Laihdutus

Olen lievästi ylipainoinen teinipoika. Olen kesän loppuun saakka elnyt ja syönyt huolettomasti ja todella huonosti, varsinkin lomalla, enkä ole harrastanut liikuntaa. Tästä elämäntyylistä minulle on kertynyt naurettavan kokoinen pullea vatsa. Isompi kuin monella aikuisella miehellä on. Jalkani eivät ole kovin läskit, eivätkä paljon kasvonikaan, eikä ns "manboobseja" ole tullut.
Kyllästyneenä vatsaani rupesin koulujen alussa käymään lenkillä aluksi neljä kertaa viikossa n. 3km/lenkki. Ajan kuluessa olen lisännyt kertoja 5-6 kertaan viikossa ja matkaaa n. 5km:iin. Kuntoni on aina ollut melko hyvä, Cooperin testissäkin sain ysi miikan 2500 metrillä.
Myös epäterveellistä syömistä olen vähentänyt entisistä, melkein jokapäiväisistä limuista, karkeista ja hampurilaisista siihen, että joka viikonloppu saan syödä yhtenä päivänä vähän epäterveellistä ruokaa, karkkipussin ja koko viikonloppuna 1,5l limua.
Ongelmana on se, ettei mitään ole tapahtunut. Ei _mitään_. Kuntokuuria on kestänyt jo 5 viikkoa.

Kysynkin, että onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Epätoivo alkaa vallata mieleni. Laihdunko koskaaan? :D
1322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Enpä oikein tiedä... mulla olipi sama juttu aloin kylläin jo kesäloman alussa laihduttamaan... ja koko kesän aikana laihduinkin hulppeat 8kg! painan nykyään 63kg ja tyyytyväinen siihen :)
mutta oon kuullu että kun teillä poojilla on niitä lihaksia sun muita murrosikä juttuja niin te tarttette enemmän kaloreita kuin tytöt.... itse tein isosiskoni kanssa erään testin netissä joka kertoi painoni perusteella kuinka paljon saisin syödä ja tuloksena oli 1700kcl! joten koska minua vanhempi olet ja todennäköisesti suurempi niin koklaa syödä alle 2000 kcl päivässä.... mulla kesti about 5 vko ennen lähti kilot karisemaan... mutta syö kuitenkin aamulla, päivällä ja illalla ainakin! se autta kun on säännölliset ruokailut ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


metallifuckingca95 kirjoitti:

Olen lievästi ylipainoinen teinipoika. Olen kesän loppuun saakka elnyt ja syönyt huolettomasti ja todella huonosti, varsinkin lomalla, enkä ole harrastanut liikuntaa. Tästä elämäntyylistä minulle on kertynyt naurettavan kokoinen pullea vatsa. Isompi kuin monella aikuisella miehellä on. Jalkani eivät ole kovin läskit, eivätkä paljon kasvonikaan, eikä ns "manboobseja" ole tullut.
Kyllästyneenä vatsaani rupesin koulujen alussa käymään lenkillä aluksi neljä kertaa viikossa n. 3km/lenkki. Ajan kuluessa olen lisännyt kertoja 5-6 kertaan viikossa ja matkaaa n. 5km:iin. Kuntoni on aina ollut melko hyvä, Cooperin testissäkin sain ysi miikan 2500 metrillä.
Myös epäterveellistä syömistä olen vähentänyt entisistä, melkein jokapäiväisistä limuista, karkeista ja hampurilaisista siihen, että joka viikonloppu saan syödä yhtenä päivänä vähän epäterveellistä ruokaa, karkkipussin ja koko viikonloppuna 1,5l limua.
Ongelmana on se, ettei mitään ole tapahtunut. Ei _mitään_. Kuntokuuria on kestänyt jo 5 viikkoa.

Kysynkin, että onko kellään ollut samanlaisia kokemuksia? Epätoivo alkaa vallata mieleni. Laihdunko koskaaan? :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu