellaan ettei perusnäkemys ole muuttunut. Samalla tulee hälyttäviä uutisia lihavuuden ja diabeteksen yleistymisestä. On terveellä järjellä ennustettavissa jo tältä pohjalta, että myös sydäntaudit tulevat kääntymään uuteen nousuun. Myös lasten, nuorison ja nuorten aikuisten roskaruokulttuuri enteilee samaa.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Joo? kirjoitti:

Pohjois-Karjala -projekti ja kolesterolitutkimukset rummutettiin aikanaan suureen ääneen yleisön tietoisuuteen, elintarvikemainonnan saattelemana. Jos tutkimustulokset nyt uudelleenarvioitaisiin perusteellisesti ja julkaistaisiin yhtä suuren rummutuksen kanssa, niin kansanvalistus olisi oikealla tolalla. Näin ei tehdä. Uutta tietoa hivutetaan vanhan sanoman sekaan ja toistellaan ettei perusnäkemys ole muuttunut. Samalla tulee hälyttäviä uutisia lihavuuden ja diabeteksen yleistymisestä. On terveellä järjellä ennustettavissa jo tältä pohjalta, että myös sydäntaudit tulevat kääntymään uuteen nousuun. Myös lasten, nuorison ja nuorten aikuisten roskaruokulttuuri enteilee samaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu