Nyt kun tuon työvoimapula-valehtelun aikaisen hallituksen pääarkkitehti on paljastumassa myös vaalilahjusten jakajaksi ja vastaanottajaksi rikollisella tavalla, on korkea aika pistää poliisit asialle myös tuossa kuuluisassa oikeisto-ylen harjoittamassa työvoimapula-valehtelu-tapauksessa.
Poliisitutkinnalle on seuraavat perusteet:
1) "Työvoimapulasta" valehdeltiin kansalaisille oikeisto-ylen kanavilla, vaikka hallituksessa istuvat käskyttäjät tiesivät, että kortistoissa on peräti yli 500 000 suomalaista työtöntä:
http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/08_tyollisyyskatsaukset/08_2006/TAMMI06.pdf
"Kaikki yhteensä": 539 000
2) On olemassa vahva epäillys, että em harhauttaminen oli tarkoituksellista ulkomaisen työvoiman maahantuonnin peittelyä.
3) "Työvoimapulaa" tyrkytettiin myös ns. suurten ikäluokkien eläköitymiseen vedoten, vaikka hallituksessa istuvat tiesivät, että juuri suuret ikäluokat oli käytännössä kokonaisuudessaan jo eläköitetty. Ennenaikaisesti tietenkin, vaikka hallituksesa nyt ryhdyttiinkin jatkamaan "työuria".
4) "Työurien" jatkamiselle eläkeikää NOSTAMALLA ei sillekään ollut minkäälaisia reaalisia perusteluja, vaan kyseessä oli avoin valehtelu kansalaisille, koska kysymyksessä tosiasiallisesti oli eläkeLEIKKAUKSET. Niitä vain kutsuttiin em. harhautustermillä
5) Ja eläkkeethän nämä konnat jo pelasivatkin, pörssipeleissään, pistäen rahat kylmästi omille tileilleen, tällä röyhkeällä tavalla:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=226907
Mitä vahinkoa em. toiminta yhteiskunnassamme aiheutti:
===========================================
Nyt syytteeseen joutuvan työreformittajan aikana oikeisto-yle aika-ajoin puolen tunnin välein toisti kaikilta kanaviltaan oikeistopropagandaa "työvoimapulasta", joka oli valhetta kohtien 1-5 mukaisesti ja joka johti yhteiskunnassa paitsi kansalaisten, myös yritysten tragedioihin ylivelkaantumisen kautta tällä tavalla:
- http://www.oikeus.fi/14499.htm
- http://www.huutokaupat.com/
Lisäksi ulkomaalaistuonnilla kansoitettiin vuokra-asuntoja sekä vedätettiin korkeita vuokria hyväksikäyttäen asuntojen hintoja tasoille, jotka eivät vastaa ostajien ostovoimaa. Puhumattakaan suurlamasta, joka leikkaa työpaikkoja ja siten kasvattaa valtion velkaa.
http://www.velkakello.fi/

Vastaukset 4
Vanhimmat
mulkut välistä vetäjät päättäjät oikeuteen.
Lainaus: "Työvoimatoimistoissa oli tammikuun lopussa 280 400 TYÖTÖNTÄ TYÖNHAKIJAA, mikä on 18 700 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin"
Ei suomessa ole työvoimapulaa.
Suomessa on akuutti pula halvasta työvoimasta.
mutta kukaan ei ole kiinnostunut siitä, että niitä toisia tulisi lisää...