Onko tämä palsta jonkinlainen läpileikkaus live-elämästä?
Siis yli 90 prossaa naisista on pelkkiä lutkia?
Tällä palstalla näkyy ja kuuluu ihan fiksuja miehiä, ainakin osa.
Mahtaa olla ikävää, että on tarjolla pelkkää bordellikamaa, kun haluaisi seurustella kunnollisen tytön kanssa.
Yhä edemmän varmaan alkaa "sinkuttamaan" fiksuja miehiä eli satojen panoherrojen jäljiltä jää vain
seksitautiset tyhjäpäät.
Kun se live-elämä ei ole pelkkää nussimista, niin ero tulee melkein heti ja vaikka mentäisiin naimisiinkin, niin, kun se akka on läpikotaisin tuttu juttu ja toisten jäte, niin kyllä miestä rupeaa kiehuttamaan, jos on päänsä sellaiseen lyönyt.
Minun käsitykseni nykynaisten ja hyvin monien miestenkin täysin vääristyneestä maailmankuvasta ja suhteesta toiseen sukupuoleen johtuu siitä, että perusta on laho.
Tämä lahous juontaa juurensa siitä, että se rakkaus on jäänyt saamatta varhaislapsuudessa ja kehitys ei etene, vaan heti pitää saada jotain ns. lohtua, joka on seksi eikä haluta edes tutustua toiseen osapuoleen, koska ei ole pohjaa, johon rakentaa mitään tunnesidettä, koska sitä ei ole lapsena saanut, vaan on unessa viety vaunuissa ja rattaissa vaihtuvien tätien hoitoon, jotka tekevät sitä työtä rahasta.
Siis:SUMMA SUMMARUM: EI VOI VAATIA MITÄÄN, KUN EI OLE MITÄÄN ANNETTAVAA, KUN ITSE EI OLE SAANUT YHTÄÄN MITÄÄN HUOMIOTA EIKÄ RAKKAUTTA.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Harvinaisen väsynyt tarina. Fiksuja miehiä muuten taida olla 10% enempää tällä palstalla joten tasoissa taitavat sitten olla lutkien kanssa.
Noin 99 prosenttia palstan "naisista" on provoilumielessä tekaistua fiktiota, joten tuo leventänee virhemarginaalia hiukkasen.
ja vielä kerran VÄÄRIN!!!
Kyllä ne hentukat ovat itsensä paljastaneet tällä palstallakin, joten ehkä 1% provoilee.
Fiksuja miehiä on melko paljon ja se on kerrassaan ikävää, että naisten taso on pöyristyttävä.
Kyllä nyt aletaan puhua puppua, mutta kun lukee miesten kirjoituksia, niin totuus tulee julki todella selkeästi.
Jätetään ja petetään, ei viitsitä edes vastata, vaikka ei tulla treffeille.
Käytös biletyspaikoissa on todella turmeltunutta naisten puolelta, joskin on myös miehiä, joita ei voi kehua, mutta kyllä nainen voi kieltäytyä ja todella kannattaa se tehdä, että jättää sellaisen panopuujätkän
omaan surkeuteensa.
Kyllä varmasti ottaa miehen arvon ja tunne-elämän päälle se, että ei edes vastata, aivan pöyrityttävää.
No, niinhän se menee, että rentut rellestää ja sitten hommailee niitä äpäröitä sinne ja tänne ja sitten fiksujen ja kunnollisten miesten pitäisi olla kiinnostunut lutkasta tai "sinisilmäisestä" tyttelistä, joka ei ole käyttänyt järkeään.
Mieluummin suurin osa miehistä on sitten onnellisia sinkkuja kuin toisten äpärien ja jäteakkojen kiusattavina.
Kyllä sitten kelpaisi kunnollinen ja etenkin rahakas, mutta luulen, että se renttu vetää edelleenkin, niin, että se kunnon mies jää "aisankannattajaksi" ja sama stoori jatkuu.......
ne tähän malliiin juurikin nämä asiat menevät. Kyllä ainakin minun luonteelleni on aina sen verran käynyt sellainen jos nainen on jo jo kaiken sen kauneimman nuoruutensa toisten miesten hyväksi uhrannut, että se on tämä nainen saanut minun puolestani jäädä. Kyllähän näitä tällaisia naisia jotka yleensä statuksekseen jonkun eronnut sanovat olisi periaatteessa sattavilla mielin määrin, mutta eivät he vetoa enää millään muullakaan tavalla sen paremmin kuin ei tietenkään naisenakaan. Kaiken lisäksi tällaiset naiset tapaavat katsoa kieroon miestä joka ei ole naiseten kanssa paljon piehtaroinut niin että vastenmielinen ja etovakin tunne voi olla molemminpuolistakin. No rahaa heille ja heidän äpärilleen syytämään tietenkin aina kelpaisi. Se vaan että tällaiseen rahansyytämistarkoitukseen on maailmassa tosikauneitakin nuoria naisia, ja heitä löytyy helposti vaikka netistä.
Oletkos sinä ihan viikon lomalle päässyt?
pokaalimammako se siellä?
Hei taas Krisse!
lääkityksen sen verran kohdalleen, että päästivät vähän pitemmälle lomalle?
Mahtavanevatko nämä naiset koskaan tulla sinuiksi itsensä kanssa että ovat, käytettyjä naisia. Seksi ei korvaa sitä sisäistä ontoutta, tunnetta että ei ikinä löyty hyvää miestä vaan pitää päättömästi haahuilla ja kokeilla ketä vaan. Mieluiten sitä menevää miestä, onhan hän monen muunkin naisen makuun ollut.
Miksi nähdä se vaiva käytetyn naisen takia joka yhdestä huonosta vireestä alkaa katsella muita jännittävämpiä miehiä. Rakkautta ei näiltä markkinoilta löydy.