Olen rakastunut erääseen Indonesialaiseen naiseen ihan poskettomasti.
Olen ollut elämästäni yli puolet yhdessä avioliitossa josta erosin viime vuonna, sen jälkeen olen jonkin aikaa seurustellut kahden kiinalaisen naisen kanssa... siis herrajestas, ei tietenkään yht'aikaa vaan oli siinä aikaakin välissä :)
En ole koskaan kuitenkaan tavannut niin itselleni sopivaa puolisoehdokasta kuin hän on. En edes tavannut, saati sitten seurustellut. Kaikki hänessä on sellaista että sovimme erittäin hyvin yhteen. Molemmilla on se tunne että vaikka menen häntä tapaamaan ensi kertaa nyt ensi kuussa, aika tuntuu pysähtyneen.
Ainoa mikä hänessä ole erityisen kaunista on ulkonäkö - hän on ihan tavallinen, ei ruma mutta ei mitenkään erityisen kaunis. Mutta sillä ei ole taas yhtään mitään merkitystä, enkä sitä edes ajattele; minusta hän on ihan sellainen että mielelläni katselen häntä lopun elämääni.
Mutta todellakin, kun olemme chattailleet tai jutelleet (viikonloppuina usein 8-12h/päivä), se suurin ilo on se kun voi kertoa toiselle tunteistaan, mutta silloin juuri tuntee sen suurimman tuskan; kun ei voi edes koskettaa (vielä).
Mutta olen todellakin hämmästellyt sitä miten syvät tunteet minulla voi olla kun löytää sen oikean, verrattuna siihen miten on aiemmin tuntenut.
Halusinkin kysyä teiltä muilta miten te koette tämän kaukoseurustelun; onko teillä ollut samanlainen tuntemus ennen ensitapaamista joka on vahvempi kuin koskaan ennen, miten voi osoittaa toiselle välittämistä jotta toinen saa siitä lohtua odotukseen, miten itse löydätte lohtua kipuun?
Olen ollut elämästäni yli puolet yhdessä avioliitossa josta erosin viime vuonna, sen jälkeen olen jonkin aikaa seurustellut kahden kiinalaisen naisen kanssa... siis herrajestas, ei tietenkään yht'aikaa vaan oli siinä aikaakin välissä :)
En ole koskaan kuitenkaan tavannut niin itselleni sopivaa puolisoehdokasta kuin hän on. En edes tavannut, saati sitten seurustellut. Kaikki hänessä on sellaista että sovimme erittäin hyvin yhteen. Molemmilla on se tunne että vaikka menen häntä tapaamaan ensi kertaa nyt ensi kuussa, aika tuntuu pysähtyneen.
Ainoa mikä hänessä ole erityisen kaunista on ulkonäkö - hän on ihan tavallinen, ei ruma mutta ei mitenkään erityisen kaunis. Mutta sillä ei ole taas yhtään mitään merkitystä, enkä sitä edes ajattele; minusta hän on ihan sellainen että mielelläni katselen häntä lopun elämääni.
Mutta todellakin, kun olemme chattailleet tai jutelleet (viikonloppuina usein 8-12h/päivä), se suurin ilo on se kun voi kertoa toiselle tunteistaan, mutta silloin juuri tuntee sen suurimman tuskan; kun ei voi edes koskettaa (vielä).
Mutta olen todellakin hämmästellyt sitä miten syvät tunteet minulla voi olla kun löytää sen oikean, verrattuna siihen miten on aiemmin tuntenut.
Halusinkin kysyä teiltä muilta miten te koette tämän kaukoseurustelun; onko teillä ollut samanlainen tuntemus ennen ensitapaamista joka on vahvempi kuin koskaan ennen, miten voi osoittaa toiselle välittämistä jotta toinen saa siitä lohtua odotukseen, miten itse löydätte lohtua kipuun?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Me asuttiin kyllä molemmat suomessa, mutta ennenku nähtiin niin molemmat oli jo tosi ihastuneita toisiinsa. Ja sitte ku nähtiin niin tykästyttiin vielä enemmän toisiimme, molemmat vastas sitä mikä kuva oltiin toisistamme saatu.
MUTTA tiedän myös niitä jotka on ollu ihastuneita ennen ensi tapaamista ja sitte ku on tavannu niin toinen onki ollu ihan erilainen ja tunteet on lopahtanu ku seinään.. Joten vähän varauksella suhtaudun, vaikka itelle käviki hyvin :)
Kiitos asiallisesta ja mukavasta viestistäsi.
Minulla oli kaukoseurustelusuhde erään toisen aasialaisen kanssa ennen tätä, ja kirjoittelun aikana tuli ilmi asioita jotka eivät ihan natsanneet, mutta joita piti vähäpätöisinä. Tavatessa ja yhdessä ollessa hieman pidempään sitten tuli ilmi että ne asiat joista oli kuvitellut pieniä, häiritsivätkin aina vaan enemmän. Tosin, toisen hoono enklanti vaikutti myös siihen ettei asioista voinut jutella aivan niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Nyt vain kaikki sellaiset asiat joista olemme puhuneet ovat saaneet meidät tuntemaan että kumpikaan ei ole koskaan edes tavannut sopivampaa. Molempien englanti on erittäin sujuvaa (itse olen käyttänyt Englantia työssäni pääkielenä yli 10 vuotta). Ääntämiseroihinkin tottui nopeasti, vaikka hän puhuukin niin nopeasti ja eri tavalla ääntäen ettei lukiosta saadulla englannin kokemuksella kyllä kaikkea taitaisi ymmärtää :)
Videopuhelut muuten auttavat myös aika paljon, siinä saa kokemusta toisesta ihan toisella tavalla kuin vain kirjoittelemalla ja chattailemällä.