Kun toisaalta vaaditaan pukeutumisoikeutta terveydelle vaarallisiin kaapuihin, niin miksei sitten saman vapaamielisyyden pohjalta sallita alastomuutta kaupunkiemme keskustoissa. Stokkalle ostoksille ilman vaatteita, eikä kenelläkään pitäisi olla asiaan mitään sanomista. Ei tietysti silloinkaan kun alaston on vähemmän sopiva missimittoihin.
Tuo kaapujen vaarallisuus muuten liittyy siihen että ne estävät auringonvalon vaikutusta ja tutkimusten mukaan tiukimmin peitetyt potevat lähes poikkeuksetta melko vakavaa D-viitamiinin puutetta, josta puolestaan aiheutuu lukuisia sairauksia.
Tuo kaapujen vaarallisuus muuten liittyy siihen että ne estävät auringonvalon vaikutusta ja tutkimusten mukaan tiukimmin peitetyt potevat lähes poikkeuksetta melko vakavaa D-viitamiinin puutetta, josta puolestaan aiheutuu lukuisia sairauksia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
pitäisi olla oikeus pitää uimahousuja uimahallin suihkussa ja saunassa.Nythän muslimeilla on erityisvapaus.
Ei minuakaan huvita paljastaa mulkkuani tuntemattomille, saunahan voi olla homoja täynnä muslimeja tahi suomalaisia.
Intia on määrittelemätön maa. Siellä suvaitaan myös 'tuuleenpukeutujia', jotka eivät suostu omistamaan edes vaatekappaletta.
Intiassa on yli 20 osavaltiota ja eri kulttuuria. Se ei ole mitenkään määrittelemätön, eikä siellä yleisesti suvaita alastomuutta.
Tiesitkö muuten sitä että lähes jokaisessa intialaisessa elokuvassa on vähintään 7 tanssikohtausta, mutta ei yhtään ainoatakaan suutelukohtausta.
Suutelun esittäminen julkisesti on erittäin huono asia, eikä sellainen elokuva kelpaisi näytettäväksi julkisesti.
Määrittelemätön maa... just joo.
Että ne tanssikohtaukset ovat sama kuin meillä oli elokuvissa aikanaan myrskyssä taipuvia puita ja tunneleihin meneviä junia.
Siis tanssi kuvaa seksiä ja mitä hurjempi tanssi, niin sitä kiihkeämpää.
Sikäläiset kertoivat näin.
Kyllä ne ovat joukkotanssikohtauksia joissa ei sitten vähääkään siveettömyyteen viittaavia elementtejä ole.
Onhan se aivan selvää että suutelukohtauskin toteutetaan usein esim. siten että pariskunta saapuu puun molemmilta puolilta ja kohdatessaan puun takana pysähtyvät hetkeksi.
Oleellista ei ole se miten asiat ilmaistaan kuvannollisesti; tässähän oli nimenomaan kysymys siitä mikä on siellä soveliasta näyttää julkisesti... eli ei siellä alastomuutta hyväksytä mitenkään.
Tokihan siellä pornoleffojakin pääsee tietyissä paikoissa katselemaan, mutta siitä ei voi julkisesti edes puhua.
Ovatten yhtä yleisesti hyväksyttyjä siellä kuin kovat huumeet täällä.
Siitä huolimatta etei siellä ole edes mitään seksiin viittaavia alkukohtauksia, niin silti se tanssi on seksikohtauksen symbolinen korvaava ilmiö. Voisihan siellä olla sen tilalla pelkkää mustaa ja tekstinä että nyt ne harrastavat "sitä".
Eikö viestini tullut ymmärretyksi ?
Joka kulttuurissa voidaan puhua tabuista hienostuneesti, mutta ei se muuta sitä että se on tabu, kielletty, epäsopiva, ...
Alastomuus on siellä epäsopivaa - mitä ihmeen merkitystä sillä on miten jotakin asiaa kuvannollisesti ilmaistaan ?
Ei täälläkään ole baarissa sopivaa ottaa sui*** mutta jos nainen vaikka omaa sormeaan suuhunsa työntää niin siitä ei voi rangaista. Ei se että kuvannollisesti voidaan jotakin ilmaista tee itse asiasta sopivaa tai hyväksyttävää suorittaa livenä
Tässä nyt on niin vaikea ymmärtää.
Siis: sikäläiset kertoivat minulle, että joka ainut katsoja tietää että kun tulee tanssikohtaus, niin se tarkoittaa sitä että elokuvan pariskunta harrastaa sillä hetkellä seksiä.
Mitä muuta ne tuntemasi paikalliset ovat kertoneet ? että maan pääkaupunki on Atlantis ja että päivittäiset seksiorgiat kuvataan näyttämällä elokuvassa auringonlaskua ?
Edelleen, katso edes yksi sellainen filmi itse.
Kulttuurissa, jossa sovittu avioliitto toteutetaan usein siten että morsian näkee sulhasensa usei ensi kerran vasta hääpäivänä, ei normaaliin seurusteluun kuulu missään tapauksessa esiaviollinen seksi. Sitä ei hyväksytä kulttuurissa yleensä, eikä sellaisen kuvaaminen elokuvissa olisi todellakaan hyväksyttävää.
Tosin, viime vuosina kehitys on mennyt vapaampaan suuntaan kuten kaikkialla muuallakin, joten "oikeassa elämässä" sitä tapahtuu tietenkin.
Nyt vaan tulee se ongelma että usein elokuvien ensimmäiset tanssikohtaukset esitetään siinä vaiheessa kun pari ei vielä kenties ole toisiaan tavannutkaan, ja yleensä pari "löytää" toisensa vasta aivan lopussa, ei niinkuin terveellä järjellä ajateltuna oikein voi mitenkään soveltaa tuota esittämääsi väitettä todellisuuteen.
Jos elokuvassa kuvataan häät, on sen jälkeinen tanssikohtaus ehkä mahdollista tulkita kuvaamallasi tavalla... mutta se on yleensä sitten ainoastaan se viimeinen.
Eiköhän olisi jo aika lakata esittämästä muka-tietävää.
Alkutanssi on intohimoista suutelemista.
Kai ne paikalliset sen paremmin osaavat tulkita kuin sinä, eli olet nyt kyllä väärässä.
Sinun villit fantasiasi menevät kyllä yli terveen järjen aika raskaasti.
Et ole koskaan paikallisten kanssa keskustellutkaan asiasta, ethän ole itse kyseisiä elokuvia nähnytkään, tuskin koskaan Intiassa käynyt, en usko että osaat edes puhua paikallista kieltä, etkä varmaan ketään intialaista tunnekaan... mutta yhden asian myönnän...
olet sinä aika mielettömän sitkeä paskanpuhuja ja inttäjä.
Mutta sinähän tässä intät ja minä vain kerron mitä paikalliset ovat minulle kertoneet.
Ja sekin on outoa että noin vain päättelet minusta asioita.
Minä puolestani päättelen että sinä teet yleensä liian hätäisiä johtopäätöksiä.
se nyt on niin etta palstalortot tietavat kaikesta kaiken ja vaikka pystyisit vedenpitavasti todistamaan puheesi niin silti olisit vaarassa. Kannattaa luovuttaa tassa vaiheessa, vaikka olet 110% oikeassa.
Intia on määrittelemätön maa koska siellä on osavaltioita, jotka poikkeavat kuin yö ja päivä toisistaan. Intiassa kyllä hyväksytään uskonsa (siis ajattelutapansa) vuoksi toisin valinneet. Intia on erittäin piilottuvainen - keskimäärin - alastomuuden suhteen.
Ja silti jos joku on valinnut tuuleen pukeutumisen ja kaikesta muustakin kieltäytymisen, on hän arvostettava. (ellei kulje muslimialueilla).
Toisaalta on sanottava, mitä useammin käyn Intiassa, sen vähemmän siitä ymmärrän. Minulle se edustaa määrittelemättömyydessään huippua. Omien ryhmiensä sisällä intialaiset ovat usein kait aika karskeja: on käyttäydyttävä tietyllä tapaa.
Vaan hulluille Intia jättää tilaa - ehkä jopa kunnioitusta? - vai luuloako kaikki on vain?