että kun joku esittää kysymyksen "Miksi joku nauttii vittuilusta netissä?", kaikki ryntäävät vastaamaan siihen aivan, kuin asia ei lainkaan koskettaisi heitä itseään ja tuo "Perkele" olisi täysin heidän itsensä ulkopuolella oleva olento.
Vielä naurettavammaksi sen tekee, kun on vasta päässyt mainostamasta omaa vahingoniloisuuttaan.
Vielä naurettavammaksi sen tekee, kun on vasta päässyt mainostamasta omaa vahingoniloisuuttaan.
Vastaukset 95
Vanhimmat
Kaikki ei osaa sitä ja sehän siinä vituttaa...
ÖÖöööööö saada iivarilta pataan ja kunnolla
Olkoon sitten niin...
Keu keu ja rok rok...
Jazulia?
rekisteröityneitä. Eihän rekisteröitymättömästä voi tietää, nauttiiko hän vai ei.
Jeesustelua sekin, kun hyväkäytöksisemmät (ainakin näennäisesti) rekisteröidyt ummistavat silmänsä täysin tietyissä tilanteissa, tietyiltä asioilta ja tiettyjen henkilöiden toimilta. On se niin valikoivaa taas tuo vittuilun huomaaminen ja valikoivaa se "rauhan rakentaminen".
Tunsin puheenvuoron puhuttelevan itseäni. Huomaa sinä ihminen, että totta on myös etten voi, eikä minun tulekaan, kiinnittää huomiotani kaikkeen kiusaamiseen. En ole poliisi. Huomaatko sinä kaiken mitä maailmassa tapahtuu? Ihmisen katse on AINA valikoiva, turha siitä on ketään kritisoida.
on voivotella yleisellä tasolla muiden pahuutta? Riittääkö, jos puolustaa aktiivisesti 1-2 lähimpää kaveriaan? Saako sillä selustan Riittävän turvatuksi?
Itse en hahmota tuota ajattelua.
Kuinka monta hahmoa täytyy kritisoida että siirtyy hyvän puolelle?
sinulla on?
"Hahmo". Potkaiseeko se termi jotenkin tai vaikuttaako vastenmieliseltä. Mä käytän sitä näistä nimimerkeistä täällä, koska hahmojahan ne ovat. Niiden takana olevat kirjoittajat jättävät kirjoituksiinsa joitakin puolia itsestään ja niiden vinkkien perusteella meille muodostuu mielikuva. Hahmo on minun mielestä ihan kelpo termi. Mä kirjoittelen Serpico-hahmon takana ja ei se todellakaan ole yksi yhteen tän todellisen ihmisen kanssa. Vielä vähemmän silloin kun vastaanottaja on muodostanut omat mielipiteensä siitä.
Montako muuta hahmoa on? Ainakin neljällä mä olen ajan saatossa kirjoitellut.
Mut me ollaan sivupoluilla. Multa kyseltiin jotain selustan turvaamisesta mitä en ymmärtänyt.
käytit aikaa vastauksesi miettimiseen?
Hau hau!
20 sekuntia. Enemmän aikaa vei kirjoittaminen. Kui?
esiinnyt palstalla naisena?
Mutta kysytään näin että miksipä en voisi esiintyä? Tähän mennessä en ole naisena esiintynyt, vaikka olen kirjoittanut joskus kyllä nimmarilla jossa ei ole oletusta kumpaankaan sukupuoleen. Kuten kkljjoiioopjliuuyh.
Jään odottelemaan...
ette tule serpicon kanssa ulos kaapista?
kaapista? Mitä sä sekoilet? Mä riisun kohta vaatteet ja menen saunaan.
Käytätkö nestesaippuaa? :-)
Jos mulla olisi yhtä ikävä elämä kuin sulla ja tekis mieli vittuilla niin tekisin sen kunnolla.
Öitä.
kelpaa. Kiva katsoa, kun sitä poimitaan maasta. :-)
En tiedä, että keneen viittaat, mutta kieltämättä esimerkiksi nimimerkillä Serpico kyseiseen ketjuun kirjoittaneelle teki mun just mieli vastata, että "anteeks, mutta kuvitteleks sä, että sä et itse ikinä ole vittuillut?". Mulle se tyyppi nimityäin on palstakeskusteluissa ainakin ollut joskus todella ivallinen, vastineissaan.
Joo huomattu, että itsekritiikki on harvassa palstakeskusteliijoilla! Monet rekisteröidyt näemmä kykenevät esim. siihen, että ensin mielisairaasti pilkkaavat asiattomasti palstakeskusteluissa vaikkapa minua ja sitten jo seuraavassa keskustelussa analysoivat, että hirvee ilmiö toi kiusaaminen - ulkopuolisiksi koko siitä ilmiöstä tietysti itsensä määrittäen... Minä sanoin ko. keskusteluun - jos nyt samasta keskustelusta puhumme(?), että siedän vittuilun, jos se liittyy kirjoittamaani. Sen sijaan esimerkiksi sen sortin vittuilua mulla ei mielestäni ole velvollisuuttakaan sietää, että tuntemattomat imbesillit tekevät minusta pellen ilman omia toimiani ja pelkällä paskanjauhannalla vastineissaan keskustelupalstakirjoituksiini. Sitenhän se on. Minä en tiedä, että kuka on feikki ja kuka ei, enkä liity palstaan jne. foorumiin millään rekisteröidyllä nimimerkillä tai profiililla toimimisen, tai muidenkaan henkilökontaktien muodosssa. Minä ainoastaan kirjoitan tuntemattomille julkisella keskustelupalstalla - mikä luonnollisesti on kaikkien meidän ihmisten kansalaisoikeus, ja rekisteröidyllä nimimerkeillä toimiviksi oletan tietysti ne, joilla on sininen nikki teksteissään. Käsittääkseni toi iivar-runoilija esimerkiksi on sellainen, koska sillä on rekaisteröity nimimerkki: sellainen näkyi tehneen aloituksen esille nostamastasi aiheestasi ja siihen ketjuun minä(kin) kyllä vastasin.
että se pahuuden alkulähde on ainakin ulkoistettu itsen ulkopuolelle. Oma pahuus onkin sitten jotain marginaalista, jota ei viitsitä edes mainita, kun se on niin vähäpätöistä ja yleisen hyväksynän saanutta.
täällä on lähes olematonta.
Mut täytyy sulle nyt antaa tunnustusta. Asiaa puhut...
Aivan. Sun on pakko olla nero, kuka sitten lienetkin.;) Miten edes voi ollakin, että joku ajatteli niin samalla tapaa kirjoituksista, joita tuohon kiusaamisketjuun on kirjoitettu! Minä kanssa usein olen ihmetellyt sitä, että miten esimerkiksi jotkut samat rekisteröidyt nimimerkit mielivaltaisesti aukovat päätä julkisella nettipalstalla ja sitten keskustelevat jostakin nettivittuilusta, ikäänkuin heillä itsellään ei ikinä muka olisi muka mitään ei osaa eikä arpaa vittuiluun mitenkään missään, mukamas... Näiden Papeetejen jne. ei voi nähdä kirjoittavan mielipidettä, että " anteeks olin väärässä ja pyydän anteeksi"..Mä ainakaan en koskaan ole nähnyt sellaista käytöstä sellaisilta missään keskustelussa... Toki kenestäkään ei voi tietää että mitä on - ei netissä, kun ei kommunikoi tuttujen kanssa, mutta ilmiselvää on, että ainakin tällä keskustelupalstalla joillakin ääliöillä näemmä on ns. erivapauksia, eli kyseisten kiusaamiskäytös mitä ilmeisiminkin on katsottu yleisesti hyväksytyksi normiksi. Vaikea kuvitella, että se johtuisi mistään muusta, kuin siitä, että ne kirjoittajat tuntevat toisensa... Perverssiä internetkäytöstä musta harjoittaa yleisillä kansalaiskeskustelun ANONYYMILLA palstalla diskriminaatiota naama- ja tuttuusvipillä, kuten nuo toimivat keskenään.
Ninno. Minulle saa tulla henkilötasolla vittuilemaan, jos minulla on tasavertainen mahdollisuus kertoa näkemys ja vastata saamaani kritiikkiin tasavertaiselta pohjalta, eli jos tunnetaan tasapuolisesti vittuilijan kanssa ja jos itse oma-aloitteisesti olen asettanut itseni kritiikille alttiiksi, mutta minkään serpicoiden ja scalejen ja papeeteiden ja koppavienmitälie ja relaxed_eyesien jne.jne. buddy-lovejen jne. gek-kojen jne., ratikkakuskien, ziseleiden, kukkomiesten jinejine mulle tyystin vitun tuntemattomien pelkästään paskapäisesti minua viatonta kohtaan tällä julkisella nettipalstalla käyttäytyneiden netti- todellisuusfeikkari-idioottien, on mielestäni aivan tyystin epäasiallista vainota minua ja pakkomielteisesti roikkua ajasta toiseen minun heitä tuntemattoman satunnaisen julkisella nettipalstalla kirjoittamassa käyvän, kirjoittajista tyystin tietämättömän ja identiteeteistä tyystin kiinnostumattoman, kimpussa, asiantilan ollessa faktojen mukaan siten, että henkilökontaktia ei ole tai tekemistä reaalipohjalta.
Olet tällä palstalla syyllistynyt julkiseen herjaukseen monesti ja monta henkilöä kohtaan, joiden oikea henkilöllisyys tiedetään.
Herjuksesi täyttävät rikoksen tunnukset ja moni voisi tehdä yhdessä kanteen ja vaatia korvauksia.
Se tulisi hyin kalliiksi sinulle oikeudenkäyntikuluineen.
Poliisi pystyisi helposti jäljittämään sinut. Voisit ehkä vedot mielenterveysongelmaasi, mutta kalliiksi siltikin tulisi, joten olisi parempi, ettet kirjoittele noit tylsiä ja pitkiä tekstejäsi enää, koska sinulla ei ole koskaan mitään muuta asiaa, kuin valitella olevasi kiusaamisen uhri ja asiahan on päinvastoin,
sinä herjaat melkein kaikkia vakituisia ja tunnettuja kirjoittajia.
Jos joku "raumalainen akka" todella on rikollinen, en tietysti halua sellaisia puolustella, mutta minä kylläkään ainakaan en koskaan ole edes käynyt Raumalla.:D Kaks kerta ajanut ajanut bussilla tai autolla paikan ohi. Ylipäätään toi turkku etseteraa on aivan vieras alue. Ja mä nyt en hyväksy, että sä väität mun herjanneen ihmisiä, kun minä kuule sinä tampio, en edes tunne tätä foorumia. Miten esimerkiks profiili luodaan? Mä ainakaan en tiedä, kun en koskaan elämässäni ole edes kokeillut. Ps. Sä kun tiedät, niin mitä henkilöitä tällä palstalla muka käy? Mulla ei ole siihen asiaan mitään näkemystä...Hulluja anonyymeja ahdistelijoita mitä ilmeisemminkin kuitenkin!
Varmaan voit kavereiltasi vaatia mainitsemiasi "korvauksia" , mutta imbesilli jätä nyt mut viaton keskustelupalstakeskustelija rauhaan.:D Ja sen lisäksi voin kertoa ihan yleisenä juridisena faktana sinulle, että jos viattoman nimellä esiintyy yhtään kukaan - nimetään sellainen nyt vaikkapa "mulkvitsi zetaksi", niin mulkvisti zeta ei voi maksattaa asuntolainojaan ja velkojaan sillä, että "mulkvitsi zeta" ajattelee, että oikeusjärjestelmä muka tukisi sellaista, että osattomista internetissä haetaan taloudellista hyötyä. Petos on rikos.
" Ja mä nyt en hyväksy, että sä väität mun herjanneen ihmisiä, kun minä kuule sinä tampio, en edes tunne tätä foorumia"
"serpicoiden ja scalejen ja papeeteiden ja koppavienmitälie ja relaxed_eyesien jne.jne. buddy-lovejen jne. gek-kojen jne., ratikkakuskien, ziseleiden, kukkomiesten jinejine mulle tyystin vitun tuntemattomien pelkästään paskapäisesti minua viatonta kohtaan tällä julkisella nettipalstalla käyttäytyneiden netti- todellisuusfeikkari-idioottien, on mielestäni aivan tyystin epäasiallista vainota minua ja pakkomielteisesti roikkua ajasta toiseen minun heitä tuntemattoman satunnaisen julkisella nettipalstalla kirjoittamassa käyvän, kirjoittajista tyystin tietämättömän ja identiteeteistä tyystin kiinnostumattoman, kimpussa, asiantilan ollessa faktojen mukaan siten, että henkilökontaktia ei ole tai tekemistä reaalipohjalta."
Ja sinulle vielä... Millähän perusteella sinä tai kukaan muukaan kuvittelette, että voisitte hakea "korvauksia" minulta, kun hyökkäätte mun satunnaisen viattoman kimppuun keskustelupalstalla? Herjausta on korkeintaan tuo, että joku outo sairas hyökkkää mun kimppuuni höpöttämään joistakin raumalaisista jne. keskustelupalstalla: mikään missään mun anonyymin nimimerkkiä saitille omaamattoman tälle keskustelupalstalle tai muualle foorumille kirjoittamassani viestissäni ei todellakaan ole antanut ymmärtää, että olisin "raumalainen" ja rikollinen en myöskään ole. Enää seuraankin mielenkiinnolla, että miten pitkälle tää foorumi antaa sun kaltaistes sekopäiden ahdistella mun kaltaistani keskustelupalstalla käyvää kirjoittajia tuntematonta... Vai "korvauksia"! Missähän vaiheessa "korvauksia" on joutunut kukaan maksamaan siitä, että tuntemattomat valehtelijat ja häiriköt riekkuu kimpussa keskustelupalstalla? Tällä palstalla on todella sairasta sakkia. Mene nyt siitä. Toi ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku hullu hyökkäää mun kimppuuni tällä anonyymipalstalla höpöttämään joistakin raumalaisesta.
Ja _sä_ herjaat mua, jos väität mun herjanneen ihmisiä. En koskaan ole herjannut tällä foorumilla ketään, jonka henkilöksi tunnistan ja ylipäätään tältä foorumilta en tunne kirjoittajia, eli tyhjästä on paha nyhjästä ja täten muka "herjata ihmisiä". Muutenkaan en ole kiinnostunut kirjoittajista, vaan keskustelemisesta, mutta taidan olla liian hyvä kirjoittaja teidän palstahäiriköiden makuun, kun teitä kiinnostaa vaan "korvaukset", eikä näemmä mikään normatiivinen keskustelupalstakeskustelemien edes sellaisen palstakävijät kanssa, joka osoittaa selkeästi teksteillään, ettei sinun kaltaisiasi tunne.
Melkosen röyhkeä pelle. Minä tässä keskustelin ihan asiallisesti ketjun aloittajan aiheesta ja sä änkäset vänättämään mulle joistakin "raumalaisista". Kiusallista, että valitsette tunkea ahdistelemaan juuri minua tuollaisilla puheilla, mitkä eivät minun tekemisiini liity. Ketähän muuta sun tyyppises vielä ahdistelee - olis kivaa tietää! VOI minkä virheen mä ehkä olen tehnyt, kun olen tullut noin yksinkertaisen ja tapoja omaamattoman kansanosan palstalle!
Ja vielä sinulle... Poliisistakin kun vielä mulle puhuit, niin minulle voisi vaikka kyllä oikeinkin hyvin sopia esimerkiksi sekin, että jos vaikka poliisikin jäljittäisi minut... En nimittäin koskaan ole tehnyt mitään lainvastaista ja lisäksi erityisestikään julkisella keskustelupalstalla tuntemattomien kanssa anonyymina, foorumin sääntöjen tämän salliessa, keskusteleminen ei ole rikollista toimintaa, ja täten voisi olla kenties jopa oikeinkin(!) mielenkiintoista keskustella vaikka poliisienkin kanssa siitä, että mitä voi tehdä tilanteessa, kun joutuu tuntemattomien oikein nettikirjoittajasakkien systemaattisen kiusan ja ahdistelemisen kohteeksi julkisella keskustelupalstalla ja _pelkästään_ julkisella keskustelupalstalla käymisen perusteella, kirjoittajiin henkilökohtaisesti tutustumatta ja kirjoittajia tyystin tuntematta ja tietämättä palsta- ahdistelijoiden henkilöistä mitään.
Suosittelisin sinua myös olemaan herjaamatta minua mielenterveysongelmaiseksi. En ole tuonut julki missään tällä foorumilla kärsiväni sellaisesta/ sellaisista, joten on kunnianloukkausta minua kohtaan, että esität julkisuudessa persoonastani sellaistakin valhetta - tämä ei ole mikään hiekkalaatikko, vaan keskustelupaikka, joka tavoittaa jopa miljoonia ihmisiä! Lisäksi kun todellisuuus muutenkin menee siten, etten ole mielenterveyspotilas, voisit pitää pääsi kiinni.
Mukavaa, että palstan kylähullut ovat löytäneet toisensa. ;-)
Teepäs huomiohuora kerrankin poikkeus ja harrasta vähän itsekritiikkiä. Lupaan kirjoittaa siitä rakkaaseen päiväkirjaani. Kerta se olisi ensimmäinenkin. ;-)
Erikoista. Mä olen asunut "kylässä" viimeksi n. 16-vuotiaana ja nyt olen suurinpiirtein termein puolta sita vanhempi. Mistähän tuppulasta käsin sinä siis minua ahdistelet? Ilmeisen helppoheikkinen näkyy olevan motiivi.
Kukahan sun lainailuillesi oli plussaa laittanut? Minä ainakaan en laittaisi plussaa viestille, jossa kirjoittaja ei esitä mitään omaa asiaa... Ja joitakin ymmärrysvaikeuksiako sinulla on? Erikoista, että tällä keskustelupalstalla ei tajuta etiikan puutetta siinä, että häiriköt luovat nettihahmoja ja alkavat systemaattisesti ahdistella valitsemaansa kohdetta paskapuheilla julkisella keskustelupalstalla, joka ahdistelun kohde siis olen _minä palstan kirjoittajia tuntematon_ ,ja alkavat siinä sitten vielä väittää, että minä(!) olisin joku nikkipeeloilija, vaikken koskaan ole omannut koko foorumille yhtäkään rekisteröityä nimimerkkiä elämässäni... Törkeää käytöstä valehdella ja tosiaan erityisen epätoivoista, jos kyse vielä on siitä, kuten joku yksi teistä hulluista tossa kimppuuni änkäsi roikkumaan, että jos ihan taloudellistakin(?) hyötyä kyseiset sillä hakisivat. Aikamoinen nöyryytys tulla leimatuksi valhella häiriköksi julkisesti kenelle tahansa siksi, että palstakirjoittajat pääosin ovat pässejä, jotka eivät edes tajua, että kuka on ahdisteltu ja kuka ei! Helpolla minä en ihmisiä tyhmiksi määritä, mutta kun tosiaan kyse on siitä, että nämä vauvakielijokeltelijat - mitä lie papeetet ja niin edelleen, todellakin suosivat häiriköitä tällä keskustelupalstalla ja itsekin häiriköivät, ei voi olla kovin älyllä ja etiikalla paiskattua sakkia siinä kyseessä...
Minä olen saanut KÄRSIÄ siitä, että minun kimpussani roikutaan suorastaan vihaamassa ja halventamassa minua tällä keskustelupalstalla käydessäni keskustelupalstalla aiheetta - joskus jopa muutoin ihan fiksunkin oloisten tekstien kirjoittajien taholta, vaikkei minun vikani missään määrin ole se, että kimpussani roikutaan keskustelupalstalla systemaattisesti...
Ja minä en yhtään tiedä, että mihin esimerkiksi termillä "Eewari" viitataan tai että miksi minua puhutellaan sellaiseksi tällä keskustelupalstalla. Minun nettitoimiini ei tuollainen nimi tms. nimitys ( tai mikä sitten onkaan...) liity. Tekstini tai keskustelupalstaviestieni nimimerkkikentässäni käyttämäni kirjaimet eivät koskaan ole antaneet MITÄÄN viitettä siitä, että minua pitäisi siten puhutella. Ylläpitoa olen kyllä asiasta jo yli vuosi sitten ylläpidon palstalla informoinut siitä, että minun kimpussani roikkuu tällä keskustelupalstalla useita rekisteröidyillä nimimerkeillä viesteihini vastineita kirjoittavia häiriköitä, jotka puhuttelevat minua joksikin sellaiseksi. Ja sama meno jatkuu aina vaan... Laittais nyt jo lopun ylläpito tolle s*kelin häiriköinnille! Valitettavasti en jaksa ilmoitella asiattomista viesteistä erikseen, kosken juuri koskaan saa osakseni muuta, kuin häiriköintiä tällä keskustelupalstalla käydessäni. On kyllä outoa, että jos ainoa vaihtoehto minulle on lopettaa kirjoittelu näille palstoille kokonaan, jollen halua, että tuntemattomat häiriköt puhuvat minulle keskustelupalstaviesteissään perätöntä puppua ja henkilöivää paskaa. Aina tämä s**marin sama tällä keskustelupalstalla kimpussani roikkuminen jatkuu, vaikka pitkiäkin aikoja olisin kirjoittamatta! Viime viikon lauantainakin, kun olin ollut useita päiviä kirjoittamatta ja tulin tälle palstalle, jo muistaakseni toisen tai kolmannen palstalle kirjoittamani viestin kohdalla samat hourut jo olivat löytäneet minut ja kirjoittamaani liittymätön vastineahdistelumylly pyöri taas...
Ketjun aloittajan katson puhuneen ihan asiallisesta aiheesta. Se on aivan totta, että tämän palstan kirjoittajilla - suurimmalla osalla- ei itsekritiikkiä juuri ole. He teksteissään ulkoistavat esimerkiksi palstalla tapahtuvan kiusaamisen sellaiseksi asiaksi, jota eivät mukamas itse ja kavereineen ikinä harrasta...Oikeastaan siis aika turhaakin olisi yrittää käydä keskustelua mistään vakavammista eettisistä aiheista kyseisenkaltaisten kanssa, koska he sellaiset eivät niiden päälle tajua... Nimimerkillä: "Yritetty on".. Sanoja "anteeksi" tai "kiitos", ei esimerkiksi näe juuri koskaan rekisteröidyillä nimimerkeillä kirjoittavilta.... Ja samat sanat yleensä ovat ihan tavallisia ihmisten kesken, kun kommunikoidaan. Ja valtaosan fuulari- jne. feikkihäiriköistä jo pelkät nimimerkitkin on musta kuvottavia!
Mä olen saanut niin tarpeekseni päss...yksinkertaisista, jotka ei osaa edes lukea, että minua ahdistellaan keskustelupalstalla...Mahtaa olla vinksahtanut(??!) ja yksinkertainen tulkinta- ja lukukyky sellaisella palstakävijällä, joka luulee MINUA häiriköksi perusteella, että tauotta kimpussani tällä julkisella anonyymilla keskustelupalstalla roikkuu REKISTERÖIDYILLÄ nimimerkeillä kirjoittavia paskiaisia, joille olen mitä ilmeisimminkin pakkomielle ja systemaattisen valheilla ahdistelun kohde... Alkaa olla jopa sen verran pelottava palsta, että usein olen miettinyt sitäkin, että uskaltaako ja kannattaako näille palstoille edes kirjoittaa...Ja eikö tällä Miehen Logiikka- palstalla todellakaan ole ketään edes vastuullista sheriffiä, tms.? Ihme menoa!
mä ainakin vittuilen netissä, jos koen et mulle on vittuiltu :) Ja iskee tarve sanoa takas..harvemmin iskee.
Älä tee niin kuin minä teen vaan tee niin kuin minä sanon...
Olet melkoinen dualisti.
on aina reilumpi kuin ämmämäiset puskaherjaukset...
hyvä xena :)
Heitinpä peukun minäkin... vaikken mitään mistään tiedä.
Vielä naurettavampaa on tehdä tällaisia aloituksia.
(kylpyammeessa...)
pahaoloa jaellaan helpommin kun hyvää mieltä :(
laittais sinne hyvää tuulta tuleen. tulis seuraavan pilven seläs.
ja kaks tuubi teflonii, ruikkaus molempiin korvakäytäviin kaks kertaa päiväs.
vaan...
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8640218
.
jakaa hyvää mieltä
Jos on sellainen tilanne ettei kerta kaikkiaan voi moittia niin silloin ollaan täydellisesti hiljaa
.
Mut miks se tuli tossa sadepilvessä =D
Koskettiko asia henkilökohtaisesti?
Nautitko vittuilusta netissä?
analisoinnista netissä?
Kalkulaattorin raksutus kuuluu tänne asti...
Sulla on kuuloharhoja ja havainnointiongelma.
töitä.
En ole ketjun aloittanut kirjoittaja, mutta sulta kysyisin, että nautiks sä? Sun mielestä kun vittuilua ei suinkaan ja mitä ilmeisimminkään(!) ole esimerkiksi sellainen julkikeskustelupalstakäytös, että personoit nimimerkkiä saitille tyystin omaamattoman minut ja teet puheillasi minusta susta tyystin kiinnostumattomasta ja sinua tyystin tuntemattomasta pellen... Hyvää pataa olet ollut minua palstavainnoneiden kanssa myös! Sä kun esimerkiksi tiedät, että kuka on joku Wastaaja ja asiantuntevaan sävyyn olet aiheesta tällä julkisella palstalla keskustellut, kuitenkaan kertomatta minulle lukijallesi, että mistä vitun höpötyksissäsi on kyse. Samoin kuin että olet pelotellut minua tällä palstalla: esim. kertomalla minulle, että minut on puolestani "henkilöity"... Mielenkiintoista tietopohjaa sinulla sikäli! Minä kun katsos taas tiedän ainoastan sen, että kirjoitin joskus todella jumalattoman kauan sitten tälle nettipalstalle kirjoittaen anonyymisti nimimerkkikenttääni Wastaaja, useiden viestien verran, ja että joku häirikkölauma siltä pohjaltas takertui minuun - vaikken koskaan ole mitään osallistunut tähän saittiin esimerkiki foorumijäsenyyden tai minkäänasteisen henkilökontaktien harjoittamisen kautta - mm. kiusaksi minulle rekisteröiden kys. nimimerkin ja kirjoittaen minulle suorastaan lainvastaisia pilkkaviestejä tämän keskustelupalstan täydeltä, aina tälle palstalle tullessani...
Lisäks kysyisin sulta kyssän, ett onks sun mielestä eettisesti ok. esim. sellaiset "lavastusoperaatiotkin" ja sellainen "nettivittuilu" ja nettitoiminta, että jos vaikkapa, otetaan nyt esimerkki, joku sekopää olisi takertunut minuun henkilötasolla hyödyn tavoittelun mielessä - ensin urkittuaan ja siis saatuaan lainvastaisesti mun viattoman todellisen henkilön selville pelkän julkisella keskustelupalstalla käymisen perusteella ja tätä toki minulle keskustelupalstalla käyvälle henkilökohtaisesti kertomatta ja sitten leimailisi minua valheilla häiriköksi, itsensä uhriksi valehdellen, esim. jollakin pärställä?
Mulla olis kysymys...
Otetaan kolme henkilöä, Henkilöt A, B ja C. Henkilöt A ja B eivät pidä toisistaan mutta henkilö C pitää molemmista.
Onko A:n oikeutettua tuomita henkilö C siksi että hän tulee toimeen hyvin henkilön B kanssa ja kritisoida henkilöä C hänen suhteestaan B:hen - tai loukata suhdetta vedoten tuohon hyvin toimeen tulemiseen?
Minun mielipiteeni on että ei todellakaan ole oikeutta. On suuri kyky tulla toimeen monenlaisten ihmisten kanssa riitautumatta heidän kanssaan. A:n pitäisi arvostaa C:n kykyä eikä tuomita sitä.
Minusta A vaikuttaisi noin toimiessaan manipuloivalta ja narsistiselta pyrkiessään "kaappaamaan" C:n rikkomalla B:n ja C:n välisen toimivan suhteen.
Diplomaattien ampuminen on melkein aina huonoa politiikkaa.
Et siis vastaa. Miksi? Onko erityistä pelkoa, ettei kysymykseeni siksi voi vastata? Vastakyselyä voit esittää vastattuasi minun ensin sinulle esittämiini kysymyksiin! Toi on häiriköintiä. Ole kokonaan vastaamatta tai vastaa siihen, mistä sinulle kirjoitetaan...
Tietysti sen voin ihan faktana sinullekin sanoa, että kun tällä keskustelupalstalla jotkut häiriköt aktiivisesti esimerkiksi muokkailevat minun näitä julkipalstaviestejäni, joskus myös uudelleen omavaltaisesti postailevat niitä ja varmaan myös(?) valittelevat ylläpitoon valheilla kaikesta, mitä minä heidän keskustelupalsta- ahdistelemansa, heitä tuntematon anonyynmi tälle julkiselle anonyymille palstalle kirjoitan - varmastikin valheilla saadakseen minut tyystin viattoman(?), kirjoittajien henkilöitä tyystin tuntemattoman vaikuttamaan häiriköltä(?), on esim. sekin sellainen kys. häiriköiviltä aivan turhaa toimintaa ( tiedoksi samalla häiriköille ja mahdollisille huijareille !)... Tilanteissa, joissa julkifoorumilla ei ole aktiivimoderointia, ei mitään vakavia ahdistelucaseja todennäköisesti edes voida - jos niin valitettava tilanne jossakin olisi, lähteä selvittämään siltä pohjalta, että kuka on "sanonut" ja mitä, vaan ko. caseissa todennäköisimmin selvitetään taustat ja mahdolliset motiivipohjat & riippuvuussuhteet kirjoittajien välillä... Häiriköiksi olisi siis kenenkään - esimerkiksi kenenkään hyödyntavoittelijahuijarirekisteröidyn- turhaa väittää ketään, pelkkien tekstuaalisten jutskien pohjalta, vaan riippuvuussuhteet ja mahdolliset motiivit ovat keskeisin asia... Ihan oikeasti siis parisuhteet ei vittu yleisen tason keskustelun palstalla kiinnosta ainakaan minua.:)
Vastuulliset, hmh? Ylläpidossa, jos joku on käyttänyt yksityiskansalaisena saamiaan tietoja anonyymeista keskustelijoista väärin ja esim. "jakaakseen" suosimismielessä niitä tuntemilleen...Hakkerit. Lisäksi jossakin määrin ehkä ne, jotka ovat tuoneet omat yksityissuhteensa ja yksityiskaverisuhteidensa harjoittamisen vapaaehtoisesti vastoin foorumin sääntöjä julkisen keskustelun palstalle, jonne ne eivät kuulu ja jossa esitetty tieto on vapaasti riepoteltavissa. Missään määrin ei keskustelijat, joilla ei ole henkilösuhteita foorumilla, eikä tasan kukaan, joka sanoo julkisella palstalla näkemäänsä tekstiin vaikka kärjekkäänkin kommentin - ei, vaikkei joku narsistinen rekisteröidyllä ILMAN NIMEÄ rekisteöidyllä nimimerkillä kirjoittava tuntematon siitä pitäisikään.
"Et siis vastaa. Miksi?"
Koska et kysynyt minulta mitään. En ole alkuperäinen kirjoittaja.
Kommentoin sitä että usein vetoat "palstakavereihin" jonain ikäänkuin syyllistävänä asiana ja halusin osoittaa että henkilöllä voi olla hyvät - tai toimivat - välit toisiin ihmisiin ilman että se tarkoittaa minkäänlaista "liittoutumista".
Ainakin sinä kohtelet minua - sitoutumatonta ja ryhmittymätöntä yksilöllisyyttään edustavaa rekisteröiityä keskustelijaa erittäin huonosti ja väität minusta asioita jotka eivät pidä paikkaansa lähellekään siinä mittakaavassa mitä olet esittänyt. Olet tuominnut minut syyttä ja valinnut havaita asiat tavalla joka ei vastaa todellisuutta. Se närkästyttää minua. Olen kerran pyytänyt anteeksi sitä että olen kohdellut sinua huonosti (joka on totta historiassa) ja olen siitä lähtien suhtautunut sinuun asiallisesti ja tasaveroisesti, tuomitsematta. En pysty muuttumaan näkökulmasi vaihdokseksi, mutta totuuden nimissä sinä olet minun suhteeni väärässä - ollut jo liki vuoden. Se on minusta väärin ja koenkin käyttäytymisesi minua kohtaan usein loukkaavana ja tarpeettoman agressiivisenä.
Ymmärrän tilanteen vain sen kautta että olet ns. norsunmuistinen ja anteeksiantamaton persoona. Se kuitenkaan ei aiheuta minussa enää tuomiota tai halua "rangaista" sinua millään tavalla, vaan lähinnä ymmärrystä tilanteelle. Jos et voi muuttaa näkökulmaasi vaikka syytä oikeasti olisi niin sitten et voi - sitten sinä olet sellainen kuin olet. Tämä tietenkin pätee vain palsta-referenssissä koska en tunne sinua alkuunkaan muissa yhteyksissä.
Näköhavaintoni mukaan kirjoitat nimimerkillä Kukkomies, joka kysyi ketjun aloittajalta, että nauttiiko tämä vittuilusta netissä. Minä en ole ketjun aloittaja, mutta sivusta ja kiinnostuneena tulin kyselemään sinulta tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9337651/45926360
Et vastannut minun esittämiini kysymyksiini. Ja älä valehtele: mulla ja sulla ei ole mitään henkilökohtaista keskenämme. Ja jollet ole seinähullu skitsofreenikko esim.(?), on kyllä niin, että sulla ei ole mitään vitun hajua, että mitä minä olen kirjoittanut, yleistävässä mielessä. Ei pitäis kenelläkään olla. En ole palstahenkilö.
kalkulaattorin tunnistan kun sellaiseen törmään ja ylikierroksilla käyvän kalkulaattorin raksutusta ei voi olla kuulematta...
Mut tiedätkö mitä? Mä nautin suunnattomasti sinulle ja sinunkaltaisille pelleille vittuilusta netissä ja netin ulkpuolellakin. Tosin yks juttu, mitä sinä ja sinunkaltaiset eivät ymmärrä on se, että te itse vittuilette itselle paremmin kuin minä ikinä osaisin. Minä vaan maustan sitä hiukan, jotta se ei nyt ihan täysin mautonta olisi...
Itse suhtaudun jokaiseen kirjoittajaan todellisena henkilönä koska he loppujen lopuksi ruutujensa takana ovat sellaisia.
Miksi sillä olisi väliä "tunteeko henkilökohtaisesti"? Kysymys on ihmisistä. Me olemme kaksi ihmistä, toisillemme sinänsä tuntemattomia - mutta keskustelu luo itsessään suhteen toteutuessaan. Tätä et voi kiistää koska olet joku joka näitä juttuja näpyttelee.
Sillä olenko rekisteröity vai rekisteröimätön ei pitäisi olla mitään väliä, sillä jokatapauksessa olen ihminen. Se on myös syy siihen miksi suhtaudun nykyään sinuun toisin, katsos - tajusin että sinäkin olet.
Onko tilanne siis sellainen että epäinhimillistät todellisia ihmisiä koska keskustelet heidän kanssaan netin välityksellä? Antaako se sinulle muka laajemmat oikeudet kohdella toisia huonosti - tai olla kohtaamatta sitä tosiasiaa että he ovat persistenttejä todellisia ihmisiä - koska he ovat tuntemattomia ja netissä?
Ymmärrätkö oikeasti sen ettet keskustele tietokoneen vaan todellisen lihaa ja verta olevan ihmisen (vaikkakin tuntemattoman) kanssa juuri nyt?
Tunge vammanen se persistentti perseeseesi. Tässä on kyse siitä, että mieleltään häiriintyneet ihmiset haluavat leimata minut sekopääksi, joka muka keskustelisin "itseni kanssa" netissä, mulla olis joitakin vitun "hahmoja" ja mää niinks olisin tosi pimee joka niinks haluis kauheesti jotakin amista surkuparkaa joka tietää et mun perheellä on enemmän rahaa kuin sillä, niinks vainota, kun niinks hirveet mielenterveysongelmat ja sillee vaikka ei niinku edes tunne mua ja on julkista herjausta väittää, että minå olisin mielenterveysongelmainen, kun en ole!....Vitun vertaa!
Minä en tuollaista sivistyksen raiskaamista käsitä ja oksennan tuollaiselle. Ei se mun vika ole, että olen julkisella keskustelupalstalla käynyt ja etten ole tajunnut, miten onnetonta sakkia tällä käy! Mitä sä akateemiselle ihmiselle tulet puhumaan, että "ymmärtääkö" keskustelevansa "todellisen" "lihaa ja verta olevan" "todellisen" ihmisen kanssa netissä? En minä v*ttu niinkin pirkälle olisi elämässäni päässyt, jollen "ymmärtäisi".. Mun alalla maine on kaiken a ja o. Verbaliikka ja käsitys eettisestä nettitoiminnasta erityisesti! Mene länkyttämästä siitä!
jotain aiheen vierestä?
Kiinteyttääkö petankki tosiaan pepun esitteykelpoiseksi?
En ole väittänyt että olisit mielenterveysongelmainen missään kohtaa. Toit asian taas tähän aiheena itse. Se mitä muut ajattelevat ei ole minun vallassani koska olen vain yksi yksittäinen sitoutumaton ja ryhmittymätön keskustelija.
Miksi provosoit minulta negatiivisuutta? En ole vammainen vaan olen suht älykäs ja pohjimmiltaan hyväntahtoinen yksilö jolle on kiusallista tulla totuudenvastaisesti määritellyksi keskusteluyhteyksissä - ja sinä olet se joka yrität minua loukata. En ole samanlainen kuin sinä selvästikään mutta kuulun kuitenkin kohtuullisen suvaitsevaisuuden piiriin, sellaiseen johon pystyy suhtautumaan älyllisesti positiivisesti vaikkei samanlainen olisikaan.
Mitä minun nyt pitäisi sinusta tuntemattona keskustelijana ajatella? Syy sille että ajattelen sinusta jotain on se että tälläiset tilanteet toistuvat usein. Henkilöit minua provosoivasti joten on luontevaa että minä suhtaudun todellisena ihmisenä siihen jotenkin ja kysyn ja kommentoin myös tuntemattomien sisäistä maailmaa jos se koskettaa minua negatiivisesti todellisena henkilönä. En ole antihumaani enkä vaikutusten ulkopuolella. Pohjimmiltaan teen kuten sinäkin, joten jos se koskee minua niin pohjimmiltaan se sama koskee sinuakin. Oletko varma että haluat leimata minut vammaiseksi?
Ai sä viittaat siihen, kun se joku pervo ruippi pätkiä mun alunperin tälle palstalle kirjoittamastani tekstistä, muokkaili niitä omavaisesti ja sitten uudelleen postaili niitä vielä petankki-palstalle, ämmien papeete ja gek-ko höröttäessä tiuolle vitsille ihan että ehehe, niin ku te amikset tapaatte toimia?
En ole kiinnostunut perseaiheista, mutta ehkä palstan mielenterveyspotilaat ovat? Ikävä vain, että heidän/teidän todellinen motiivinsa on paljon saastaisempi, kuin pelkkä ehettely ja pääsairas hihitys sille, että joku kiusaa minua netissä. Tämä on tässä aikojen kuluessa tullut selväksi: ei kai kukaan mielisairaskaan(?) jaksa mun kimpussa nettipalstalla niin PERSISTENTISTI *reps*, roikkua, kuin tämä Kukkomies, sä ja te muut pölhäkkeet...
Tää mysteeri on askarruttanut mieltäni siitä lähtien kun harkitsin uusia harrastuksia ja selailin muita palstoja lukeakseen niistä. Kahlasin ne kaikki läpi, mutta tämä http://keskustelu.suomi24.fi/node/6693731 oli se, mikä herätti mielenkiintoni. Olis tosiaan mielenkiintoista tietää kokemuksistasi, et kiinteytyykö peppu tosiaan petankkia pelaamalla...?
Olen sen verran laiska, etten jaksa kokeilla asiaa ennen kuin saan joltain, joka on asian toimivuuden itse todennut, vahvistuksen...
Ps. Peppuni alkaa löystyä ja kaikki vinkit sen kiinteytykseen ovat tervetulleita...
Se mitä teet on että rakennat sisämaailmaasi olkiukon ja vittuilet sille. Ammut ensin ja maalaat taulun vasta sitten. Niin kauan kuin saat pelata peliä pääsi sisällä onnistut, mutta jos välittäisit raottaa silmäluomiasi tajuaisit että asialla on merkitystä itsellesi.
Sitten tulet hattu kourassa anelemaan huomiota sisäiselle henkiselle masturbaatiollesi, "paljastat itsesi" mutta kun mitään paljastettavaa ei oikeastaan ole koska asialla on vain sulle itselles merkitystä.
Homma kaatuu siihen että vittuilet mielestäsi taskulaskimelle. Taskulaskimelle vittuilussa ei ole mitään saavutettavaa, taskulaskin on statisti. Tällöin pohjimmiltaan ainoa peruste vittuilulle on se että taskulaskin ei ole taskulaskin - vaan se vain halutaan nähdä sellaisena. Mutta miksi?
Vastasinkin jo.
kalkulaattoris. Ihan ystävällinen suositus hädässä olevalle lähimmäiselle...
Tossa sun kusipäisessä käytöksessä on se ero MINUN nettikäytökseeni, että vaikken itse KOSKAAN ole MILLEKÄÄN SAITILLE REKISTERÖIDYLLÄ NIMIMERKILLÄ KIRJOITTANUTKAAN, _PITÄÄ_ MINUSTA rekisteröidyllä nimimerkillä julkiselle keskustelupalstalle kirjoittavan osata erottaa toisistaan REKISTERÖIDYILLÄ NIMIMERKEILLÄ KESKUSTELUPALSTALLA kirjoittavien kommentit MINUN kaltaisteni kommenteista, jotka EMME tunne rekisteröityneitä ja JOTKA SIKSI puhumme mielikuvilla. HENKILÖINTIÄ JA HERJAAMISTA täten harjoittaa KIRJOITTAJAT, jotka suhtautuvat MINUN, JOKA EN REKISTERÖIDYLLÄ NIMIMERKILLÄ KIRJOITA, palstavastineisiin MUUTOIN, kuin tekstinä. Lisäski on s*kurin outoa, että tän palstan rekisteröityneet ei ajattele rekisteröidyllä nimimerkillä kirjoittamistaan mistään muusta, kuin "oikeuksistaan" käsin... Käsittääkseni kun oikeuksien lisäksi on myös vastuu.
Sinä et KETÄÄN MUUTA, arvon nimimerkki Kukkomies, tällä keskustelupalstalla ahdistele, kuin minua...YHTÄ SAMAA ANONYYMIA. Älä pälli viitti edes! Jos sä kuvittelet, että se ei näy, että mitään vitun häiriköitä ei tällä palstalla kukaan rekisteröitynyt ahdistele, mutta minua yhtä anonyymia aina, olet TODELLA VÄÄRÄSSÄ.
Tässä ketjussa ei ole koskaan väitettykään että olisit rekisteröitynyt. Tässä on kyse sinusta, todellisesta ihmisestä joka näpyttelee tekstiä nettiin. Se ihminen haukkui juuri toista ihmistä kusipääksi eikä ymmärtänyt mistä on kyse.
Tämän viestiketjun perusteella on mahdollista osoittaa että sinä olet huonosti käyttäytyvä ja epäasiallinen ihmisistä piittaamaton ja asiaa kohtaamaton anonyymi kirjoittaja joka ei kiinnitä huomiota siihen mihin on vastaamassa. Nuo ominaisuudet tulevat todellisesta henkilöstä joka olet - tuntemattomana anonyyminä vastaajanakin.
Saat olla sellainen jos haluat. En minä ole täällä kertomassa tai päättämässä kuka toimii hyvin ja kuka toimii huonosti. Se on jokaisen oma päätös. Sensijaan voin muodostaa oman mielipiteen siitä kuinka tervettä ja järkevää tuollainen on.
Sua vaan vituttaa kun en ole juuri koskaan huomionut sua juuri millään tavalla ja oikeastaan tässä on ollut oikein hyvä syy siihen miksi ei ole ollut koskaan tarvettakaan.
Mä tunnen ystävän kun näen sellaisen, samoin tunnen ystävällisyyden kun kohtaan sitä. Sä oot tyhjää täynnä, hankippa vaikka jotain sisältöä.
Mä en tarvi GM:ää mihinkään, hyvää musaa löytää ilmankin.
Aivan sairas kommentti. Esimerkki: sä amis siis voisit kadullakin mennä tyystin ennalta tuntemattomalle herkälle ja fiksulle, kauniille akateemiselle naiselle, joka ei perseasioista sinun tai kenenkään muunkaan kanssa ole jutellut, kyselemään, että miten sen saisi kiintetytettyä, kun netissäkin tapanasi on kommunikoida minulle noin? Teistä rekatuista siis on sopivaa jauhaa luuloja ja valheita? En suoraan sanoen ymmärrä, että mistä syystä jokin persefetissikin juuri minuun liitetään, kun en ole koskaan keskustellut tuollaisesta missään, mutta miten vain... On ilmiselvää, että olette sekopäitä häiriköitä. Vois munapäätkin joskus ajatella, että EI KANNATA LUULLA. Aika ovelaa kyllä toi, että vastasin jo nimimerkillesi, mutta siihen en saanut vastausta. Voisitteko tärähtäneet mennä kekustelemaan noista aiheista muualle, kuin minun kommenttieni ympärille? Vaiko onko erityinen intressi, että juuri minä tulisin liietyksi perseisiin ja niin edelleen kaikkeen friikkiin?
Nimmiksellä Genio. Mente kieltämättä on ollut erikoinen tapa vastailla siten, että kyselee ja rääkkää sairailla kommenteilla ja sitten kohdistaa vastineensa vaikka itselleen. Hyh, hyh jättäkää mut ainakin kuitenkin tuolta rauhaan... Te nimmikset näiltä palstoilta monetkin ilmeisesti kirijuuttelette ihan siltä pohjalta, että sanotulla ei ole merkitystä, kun ainahan voitte poistattaa aivopaskannnuksenne tai vääristellä sisällöt. Siat.
Minkä takia sinä et vastannut kommenttini sisältöön, jonka sinulle kirjoitin, mutta silti kirjoitat vastineita juuri minulle? Roolinvaihto ei toimi. Kysymys on siitä, että sinä roikut kimpussani. Samoin nimimerkki Genio.Mente.
Valhetta, että olisin epäasiallinen. Törkyviestintään saa puolustautua. Lisäksi kommenttini ketjuun ovat asiassa pysyviä.
Skitso amis...
Hyvä kun te kaksi häirikköä keskustelette: kaksi hyödyntavoittelijaa ja kaksi terveen palstakulttuurin mätäpaiseellista pilaajaa... Hupaisaa lukea, vaikka onkin raivostuttavaa nähdä, kuinka kaksi pälliä hakee hyötyä viattomista sillä, että itse sekoilevat - ilmeisessä tarkoituksessa väittää, että viattomat olisivat käytökseen osallisia, vai?
Hei kukaan ei ole vailla teidän amiksien juttuja! Mitne toi liittyy siihen, että " Miehen Logiikka - miten miehet toimivat erilaisissa tilanteissa"? Jos olisin rankaisija, sanoisin että nyt nurkkaan siitä häpeämään!:D Köyhiä on monet muutkin, mutta kaikki ei kulje internetissä huijaamassa ihmisiä siksi, että on liikaa aikaa ja ehkä maine(?) menetetty. Mene jonnekin vapaaehtoistyöhön vaikka, tai kysy työvoimaneuvojalta tms., että mitä voisit tehdä hyödyllistä. Oksettavaa lukea tota teidän paskaa edes näin debiilisti muotoillulla saitilla.
Ylläpidolle vinkki: Ehkäoä Genio. Menteista ja Kukkomiehistä jne. päästäisi sillä eroon, että jos muuttaisitte palstojen nimet? Nyt tällä hetkellä kyseiset nimittäin katsovat, että he voivat täyttää palstat täysin asiattomalla asiaanliittymättömällä kirjoittelulla... Kun jo mä ulkopuolinenkin huomaan, että nää on silkkoja fiuulareita, niin eiköhän jossakin ole jotakin mätää, ehkäpä siten?
Koska en alunperin vastannut kommenttisii vaan esitin vain kysymyksen yhteen sen osaan liittyen.
Tarkista viestini. "Mulla olis kysymys...".
Et voi pakottaa minua vastaamaan kysymyksiisi enkä minä voi pakottaa sinua vastaamaan kysymykseen. Onko sinulla jokin ongelma silloin jos keskustelu ei menekään niitä raiteita pitkin jotka sinä asetat yksipuolisesti?
Tällöin kommunikaatiosi taso on hyvin heikko. Olisit voinut vaikkapa vastata kysymykseeni : "Tuo ei kiinnosta, minua kiinnostaa vain saada vastauksia omiin kysymyksiisi" eikä alkaa jaaritella palstalaisista sitä ja tätä - tai olla vastaamatta kokonaan koska vastakysymykseni sisältö ei sinua miellyttänyt tai kiinnostunut.
Onko sinulla tuollaisia keskustelutaitoja lainkaan?
En ole kirjoittanut sinulle ensimmäistäkään törkyviestiä aikapäiviin. Jos kuitenkin tulkitset jostain syystä viestejäni yksisilmäisesti saattaa olla että otat mitä tahansa mitä sanon "törkynä". Se kuitenkaan ei ole totuus vaan sinun ehdoton ja perusteeton valintasi. En myöskään tanssi pillisi mukaisesti ja ole aina "toiveiden mukainen" - jos koskaan. Mutta siinä välissä on jotain muuta ja tuolle alueelle minä asetun sulavasti. Negatiivisuutesi vain ei näytä uskovan asiaa.
Olen sinut senkin kanssa. En ole pakottamassa sinua muuttamaan mielipidettäsi minusta, voin vain antaa tosiasiat ja toivoa että ne merkitsevät enemmän kuin sisäinen katteeton näkemyksesi.
En ole kiusaajasi.
sulle ystävällisen neuvon käydä korjauttamassa kalkulaattoris. Se laskee sulla virheellisiä tuloksia.
Lainaan itseäni:
"Yhdenkään wannabe-älykön ego ei kestä itseään älykkäämmän henkilön olemassaoloa. Heikot on datsunin älynlahjat, kun kaikenmaailman kullinnupit ja fionatkin kiilaa siitä ohi..."
Koskee myös sinua.
Miksi sinä vihaat minua? Minähän rakastan sinua ja olen ollut hyvin helläsorminen sinua kohtaan...
kadulla mä katselisin ihaillen petankilla kiinteytettyä akateemista naisen persettä ja hymyilisin... Eipä ne ole yleensä sitä pahaksi pistäneet...
Ja myös sinua.
Näkyisikö sellainen kestämättömyys vaikkapa....
Hmm.
Vittuiluna?
Heh... Ei mitään...
Kukkis...
Mä muistan mitä sä olit kun tulit palstalle, muistan myös sen mitä ja mistä aiheista itsekin kirjoitin silloin täällä... Nyt sitten vertailen sinun wannabe-ismiä omiin vanhoihin the puska-aikojen jubinoihin. Luulitko tosiaan, etten huomaisi sellaista? Luuleko joku muu tosissaan, etten huomaa sellaista, miten yks sun toinen yrittää olla minä ja esittää sen omana itsenä?
Ja sitten... Kukkis. Kerro mulle tosissaan, että mitä kadehtittavaa sinussa on? Sinun sosiaalinen rajoittuneisuutesi? Se, että ainoa elettävä elämäsi on verkossa? Se, että sun ainoa kontakti ihmisiin on tämä palsta? Sun älynlahjat(älä naurata)? Sun taiteellisuus ja puusepäntaidot(oli muuten aivan upea tuoli, minkä joskus palstalle linkit)? Sun oikeudentaju(hähä)? Sun auktoriteetti(hehe)?
Olet oikeassa, joskaan se ei ole kummoinen suoritus koska asiat näkee kunhan niitä katsoo.
Paitsi yhdessä kohdassa. Tässä on pakko mennä alitajuiseen suorittamiseen jota kuitenkin epäilen syvästi. Tää oli myös ehkä hupaisin koskaan palstalla lukemani juttu : "Luuleko joku muu tosissaan, etten huomaa sellaista, miten yks sun toinen yrittää olla minä ja esittää sen omana itsenä?"
Siis "kuka sinä"? Vittuilija ja geniomente jota en ole oikeastaan edes koskaan huomannut kunnolla? Mulla ei valitettavasti ole tarjolla listaa siitä kuka olet. En ole vaivautunut tekemään sellaista, ei tulisi mieleenikään ... GM... sä taidat nähdä itsesi vähän joka paikassa or wat? Onks erinomaisuus jotain joka leviää kuin syöpä toisiin ihmisiin mutta vaillinaisena? ... :) ...
Ihan oikeesti: Mikä on se sana millä kuvataan tuolla tavoin asiat näkeviä ihmisiä? :)
Mikä mussa on erinomaista ja jopa kadehdittavaa... Mysteeri. Ei mussa pitäis olla sellaista, mutta jotain taitaa kuitenkin olla. En tiedä mitä. Ehkä olen yksinkertaisesti maaginen? Se olisi ainakin helvetin kadehdittavaa minunkin mielestäni.
Kaikesta huokuu se että sä jahtaa itseäsi. Miksi teet muista sen ajojahdin uhreja? En mä ole vienyt sulta mitään. Aijaa, paitsi tietenkin jos kaikessa luuseriudessani pystyin kuitenkin näyttämään jotain sellaista itsestäsi mistä et ehkä pidäkään. Silloin olisin vienyt sulta uskon itseesi jotenkin täysin oikeutettuna kaikessa mitä teet. Herättämään epäilyksen itseen.
Vitun hyvä jos niin on tapahtunut, koska sellaiset epäilykset ei herää kuin suuresta tarpeesta.
Onko täällä joku vittuiluskaba käynnissä? Saax tulla mukaan?
*nauttii vittuilusta ihan-kaikkialla*
No yritän hillitä ärtymystäni... Niin siis minähän en tiedä, että kuka sinä nimimerkillä Kukkomies kirjoittava olet ja sen sinä myöas tiedät. Siitä minä en tiedä, että tiedätkö sinä kuka minä olen. Toivottavasti et. Soittaisin poliisille, jos asia olisi siten, jos sellaista saisin tietooni. Mites tota mikset sä ymmärrä - et sä ja muutkaan rekisteröityneet tällä palstalla, että se on pelottavaa käytöstä, kun tyystin tuntemattomat, kuten sä, alkaa esiintyä asiantuntijoina muka siinä, että millainen mä olisin? Tai muutenkaan puhua henkilökohtaisia?
Asiallista keskustelua minä olen koko sen ajan yrittänyt, kun näillä palstoilla olen käynyt... Varmasti myös sinun kanssasi olen käynyt ihan rakentavaa keskustelua joskus : en kuitenkaan mitenkään erityisen paljon. Mielikuvani on vaan muuttunut tästä palstasta aika paljon... Aikoinaan luulin, että tämä olisi hassunhauska palsta, missä ihmiset tekevät toisilleen leikkimielisiä kyselyitä ja että kaikki rekisteröityneet todella olisivat sitä, mitä sanovat olevansa... Nyt on kuitenkin käynyt ilmi ts. olen palstaa lukemalla huomannut, että niitä kyselyitä jotkut laativat ihan uteliaisuuden ja kiusaamisen mielessä. Kaikilla ei ole ilmeisestikään samaa motiivia, kuin itselläni käydä keskustelupalstalla, eli jutella niitä näitä tuntemattomien kanssa ja sitten olla pätkääkään se kommin miettimättä niitä.
Sitä minä en ihan käsitä, että miten niin mielestäsi ja palstaystäviesi mielestä, jos siis olet asiallinen rekisteröitynyt(?), ei ole herjaamista, että rekisteröityneet esittävät yleistäviä luonneanalyyseja ja perättömiä puheita minusta rekisteröityä nimimerkkiä omaamattomasta? Mun järjen mukaan rekisteröitynyt ei pysty päättelemään yhtään kenestäkään, jotka eivät rekisteröidyllä nimimerkillä eivät kirjoita, että mitä nämä olisivat tai kuinka paljon jutelleet juuri heidän kanssaan... Tästä huolimatta minulle kirjoitetaan sinun tyylilajisi mukaisia vastineita.
Keskustelukulttuurinne on kieroutunut jo siksikin, että miellätte trollaamiseksi asialliset aloitukset...Erikoista. (Minä en ole ketjun aloittanut.)
Voi olla, ettet ole palstakiusaajani tai sitten olet. Minä en siitä tiedä ja sen voin sanoa, että mitään henkilökohtaista minulla ei ketään kirjoittajaa vastaan ole - se mitä vastaan minulla on ja paljon, on palstan keskustelukulttuuri, eli tapanne keskustella tuntemattomien kaltaisteni kanssa ja outoihin keskustelupalstaviesteihin reagoin siten, kuin nyt ihminen outoihin viesteihin reagoi, eli ihmettelee. Useat rekisteröityneet ovat kirjoittaneet minulle paljon outoja viestejä tällä palstalla, joten asenteeni sellaisia kohtaan on sen mukainen. Ei kuitenkaan henkilökohtainen, koska ymmärrän keskustelevani tuntemattomien nimimerkkien kanssa, joista ei kilin karvaa voi tietää, että keitä he oikeasti olisivat.
Yhden asian tässä just kuitenkin päätin: mä en enää ikinä jatkossa tällä foorumilla vastaa yhdenkään rekisteröityneen keskustelupalstaviestiin tai kysy kyseisiltä teiltä mitään. Se on tietysti harmi niitä rekisteröityneitä kohtaan, jotka kenties voisivat olla asiallisiakin ja tavan mukavia ihmisiä, asiallisesti omilla naamoillaan ja tiedoillaan rekisteröityneitä, mutta kun mä nyt olen huomannut, että mua kiusataan tällä keskustelupalstalla, en tosiaan jaksa, että jos rekisteröityneet saa jonnekin sähköposteihin(?) tms. mitä lie(? joitakin ilmoituksia esim.(?), aina kun joku keskustelupalstaviestiinne vastaa ja sitten se kiusaamismylly pyörii mun ympärilläni. Tosin näkyy se pyörivän muutenkin: joidenkin mielestä on kivaa kiusata minua viatonta akateemista naista ja herjata minua valheilla. En ymmärrä, että kuka sellaisesta nauttii. Pieni piruilu tai humoristinen pottuilu on eri asia, kuin tietoinen valehtelu.
Ketjun aloitukseen vastaaminen minua ainakin kiinnosti siksi, kun olen huolissani kiusaamisesta palstalla ja koskei tällä tapahdu mitään muuta. Tosin olen varmaan väärässä paikassa: palstakirjoittajien elämänpiirillä ei ole mitään yhteistä minun kanssani. Ei mun tyyppiset ihmiset yleensä tällaisille palstoille edes eksy ja ehdi tällaisilla käydä. Minä olen käynyt siksi, kun sosiaalisena ihmisenä minua kiinnostaa keskustella joskus myös siten, ettei keskustelukumppaneista tarvitse tietää mitäään ja livessähän tähän ei mahdollisuutta ole. Koskaan en ole ollut kiinnostunut edes ottamaan selvää, että kuka esim. sä tai keitä kukaan muukaan palstakirjoittajista on. Siksi kiinnostus minun persoonaani kohtaan tällä palstalla tuntuu epämiellyttävältä.
Yhden asian tässä just kuitenkin päätin: mä en enää ikinä jatkossa tällä foorumilla vastaa yhdenkään rekisteröityneen keskustelupalstaviestiin tai kysy kyseisiltä teiltä mitään
KYLLÄ SE KESTIKIN!!!
TOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS
Ja lisään omaan viestiini vielä myös sen, että minä en sille mitään voi, enkä ole vastuullinen siitä, että rekisteröidyillä nimimerkeillä kirjoittavat puhuttelevat minua tällä julkisella keskustelupalstalla "Eewariksi". Kyseinen nimi ei liity minuun tai minun nettitekemisiini mitenkään, en ole sen niminen ja tämän olen jokaiselle minua keskustelupalstalla siten häiriköineelle sanonut, mutta kyseinen kiusakäytös minua kohtaan ei silti ole loppunut, eikä myöskään fooorumin ylläpito tai muut tämän keskustelupalstan kävijät valitettavastikaan(!) näemmä katso, että olisi aiheellista poistattaa sellaiset minuun asiattomasti kohdistetut viestit, kun fakta on, että siinä käytöksessä tuntemattomat keskustelupalstakävijät, joille vastineissani olen kertonut, etten heitä tunne tai mitenkään julkipalstojen ulkopuolella ole ollut tekemisissä, roikkuvat viattoman minun nimimerkkiä omaamattoman kimpussa systemaattisesti. Olen ollut syvästi ahdistunut ja jopa masentunut kyseisestä käytöksestä tuntemattomien taholta, koska se onm mielestäni pelottavaa käytöstä ja se myös on ollut siten jatkuvaa, että vaikka joskus pidempiökin aikoja olen käymättä koko foorumilla, se on jatkunut aina vaan ja aina kun tulen keskustelemaan tälle foorumille. Ja ainoastaan anonyymina olen keskustellut, en koskaan millään rekisteröidyllä nimimerkillä foorumiin osallistuen.
Tän ketjun aloituksen osalta ihmettelin, että millähän perusteella jotkut sen trollaamiseksi määrittelevät, kun nähdäkseni ketjun aloittaja ei kirjoittanut rekisteröidyllä nimimerkillä aloitustaan ja lisäksi mun silmät sanoo, että aloituksen teksti on asiallinen...
Ja toinen häirikkö siinä kopioi minun tekstiäni. Ihan jos psykopaatti olet, oletko, niin voi vain kysyä että mitähän sekin tälle palstalle antaa, jos ja kun minä kiusattu lopetan keskustelemisen tällä... Itse kun näkisin ja olen aina nähnyt, että häädettäviä olisivat korkeintaan kaikenmaailman hutsu-nimimerkeillä kirjoittavat ja häiriköivät feikkarirekisteröidyt...Mutta miten vain. Tietysti voisihan se teille olla auvoisempaa, kun pääsisitte keksimään itsellenne uusia syntipukkeja viattomista, joille jauhaa persejutuista ja muusta... Minä en ton tyyppisiä ihmisiä kuitenkaan ymmärrä! Tää on ehkä maailman sairain keskustelupaikka.
näytti toimivan ja fleimit ruokki lisää.
runoja väsäämään ettei verenpaine nouse.
Säälittävä trolli
fleimejä yrittää
ei onnistu ei
lukijat nauravat niin,
että tyrät rytkyy
kun pieni trolli
päteä yrittää ja
turhautumistaan syrjäyttää
Trollin onnistuminen mitataan sen suhteen kuinka monen ihmisen aikaa ja huomiota hän pystyy haaskaamaan.
Sanoisin että onnistunut trollaus on sellainen jossa trolli saa tuhlattua toisten aikaa hyötysuhteella 1:3.
laskutoimituksessa myös he, jotka aikaa tappaakseen ja huvikseen kettuilevat trollille?
Pitäisi arvioida pystyisivätkö (ja haluaisivatko) he ehkä käyttää aikaansa toisin ilman trollia?
Toisaaltahan trollin kanssa tanssiminen on kahden kauppa, mutta mahdollisesti huono sellainen.
Minä en laittaisi yhtään pahakseni, vaikken enää koskaan lukisi yhtäkään en sinun, en ystäväsi gek-kon, en yksinkertainen. blondi- nimimerkillä kirjoittaneen, en Papu. Sparrowin, en nimimeerkillä Ratikkakuski kirjoittavan enkä kenenkään teidän nettimielipiteitänne. Olette ihan vitun tyhmiä ihmisiä. Suorastaan sairaita mielestäni tossa, että miten paljon te kehtaatte valehdella ja kirjoittaa silkkaa paskaa(!).
Kuka s*tana sun trollin mielipiteistä on kiinnostunut? Sähän et vastaa siihen, mitä sulle kirjoitan. Susta oikein LOISTAA, että sä olet kiinnostunut kirjoittajista.
En ole trolli.
MIksi näet kiinnostuksen toisiin kirjoittajiin niin oleellisen negatiivisena asiana? Ihan vain tiedoksesi : Olen kiinnostunut osasta asioista ja osasta kirjoittajista, en ole samanlainen kuin sinä enkä tule koskaan olemaankaan. Minusta keskustelu on parasta silloin kun toisen tuntee edes pinnallisesti eikä tarina takeltele jatkuvasti negatiivisessä meta-aiheessa "On henkilö ja tietää henkilön B ja omaa häneen jonkinlaisen näkemyksen".
Olet muuten taas herjaava, ja se on sinun - todellisen ihmisen ja kirjoittajan - negatiivinen valinta jolle ei ole suhteeni mitään perustetta ollut aikoihin.